← Suomi

KVL:290/1996

KVL:290/1996 - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. KVL:1996/290 Antopäivä 4.11.1996 Diaarinumero 4207/80/96 Avainsanat konserniavustuksen vähentäminen, fuusio, verosopimuksen syrjintäkielto S:2.04.05.01.28 Hollannissa kotipaikan omaava B.V. omisti kokonaan suomalaisen T Oy:n ja P Oy:n osakekannat. P Oy omisti kokonaan D Oy:n osakekannan. P Oy oli tarkoitus fuusioida tammikuussa 1997 D Oy:öön siten, että B.V. saa suunnatussa osakeannissa kutakin P Oy:n osaketta vastaan saman nimellisarvoisen D Oy:n osakkeen. T Oy:n, P Oy:n ja D Oy:n tilikausi oli kalenterivuosi. T Oy ryhtyi harjoittamaan liiketoimintaa vuonna

  1. B.V:tä ei pidetty konserniavustuslain 3 §:ssä tarkoitettuna yhteisönä. Suomen Tasavallan ja Alankomaiden Kuningaskunnan välillä tulon- ja omaisuuden kaksinkertaisen verotuksen ja veronkiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen syrjinnän kieltämistä koskevan 26 artiklan 4 kohdan mukaan sopimusvaltiossa olevalle yritykselle ei saa määrätä muita tai raskaampia veroja taikka verotukseen liittyviä velvoituksia kuin joiden kohteeksi saattaa joutua vastaava yritys, jonka pääoma on välittömästi suomalaisen emoyhtiön tai tämän Suomessa rekisteröidyn tytäryhtiön omistuksessa. D Oy:n T Oy:lle tilikaudella 1.
  2. - 31.12.1997 antamaa avustusta oli syrjintäkieltoartikla huomioon ottaen verotuksessa käsiteltävä konserniavustuksena. Verovuosi_
  3. L_konserniavustuksesta_verotuksessa _1_§ L_konserniavustuksesta_verotuksessa _2_§ L_konserniavustuksesta_verotuksessa _3_§ L_konserniavustuksesta_verotuksessa _7_§_1_kohta L_konserniavustuksesta_verotuksessa _7_§_2_kohta Suomen Tasavallan ja Alankomaiden Kuningaskunnan välillä tulon ja omaisuuden kaksinkertaisen verotuksen ja veronkiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen 26 artiklan 4 kohta LAINVOIMAINEN Sivu on viimeksi päivitetty 25.11.1996

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.