← Suomi

KVL:147/1998

KVL:147/1998 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:1998/147 Antopäivä 26.10.1998 Diaarinumero 1707/80/98 Avainsanat elinkeinotulon verotus, kiinteistön luovutus, rakennusalaa lähellä oleva henkilö, saastumisvaikutus S:2.04.01.01.01 A oli toiminut työelämässä viettämänsä vuodet rakennusurakoitsijana joko kokonaan tai osaksi omistamissaan osakeyhtiöissä. Tähän työhön oli liittynyt asunto-osakeyhtiöiden perustamista, toimintaa niiden hallituksissa sekä rakennusliikkeen vaihto- omaisuusosakkeiden kauppoja. A oli siirtynyt eläkkeelle vuonna

  1. A:n myytyä vuonna 1983 omistamansa rakennusosakeyhtiön osakkeet hän oli ostanut toisen rakennusliikkeen hallitsemalta kiinteistöyhtiöltä 23 hehtaarin suuruisen määräalan, josta oli muodostettu kaksi tilaa. Näiden tilojen kunnostukseen A oli 15 vuoden aikana käyttänyt noin 2,5 miljoonaa markkaa. Kunta oli vuonna 1997 hyväksynyt toiselle muodostetuista tiloista rakennuskaavan. Kaavassa alueella oli rakennusoikeutta noin 20 omakotitalolle. A aikoi myydä muodostetut tilat rakennusliikkeelle. Myyntihinta oli elinkeinotulona A:n veronalaista tuloa. Verovuosi 1998 ja verovuosi
  2. ElinkVL_1_§ EI MUUTOSTA KHO 31.8.99 T 2207 ATK Sivu on viimeksi päivitetty 19.3.1998

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.