KVL:070/2009 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:2009/70 Antopäivä 25.11.2009 Diaarinumero A4/8210/2009 Avainsanat arvonlisävero, veron peruste, autovero, läpikulkuerä Yhtiö harjoitti moottoriajoneuvojen vähittäiskauppaa. Yhtiö sopi ostajan kanssa, että kauppahinta maksettiin vasta muutaman päivän kuluttua ajoneuvon luovuttamisesta. Tällöin yhtiö myyntitilanteessa rekisteröi ajoneuvorekisteriin itsensä omistuksenpidätysehdon perusteella ajoneuvon omistajaksi ja ajoneuvon ostajan sen haltijaksi. Mikäli ajoneuvon haltijaksi rekisteröity ostaja oli autoverolain 4 §:n 1 momentin mukaan velvollinen suorittamaan autoveron, yhtiön ostajan sijasta suorittamaa ja tältä veloittamaa autoveroa ei ollut arvonlisäverotuksessa pidettävä osana yhtiön ajoneuvon myynnistä perimää vastiketta. Kysymyksessä oli läpikulkuerän luonteinen maksu, jota ei luettu myynnistä suoritettavan arvonlisäveron perusteeseen. Päätöksellä ei otettu kantaa autoverolain 4 §:n tulkintaan. Ennakkoratkaisu ajalle 25.11.2009 - 31.12.2010. Arvonlisäverolaki 1 § 1 mom 1 kohta, 73 § 1 ja 2 mom LAINVOIMAINEN Sivu on viimeksi päivitetty 28.1.2009
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.