KVL:051/2019 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:2019/51 Antopäivä 25.10.2019 Diaarinumero VH/2291/02.05.04/2019 Avainsanat Henkilökohtaisen tulon verotus, Säästöhenkivakuutuksen tuotto, Keskinäisen vakuutusyhtiön ylijäämä Hakemuksen mukaan hakijalla oli säästöhenkivakuutus, jonka oli myöntänyt keskinäinen vakuutusyhtiö B. Hakija oli suunnitellut tekevänsä säästöhenkivakuutuksesta osittaisen takaisinoston tammikuussa
- Hakijan säästöhenkivakuutus oli laskuperustekorkoinen, minkä lisäksi vakuutukselle vahvistettiin vuosittain asiakashyvitys. Näiden lisäksi säästöhenkivakuutuksen päättyessä hakija saattoi olla oikeutettu ns. ylimääräiseen lisäetuun, joka oli vakuutuksenottajaomistajan laskennallinen osuus B:n ylijäämästä. Ylimääräisen lisäedun määrä ei perustunut vakuutussopimuksen ehtoihin, vaan se laskettiin B:n hallituksen kulloinkin vahvistamien periaatteiden mukaisesti. Oikeus ylimääräiseen lisäetuun syntyi vakuutuksen päättyessä, ja ylimääräinen lisäetu maksettiin ainoastaan vakuutuksen päättyessä. Keskusverolautakunta totesi, että hakemusasiakirjojen perusteella hakijalle säästöhenkivakuutuksen päättyessä maksettava ylimääräinen lisäetu oli säästöhenkivakuutuksen ulkopuolinen erä, joka perustui vakuutusehtojen sijasta B:n ylijäämänjakoon vakuutuksenottajaomistajilleen. Tämän perusteella ylimääräistä lisäetua ei tullut hakemuksessa kuvatuissa olosuhteissa ottaa huomioon laskettaessa hakijan tuloksi luettavaa suhteellista osuutta osittaisesta takaisinostosta. Ennakkoratkaisu verovuodelle
- Tuloverolaki 35 § 1 mom. Lainvoimainen Sivu on viimeksi päivitetty 20.11.2019