← Suomi

KVL:020/2019

KVL:020/2019 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:2019/20 Antopäivä 9.5.2019 Diaarinumero VH/959/02.05.04/2019 Avainsanat Elinkeinotulon verotus, Korkovähennysrajoitusten soveltaminen, Pitkän aikavälin, julkinen infrastruktuurihanke Hakemusasiakirjojen mukaan Asunto Oy A oli saanut asuntojen uudisrakentamishanketta varten korkotukea vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetun lain (574/2016) perusteella. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARA:n hyväksymän korkotukilainan lisäksi hanketta rahoitettiin Asunto Oy A:n osakkeenomistajalta saadulla osakaslainalla. Hankkeen toteuttaja, vieraan pääoman menot, varat ja tulot olivat kaikki Euroopan unionissa. Keskusverolautakunta katsoi, että kyseisistä lainoista kertyviä korkoja oli pidettävä EVL 18 b §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuina korkomenoina, jotka kertyivät lainoista, joilla rahoitettiin EVL 18 b §:n 4 momentin mukaista pitkän aikavälin julkista infrastruktuurihanketta. Asunto Oy A:n julkista infrastruktuurihanketta varten osakkaalta saadusta lainasta aiheutuvia korkomenoja oli pidettävä EVL 18 b §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuina korkomenoina. Ennakkoratkaisu verovuosille 2019-2020. Laki elinkeinotulon verottamisesta 18 b § 1 ja 4 mom. Lainvoimainen Sivu on viimeksi päivitetty 24.6.2019

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.