← Suomi

KVL:029/2016

KVL:029/2016 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:2016/29 Antopäivä 8.6.2016 Diaarinumero A25/8210/2016 Avainsanat elinkeinotulon verotus, väliyhteisö, tuloverotuksen taso sveitsissä, kantonin vähimmäisvero A Oy omisti kokonaan X AG:n, jonka kotipaikka oli Sveitsi. X AG:n tulovero koostui liittovaltiolle, kantonille ja kunnalle maksettavista tuloveroista. Mikäli yhtiön tuloksen perusteella laskettu kantonin tulovero alitti yhtiön oman pääoman perusteella määritettävän vähimmäisveron määrän, X AG oli velvollinen suorittamaan kantonin tuloveron sijaan vähimmäisveron määrän eli Minimalsteur-veron. Hakemuksessa esitetyn mukaan Minimalsteuer-vero oli yhteisön välitön tulovero. Tämän vuoksi mainittu vero otettiin huomioon väliyhteisölain 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua tuloverotuksen tosiasiallista tasoa määritettäessä, jos X AG joutui kyseisen veron lopullisesti suorittamaan. Ennakkoratkaisu vuosille 2015 – 2016. Laki ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta 2 § Lainvoimainen Sivu on viimeksi päivitetty 27.7.2016

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.