← Suomi

KVL:057/2018

KVL:057/2018 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:2018/57 Antopäivä 20.12.2018 Diaarinumero VH/2135/02.05.04/2018 Avainsanat Elinkeinotulon verotus, Liiketoimintasiirto, Erikoissijoitusrahasto Hakemuksen mukaan hakijat aikoivat luovuttaa pääomarahasto- ja kiinteistösijoituksiin liittyvät sijoitustoimintansa sijoitusrahastolain 2 §:n 1 momentin 2 a kohdan mukaiselle perustettavalle erikoissijoitusrahastolle. Sijoitusrahastolain 53 §:n 2 momentin mukaisena apporttina luovutettavat varat koostuivat hakijoiden sijoitusomaisuuteen luettavista pääomarahasto- ja kiinteistösijoituksista, joihin ei hakijoiden toiminnan luonteesta johtuen kohdistunut velkaa. Vastikkeeksi hakijat saivat pelkästään perustettavan erikoissijoitusrahaston rahasto-osuuksia. Kun otettiin huomioon, että erikoissijoitusrahasto oli tulon perusteella suoritettavasta verosta vapaa yhteisö sekä liiketoimintasiirrossa siirron molempien osapuolten verotuksessa noudatettava jatkuvuusperiaate, keskusverolautakunta katsoi, että hakemuksessa kuvattuun varojen siirtoon ei hakijoiden verotuksessa tullut soveltaa elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:n säännöstä. Ennakkoratkaisu verovuosille 2018 ja 2019. Laki elinkeinotulon verottamisesta 52 § 1 mom. ja 52 d § Neuvoston direktiivi 2009/133/EY eri jäsenvaltioissa olevia yhtiöitä koskeviin sulautumisiin, jakautumisiin, osittaisjakautumisiin, varojensiirtoihin ja osakkeiden vaihtoihin sekä eurooppayhtiön (SE) tai eurooppaosuuskunnan (SCE) sääntömääräisen kotipaikan siirtoon jäsenvaltioiden välillä sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä 3, 4 ja 9 artiklat KHO 28.5.2020 T 2350 (kumottu ja palautettu) Sivu on viimeksi päivitetty 19.12.2018

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.