KVL:053/2019 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:2019/53 Antopäivä 25.10.2019 Diaarinumero VH/2379/02.05.04/2018 Avainsanat Elinkeinotulon verotus, Pääomasijoitustoiminta, Rahastojen rahasto Ruotsiin perustettavan A AB:n oli tarkoitus sijoittaa äänettömänä yhtiömiehenä suomalaiseen B Ky:öön. B Ky oli niin kutsuttu rahastojen rahasto, joka sijoitti äänettömänä yhtiömiehenä suomalaiseen kohderahasto C Ky:öön, joka puolestaan sijoitti muun muassa suomalaisiin noteeraamattomiin osakeyhtiöihin. Keskusverolautakunta katsoi, että hakemusasiakirjoissa esitetyn selvityksen perusteella C Ky:tä oli pidettävä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettuna vaihtoehtorahastona, jonka yhtiösopimuksen mukaisena ja tosiasiallisena ainoana tarkoituksena oli pääomasijoitustoiminnan harjoittaminen. Siten Ruotsiin perustettavan A AB:n osuutta vastaava osa C Ky:n saamasta tulosta oli tuloverolain 9 §:n 5 momentin nojalla veronalaista tuloa vain siltä osin kuin tulo olisi A AB:n suoraan saamana veronalaista, vaikka A AB:n osuutta vastaava osa mainitusta tulosta muodostui B Ky:n tulo-osuuden perusteella. Ennakkoratkaisu verovuodelle 2019. Tuloverolaki 9 § 5 ja 6 mom. Ks. KVL 34/2018 Lainvoimainen Sivu on viimeksi päivitetty 14.11.2019
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.