§:n 6 momentissa tarkoitetussa konserniyhteydessä D S.à r.l:hen ja C S.A:een. Koska lainasopimukseen perustuvan velkasuhteen osapuolet olivat konserniyhteydessä keskenään, ei lainoihin voitu soveltaa lain 18 a §:n 4 momentin 2 kohdan a alakohdan säännöstä. Hakemusasiakirjojen mukaan A Oy oli ottanut F A/S:lta ja G A/S:lta lainan, joka oli vaihtuvakorkoinen. Lainasopimus oli solmittu 29.9.2017, ja laina oli nostettu 2.10.
§:n tarkoituksena oli rajoittaa yritysten korkomenojen vähentämistä verotuksessa sekä se, että hakemusasiakirjoissa esitetyn selvityksen perusteella hakijan G A/S:n kanssa solmima koronvaihtosopimus perustui lainasopimuksesta erillisiin sopimuksiin, keskusverolautakunta katsoi, että koronvaihtosopimukseen liittyvissä suorituksissa ei ollut kyse osaksikaan korosta tai sitä vastaavasta muusta vieraasta pääomasta maksettavasta korvauksesta. Koska kyseessä olleita koronvaihtosopimukseen liittyviä suorituksia ei oltu maksettu myöskään rahoituksen hankinnan yhteydessä, keskusverolautakunta katsoi, että suorituksia ei tullut ottaa huomioon hakijan verotuksessa laskettaessa elinkeinotulon
§:ssä tarkoitettuja nettokorkomenoja. Keskusverolautakunta totesi, että mikäli B AB laati konsernitaseen, siihen eivät sisältyneet osakkaiden myöntämät konserniyhteyslainat, eikä tasetta voitu pitää elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 b §:n 1 momentin 4 kohdan ja 5 momentin edellyttämällä tavalla vertailukelpoisena. Kun otettiin lisäksi huomioon hakemusasiakirjoissa esitetty selvitys B AB:n asemasta kyseisessä omistusrakenteessa sekä sen osakkaina toimivien tahojen käyttämä määräysvalta ja käytetty rahoitusrakenne, keskusverolautakunta katsoi, että A Oy:n emoyhtiön B AB:n laatimaa konsernitasetta oli hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa pidettävä alakonsernin taseena, jota ei voitu ottaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 18 b §:n 1 momentin 4 kohdassa ja 5 momentissa tarkoitetun tasevertailun perustaksi. Ennakkoratkaisu verovuosille 2019-2021. Laki elinkeinotulon verottamisesta 18 a § ja 18 b §Laki verotusmenettelystä 31 § 2 mom. Äänestys 5-2 KHO 10.9.2021 H 3070 vuosikirja (kumottu ja palautettu) Sivu on viimeksi päivitetty 24.11.2020
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.