KVL:076/1997 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:1997/76 Antopäivä 27.3.1997 Diaarinumero 5249/80/96 Avainsanat elinkeinotulon verotus, elinkeinotuloa vai muuta tuloa, elinkeinotoiminnan tulolähde S:2.14.04.02.01 A Oy oli liiketoimintaa harjoittavan A-yhtymä Oy:n täysin omistama tytäryhtiö. A-yhtymä Oy oli emoyhtiö konsernissa, johon kuului noin 50 liiketoimintaa harjoittavaa yhtiötä. A Oy vuokrasi päätoimenaan pakkasvarastotilaa asiakkaille joko tarjoamalla tilaa pysyvästi (kiinteä vuokraus) asiakkaille, jolloin vuokralainen käytti toiminnassaan omaa henkilökuntaansa ja omia työvälineitä tai tilapäisesti (muuttuva vuokraus), jolloin A Oy vuokrasi lavapaikkoja asiakkaalle asiakkaan tarpeen mukaan ja samalla A Oy:n henkilökunta hoiti tavarankäsittelyn. Lisäksi A Oy myi erilaisia tavaroiden varastointiin liittyviä työsuorituksia. A Oy:n kokonaisliikevaihdosta 59 prosenttia kertyi muusta kuin kiinteästä vuokrauksesta. Kun A Oy:n harjoittama pakkasvarastotilojen vuokraus oli laajaa ja suunnitelmallista erikoistilojen vuokrausta, joka oli vaatinut runsaasti investointeja, sekä kun otettiin huomioon konserniyhtiöiden harjoittaman toiminnan kokonaisuus, A Oy:n katsottiin harjoittavan EVL 1 §:ssä tarkoitettua toimintaa, joka muodosti elinkeinotoiminnan tulolähteen. Verovuosi_1996 ja verovuosi_1997. ElinkVL_1_§ ElinkVL_2_§ LAINVOIMAINEN Sivu on viimeksi päivitetty 20.7.1997
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.