Lähdeveron periminen osingosta, korosta ja rojaltista sekä suorituksen maksajan velvollisuudet - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. Lähdeveron perim

§:n mukaan osingosta, korosta ja rojaltista on suoritettava lähdevero, jollei muualla toisin säädetä. Rajoitetusti verovelvollisen yhteisön saamien osinkojen, korkojen ja rojaltien osalta verotus toimitetaan lähdeverotuksena, elleivät kyseiset tulot kohdistu yhteisön Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan. VML:n mukaisesti toimitettavassa verotuksessa Verohallinto määrää verovelvolliselle tulosta suoritettavan veron ja verojen suorittamiseksi toimitetaan ennakkoperintä siten kuin ennakkoperintälaissa säädetään (lähdeverolain 16 §:n 1 ja 4 momentti). Ennakkoperintää käsitellään tarkemmin ohjeessa Ennakonpidätyksen toimittaminen. Lähdeveronalaisten suoritusten osalta vero peritään maksajan toimesta suoritusta maksettaessa. Maksajan perimä lähdeveron määrä ei kuitenkaan aina ole lopullinen vero, sillä saaja voi vaatia Verohallinnolta liian suurena perityn lähdeveron palauttamista (lähdeverolain 11 §). Tämä voi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa maksaja ei suoritusta maksaessaan ole saanut riittävää selvitystä saajan oikeudesta alempaan lähdeverokantaan, eikä siten voi huomioida lähdeveroetua maksuvuonna. 1.2 Lähdeveron perimisvelvollisuus Suorituksen maksaja on velvollinen perimään lähdeveron rajoitetusti verovelvolliselle maksamastaan osingosta, korosta tai rojaltista (lähdeverolaki 8 §; ennakkoperintälaki 1118/1996, EPL 9 §:n 1 momentti). Lähdeverolaissa veron perimiseen velvollisella tarkoitetaan suorituksen maksajaa tai eräissä tapauksissa sijaismaksajaa. Lähdeveron perimisvelvollisuus koskee Suomesta saatua tuloa, eli Suomeen yleisesti verovelvollisen maksajan maksamia osinkoja, korkoja ja rojalteja (tuloverolaki 1535/1992, TVL 10 §:n 6, 7 ja 8 kohta). Rojalti on Suomesta saatua tuloa myös silloin, jos hyvityksen perusteena olevaa omaisuutta tai oikeutta käytetään elinkeinotoiminnassa Suomessa (TVL 10 §:n 8 kohta). Myös ulkomaisen yhteisön maksamat osingot, korot ja rojaltit ovat TVL 10 §:n mukaisia rajoitetusti verovelvollisen tulon saajan Suomesta saamia tuloja, jos maksajalla on Suomessa tosiasiallinen johtopaikka (TVL 9 §:n 8 ja 9 momentti). Maksaja voi käyttää lähdeveron perimiseen liittyvien velvoitteidensa hoitamisessa palveluntarjoajaa, kuten tilinhoitajaa tai tilitoimistoa. Verolainsäädännön mukaiset vastuut ja velvollisuudet ovat kuitenkin suorituksen maksajalla riippumatta siitä käyttääkö maksaja palveluntarjoajaa vai ei. Jos palveluntarjoaja suorituksen maksajan puolesta toimiessaan täyttää tässä ohjeessa kuvatulla tavalla lähdeveron perimiseen liittyvät velvollisuudet, voidaan maksajan katsoa täyttäneen velvollisuutensa. Vastaavasti maksajalla on vastuu, jos palveluntarjoaja on laiminlyönyt velvoitteiden hoitamisen. Palveluntarjoajalla ei ole verolainsäädännön mukaisia velvoitteita sen toimiessa maksajan puolesta. Tällöin palveluntarjoajan mahdollinen vastuu maksajaa kohtaan perustuu sopimukseen tai muuhun osapuolia velvoittavaan menettelyyn. Lähdeverolakia ei sovelleta yleisesti verovelvollisille maksettaviin suorituksiin. Maksajan on siten selvitettävä, onko suorituksen saaja yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen. Yleisesti verovelvolliselle maksetuista suorituksista on toimitettava ennakonpidätys EPL:n mukaan, ellei erikseen ole määrätty, että suorituksesta ei toimiteta ennakonpidätystä. Yleisesti verovelvolliselle luonnolliselle henkilölle maksetusta korkotulon lähdeverosta annetun lain (1341/1990, korkotulon lähdeverolaki) soveltamisalaan kuuluvasta korosta peritään korkotulon lähdevero. Yleistä ja rajoitettua verovelvollisuutta käsitellään tarkemmin Verohallinnon ohjeissa Yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus sekä verosopimuksen mukainen asuminen - luonnolliset henkilöt sekä Yhteisön yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus. Ennakonpidätyksen toimittamista yleisesti verovelvolliselle maksetusta pääomatulosta ja käyttökorvauksesta käsitellään Verohallinnon ohjeessa Ennakonpidätyksen toimittaminen. 1.3 Lähdeverolain 7 §:n mukainen yleinen lähdevero Lähdeverolain 7 §:n mukaan rajoitetusti verovelvolliselle maksettavasta osingosta, korosta tai rojaltista perittävä lähdevero on 20 prosenttia, kun saaja on yhteisö (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 2 kohta). 30 prosenttia, kun saaja on muu kuin yhteisö (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 4 kohta). Yhteisöllä tarkoitetaan TVL 3 §:n mukaista yhteisöä. TVL 3 §:n mukaisia yhteisöjä ovat valtio ja sen laitos, hyvinvointialue ja hyvinvointiyhtymä, kunta ja kuntayhtymä, seurakunta ja muu uskonnollinen yhdyskunta, osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, sijoitusrahasto, erikoissijoitusrahasto, yliopisto, keskinäinen vakuutusyhtiö, lainajyvästö, aatteellinen tai taloudellinen yhdistys, säätiö, laitos, ulkomainen kuolinpesä ja edellä tarkoitettuihin yhteisöihin verrattava muu oikeushenkilö tai erityiseen tarkoitukseen varattu varallisuuskokonaisuus. Ulkomaiselle yhteisölle maksettavaan suoritukseen voidaan soveltaa 20 prosentin lähdeverokantaa, jos maksaja saa selvityksen siitä, että saaja rinnastuu tuloverolain 3 §:ssä tarkoitettuun kotimaiseen yhteisöön. Saaja voi esittää tästä selvityksenä esimerkiksi osingonsaajan kotivaltion kaupparekisteriotteen tai veroviranomaisen todistuksen. Vaihtoehtoisesti maksaja voi varmistaa saajan oikeudellisen muodon julkisista tietolähteistä. Jos maksaja ei saa luotettavaa selvitystä saajan rinnastumisesta suomalaiseen yhteisöön, suorituksesta peritään 30 prosentin lähdevero. Esimerkki 1: Osinkoa jakava yhtiö maksaa osinkoa ruotsalaiselle yhtiölle. Maksaja tarkistaa osingonsaajan tiedot Ruotsin kaupparekisteristä, jonka mukaan osingonsaaja on ruotsalainen osakeyhtiö (aktiebolag, AB). Koska ruotsalainen "aktiebolag" rinnastuu suomalaiseen osakeyhtiöön, maksaja voi periä osingosta 20 prosentin lähdeveron. Yhteisön käsitettä ja ulkomaisen yhteisön verovelvollisuusasemaa käsitellään ohjeessa Yhteisön yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus. Muulle kuin yhteisölle maksettavasta osingosta, korosta tai rojaltista peritään lähdeverolain mukaan 30 prosentin lähdevero. Lähdevero on 30 prosenttia esimerkiksi silloin, kun saajana on luonnollinen henkilö, liikkeen- tai ammatinharjoittaja taikka yhtymä. 1.4 Lähdeveroedut suoritusta maksettaessa Maksajan on lähtökohtaisesti perittävä osingosta, korosta ja rojaltista lähdevero lähdeverolain 7 §:ssä säädettyjen lähdeverokantojen mukaisesti. Saajalla voi kuitenkin olla oikeus alempaan lähdeverokantaan tai vapautukseen lähdeverosta lähdeverolain erityissäännöksen tai muun verolain, kuten tuloverolain, säännöksen perusteella. Esimerkiksi TVL 12 §:n 1 momentin ja kansainvälisten sopimusten perusteella Suomessa eräiden kansainvälisten järjestöjen palveluksessa työskentelevät ulkomaalaiset tai Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset diplomaatit eivät maksa Suomessa lähdeveroa osingosta, korosta tai rojaltista. Maksaja voi siten jättää lähdeveron perimättä, jos suorituksen saaja esittää selvityksen säännöksen soveltamisedellytysten täyttymisestä. Edellytyksiä käsitellään tarkemmin ohjeessa Ulkomailta Suomeen tulevan työntekijän verotus. Oikeus lähdeveroetuun voi perustua myös verosopimukseen tai muuhun kansainväliseen sopimukseen taikka Euroopan unionin (EU) oikeuteen. Suomen solmimat verosopimukset on listattu sivulla Voimassa olevat verosopimukset. Myös muut Suomen valtiota velvoittavat voimassa olevat kansainväliset sopimukset voivat sisältää verotusta koskevia määräyksiä. Muu tällainen kansainvälinen sopimus voi koskea esimerkiksi kansainvälistä järjestöä. Esimerkiksi Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) erioikeuksia ja vapauksia koskevan yleissopimuksen 2 artiklan 7 §:n mukaan YK, sen varat, tulot ja muu omaisuus on vapautettu kaikista välittömistä veroista. Maksajan on varmistettava, mitä lähdeverokantaa saajaan voidaan soveltaa sekä se, täyttyvätkö soveltamisedellytykset kyseessä olevan suorituksen osalta. Edellytysten täyttyminen on siten varmistettava suorituskohtaisesti. Suorituksen saajan on esitettävä maksajalle edellytysten täyttymisen varmistamiseksi tarvittava selvitys. Soveltamalla alempaa lähdeverokantaa tai jättämällä lähdeveron perimättä, maksaja ottaa vastuun siitä, että sillä on riittävä selvitys saajan oikeudesta kyseessä olevaan lähdeveroetuun. Maksaja ei voi myöntää lähdeveroetuja suoritusta maksaessaan, jos se ei se ole saanut riittävää selvitystä lähdeveroedun soveltamisedellytysten täyttymisestä tai saajan oikeus lähdeveroetuun jää saadusta selvityksestä huolimatta tulkinnanvaraiseksi tai epäselväksi. Maksajan on tällöin perittävä suorituksesta maksuhetkellä lähdeverolain 7 §:n mukainen lähdevero. Suorituksen saaja voi hakea Verohallinnolta lähdeveron palautusta, jolloin Verohallinto selvittää, onko saajalla oikeus sovellettavaksi vaatimaansa lähdeveroetuun. Suorituksen saaja tai veron perimiseen velvollinen maksaja voi myös hakea lähdeverotuksen ennakkoratkaisua kansainvälisen sopimuksen soveltamisesta lähdeveron perimisessä sekä siitä, onko lähdevero perittävä tai mitä lähdeveron perimisessä muutoin on noudatettava (lähdeverolain 12 a §). Lisää ennakkoratkaisun hakemisesta ja sen soveltamisesta Verohallinnon ohjeessa Ennakkoratkaisuhakemuksen tekeminen ja siihen annettava päätös. Lähdeveroetua ei voida myöntää tulon osalta, jos maksajan tai hänen puolestaan toimivan palveluntarjoajan tietojen perusteella etuuden myöntämiseen voi soveltua verosopimuksen Principal Purpose Test -määräys tai kansallinen veronkiertosäännös (Laki oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä 768/2016, OVML 10 §; VML 28 §). Jos maksaja arvioi, että tilanteessa voi tulla arvioitavaksi myös veronkiertosäännöksen soveltaminen, on tällaisesta tilanteessa suositeltavaa ennakollisesti selvittää asiaa hakemalla esimerkiksi ennakkoratkaisua. Verosopimusten Principal Purpose Test -määräystä ja sen soveltamista käsitellään Verohallinnon ohjeessa Verosopimusten artiklat. 1.5 Sovellettava laki ja tulkintalähteet Lähdeverolain 1 §:n 3 momentin mukaan, milloin vieraan valtion kanssa tehdyssä sopimuksessa tai muussa kansainvälisessä sopimuksessa, johon Suomi on liittynyt, on tulon tai varallisuuden verottamista koskevia määräyksiä, noudatetaan lähdeverolakia vain sikäli kuin mainituista määräyksistä ei muuta johdu. Lähdeverolain 2 a §:n mukaan lähdeveron perimiseen velvollisen verotusmenettelyssä ja muutoksenhaussa sovelletaan oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annettua lakia ja veronkannossa veronkantolakia (11/2018). Menettelyllisissä asioissa sovelletaan siten aina Suomen verolainsäädäntöä, vaikka lähdeveroa perittäessä sovellettaisiin verosopimusta tai muuta kansainvälistä sopimusta. Verosopimus ja muu kansainvälinen sopimus Verosopimuksen määräysten soveltamisedellytysten täyttyminen ratkaistaan verosopimuksen ja sen tulkintalähteiden perusteella. Jos taas tulonsaajaan sovelletaan muuta sellaista kansainvälistä sopimusta, jossa on verotusta koskevia määräyksiä, sovelletaan kyseistä sopimusta ja sen tulkintalähteitä. Suomen oikeus- ja verotuskäytännössä on katsottu, että tulkittaessa Suomessa OECD:n malliverosopimuksen mukaisia verosopimuksen määräyksiä on perusteltua antaa merkitystä sille, mitä OECD:n malliverosopimuksen kommentaarissa on sopimuksen tulkinnasta lausuttu riippumatta siitä, onko sopimuksen toinen osapuoli OECD:n jäsen (KHO:2011:101). Lähtökohtana tulkinnassa on aina se verosopimus, jonka määräyksiä sovelletaan. Maksaja voi tulkita esimerkiksi verosopimuksen tosiasiallisen edunsaajan (beneficial owner) käsitettä OECD:n malliverosopimuksen viimeisimmän kommentaarin perusteella. Vaatimuksena ei siten ole, että maksaja selvittäisi erikseen, onko erityistä syytä kommentaarista poikkeavaan tai kommentaarin tietyn version mukaiseen tulkintaan yksittäisen verosopimuksen osalta. OECD:n malliverosopimuksen tulkintaa, mukaan lukien osinko-, korko- tai rojaltitulon tosiasiallisen edunsaajan käsite, käsitellään tarkemmin ohjeissa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit ja Verosopimusten artiklat. Lähdeverolaki ja muu kansallinen lainsäädäntö Jos lähdevero peritään lähdeverolain säännösten mukaisesti eikä suoritusta maksettaessa sovelleta verosopimusta tai muun kansainvälisen sopimuksen verotusta koskevia määräyksiä, tulkitaan soveltamisedellytysten täyttymistä kansallisen lainsäädännön perusteella. Siten esimerkiksi se, kuka katsotaan osingonsaajaksi kansallisia lähdeveroetuja myönnettäessä, ratkaistaan kansallisen lainsäädännön perusteella. Tällöin verosopimuksen tosiasiallista edunsaajaa koskevilla määräyksillä ei ole etua myönnettäessä ratkaisevaa merkitystä. 2 Lähdevero osingosta 2.1 Yleistä Lähdeverolain osinkoa koskevia säännöksiä sovelletaan suorituksiin, joita verotuksessa pidetään osinkona. Verotuksessa osingoksi katsotaan yleensä yhtiökokouksen päätökseen perustuva voitonjakona tapahtuva varojen jakaminen osakkeenomistajalle (ks. esim. KVL 33/2018). Osinko voidaan maksaa rahana tai muuna omaisuutena (in natura). Myös esimerkiksi vapaan oman pääoman rahastosta tapahtuvaan varojenjakoon sovelletaan lähdeverolain osinkoa koskevia säännöksiä siltä osin, kun varojenjakoa pidetään osinkona eikä luovutuksena. Osingon käsitettä käsitellään tarkemmin ohjeissa Osinkotulojen verotus ja Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit sekä vapaan oman pääoman rahastosta tapahtuvaa varojenjakoa ohjeessa Vapaan oman pääoman rahaston varojenjako verotuksessa. Lähdeverolain osinkoa koskevia määräyksiä sovelletaan myös seuraaviin tuloihin (

§:n 2 momentti): vapaan oman pääoman rahastosta saatu osinkona pidettävä varojenjako (TVL 33 a § ja 33 b §; laki elinkeinotulon verottamisesta 360/1968, EVL 6 a §), osuuskunnasta saatu ylijäämä tai ylijäämänä pidettävä vapaan pääoman rahastosta saatu varojenjako (TVL 33 e § ja 33 f §; EVL 6 d §), sijoitusrahaston voitto-osuus (TVL 32 §), sijaisosinko (TVL 31 §:n 5 momentti), peitelty osinko (VML 29 §), ja siirtohinnoitteluoikaisuna lisätty tulo (VML 31 §). Maksajan on perittävä lähdevero rajoitetusti verovelvolliselle maksamastaan osingosta, ellei sitä muun lainsäädännön tai kansainvälisen sopimuksen perusteella ole vapautettu lähdeverosta (

§). Lähdeveron perimisvelvollisuus koskee rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamaa tuloa. Osinko, osuuskunnasta saatu ylijäämä ja muu niihin rinnastettava tulo on rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamaa tuloa, jos se on saatu suomalaiselta osakeyhtiöltä, osuuskunnalta tai muulta yhteisöltä (TVL 10 §:n 6 kohta). Myös ulkomaisen yhteisön maksama osinko ovat rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamaa tuloa, jos maksajalla on Suomessa tosiasiallinen johtopaikka (TVL 9 §:n 8 ja 9 momentti). Ulkomaisen yhteisön verovelvollisuusasemaa ja tosiasiallisen johtopaikan muodostumista käsitellään Verohallinnon ohjeessa Yhteisön yleinen ja rajoitettu verovelvollisuus. 2.2 Lähdeverolain mukainen lähdevero osingosta Lähdeverolain mukaisia lähdeverokantoja sovellettaessa osingonsaajalla tarkoitetaan Suomen kansallisen lainsäädännön mukaista osingonsaajaa. Lähtökohtaisesti osingonsaajana voidaan pitää osakasluetteloon merkittyä osakkeenomistajaa. Poikkeuksena tähän ovat esimerkiksi tilanteet, joissa osakasluetteloon on merkitty osakkeenomistajan sijaan hallintarekisteröinnin hoitaja. Hallintarekisteröidylle osakkeelle maksetun osingon osalta osingonsaaja on siten selvitettävä erikseen osingonmaksun yhteydessä. Kansallisen lainsäädännön mukaisia lähdeverokantoja sovellettaessa maksaja voi tällöin pitää osingonsaajana sitä, jolla on oikeus osinkoon osingonjakopäätöksessä määrättynä täsmäytyspäivänä. Lähdeverolain 7 §:n mukaan rajoitetusti verovelvolliselle maksettavasta osingosta perittävä lähdevero on 20 prosenttia, kun osingonsaaja on yhteisö (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 2 kohta). 30 prosenttia, kun osingonsaaja on muu kuin yhteisö (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 4 kohta). Edellä tarkoitettuja 20 ja 30 prosentin lähdeveron soveltamisedellytyksiä käsitellään tarkemmin luvussa 1.

1. Rajoitetusti verovelvolliselle yhteisölle maksettavasta osingosta voidaan periä lähdeveroa 15 prosenttia, jos osingonsaaja esittää maksajalle selvityksen siitä, että osinkoa jakavan yhteisön osakkeet kuuluvat osingonsaajan sijoitusomaisuuteen ja, että jokin seuraavista kolmesta edellytyksistä täyttyy (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 3 kohta): Osingonsaaja on 3 §:n 5 momentissa tarkoitettu rajoitetusti verovelvollinen yhteisö eikä osingonsaaja ole eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä annetun neuvoston direktiivissä (90/435/ETY, emo- ja tytäryhtiödirektiivi) tarkoitettu yhtiö, joka omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta. Osingonsaaja on kotimaista eläkelaitosta vastaava ulkomainen yhteisö, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueella, eikä osingon saaja ole emo- ja tytäryhtiödirektiivissä tarkoitettu yhtiö, joka omistaa osinkoa jaettaessa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta. Osingonsaaja on kotimaista eläkelaitosta vastaava ulkomainen yhteisö, joka omistaa välittömästi alle kymmenen prosenttia osinkoa maksavan yhteisön osakepääomasta, Suomella on osingonsaajan kotivaltion kanssa sopimus tietojenvaihdosta veroasioissa ja osingonsaajan kotivaltiosta saadaan riittävät tiedot verotuksen toimittamiseksi. Osingonsaajan sijoitusomaisuuteen kuuluville osakkeille maksettujen osinkojen lähdeverotusta käsitellään tarkemmin ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit. Poiketen edellä mainituista lähdeverokannoista, julkisesti noteeratun yhtiön on perittävä hallintarekisteröidylle osakkeelle maksettavasta osingosta 35 prosentin lähdevero, jos se tai rekisteröitynyt säilyttäjä ei voi ilmoittaa rajoitetusti verovelvollisen osingonsaajan tietoja vuosi-ilmoituksella Verohallinnolle (lähdeverolain 7 §:n 2 momentti). Jos osinko maksetaan rajoitetusti verovelvolliselle ja saajan tiedot voidaan ilmoittaa vuosi-ilmoituksella Verohallinnolle, voidaan julkisesti noteeratun yhtiön hallintarekisteröidylle osakkeelle maksamasta osingosta periä 35 prosentin sijaan 30 prosentin lähdevero. Lisää vuosi-ilmoituksella annettavista tiedoista vuosi-ilmoituksen teknisestä soveltamisohjeesta Julkisesti noteeratun yhtiön vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetuista osingoista. 2.3 Verosopimusedut maksuvuonna 2.3.1 Yleistä verosopimuksen soveltamisesta lähteellä Lähdevero peritään lähdeverolain mukaan, jos vieraan valtion kanssa tehdyn sopimuksen tai muun kansainvälisen sopimuksen, johon Suomi on liittynyt, tulon tai varallisuuden verottamista koskevista määräyksistä ei muuta johdu (lähdeverolain 1 §:n 3 momentti). Rajoitetusti verovelvollinen osingonsaaja voi olla siten verosopimuksen nojalla oikeutettu lähdeverolain 7 §:n mukaisia lähdeverokantoja alempaan lähdeverokantaan. Voimassa olevien verosopimusten mukaiset osinkojen lähdeveroprosentit on eritelty ohjeessa Suomesta ulkomaille maksettavien mm. osinkojen lähdeveroprosentit. Osinkoa maksettaessa voidaan soveltaa verosopimuksen mukaista lähdeverokantaa, jos maksaja on saanut osingonsaajalta selvityksen tämän oikeudesta verosopimusetuun. Maksajan on varmistettava, että osingonsaajan esittämä selvitys täyttää verosopimusedun myöntämiselle asetetut edellytykset. Maksajan on ensinnäkin tunnistettava osingonsaajan verotuksellinen asuinvaltio eli valtio, jonka kanssa tehtyä verosopimusta sovelletaan tämän Suomesta saamaan tuloon. Maksajan on lisäksi varmistettava, että osingonsaaja täyttää verosopimuksen määräysten soveltamisen edellytykset. Olennaista on esimerkiksi tunnistaa verosopimuksen tarkoittama osingonsaaja, jolla on oikeus verosopimusetuun kyseessä olevan osingon osalta. Jos osingonsaaja vaatii sovellettavaksi verosopimuksen erityissäännöstä esimerkiksi oikeudellisen muotonsa perusteella, on osingonsaajan myös esitettävä tarvittava selvitys kyseessä olevan erityissäännöksen soveltamisedellytysten täyttymisestä. Verosopimusten yleisimpiä määräyksiä käsitellään Verohallinnon ohjeessa Verosopimusten artiklat. Verosopimusten osinkoartikloiden määräysten soveltamisen edellytyksenä on yleensä muun ohella, että toisessa sopimusvaltiossa asuva henkilö on verosopimuksessa tarkoitettu tulon tosiasiallinen edunsaaja (beneficial owner). OECD:n malliverosopimuksen kommentaarin mukaan tulon saaja on tulon tosiasiallinen edunsaaja silloin, kun tällä on oikeus käyttää tuloa ja nauttia siitä rajoituksetta ilman sopimukseen tai lakiin perustuvaa velvollisuutta siirtää saatu maksu toiselle henkilölle. Tosiasiallinen edunsaaja ei välttämättä aina ole sen osakkeen juridinen omistaja, jonka perusteella osinko maksetaan. Maksajan on siten lähtökohtaisesti varmistettava osingonmaksukohtaisesti, voidaanko saajalle maksettavaan osinkoon soveltaa verosopimuksen määräyksiä. Jos tulon tosiasiallisen edunsaajan edellytys ei täyty, verosopimuksen osinkoartiklan mukaista veroetua ei voi myöntää. Suurin osa Suomen verosopimuksista sisältää tosiasiallisen edunsaajan käsitteen. Verosopimuksen tosiasiallisen edunsaajan käsitettä ja sen tulkintaa käsitellään tarkemmin ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit. Asuinvaltionsa verotuksessa transparentteja (ns. läpivirtaavia) ulkomaisia yksiköitä ei tyypillisesti pidetä asuinvaltiossaan erillisinä verovelvollisina eikä niitä myöskään siten yleensä Suomessa katsota toisessa sopimusvaltiossa asuviksi henkilöiksi. Tällaisella läpivirtausyksiköllä ei ole oikeutta verosopimusetuun, mutta sen osuudenomistajan tai osakkaan asuinvaltion ja Suomen välinen verosopimus voi kuitenkin soveltua maksettavaan osinkoon. Maksaja voi soveltaa osinkoon läpivirtausyksikön osuudenomistajan asuinvaltion ja Suomen verosopimusta, jos osuudenomistajia voidaan pitää verosopimuksen tarkoittamina tosiasiallisina edunsaajina. Edellytyksenä on, että maksaja saa tarvittavan selvityksen osuudenomistajan verotuksellisesta asuinvaltiosta ja muiden verosopimuksen soveltamisen edellytysten täyttymisestä sekä tämän osuudesta kyseiseen osinkoon (lähdeverolaki 10 ja 10 b §). Esimerkiksi ulkomainen yhtymä voi olla asuinvaltiossaan läpivirtaava, jolloin sovellettavaksi voi tulla sen osakkaiden asuinvaltion verosopimus. Sopimusvaltiossa asuvan henkilön käsitettä ja ulkomaisen yhtymän saaman tulon lähdeverotusta käsitellään ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit. Osingonsaajan on esitettävä tarvittava selvitys verosopimuksen määräysten soveltamisedellytysten täyttymisestä vaatiessaan sovellettavaksi verosopimuksen mukaista lähdeverokantaa osinkoa maksettaessa (lähdeverolain 10 ja 10 b §). Velvollisuus esittää selvitys on Suomen lain mukaisella osingonsaajalla riippumatta siitä, pidetäänkö saajaa myös verosopimussubjektina tai verosopimuksen tarkoittamana tosiasiallisena edunsaajana. Esimerkki 2: Osinko maksetaan ulkomaiselle rahastolle, jolla on kaksi osuudenomistajaa. Rahasto katsotaan kuitenkin asuinvaltiossaan läpivirtausyksiköksi, joka ei ole verosopimussubjekti. Rahaston osuudenomistajat ovat verosopimuksen tarkoittamia tosiasiallisia edunsaajia, joille osinko kohdistetaan osuudenomistajien kotivaltion verotuksessa. Rahasto on Suomen kansallisen lain mukainen osingonsaaja. Osingonsaajana oleva rahasto vaatii sovellettavaksi sen osuudenomistajien asuinvaltion verosopimusta. Rahaston on esitettävä selvitys siitä, että sen osuudenomistajat täyttävät verosopimuksen soveltamisen edellytykset. Osingonsaajan on esitettävä maksajalle lähdeverolain 10 §:ssä tarkoitettu selvitys verosopimuksen soveltamisen edellytysten täyttymisestä. Sen sijaan, jos kyseessä on julkisesti noteeratun yhtiön hallintarekisteröidylle osakkeelle maksama osinko, osingonsaajan on esitettävä osingon maksajalle tai rekisteröityneelle säilyttäjälle lähdeverolain 10 b §:ssä tarkoitettu selvitys. Verosopimusetujen soveltamisen edellytyksiä käsitellään tarkemmin muun kuin julkisesti noteeratun yhtiön maksaman osingon osalta luvussa 2.3.2 ja julkisesti noteeratun yhtiön maksaman osingon osalta luvussa 2.3.
2. Verosopimusetuja ei voida soveltaa maksuhetkellä, jos osingonsaaja ei toimita lähdeverolaissa tarkoitettua selvitystä asuinvaltiostaan ja verosopimuksen määräysten soveltumisesta. Tällöin osingoista peritään lähdevero lähdeverolain 7 §:n mukaisesti. Lähdevero peritään lähdeverolain 7 §:n mukaisesti myös tilanteissa, joissa Suomen ja osingonsaajan asuinvaltion välillä ei ole voimassa olevaa verosopimusta. Osingon maksaja ei voi soveltaa verosopimuksen määräyksiä osinkoa maksaessaan, jos osingonsaajan oikeus verosopimusetuun jää tulkinnanvaraiseksi tai epäselväksi. Osingonsaaja voi kuitenkin esittää maksajalle ennakkoratkaisun, jossa Verohallinto on nimenomaisesti ratkaissut kyseessä olevan tulkinnanvaraisen kysymyksen. Tällöin maksaja voi periä lähdeveron ennakkoratkaisun mukaisesti, jos todelliset olosuhteet myös vastaavat ennakkoratkaisussa kuvattua tilannetta. Osingon maksaja voi myös itse hakea lähdeverotuksen ennakkoratkaisua (lähdeverolain 12 a §). Ennakkoratkaisun hakemista ja soveltamista käsitellään Verohallinnon ohjeessa Ennakkoratkaisuhakemuksen tekeminen ja siihen annettava päätös. Esimerkki 3: Osingonsaaja on esittänyt maksajalle selvityksen verosopimuksen soveltumisen edellytyksistä. Saatu osinko liittyy kuitenkin osakelainausjärjestelyyn, jolla voi olla vaikutusta siihen pidetäänkö osingonsaajaa verosopimuksen mukaisena tosiasiallisena edunsaajana. Osingonsaaja esittää maksajalle Verohallinnon antaman ennakkoratkaisun, jossa on nimenomaisesti ratkaistu, että saajaa voidaan pitää sovellettavan verosopimuksen tarkoittamana tosiasiallisena edunsaajana kyseisestä järjestelystä huolimatta. Osingon maksaja voi soveltaa verosopimuksen mukaista lähdeverokantaa ennakkoratkaisun perusteella, jos todelliset olosuhteet vastaavat ennakkoratkaisussa kuvattua tilannetta. Jos verosopimuksen mukaista lähdeverokantaa ei ole sovellettu maksuhetkellä tai maksuvuoden oikaisun yhteydessä ja osingosta on peritty lähdeverolain 7 §:n mukainen lähdevero, verovelvollinen voi hakea Verohallinnolta lähdeveron palautusta (lähdeverolain 11 §). Tällöin Verohallinto ratkaisee osingonsaajan oikeuden verosopimusetuun palautushakemuksen käsittelyn yhteydessä. Lähdevero voidaan palauttaa verovelvolliselle osingon maksuvuoden jälkeen. Lähdeveron palautushakemuksia käsitellään tarkemmin Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit. 2.3.2 Muun kuin julkisesti noteeratun yhtiön maksama osinko Lähdeverolain 10 §:n mukaan lähdeveroa perittäessä noudatetaan verosopimuksen määräyksiä, jos tulon saaja ennen suorituksen maksamista esittää maksajalle selvityksen kotipaikastaan ja muista sopimuksen soveltamisen edellytyksistä. Selvityksenä tulon saaja voi esittää lähdeverokortin taikka ilmoittaa nimensä, syntymäaikansa ja mahdollisen muun virallisen tunnistetietonsa sekä osoitteensa kotivaltiossaan. Maksajan on saatava osingonsaajalta lähdeverolain 10 §:ssä tarkoitettu selvitys siihen osingonmaksuun liittyen, johon verosopimusta sovelletaan. Esimerkiksi lähdeverokortti osoittaa sen verovelvollisen, jolle lähdeverokortti on annettu, verotuksellisen asuinvaltion ja tämän saamaan osinkoon verosopimuksen mukaan sovellettavan lähdeverokannan. Maksajan on myös varmistettava, että lähdeverokortin esittäjä on osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja. Maksajan on myös tarkistettava, että sovellettavalla lähdeverokortilla olevat verovelvollisen yksilöintitiedot vastaavat maksajalla olevia osingonsaajan tietoja. Lisäksi on huomattava, että lähdeverokortti myönnetään yleensä kuluvalle kalenterivuodelle ja saajan on esitettävä voimassaoleva lähdeverokortti ennen osingon maksamista. Esimerkki 4: Yhtiö A Oy on julkisesti noteeraamaton yhtiö, jolla on neljä osakeluetteloon merkittyä osakkeenomistajaa. Kolme osakasta ovat Suomeen yleisesti verovelvollisia luonnollisia henkilöitä. Neljäs osakas R on rajoitetusti verovelvollinen luonnollinen henkilö, joka asuu Ruotsissa. Yhtiö A Oy on päättänyt jakaa osinkoa. Ennen osingon maksua osingonsaaja R esittää maksajalle lähdeverokortin, jonka mukaan R:n saamaan osinkoon sovelletaan Pohjoismaiden välistä verosopimusta. Maksaja tarkistaa, että saaja R on osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja ja siten oikeutettu nyt jaettavaan osinkoon. Maksaja tarkistaa myös, että lähdeverokortilla olevat verovelvollisen yksilöintitiedot vastaavat maksajalla olevia osingonsaajan tietoja. Saajalle R maksetusta osingosta voidaan periä 15 % lähdeveroa Pohjoismaiden välisen verosopimuksen mukaan. Hallintarekisteröidylle osakkeelle maksettu osinko Hallintarekisteröinnillä tarkoitetaan sitä, että arvo-osuus on arvo-osuusjärjestelmässä kirjattu hallintarekisteröinnin hoitajan nimiin arvo-osuuden todellisen omistajan sijaan. Osakkeenomistaja ei siten käy ilmi osakasluettelosta, jos osakkeet on merkitty hallintarekisteröinnin hoitajan nimiin. Tämän vuoksi maksajan on maksaessaan osinkoa hallintarekisteröidylle osakkeelle muulla tavoin varmistettava, että lähdeverokortin esittäjällä on oikeus osinkoon ja verosopimuksen mukaiseen etuun. Osingonsaaja voi esimerkiksi toimittaa maksajalle lähdeverokortin lisäksi vakuutuksen siitä, että tämä on kyseisen osingon osalta verosopimuksen tarkoittama tosiasiallinen edunsaaja ja, etteivät osakkeet ole osana mitään järjestelyä, jolla voisi olla vaikutusta verosopimuksen tulkintaan. Maksajan on tällöin varmistettava, että osingonsaajan esittämä vakuutus on luotettava. Säilyttäjä, jolla kyseessa olevat osakkeet ovat säilytyksessä, voi maksajan puolesta kerätä selvityksen osingonsaajalta ja varmistaa sen luotettavuuden. Maksajan on kuitenkin varmistettava, että se voi ilmoittaa osingonsaajien tiedot vuosi-ilmoituksellaan sekä toimittaa tarvittaessa Verohallinnon pyynnöstä selvityksen ja dokumentaation siitä, miten saajan oikeus verosopimusetuun on varmistettu. Lähdeverolain 10 b §:ä ei sovelleta tilanteissa, joissa osingon maksajana on muu kuin TVL 33 a §:ssä tarkoitettu julkisesti noteerattu yhtiö. Osingon maksaja voi kuitenkin hyödyntää lähdeverolain 10 b §:ssä tarkoitettua menettelyä saajan kotipaikan ja muiden verosopimuksen soveltamisen edellytysten varmistamisessa (ks. menettelystä luku 2.3.3.2). 2.3.3 Julkisesti noteeratun yhtiön maksama osinko 2.3.3.1 Suoran osakeomistuksen perusteella maksettava osinko Arvo-osuusjärjestelmään liitetyistä osakkeista ja niiden omistajista on pidettävä arvo-osuustilikirjauksiin perustuvaa ajantasaista osakasluetteloa, johon merkitään osakkeenomistaja tai hallintarekisteröinnin hoitaja (laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta, 348/2017, 4 luvun 3 ja 4 §). Suorasta osakeomistuksesta on kyse silloin, kun osakkeenomistaja on merkitty osakasluetteloon. Julkisesti noteeratun yhtiön maksaessa osinkoa suoran omistuksen perusteella osakasluetteloon merkitylle osakkeenomistajalle, sovelletaan verosopimusetujen myöntämisessä lähdeverolain 10 §:ä. Lähdeverolain 10 §:n mukaan lähdeveroa perittäessä noudatetaan verosopimuksen määräyksiä, jos tulon saaja ennen suorituksen maksamista esittää maksajalle selvityksen kotipaikastaan ja muista sopimuksen soveltamisen edellytyksistä. Selvityksenä tulon saaja voi esittää lähdeverokortin taikka ilmoittaa nimensä, syntymäaikansa ja mahdollisen muun virallisen tunnistetietonsa sekä osoitteensa kotivaltiossaan. Maksajan on saatava osingonsaajalta lähdeverolain 10 §:ssä tarkoitettu selvitys siihen osingonmaksuun liittyen, johon verosopimusta sovelletaan. Esimerkiksi lähdeverokortti osoittaa verovelvollisen, jolle lähdeverokortti on myönnetty, verotuksellisen asuinvaltion ja tämän saamaan osinkoon verosopimuksen mukaan sovellettavan lähdeverokannan. Maksajan on myös varmistettava, että lähdeverokortin esittäjä on osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja. Maksajan on myös tarkistettava, että sovellettavalla lähdeverokortilla olevat verovelvollisen yksilöintitiedot vastaavat maksajalla olevia osingonsaajan tietoja. Lisäksi on huomattava, että lähdeverokortti myönnetään yleensä kuluvalle kalenterivuodelle ja saajan on esitettävä voimassaoleva lähdeverokortti ennen osingon maksamista. Esimerkki 5: Yhtiö B Oy on julkisesti noteerattu yhtiö, joka on päättänyt jakaa osinkoa. Ennen osingon maksamista henkilö Z, joka asuu Tanskassa, on esittänyt maksajalle lähdeverokortin. Lähdeverokortin mukaan Z:n saamaan osinkoon sovelletaan Pohjoismaiden välistä verosopimusta. Henkilö Z on edellisenä vuonna omistanut Yhtiö B Oy:n osakkeita ja saanut yhtiöstä osinkoa. Maksaja tarkistaa osakasluettelosta, onko henkilö Z osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja ja siten oikeutettu nyt jaettavaan osinkoon. Osakasluettelon mukaan henkilö Z ei enää omista osakkeita osingonjakopäätöksessä määrättynä täsmäytyspäivänä. Osingosta ei voida periä lähdeveroa henkilön Z esittämän lähdeverokortin mukaan, koska henkilö Z ei osingonsaaja. Osingon maksaja voi hyödyntää saajan kotipaikan ja muiden verosopimuksen soveltamisen edellytysten varmistamisessa myös lähdeverolain 10 b §:ssä tarkoitettua menettelyä (ks. luku 2.3.3.2). 2.3.3.2 Hallintarekisteröidylle osakkeelle maksettava osinko Hallintarekisteröinnillä tarkoitetaan sitä, että arvo-osuus on arvo-osuusjärjestelmässä kirjattu hallintarekisteröinnin hoitajan nimiin arvo-osuuden todellisen omistajan sijaan. Hallintarekisteröinnin hoitajana voi toimia arvo-osuustilin tilinhoitaja, keskuspankki tai arvopaperikeskus. (Laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta 4 luvun 4 §.) Lähdeverolain 10 b §:ssä säädetään verosopimusetujen soveltamisen edellytyksistä, kun osingon maksaja on TVL 33 a §:n mukainen julkisesti noteerattu yhtiö, ja osake, jolle osinko maksetaan, on hallintarekisteröity. Lähdeverolain 10 b §:n 2 momentin mukaan osinkoa maksettaessa voidaan soveltaa 1 §:n 3 momentissa tarkoitetun kansainvälisen sopimuksen osinkoa koskevia määräyksiä, jos osingon maksaja tai osingonsaajaa lähinnä oleva säilyttäjä, joka on osingonjakohetkellä merkittynä 10 d §:ssä tarkoitettuun säilyttäjärekisteriin, on huolellisesti selvittänyt osingonsaajan asuinvaltion sekä varmistanut, että kansainvälisen sopimuksen osinkoa koskevia määräyksiä voidaan soveltaa osingonsaajaan. Lähdeverolain 10 b §:n 4 momentin mukaan asuinvaltion huolellisena selvittämisenä voidaan pitää Verohallinnon antamaa lähdeverokorttia, osingonsaajan asuinvaltion veroviranomaisen antamaa todistusta, tai sellaista osingonsaajan itse antamaa ilmoitusta, josta selviää lähdeverotusta varten tarvittavat tiedot osingonsaajasta. Asuinvaltiotodistus tai lähdeverokortti osoittaa sen verovelvollisen, jolle se on myönnetty, verotuksellisen asuinvaltion ja sovellettavan verosopimuksen. Lähdeverokortti osoittaa lisäksi verovelvollisen saamaan osinkoon verosopimuksen perusteella sovellettavan lähdeverokannan. Maksajan on tarkistettava, että lähdeverokortilla tai asuinvaltiotodistuksella olevien tietojen mukaan se on sovellettavissa maksuhetkellä ja siinä olevat verovelvollisen yksilöintitiedot vastaavat maksajalla olevia osingonsaajan tietoja. Maksajan on lisäksi varmistettava, että lähdeverokortin tai asuinvaltiotodistuksen esittävä verovelvollinen on sovellettavan verosopimuksen tarkoittama osingonsaaja ja siten oikeutettu verosopimuksen mukaiseen lähdeveroetuun kyseessä olevan osingon osalta. Osingonsaajan velvollisuutena on esittää tästä tarvittava selvitys. Osingonsaaja voi esimerkiksi toimittaa maksajalle lähdeverokortin tai asuinvaltotodistuksen lisäksi vakuutuksen siitä, että tämä on kyseisen osingon verosopimuksen tarkoittama tosiasiallinen edunsaaja ja, etteivät osakkeet ole osana mitään järjestelyä, jolla voisi olla vaikutusta verosopimuksen tulkintaan. Maksajan on tällöin varmistettava, että osingonsaajan esittämä vakuutus on luotettava ja verosopimusedut voidaan myöntää sen perusteella. Selvityksen voi kerätä ja sen luotettavuuden varmistaa maksajan puolesta palveluntarjoaja, esimerkiksi tilinhoitaja tai rekisteröitymätön säilyttäjä. Asuinvaltion huolellisena selvittämisenä voidaan pitää sellaista osingonsaajan itse antamaa ilmoitusta, josta selviää lähdeverotusta varten tarvittavat tiedot osingonsaajasta. Lähdeverolain 10 b §:n 4 momentin mukaan itse annetun ilmoituksen on oltava riittävän luotettavasti dokumentoitu ja johdonmukainen säilyttäjän hallussa olevien muiden osingonsaajaa koskevien tietojen kanssa. Säännöksen mukaan Verohallinto antaa tarkemmat määräykset itse annetun ilmoituksen sisällöstä, voimassaolosta ja menettelystä, jolla itse annetun ilmoituksen luotettavuus todetaan. Verohallinto on antanut päätöksen lähdeverolain 10 b §:n 4 momentissa tarkoitetun itse annetun ilmoituksen sisällöstä, voimassaolosta ja menettelystä, jolla sen luotettavuus todetaan (ISD-päätös). Osingonsaajan itse antama ilmoitus, jonka maksaja tai rekisteröitynyt säilyttäjä on todennut luotettavaksi Verohallinnon ISD päätöksessä tarkoitetulla tavalla, on selvitys myös verosopimuksen soveltumisen edellytyksistä. Osingonsaajan itse antamaa ilmoitusta ja menettelyä, jolla maksaja tai rekisteröitynyt säilyttäjä todentaa ilmoituksen luotettavuuden, käsitellään tarkemmin ohjeessa Osingonsaajan itse antaman ilmoituksen sisältö, voimassaolo ja luotettavuuden todentaminen. Palveluntarjoaja, kuten tilinhoitaja tai rekisteröitymätön säilyttäjä, voi maksajan puolesta kerätä selvityksen osingonsaajalta ja varmistaa sen luotettavuuden. Tietojen ei tarvitse olla maksajan itsensä hallussa osingon maksuhetkellä vaan palveluntarjoaja voi kerätä tarvittavat tiedot säilytysketjusta ja säilyttää niitä maksajan puolesta. Maksajan on kuitenkin varmistettava, että se voi ilmoittaa osingonsaajien loppusaajatiedot vuosi-ilmoituksellaan sekä toimittaa tarvittaessa Verohallinnon pyynnöstä selvityksen ja dokumentaation siitä, miten saajan oikeus verosopimusetuun on varmistettu. Rekisteröityneen säilyttäjän vastuulleen ottamat osingot Rekisteröityneellä säilyttäjällä tarkoitetaan Verohallinnon ylläpitämään säilyttäjärekisteriin merkittyä säilyttäjää (lähdeverolain 10 d §). Rekisteröitynyt säilyttäjä voi ottaa vastuun osingonsaajan asuinvaltion selvittämisestä ja verosopimuksen määräysten soveltumisen varmistamisesta. Tällöin rekisteröitynyt säilyttäjä kerää saajalta tarvittavan selvityksen, eikä sitä tarvitse toimittaa maksajalle. Rekisteröityneen säilyttäjän vastuulla on myös ilmoittaa osingonsaajien yksilöintitiedot vuosi-ilmoituksella Verohallinnolle sekä tarvittaessa toimittaa Verohallinnolle pyynnöstä selvityksen ja dokumentaation siitä, miten saajan oikeus verosopimusetuun on varmistettu. Rekisteröitynyt säilyttäjä ottaa vastuun ilmoittamalla osingon maksua varten perittäväksi alle 35 prosentin lähdeveron (lähdeverolain 10 c §:n 2 momentti). Maksajan vastuulla on tällöin varmistaa, että säilyttäjä, joka on ilmoittanut osingon maksua varten perittäväksi alle 35 prosentin lähdeveron, on merkitty Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Lähdeverolaissa ei ole muotovaatimuksia ilmoitukselle, jolla rekisteröitynyt säilyttäjä ilmoittaa maksajalle vastuun ottamisesta. Osapuolet voivat keskenään sopia noudatettavasta menettelystä. Verolainsäädännössä ei edellytetä osapuolten välistä erillistä sopimusta, vaan keskinäinen menettely voi perustua myös muuhun osapuolia sitovaan menettelyyn. Kun rekisteröitynyt säilyttäjä on ottanut vastuun osingonsaajien yksilöintitietojen ilmoittamisesta Verohallinnolle, ei esimerkiksi tietoja asuinvaltioista tai sovellettavista lähdeverokannoista edellytetä toimitettavan maksajalle. Maksajan vastuun näkökulmasta on riittävää, että se voi osoittaa osingot, joista rekisteröitynyt säilyttäjä on ottanut vastuun, sekä niistä rekisteröityneen säilyttäjän ilmoituksen perustella perittyjen lähdeverojen euromääräisen yhteissumman. Maksaja voi esimerkiksi sopia tilinhoitajan kanssa, että tämä tekee varmistukset ja kerää tiedot maksajan puolesta. Verohallinto voi todentaa vastuun ottaneen säilyttäjän rekisteröintistatuksen ylläpitämästään rekisteristä, eikä maksajan tarvitse jälkikäteen toimittaa Verohallinnolle otteita säilyttäjärekisteristä. Jos säilytysketjussa on useita rekisteröityneitä säilyttäjiä, edellytyksenä ei ole, että maksaja saa tiedon kaikista säilyttäjistä ja tarkistaa, onko niitä merkitty säilyttäjärekisteriin. Maksajan ensisijaisesta vastuusta vapautumisen kannalta on siten riittävää, että se voi osoittaa sitä lähinnä olevan säilyttäjän, jolta se saa tiedon alemman lähdeveron soveltamisesta ja vastuun ottamisesta, olevan rekisteröitynyt säilyttäjä. Tällöin kyseisen rekisteröityneen säilyttäjän on tarvittaessa pystyttävä osoittamaan Verohallinnolle välittäneensä toiselta rekisteröityneeltä säilyttäjältä osingon maksua ja lähdeveron perimistä varten saamansa tiedot saman sisältöisinä maksajalle. Rekisteröitynyt säilyttäjä voi myös ilmoittaa vastuun ottamisesta maksajalle välissä olevan rekisteröitymättömän säilyttäjän kautta. Tällöin maksajan on varmistettava, että vastuun ottanut säilyttäjä on merkitty säilyttäjärekisteriin. Maksajan ei tällöinkään tarvitse varmistaa, ovatko muut säilytysketjussa olevat säilyttäjät rekisteröityneitä vai rekisteröitymättömiä säilyttäjiä. Jos rekisteröitynyt säilyttäjä on edellä kuvatulla tavalla ottanut vastuun osingosta, se on myös vastuussa siitä verosta, joka on jäänyt perimättä sen laiminlyönnin johdosta (lähdeverolain 10 c §:n 2 momentti). Maksajalla säilyy kuitenkin toissijainen vastuu veron turvaamistarkoituksessa (ks. toissijaisesta verovastuusta luku 5). Rekisteröityneen säilyttäjän vastuulla on ilmoittaa VML 15 e §:ssä tarkoitetut osingonsaajan loppusaajatiedot Verohallinnolle. Maksajan vastuulla taas on ilmoittaa tiedot rekisteröityneelle säilyttäjälle välitetyistä osingoista omalla vuosi-ilmoituksellaan. Rekisteröityneen säilyttäjän velvollisuuksia ja vastuita käsitellään ohjeessa Rekisteröityneen säilyttäjän velvollisuudet ja vastuut. Jos säilytysketjussa ei ole rekisteröitynyttä säilyttäjää, joka olisi ottanut vastuun osingoista, maksajan velvollisuutena on selvittää osingonsaajan asuinvaltio ja varmistaa verosopimuksen määräysten soveltuminen lähdeverolain 10 b §:ssä edellytetyllä tavalla. Tällöin maksajalla on myös verovastuu sekä vastuu osingonsaajan loppusaajatietojen ilmoittamisesta Verohallinnolle vuosi-ilmoituksella. 2.3.3.3 Esimerkkejä menettelystä hallintarekisteröintitilanteista Maksajaa lähinnä oleva tilinhoitaja on rekisteröitynyt säilyttäjä Esimerkki 6: Julkisesti noteerattu yhtiö X Oyj jakaa osinkoa ja ilmoittaa tulevasta osingonmaksusta tilinhoitajalle. Osingosta 10 000 euroa maksetaan hallintarekisteröidyille osakkeille. Tilinhoitaja A on osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Yhtiö X Oyj ja tilinhoitaja A eivät ole tehneet keskinäisiä sopimuksia. Osapuolten keskinäisestä menettelystä ja vastuista on kuitenkin määrätty osapuolia velvoittavassa arvopaperikeskuksen päätöksessä, jonka perusteella tilinhoitaja hoitaa osingonmaksuun liittyviä velvoitteita maksajan puolesta. Tilinhoitaja muun muassa kerää ja säilyttää osingonmaksua ja lähdeveroa koskevat tiedot sekä toimittaa tiedot arvopaperikeskukselle oma-aloitteisten verojen veroilmoitusta varten. Päätöksen mukaan tilinhoitaja myös vastaa toimittamiensa tietojen oikeellisuudesta. Yhtiö X Oyj perii osingosta lähdeveron tilinhoitajan antamien tietojen mukaisesti ja maksaa netto-osingon tilinhoitajalle. Päätöksen mukaisesti osingosta on perittävä enimmäislähdevero, jos kukaan rekisteröitynyt säilyttäjä ei ole ottanut vastuuta osingosta, eikä maksaja ole päättänyt tästä huolimatta ottaa vastuuta alemman lähdeveron soveltamisesta. X Oyj tarkistaa, että tilinhoitaja A on merkitty Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Osingosta peritään lähdeveroa 1 500 euroa (15 %) ja tilinhoitaja A ilmoittaa lähdeverot oma-aloitteisten verojen veroilmoitusta varten maksajan puolesta. Oma-aloitteisten verojen veroilmoituksella ilmoitetaan myös tilinhoitaja A:n tiedot. Jos osapuolten keskinäisten menettelyjen ja yhteisen käsityksen mukaisesti säilyttäjärekisteriin merkitty tilinhoitaja A ottaa vastuun ilmoittamalla edellä kuvatulla tavalla lähdeveroa koskevat tiedot verotusta varten maksajan puolesta, tämä täyttää lähdeverolain 10 c §:n 2 momentin mukaiset edellytykset vastuun ottamisesta. Tällöin X Oyj vapautuu ensisijaisesta vastuusta, jos se on varmistanut tilinhoitajan A olevan osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Esimerkki 7: Esimerkissä 6 kuvatussa tilanteessa tilinhoitaja A on saanut säilytysketjussa seuraavalta rekisteröityneeltä säilyttäjältä B ilmoituksen, jonka mukaan X Oyj:n hallintarekisteröidyille osakkeille maksamasta 10 000 euron osingosta peritään veroa 1 500 euroa (15 %). Tilinhoitaja A tarkistaa, että säilyttäjä B on merkitty osingonmaksuhetkellä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Osingon maksaja tarkistaa, että tilinhoitaja A on merkitty säilyttäjärekisteriin. Maksaja vapautuu ensisijaisesta vastuusta, jos se osoittaa tilinhoitaja A:n ottaneen vastuun osingosta esimerkissä 6 kuvatulla tavalla. Edellytyksenä ei ole, että maksaja tarkistaa, onko säilyttäjä B rekisteröitynyt. Tilinhoitaja A vapautuu vastuusta, jos se osoittaa Verohallinnolle, että rekisteröitynyt säilyttäjä B on ottanut vastuun osingoista ja, että lähdevero on peritty säilyttäjä B:n ilmoituksen mukaisesti. Edellytyksenä ei ole, että maksaja tai tilinhoitaja A tarkistaa, onko rekisteröityneen säilyttäjä B:n ja osingonsaajan välissä muita rekisteröityneitä säilyttäjiä. Siten maksajan ja tilinhoitaja A:n vastuun näkökulmasta ensisijaisesta vastuusta vapautumisen edellytykset ovat samat riippumatta siitä, kuinka monta säilyttäjää säilytysketjussa on ja kuinka moni näistä on rekisteröitynyt. Maksajaa lähinnä oleva tilinhoitaja ei ole rekisteröitynyt säilyttäjä, mutta säilytysketjussa on rekisteröitynyt säilyttäjä Esimerkki 8: Julkisesti noteerattu yhtiö X Oyj jakaa osinkoa ja ilmoittaa tulevasta osingonmaksusta tilinhoitajalle. Osingosta 20 000 euroa maksetaan hallintarekisteröidyille osakkeille. Tilinhoitaja A ei ole osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Yhtiö X Oyj ja tilinhoitaja A eivät ole tehneet keskinäisiä sopimuksia. Osapuolten keskinäisestä menettelystä ja vastuista on kuitenkin määrätty osapuolia velvoittavassa arvopaperikeskuksen päätöksessä, jonka perusteella tilinhoitaja hoitaa osingonmaksuun liittyviä velvoitteita maksajan puolesta. Tilinhoitaja muun muassa kerää ja säilyttää osingonmaksua ja lähdeveroa koskevat tiedot sekä toimittaa tiedot arvopaperikeskukselle oma-aloitteisten verojen veroilmoitusta varten. Päätöksen mukaan tilinhoitaja myös vastaa toimittamiensa tietojen oikeellisuudesta. Yhtiö X Oyj perii osingosta lähdeveron tilinhoitajan antamien tietojen mukaisesti ja maksaa netto-osingon tilinhoitajalle. Tilinhoitajan vastuulla on myös varmistaa, onko säilytysketjussa rekisteröitynyttä säilyttäjää, joka on ottanut vastuun osingoista. Päätöksen mukaisesti osingosta on perittävä enimmäislähdevero, jos kukaan rekisteröitynyt säilyttäjä ei ole ottanut vastuuta osingosta, eikä maksaja ole päättänyt tästä huolimatta ottaa vastuuta alemman lähdeveron soveltamisesta. Rekisteröitynyt säilyttäjä B on ilmoittanut tilinhoitaja A:lle ottavansa vastuun osingosta ja, että 20 000 euron osingosta peritään lähdeveroa 3 000 euroa (15 %). Tilinhoitaja A tarkistaa osingon maksajan puolesta, että säilyttäjä B on osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Osingosta peritään lähdevero rekisteröityneen säilyttäjän B ilmoituksen mukaisesti ja tilinhoitaja A ilmoittaa lähdeveroa koskevat tiedot verotusta varten maksajan puolesta. Maksaja vapautuu ensisijaisesta vastuusta, jos sen puolesta toimiva tilinhoitaja A osoittaa rekisteröityneen säilyttäjän B ottaneen vastuun osingosta ja, että lähdevero on peritty säilyttäjä B:n ilmoituksen mukaisesti. Esimerkki 9: Julkisesti noteerattu yhtiö X Oyj jakaa osinkoa ja ilmoittaa tulevasta osingonmaksusta tilinhoitajalle. Osingosta 20 000 euroa maksetaan hallintarekisteröidyille osakkeille. Tilinhoitaja A ei ole osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Yhtiö X Oyj ja tilinhoitaja A eivät ole tehneet keskinäisiä sopimuksia. Osapuolten keskinäisestä menettelystä ja vastuista on kuitenkin määrätty osapuolia velvoittavassa arvopaperikeskuksen päätöksessä, jonka perusteella tilinhoitaja hoitaa osingonmaksuun liittyviä velvoitteita maksajan puolesta. Tilinhoitaja muun muassa kerää ja säilyttää osingonmaksua ja lähdeveroa koskevat tiedot sekä toimittaa tiedot arvopaperikeskukselle oma-aloitteisten verojen veroilmoitusta varten. Päätöksen mukaan tilinhoitaja myös vastaa toimittamiensa tietojen oikeellisuudesta. Yhtiö X Oyj perii osingosta lähdeveron tilinhoitajan antamien tietojen mukaisesti ja maksaa netto-osingon tilinhoitajalle. Tilinhoitajan vastuulla on myös varmistaa, onko säilytysketjussa rekisteröitynyttä säilyttäjää, joka on ottanut vastuun osingoista. Päätöksen mukaisesti osingosta on perittävä enimmäislähdevero, jos kukaan rekisteröitynyt säilyttäjä ei ole ottanut vastuuta osingosta, eikä maksaja ole päättänyt tästä huolimatta ottaa vastuuta alemman lähdeveron soveltamisesta. Säilyttäjä B on välittänyt tilinhoitaja A:lle säilyttäjä C:n ilmoituksen siitä, että C ottaa vastuun osingosta ja, että 20 000 euron osingosta peritään lähdeveroa 3 000 euroa (15 %). Tilinhoitaja A tarkistaa maksajan puolesta, että säilyttäjä C on osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Osingosta peritään säilyttäjä C:n ilmoituksen mukaisesti lähdeveroa 3 000 euroa ja tilinhoitaja A ilmoittaa lähdeveroa koskevat tiedot verotusta varten maksajan puolesta. Maksaja vapautuu ensisijaisesta vastuusta, jos sen puolesta toimiva tilinhoitaja A osoittaa rekisteröitynyt säilyttäjä C:n ottaneen vastuun osingosta ja, että lähdevero on peritty C:n ilmoituksen mukaisesti. Säilytysketjussa ei ole rekisteröitynyttä säilyttäjää Esimerkki 10: Julkisesti noteerattu yhtiö X Oyj jakaa osinkoa ja ilmoittaa tulevasta osingonmaksusta tilinhoitajalle. Osingosta 20 000 euroa maksetaan hallintarekisteröidyille osakkeille. Maksajaa lähinnä oleva tilinhoitaja A ei ole osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Yhtiö X Oyj ja tilinhoitaja A eivät ole tehneet keskinäisiä sopimuksia. Osapuolten keskinäisestä menettelystä ja vastuista on kuitenkin määrätty osapuolia velvoittavassa arvopaperikeskuksen päätöksessä, jonka perusteella tilinhoitaja hoitaa osingonmaksuun liittyviä velvoitteita maksajan puolesta. Tilinhoitaja muun muassa kerää ja säilyttää osingonmaksua ja lähdeveroa koskevat tiedot sekä toimittaa tiedot arvopaperikeskukselle oma-aloitteisten verojen veroilmoitusta varten. Päätöksen mukaan tilinhoitaja myös vastaa toimittamiensa tietojen oikeellisuudesta. Yhtiö X Oyj perii osingosta lähdeveron tilinhoitajan antamien tietojen mukaisesti sekä maksaa netto-osingon tilinhoitajalle. Tilinhoitajan vastuulla on myös varmistaa, onko säilytysketjussa rekisteröitynyttä säilyttäjää, joka on ottanut vastuun osingoista. Päätöksen mukaisesti osingosta on perittävä enimmäislähdevero, jos kukaan rekisteröitynyt säilyttäjä ei ole ottanut vastuuta osingosta, eikä maksaja ole päättänyt tästä huolimatta ottaa vastuuta alemman lähdeveron soveltamisesta. Tilinhoitaja A tarkistaa maksajan puolesta, onko sitä lähinnä oleva säilyttäjä B osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Säilyttäjä B ei ole merkittynä säilyttäjärekisteriin. Tilinhoitaja A ei myöskään ole saanut tietoa, että säilytysketjussa olisi rekisteröitynyt säilyttäjä, joka olisi ottanut vastuun osingosta. Tilinhoitaja A saa säilytysketjusta osingonsaajien yksilöintitiedot, mutta ei voi varmistua osingonsaajien oikeudesta verosopimusetuihin. Osingosta voidaan periä 6 000 euroa (30 %) lähdeveroa, jos tilinhoitaja A ilmoittaa tiedossaan olevien osingonsaajien yksilöintitiedot vuosi-ilmoituksella Verohallinnolle maksajan puolesta. Esimerkki 11: Julkisesti noteerattu yhtiö X Oyj jakaa osinkoa ja ilmoittaa tulevasta osingonmaksusta tilinhoitajalle. Osingosta 20 000 euroa maksetaan hallintarekisteröidyille osakkeille. Tilinhoitaja A ei ole osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Yhtiö X Oyj ja tilinhoitaja A eivät ole tehneet keskinäisiä sopimuksia. Osapuolten keskinäisestä menettelystä ja vastuista on kuitenkin määrätty osapuolia velvoittavassa arvopaperikeskuksen päätöksessä, jonka perusteella tilinhoitaja hoitaa osingonmaksuun liittyviä velvoitteita maksajan puolesta. Tilinhoitaja muun muassa kerää ja säilyttää osingonmaksua ja lähdeveroa koskevat tiedot sekä toimittaa tiedot arvopaperikeskukselle oma-aloitteisten verojen veroilmoitusta varten. Päätöksen mukaan tilinhoitaja myös vastaa toimittamiensa tietojen oikeellisuudesta. Yhtiö X Oyj perii osingosta lähdeveron tilinhoitajan antamien tietojen mukaisesti sekä maksaa netto-osingon tilinhoitajalle. Tilinhoitajan vastuulla on myös varmistaa, onko säilytysketjussa rekisteröitynyttä säilyttäjää, joka on ottanut vastuun osingoista. Päätöksen mukaisesti osingosta on perittävä enimmäislähdevero, jos kukaan rekisteröitynyt säilyttäjä ei ole ottanut vastuuta osingosta, eikä maksaja ole päättänyt tästä huolimatta ottaa vastuuta alemman lähdeveron soveltamisesta. Säilyttäjä B on ilmoittanut tilinhoitaja A:lle, että 20 000 euron osingosta peritään lähdeveroa 3 000 euroa. Säilyttäjä B toimittaa tilinhoitaja A:lle osingonsaajien yksilöintitiedot. Säilyttäjä B ilmoittaa myös keränneensä osingonsaajilta itse annetut ilmoitukset sekä todenneensa niiden luotettavuuden Verohallinnon ISD päätöksessä ja ohjeessa vaaditulla tavalla. Säilyttäjä B sitoutuu myös toimittamaan maksajan puolesta toimivalle tilinhoitajalle tarvittaessa selvityksen ja dokumentaation (mukaan lukien osingonsaajien itse annettu ilmoitukset) siitä, miten saajan oikeus verosopimusetuun on varmistettu. Tilinhoitaja A tarkistaa maksajan puolesta, onko sitä lähinnä oleva säilyttäjä B osingonmaksuhetkellä merkittynä Verohallinnon säilyttäjärekisteriin. Säilyttäjä B ei ole merkittynä säilyttäjärekisteriin. Tilinhoitaja A ei myöskään ole saanut tietoa, että säilytysketjussa olisi rekisteröitynyt säilyttäjä, joka olisi ottanut vastuun osingosta. Tilinhoitaja A ilmoittaa tästä maksajalle ja maksaja ilmoittaa tilinhoitajalle, että lähdevero voidaan periä säilyttäjän B antamien tietojen mukaisesti. Osingosta peritään lähdeveroa 3 000 euroa (15 %) ja tilinhoitaja A ilmoittaa lähdeveroa koskevat tiedot verotusta varten maksajan puolesta. Maksaja on järjestettävä toimintansa niin, että se pystyy pyynnöstä toimittamaan Verohallinnolle säilyttäjä B:n keräämän selvityksen ja dokumentaation, joka osoittaa säilyttäjä B:n selvittäneen osingonsaajien oikeuden verosopimusetuihin Verohallinnon ISD päätöksessä ja ohjeessa tarkoitetulla tavalla. 2.4 Kansalliseen lainsäädäntöön tai EU-oikeuteen perustuvat lähdeveroedut 2.4.1

§:n mukaiset lähdeveroedut

§:ssä erikseen säädetyissä tilanteissa osingosta ei peritä lähdeveroa. Säännöksen soveltamisedellytyksiä tulkitaan kansallisen lainsäädännön mukaan, jolloin olennaista on tunnistaa Suomen kansallisen lainsäädännön mukainen osingonsaaja (ks. luku 2.2). Lähtökohtaisesti osingonsaajan on esitettävä maksajalle selvitys

§:n mukaisten edellytysten täyttymisestä. Maksaja voi soveltaa lähdeveroetua osinkoa maksaessaan, jos se saa riittävän selvityksen varmistuakseen kyseessä olevan säännöksen soveltamisedellytysten täyttymisestä.

§:n mukaan lähdeveroa ei ole suoritettava seuraavissa tilanteissa kyseessä olevan säännöksen edellytysten täyttyessä (edellytyksistä tarkemmin ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit): ETA-alueella asuva yhteisö osingonsaajana (

§:n 5 momentti) Emo- ja tytäryhtiödirektiivin mukainen osingonsaaja (

§:n 6 momentti) Kotimaista sijoitusrahastoa ja erikoissijoitusrahastoa vastaava ulkomainen rahasto osingonsaajana (

§:n 10 momentti) Osakesäästötilille maksettava osinko (

§:n 11 momentti) ETA-alueella asuva yhteisö osingonsaajana (

§:n 5 momentti)

§:n 5 momentin nojalla muuhun kuin sijoitusomaisuuteen kuuluvan osakkeen perusteella saatu osinko on ulkomaiselle yhteisölle verovapaata silloin, kun se maksetaan ETA-valtiossa asuvalle suomalaista yhteisöä vastaavalle yhteisölle ja osinko olisi suomalaisen yhteisön saamana verovapaa TVL 33 d §:n 4 momentin tai EVL 6 a §:n perusteella. Säännöstä sovelletaan myös kotimaisen säästöpankin kantarahasto-osuudelle ja lisärahastosijoitukselle maksamaan voitto-osuuteen ja korkoon sekä keskinäisen vakuutusyhtiön ja vakuutusyhdistyksen maksamaan takuupääoman korkoon. Maksaja voi jättää lähdeveron perimättä

§:n 5 momentin nojalla, jos se ennen osingon maksamista saa selvityksen säännöksen soveltamisedellytysten täyttymisestä. Säännöksen soveltamisen yhtenä edellytyksenä on, että lähdeveroa ei osingonsaajan selvityksen mukaan tosiasiassa voida kokonaisuudessaan hyvittää osingonsaajan asuinvaltiossa Suomen ja saajan asuinvaltion välisen verosopimuksen perusteella. Yleensä tieto vajaahyvittämisestä saadaan kuitenkin vasta saajan asuinvaltion verotuksen päätyttyä, minkä vuoksi maksaja ei voi myöntää kyseistä lähdeveroetua maksuhetkellä. Saaja voi tällöin hakea etua huomioitavaksi lähdeveron palautusmenettelyssä. Jos maksaja voi kuitenkin jo maksuhetkellä varmistua siitä, ettei osinkoa veroteta osingonsaajan asuinvaltiossa eikä lähdeveroa siten voida tosiasiassa kokonaisuudessa hyvittää saajan asuinvaltion verotuksessa, voi maksaja myöntää lähdeveroedun jo osinkoa maksaessaan. Esimerkki 12: Ruotsalainen julkisesti noteeraamaton yhtiö B Ab (aktiebolag), joka vastaa suomalaista osakeyhtiötä, saa suomalaiselta julkisesti noteeraamattomalta osakeyhtiöltä osinkoa 10 000 euroa. Maksajan tiedossa on, ettei julkisesti noteeraamattomalta yhtiöltä saadut osingot ole B Ab:lle veronalaista tuloa Ruotsissa. Maksajalle on myös esitetty selvitys siitä, että B Ab on julkisesti noteeraamaton ja, ettei osakkeet kuulu sen sijoitusomaisuuteen. Selvityksen perusteella maksaja voi varmistua siitä, että osinko olisi suomalaisen yhteisön saamana verovapaata EVL 6 a §:n perusteella. Maksaja voi maksaa osingon B Ab:lle perimättä lähdeveroa. Emo- ja tytäryhtiödirektiivin mukainen osingonsaaja (

§:n 6 momentti) Maksaja voi jättää lähdeveron perimättä emo-tytäryhtiödirektiivin 2 artiklassa tarkoitetulle yhtiölle maksettavasta osingosta, jos yhtiö omistaa välittömästi vähintään kymmenen prosenttia osingon maksavan yhtiön pääomasta (

§:n 6 momentti). Edellytyksiä käsitellään tarkemmin ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit. Kotimaista sijoitusrahastoa ja erikoissijoitusrahastoa vastaava ulkomainen rahasto osingonsaajana (

§:n 10 momentti)

§:n 10 momentin soveltamisen yhtenä edellytyksenä on, että osingonsaaja esittää Verohallinnolle selvityksen verovapauden edellytysten täyttymisestä. Siten edellytyksenä edun soveltamiselle osinkoa maksettaessa on aina, että osingonsaaja esittää maksajalle Verohallinnon asiaa koskevan ratkaisun kuten lähdeverokortin tai ennakkoratkaisun. Maksajan on myös varmistettava, että verovelvollinen, jolle lähdeverokortti tai ennakkoratkaisu on myönnetty, on Suomen lainsäädännön tarkoittama osingonsaaja. Osakesäästötilille maksettava osinko (

§:n 11 momentti) Lähdeveroa ei ole suoritettava osakesäästötilistä annetussa laissa tarkoitetulla osakesäästötilillä olevien osakkeiden perusteella saadusta osingosta. Rajoitetusti verovelvollisen osakesäästötilin verotusta käsitellään ohjeessa Osakesäästötilin verotus. Kotimaista eläkelaitosta vastaavan ulkomaisen yhteisön lähdeverovähennys (

§:n 7 momentti) Lisäksi kotimaisiin eläkelaitoksiin rinnastuvien eläkelaitosten on mahdollista vaatia osinkotulosta vähennystä, jonka johdosta osingosta perittävän lähdeveron määrä alenee (

§:n 7 momentti). Yhtenä säännöksen soveltamisen edellytyksenä on, että osingonsaaja esittää Verohallinnolle selvityksen vähennyksen määrästä ja perusteista. Osingonsaaja ei kuitenkaan yleensä pysty esittämään vähennyksen myöntämisen edellytyksenä olevia selvityksiä osingonmaksuhetkellä tai maksuvuoden aikana. Osingon maksaja ei tällöin voi soveltaa etua osinkoa maksaessaan, vaan saajan on käytännössä aina haettava vähennyksen huomioimista palautusmenettelyssä. Vähennyksen myöntämisen edellytyksenä olevia selvityksiä käsitellään tarkemmin ohjeessa Lakisääteisiä eläkkeitä tarjoavien ulkomaisten eläkelaitosten osinkojen lähdeverotus. 2.4.2 Rinnastukset vastaavaan suomalaiseen toimijaan Ulkomainen yhteisö voi olla EU-oikeuden perusteella oikeutettu vapautukseen lähdeverosta myös muissa kuin

§:ssä erikseen säädetyissä tilanteissa. Lähdeveroetu voi perustua esimerkiksi siihen, että saaja rinnastuu sellaiseen suomalaiseen yhteisöön, jolle vastaava osinko olisi verovapaata. Suomalaisten yhteisöjen osalta verovapauden edellytykset tutkitaan tapauskohtaisena kokonaisharkintana kunkin saajan osalta erikseen. Tyypillisesti Verohallinto arvioi verovuosittain, täyttyvätkö verovapauden edellytykset. Jos esimerkiksi verovelvollisen olosuhteissa on tapahtunut muutoksia, voi olla, etteivät verovapauden edellytykset enää täyty seuraavina vuosina. Esimerkiksi suomalaisten yleishyödyllisten yhteisöjen osalta Verohallinto ratkaisee verovuosittain tapauskohtaisesti täyttääkö yhteisö TVL 22 §:n mukaiset yleishyödyllisyyden edellytykset. Vastaavasti myös ulkomaisten yhteisöjen rinnastumista arvioidaan tapauskohtaisena kokonaisharkintana kunkin saajan osalta erikseen. Siten käytännössä vain Verohallinto voi ratkaista sen, rinnastuuko saaja vastaavaan suomalaiseen yhteisöön. Verohallinto arvioi osingonsaajan esittämän selvityksen perusteella täyttyvätkö rinnastumisen edellytykset. Tämän vuoksi osingon maksaja voi jättää lähdeveron perimättä EU-oikeudellisen rinnastuksen perusteella vain, jos osingonsaaja esittää maksajalle Verohallinnon asiaa koskevan ratkaisun, kuten lähdeverokortin tai ennakkoratkaisun. Maksajan on myös varmistettava, että selvityksen esittäjä on Suomen lainsäädännön tarkoittama osingonsaaja. Vaihtoehtoisesti osingonsaaja voi hakea Verohallinnolta lähdeveron palautusta. Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa valtiossa asuva rajoitetusti verovelvollinen luonnollinen henkilö voi edellytysten täyttyessä vaatia, että hänen osinkotulonsa verotetaan VML:n mukaisessa järjestyksessä (lähdeverolain 13 §:n 1 momentin 3 kohta). Tällöin osinko verotetaan vastaavalla tavalla kuin yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön saama osinko. Vaatimus VML:n mukaisesta verotuksesta voidaan yleensä tehdä vasta asuinvaltion verotuksen päätyttyä, jolloin osingonsaaja voi hakea VML:n mukaista verotusta vasta palautushakemuksella. EU-oikeuteen perustuvia rinnastuksia ja ETA-valtiossa asuvan rajoitetusti verovelvollisen luonnollisen henkilön VML:n mukaista verotusta käsitellään tarkemmin ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit. 3 Lähdevero korosta 3.1 Yleistä Suomen verolainsäädäntö ei sisällä yleistä koron käsitettä. Oikeus- ja verotuskäytännössä korkona on pidetty vieraasta pääomasta maksettua korvausta, joka määritetään tavallisesti tiettynä prosenttina velan pääoman ja ajan kulumisen perusteella. Koroksi voidaan verotuksessa katsoa myös muita kuin koroksi nimettyjä suorituksia, jos ne ovat tosiasialliselta taloudelliselta luonteeltaan korvausta vieraasta pääomasta. Suoritusta maksettaessa on olennaista tunnistaa, onko kyse korosta, osingosta vai muusta pääomatulosta. Esimerkiksi joukkovelkakirjojen osalta on keskeistä erottaa velkapääomasta maksettava hinta korkosuorituksista, sillä pääomasta saatuun voittoon ja tappioon sovelletaan luovutusvoittoja ja -tappioita koskevia säännöksiä. Koron käsitettä käsitellään tarkemmin ohjeessa Korkojen vähentäminen henkilöverotuksessa. Joukkovelkakirjalainojen verotusta käsitellään ohjeessa Joukkovelkakirjalainojen verotuksesta tuloverolain mukaan. Maksajan on myös selvitettävä, onko koronsaaja yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen. Yleisesti verovelvolliselle yhteisölle, yhteisetuudelle tai yhtymälle maksettaviin korkoihin sovelletaan EVL:n, TVL:n, ja EPL:n säännöksiä. Yleisesti verovelvolliselle luonnolliselle henkilölle tai kotimaiselle kuolinpesälle maksettavaan korkoon sovelletaan korkotulon lähdeverolakia tai TVL:ia. Luonnollisen henkilön saamien korkotulojen verotusta käsitellään ohjeessa Korkotulojen verotus. Lähdeverolain säännöksiä sovelletaan rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamaan korkotuloon. Korko on Suomesta saatua tuloa, jos velallinen on Suomessa asuva henkilö taikka suomalainen yhteisö, yhtymä, yhteisetuus tai kuolinpesä (TVL 10 §:n 7 kohta). Korko on Suomesta saatua tuloa myös silloin, jos velallisena on ulkomainen yhteisö, jolla on Suomessa tosiasiallinen johtopaikka (TVL 9 §:n 8 ja 9 momentti). 3.2 Rajoitetusti verovelvolliselle verovapaa korko (TVL 9 §:n 2 momentti) Maksaja voi TVL 9 §:n 2 momentin nojalla jättää lähdeveron perimättä rajoitetusti verovelvolliselle maksettavasta korkotulosta, jos korkotulo maksetaan ulkomaankaupassa syntyneelle tilisaamiselle, pankkiin tai muuhun rahalaitokseen talletetuille varoille, obligaatiolle, debentuurille, muulle joukkovelkakirjalainalle taikka sellaiselle ulkomailta Suomeen otetulle lainalle, jota ei ole katsottava lainansaajan omaan pääomaan rinnastettavaksi pääomansijoitukseksi. Maksaja voi jättää maksamastaan korosta lähdeveron perimättä TVL 9 §:n 2 momentin nojalla, jos saaja esittää maksajalle selvityksen rajoitetusta verovelvollisuudesta. Selvityksenä saaja voi esittää Verohallinnon sille myöntämän lähdeverokortin tai asuinvaltionsa veroviranomaisen antaman todistuksen verotuksellisesta asuinvaltiosta, taikka esittää nimensä, tunnistetietonsa ja osoitteensa asuinvaltiossaan (ks. selvityksen osalta myös ohje Korkotulojen verotus). Hallintarekisteröidylle arvo-osuudelle maksettu korko Korko voidaan maksaa myös hallintarekisteröidylle arvo-osuudelle. Esimerkiksi arvo-osuusmuotoisen joukkovelkakirjalainan osalta arvo-osuus voi olla kirjattuna todellisen omistajan sijaan hallintarekisteröinnin hoitajan nimiin (laki arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta 4 luvun 4 §). Maksaja voi rajoitetusti verovelvollisille maksettujen joukkovelkakirjalainan korkojen ja jälkimarkkinahyvitysten osalta myös ilmoittaa vuosi-ilmoituksella suorituksen saajan sijasta sellaisen osallistuvan valtion raportoivan finanssilaitoksen tai Suomen ja Yhdysvaltojen välisen FATCA-sopimuksen mukaisen raportoivan yhdysvaltalaisen finanssilaitoksen yksilöintitiedot, jossa olevalla finanssitilillä olevien varojen perusteella korot tai jälkimarkkinahyvitykset on maksettu (Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 17 §:n 3 momentti). Maksajalla ei siten välttämättä ole tietoa hallintarekisteröidylle arvo-osuudelle maksetun koron saajasta. Maksajan vastuulla on kuitenkin sen selvittäminen, onko koron saaja yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen. Koron saajan tunnistamisessa voidaan tällöin hyödyntää finanssilaitoksen kansainväliseen tietojenvaihtostandardien (FATCA, CRS/DAC2) sekä rahanpesun estämistä ja asiakkaan tunnistamista koskevan lainsäädännön (AML/KYC) vaatimusten mukaisesti keräämiä tietoja. Jos finanssilaitos on tunnistanut koron saajan edellä kuvattuja tarkoituksia varten ja tämän perusteella saaja ei ole Suomeen raportoitava tilinhaltija, voidaan saajaa käsitellä rajoitetusti verovelvollisena. Saajan tunnistamisessa voidaan soveltuvin osin noudattaa vastaavaa menettelyä, kuin hallintarekisteröidyille osakkeille maksettujen osinkojen osalta. Menettelyä käsitellään ohjeessa Ennakonpidätys Suomessa yleisesti verovelvollisen hallintarekisteröidylle osakkeelle maksetusta osingosta. Verolainsäädännön mukaiset vastuut ja velvollisuudet ovat maksajalla, vaikka finanssilaitos tunnistaisi koronsaajan maksajan puolesta. Siten maksajan on varmistettava, että se voi tarvittaessa toimittaa Verohallinnolle selvityksen siitä, miten saaja on tunnistettu rajoitetusti verovelvolliseksi. 3.3 Verosopimuksen tai lähdeverolain mukainen lähdevero korosta Jos rajoitetusti verovelvolliselle maksetusta korosta ei TVL 9.2 §:n tai korko-rojaltidirektiivin nojalla voida jättää lähdeveroa perimättä, maksajan on perittävä korosta lähdevero (

§:n 1 momentti). Tällöin lähdevero peritään joko soveltuvan verosopimuksen mukaisena tai lähdeverolain pääsääntöjen mukaan. Verosopimuksen soveltamisen edellytyksenä on, että saaja esittää maksajalle selvityksen asuinvaltiostaan ja verosopimuksen muiden edellytysten täyttymisestä. Selvityksenä tulon saaja voi esittää lähdeverokortin taikka ilmoittaa nimensä, syntymäaikansa ja mahdollisen muun virallisen tunnistetietonsa sekä osoitteensa kotivaltiossaan (lähdeverolaki 10 §). Jos verosopimusta ei sovelleta, lähdevero on 20 prosenttia yhteisölle maksettavasta korosta ja 30 prosenttia muulle kuin yhteisölle maksettavasta korosta (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 2 ja 4 kohta). Lähdeverolain 7 §:n mukaisten lähdeveroprosenttien soveltamisedellytyksiä käsitellään tarkemmin luvussa 1.3. 3.4 Korko-rojaltidirektiivin mukainen korko Korko-rojaltidirektiivin mukaisesta lähiyhtiöille maksetusta korosta ei peritä lähdeveroa (

b §). Verovapauden edellytyksenä on, että koron tosiasiallinen edunsaaja on toisesta EU:n jäsenvaltiosta oleva yhtiö tai jostakin jäsenvaltiosta olevan yhtiön toisessa jäsenvaltiossa sijaitseva kiinteä toimipaikka, ja yhtiö, joka on koron maksaja tai jonka kiinteän toimipaikan katsotaan olevan maksaja, on etuyhteydessä yhtiöön, joka on kyseisen koron tosiasiallinen edunsaaja tai jonka kiinteän toimipaikan katsotaan olevan kyseisen koron tosiasiallinen edunsaaja. Korko-rojaltidirektiivin mukaisen verovapauden soveltamisalaan kuuluvat korot on määritelty

a §:n 1 kohdassa. Säännöksen mukaan korolla tarkoitetaan tuloa velkasaatavista, riippumatta siitä, onko niiden vakuutena kiinnitys ja liittyykö niihin oikeus osuuteen velallisen voitosta. Korkoa on erityisesti arvopaperien tuotto ja joukkovelkakirjojen tai obligaatioiden tuotto mukaan lukien niihin liittyvät emissiovoitot ja palkkiot. Maksun viivästymisen johdosta maksettavia sakkomaksuja ei pidetä korkoina. Korko- ja rojaltidirektiivin soveltamisedellytyksiä käsitellään tarkemmin ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit. 4 Lähdevero rojaltista 4.1 Yleistä Rojaltilla tarkoitetaan korvausta kirjallisen, taiteellisen tai tieteellisen teoksen tekijänoikeuden, valokuvaan perustuvan oikeuden taikka patentin, tavaramerkin, mallin, muotin, piirustuksen, salaisen kaavan tai valmistustavan käyttämisestä tai käyttöoikeudesta taikka teollisia, kaupallisia tai tieteellisiä kokemuksia koskevista tiedoista (

§:n 3 momentti). Maksajan on perittävä lähdevero rajoitetusti verovelvolliselle maksamastaan rojaltista, ellei sitä verosopimuksen tai korko-rojaltidirektiivin perusteella ole vapautettu lähdeverosta (

§). Lähdeveron perimisvelvollisuus koskee rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamaa tuloa. Rojalti, lisenssimaksu ja muu niihin rinnastettava hyvitys on rajoitetusti verovelvollisen Suomesta saamaa tuloa, jos hyvityksen perusteena olevaa omaisuutta tai oikeutta käytetään elinkeinotoiminnassa täällä tai jos hyvityksen maksamiseen velvollinen on Suomessa asuva henkilö tai suomalainen yhteisö, yhtymä, yhteisetuus tai kuolinpesä (TVL 10 §:n 8 kohta). Kyse on Suomesta saadusta tulosta myös silloin, kun hyvityksen maksamiseen velvollinen on ulkomainen yhteisö, jolla on Suomessa tosiasiallinen johtopaikka (TVL 9 §:n 8 ja 9 momentti). Rajoitetusti verovelvollisen elokuvafilmin käyttämisestä tai käyttöoikeudesta saama korvaus verotetaan saajalla VML:in mukaisessa järjestyksessä (lähdeverolain 13 §:n 1 momentin 4 kohta). Maksaja ei siten peri tällaisesta rojaltista lähdeveroa, vaan siitä toimitetaan ennakonpidätys ennakkoperintälain säännösten mukaan. Käyttökorvauksesta toimitettavaa ennakonpidätystä käsitellään tarkemmin ohjeessa Ennakonpidätyksen toimittaminen. 4.2 Verosopimuksen tai lähdeverolain mukainen lähdevero rojaltista Rajoitetusti verovelvolliselle maksettavaan rojaltiin voidaan soveltaa verosopimuksen mukaista lähdeverokantaa, jos saaja esittää maksajalle selvityksen asuinvaltiostaan ja verosopimuksen muiden edellytysten täyttymisestä. Selvityksenä tulon saaja voi esittää lähdeverokortin taikka ilmoittaa nimensä, syntymäaikansa ja mahdollisen muun virallisen tunnistetietonsa sekä osoitteensa kotivaltiossaan (lähdeverolaki 10 §). Voimassa olevien verosopimusten mukaiset rojaltien lähdeveroprosentit on eritelty ohjeessa Suomesta ulkomaille maksettavien mm. osinkojen lähdeveroprosentit. Suomen yksittäisissä verosopimuksissa oleva rojaltin määritelmä voi poiketa OECD:n malliverosopimuksen ja lähdeverolain määritelmistä. Verosopimusten rojaltimääritelmien eroavuuksien vuoksi rojaltin määritelmä tulee siten aina tarkistaa sovellettavasta verosopimuksesta. Verosopimusten rojaltiartiklaa ja sen soveltamista on käsitelty ohjeissa Verosopimusten artiklat ja Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit. Jos rajoitetusti verovelvolliselle maksetusta rojaltista ei korko-rojaltidirektiivin nojalla voida jättää lähdeveroa perimättä tai verosopimusta ei sovelleta, on lähdevero 20 prosenttia yhteisölle maksettavasta rojaltista ja 30 prosenttia muulle kuin yhteisölle maksettavasta rojaltista (lähdeverolain 7 §:n 1 momentin 2 ja 4 kohta). Lähdeverolain 7 §:n mukaisten lähdeveroprosenttien soveltamisedellytyksiä käsitellään tarkemmin luvussa 1.3. 4.3 Korko- ja rojaltidirektiivin mukainen rojalti Maksaja voi edellytysten täyttyessä jättää lähdeveron perimättä korko-rojaltidirektiivin soveltamisalaan kuuluvasta rojaltista (

b §). Verovapauden edellytyksenä on, että rojaltin tosiasiallinen edunsaaja on toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta oleva yhtiö tai jostakin jäsenvaltiosta olevan yhtiön toisessa jäsenvaltiossa sijaitseva kiinteä toimipaikka, ja yhtiö, joka on rojaltin maksaja tai jonka kiinteän toimipaikan katsotaan olevan maksaja, on etuyhteydessä yhtiöön, joka on kyseisen rojaltin tosiasiallinen edunsaaja tai jonka kiinteän toimipaikan katsotaan olevan kyseisen rojaltin tosiasiallinen edunsaaja. Korko-rojaltidirektiivin mukaisen verovapauden soveltamisalaan kuuluvat rojaltit on määritelty

a §:n 2 kohdassa. Säännöksen mukaan rojaltilla tarkoitetaan maksuja, jotka saadaan vastikkeeksi kirjallisen, taiteellisen tai tieteellisen teoksen, mukaan lukien elokuvien ja tietokoneohjelmien, tekijänoikeuden, patentin, tavaramerkin, mallin, suunnitelman, salaisen kaavan tai menetelmän käytöstä tai käyttöoikeudesta taikka teollis-, kaupallis- tai tieteellisluonteisesta kokemusperäisestä tiedosta. Myös maksut teollisten, kaupallisten tai tieteellisten laitteiden käytöstä tai käyttöoikeudesta katsotaan rojalteiksi. Korko- ja rojaltidirektiivin soveltamisedellytyksiä käsitellään tarkemmin ohjeessa Rajoitetusti verovelvollisen osingot, korot ja rojaltit. 5 Verovastuu Suorituksen maksajan on perittävä lähdevero maksamastaan osingosta, korosta ja rojaltista, ellei toisin ole säädetty (lähdeverolain 8 §; EPL 9 §:n 1 momentti). Maksajan vastuulla on sen varmistaminen, että edellytykset verosopimuksen tai kansallisen lainsäädännön mukaisen lähdeveroedun soveltamiselle täyttyvät, jos etu myönnetään jo suoritusta maksettaessa. Suorituksen saajan vastuulla taas on esittää maksajalle edun soveltamiseksi tarvittava selvitys. Jos lähdevero on muutoin kuin veron perimiseen velvollisen laiminlyönnin johdosta tai muussa kuin lähdeverolain 9 §:n 3 momentissa tarkoitetussa tapauksessa jäänyt perimättä, vero on määrättävä verovelvolliselle VML:n mukaisessa järjestyksessä (lähdeverolain 16 §:n 2 momentti). Lähdeverolain 9 §:n 3 momentin nojalla lähdeveroa ei peritä, jos saajan samalta maksajalta kalenterikuukauden aikana saamasta lähdeveronalaisesta tulosta perittävä vero on enintään 10 euroa. Maksaja ei ole vastuussa mahdollisesti perimättä jääneestä verosta, jos se osoittaa toimineensa huolellisesti niin, ettei kyse ole sen laiminlyönnistä. Maksajalla ei siten ole verovastuuta, jos suorituksen saaja on antanut maksajalle virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa lähdeveron perimistä varten. Vero määrätään tällöin lähdeverolain 16 §:n 2 momentin nojalla suorituksen saajalle. Esimerkki 13: Yhtiö A Oy jakaa toukokuussa 2022 osinkoa osakasluetteloon merkitylle osingonsaajalle X. Osingonsaaja X on luonnollinen henkilö, joka on vuonna 2021 asunut Ranskassa. Yhtiö A Oy on soveltanut huhtikuussa 2021 X:lle maksettuun osinkoon Suomen ja Ranskan välistä verosopimusta. Maksaja ei pyydä eikä saaja toimita uusia tietoja vuoden 2022 osingon maksua varten. Maksaja soveltaa Ranskan verosopimusta vuoden 2022 osingonmaksussa edellisen osingonmaksun yhteydessä saatujen tietojen perusteella. Verohallinto saa jälkikäteen tiedon, että osingonsaaja X on muuttanut joulukuussa 2021 Saksaan, eikä yhtiö A Oy ei ole saanut osingonsaajalta lähdeverolain 10 §:ssä tarkoitettua selvitystä toukokuun 2022 osingonmaksua varten. Koska vero on jäänyt perimättä A Oy:n laiminlyönnin johdosta, on A Oy vastuussa perimättä jääneestä verosta. Esimerkki 14: Yhtiö A Oy jakaa osinkoa osakasluetteloon merkitylle osingonsaajalle Y, joka on luonnollinen henkilö. Osingonsaaja on pyytänyt, että osingonmaksuun sovelletaan Ranskan ja Suomen välistä verosopimusta sekä ilmoittanut kyseistä osingonmaksua varten maksajalle nimensä, syntymäaikansa ja verotunnisteensa sekä osoitteensa kotivaltiossaan, joka on Ranska. Yhtiö jättää osingosta perimättä lähdeveron Ranskan ja Suomen välisen verosopimuksen perusteella. Maksuvuoden jälkeen Verohallinto saa tiedon, että osingonsaaja on tosiasiallisesti asunutkin Saksassa ja osingosta olisi tullut periä Suomen ja Saksan välisen verosopimuksen mukaan 15 % lähdeveroa. Maksaja ei ole tiennyt, että osingonsaaja asuikin Saksassa. Koska osingonsaaja on ilmoittanut maksajalle virheellisen asuinvaltion eikä maksaja ole tiennyt, että tieto on virheellinen, määrätään lähdevero osingonsaajalle lähdeverolain 16 §:n 2 momentin nojalla. Esimerkki 15: Yhtiö A Oy jakaa osinkoa osakasluetteloon merkitylle osingonsaajalle Z. Osingonsaaja on toimittanut maksajalle lähdeverolain 10 §:n mukaisen selvityksen siitä, että hänelle maksettavaan osinkoon sovelletaan Suomen ja Ison-Britannian välistä verosopimusta. Yhtiö jättää osingosta lähdeveron perimättä Suomen ja Ison-Britannian välisen verosopimuksen nojalla. Maksuvuoden jälkeen Verohallinto saa tietoonsa, että osingonjakoon liittyen on tehty keinotekoinen järjestely, jonka johdosta osinkoon ei voida soveltaa Suomen ja Ison-Britannian välistä verosopimusta. Osingon maksaja tai sen puolesta tiedot kerännyt palveluntarjoaja ei ole osallistunut järjestelyn suunnitteluun tai toteutukseen eikä ole muuten saanut tietoa kyseisestä järjestelystä. Koska kyse on yksinomaan osingonsaajan laiminlyönnistä, Verohallinto määrää perimättä jääneen osingonsaajalle lähdeverolain 16 §:n 2 momentin nojalla. Jos maksajan laiminlyönnin johdosta veroa on ilmoitettu liian vähän tai sitä on muusta syystä tullut liian vähän maksettavaksi, Verohallinto määrää veron tai oikaisee päätöstä verovelvollisen vahingoksi (OVML 40 §). Verohallinto määrää verovelvolliselle myös veronkorotuksen, jos vero on jäänyt perimättä säädetyssä ajassa (OVML 37 §). Lisäksi verolle lasketaan viivästyskorko veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain (1556/1995) mukaisesti (veronkantolain 14 §). Seuraamusmaksuja käsitellään tarkemmin ohjeessa Seuraamusmaksut oma-aloitteisessa verotuksessa. Maksajan toissijainen vastuu Kun julkisesti noteerattu yhtiö maksaa osinkoa hallintarekisteröidylle osakkeelle, voi myös Verohallinnon säilyttäjärekisteriin merkitty säilyttäjä ottaa vastuun osingosta. Jos rekisteröitynyt säilyttäjä on osingon maksua varten ilmoittanut osingosta perittäväksi lähdeverolain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettua lähdeveroa pienemmän veron, se on vastuussa virheellisen ilmoituksen johdosta verovelvolliselta perimättä jääneestä verosta (lähdeverolain 10 c §:n 2 momentti). Perimättä jäänyt lähdevero määrätään 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa osingon maksajan ja verosta vastuussa olevan rekisteröityneen säilyttäjän suoritettavaksi noudattaen, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa säädetään veron määräämisestä verovelvolliselle (lähdeverolain 10 c §:n 4 momentti). Rekisteröityneellä säilyttäjällä, joka on ottanut vastuun osingoista, on aina ensisijainen vastuu perimättä jääneestä verosta osingon maksajan vastuuseen nähden. Osingon maksajan vastuu on toissijaista veron turvaamistarkoituksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos rekisteröitynyt säilyttäjä jättää maksamatta sille määrätyn veron, määrätään vero myös maksajalle turvaamistarkoituksessa erillisenä velvoitteena. Käytännössä veron määräämistä koskevat toimenpiteet kohdistetaan ensisijaisesti rekisteröityneeseen säilyttäjään ja vasta siinä tapauksessa maksajaan, jos säilyttäjä laiminlyö veron maksamisen. Maksajalle voidaan OVML 37 §:n 2 momentin nojalla jättää määräämättä veronkorotus, kun veron perimättä jääminen on johtunut rekisteröityneen säilyttäjän laiminlyönnistä ja vero määrätään osingon maksajalle verosaatavan turvaamisen tarkoituksessa. Siten maksajan vastuu koskee käytännössä veron määrää ja mahdollisia viivästysseuraamuksia. Veron perimistä rekisteröityneeltä säilyttäjältä jatketaan edelleen, vaikka osingon maksaja maksaisi sille turvaamistarkoituksessa määrätyn veron. Rekisteröityneen säilyttäjän maksaessa veron, poistetaan osingon maksajalle määrätty vero viran puolesta. Myös maksajan mahdollisesti jo maksamat verot palautetaan viran puolesta. Vero poistetaan viran puolesta myös silloin, jos veron määräämisen perusteet ovat muuten poistuneet esimerkiksi sen johdosta, että jälkeenpäin saadun selvityksen mukaan veroa ei ole peritty liian pienenä. (OVML 51 a §:n 1 momentti.) Rekisteröityneen säilyttäjän verovastuuta käsitellään tarkemmin ohjeessa Rekisteröityneen säilyttäjän velvollisuudet ja vastuut. 6 Lähdeveron periminen ja ilmoittaminen 6.1 Yleistä Lähdevero on perittävä, kun lähdeveron alainen määrä maksetaan asianomaiselle tai merkitään tilillä hänen hyväkseen (lähdeverolain 9 §:n 1 momentti). Veroa ei kuitenkaan peritä, jos saajan samalta maksajalta kalenterikuukauden aikana saamasta lähdeveronalaisesta tulosta perittävä vero on enintään 10 euroa (lähdeverolain 9 §:n 3 momentti). Maksajan on ilmoitettava osingosta ja korosta peritty lähdevero oma-aloitteisten verojen veroilmoituksella (OVML 16 §). Veroilmoitus oma-aloitteisista veroista on annettava sähköisesti esimerkiksi OmaVero -palvelussa. Veroilmoitus oma-aloitteisista veroista annetaan maksajan oman verokauden mukaisesti ja sen voi antaa maksajan puolesta myös tilinhoitaja, arvopaperikeskus tai muu valtuutettu ilmoittaja. Jos ilmoituksen antaa maksajan sijaan muu taho, annetaan ilmoituksella myös kyseisen ilmoittajan tunnus. Lisätietoa lähdeveron ilmoittamisesta ja maksamisesta asiakasohjeessa Oma-aloitteiset verot. Rajoitetusti verovelvolliselle maksettu rojalti ja siitä peritty lähdevero ilmoitetaan tulorekisteriin (laki tulotietojärjestelmästä, 53/2018, 6 §:n 2 momentin 8 kohta). Rojalti on ilmoitettava tulorekisteriin, vaikka siitä ei olisi peritty lähdeveroa. Tiedot maksetuista rojalteista on ilmoitettava tulorekisteriin viiden päivän kuluessa maksupäivästä. Lisää tietoa rajoitetusti verovelvolliselle maksettujen rojaltien ilmoittamisesta tulorekisteriin asiakasohjeessa Tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin: kansainväliset tilanteet. Maksajan tai välittäjän on annettava rajoitetusti verovelvolliselle saajalle tosite maksetusta suorituksesta ja siitä peritystä lähdeverosta (Valtioneuvoston asetus rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta, 1228/2005, 5 §). Katso tarkemmin Tosite rajoitetusti verovelvolliselle (Osinko, korko, rojalti). 6.2 Muuna kuin rahana maksettu suoritus Lähdeveroa ei peritä rahana maksettavan suorituksen määrää suurempana (lähdeverolain 8 §; EPL 11 §:n 2 momentti). Yhtiön maksaessa lähdeveronalaisen suorituksen rahan sijaan muuna omaisuutena, se ei voi periä suorituksesta lähdeveroa. Tällöin suorituksen saajan on haettava veron määräämistä Verohallinnolta (lähdeverolain 16 §:n 2 momentti). Maksajan on kuitenkin ilmoitettava suoritus Verohallinnolle, vaikka se ei ole voinut periä siitä lähdeveroa. Muuna kuin rahana maksettavan suorituksen yhteydessä voidaan maksaa myös rahasuorituksia. Maksajan on tällöin perittävä lähdevero maksettavasta rahasuorituksesta. Jos rahana maksettavan suorituksen määrä ei riitä kattamaan lähdeveron koko määrää, on saajan haettava puuttuvasta osuudesta veron määräämistä Verohallinnolta. Esimerkiksi osinkoa jakava yhtiö voi saman osingonjaon yhteydessä jakaa muuna kuin rahana maksettavan osingon (in natura -osinko) lisäksi rahaosinkoa. Tyypillisesti in natura -osingon yhteydessä yhtiö maksaa murto-osaisia osakkeita vastaavan määrän saajalle rahana. Osingon maksajan on tällöin perittävä lähdevero rahana maksetusta osuudesta. Osingon määrä, jonka perusteella lähdevero peritään, on rahaosinko ja in natura -osingon arvo yhteenlaskettuna. Muuna kuin rahana jaetun osingon verotusta käsitellään tarkemmin ohjeessa Muuna kuin rahana jaetun osingon verotus. 6.3 Veron korjaaminen Lähdeverolain 10 §:n 2 momentin mukaan, jos selvitys verosopimuksen soveltumisen edellytysten täyttymisestä esitetään sen jälkeen, kun suoritus on maksettu, mutta ennen liikaa perityn veron tilittämistä valtiolle, on veron perintä oikaistava. Samoin on meneteltävä, jos veroa on peritty muutoin liikaa. Jos suorituksen saaja esittää selvityksen lähdeveroedun soveltamisedellytysten täyttymisestä vasta suorituksen maksamisen jälkeen ja peritty lähdevero osoittautuu liian suureksi, maksaja voi maksuvuoden loppuun asti oikaista lähdeveron perintää (ns. Quick Refund). Tällöin maksuvuoden oikaisun edellytyksenä on, että saaja toimittaa selvityksen lähdeveroedun soveltamisen edellytysten täyttymisestä kyseisen suorituksen osalta. Maksajan on varmistettava lähdeveroedun soveltamisen edellytysten täyttyminen vastaavalla tavalla kuin maksuhetkellä. Jos kyse on hallintarekisteröidylle osakkeelle maksetusta osingosta, josta rekisteröitynyt säilyttäjä ottaa vastuun maksuvuoden oikaisun yhteydessä, maksajan on varmistettava, että säilyttäjä on merkitty Verohallinnon säilyttäjärekisteriin tämän ilmoittaessa tiedot maksuvuoden oikaisua varten. Jos maksuvuoden aikana huomataan, että osingosta tai korosta on peritty liikaa tai liian vähän lähdeveroa, veroilmoituksessa oleva virhe korjataan antamalla kyseiseltä verokaudelta oikaisuilmoitus (OVML 25 §:n 1 momentti). Maksaja voi myös ilman aiheetonta viivytystä korjata taloudelliselta merkitykseltään vähäisen virheen muuttamalla seuraavilta verokausilta ilmoitettavan lähdeveron määrää tai muuta tietoa vastaavasti. Verohallinto voi kohdistaa virheen korjauksen oikealle verokaudelle, jos tämä on verovalvonnan tarpeet huomioon ottaen erityisestä syystä perusteltua. (OVML 25 §:n 2 momentti) Virhe on taloudelliselta merkitykseltään vähäinen, jos verokaudelle liikaa ilmoitetun tai ilmoittamatta jääneen veron määrä on enintään 500 euroa (Verohallinnon päätös veroilmoituksessa olevan virheen korjaamisesta 4 §). Vuosi-ilmoituksella ilmoitettava lähdevero on lähdeveron korjattu määrä eli lähdevero vuoden lopussa tehtyjen maksuvuoden oikaisujen jälkeen. Lisätietoa veroilmoituksen korjaamisesta asiakasohjeessa Lähdevero osingoista, osuuskunnan ylijäämistä ja koroista (rajoitetusti verovelvolliset). Rojalteja koskevat virheet korjataan tulorekisteriin, jolloin Verohallinto muodostaa annetuista tiedoista verokaudelta veroa koskevan korjatun tiedon (OVML 25 a §). Lue lisää tulorekisteriin ilmoitettujen tietojen korjaamisesta asiakasohjeessa Palkkatietojen korjaaminen - Tulorekisteri. Maksajan oikaistessa maksuvuoden aikana liian suurena perittyä lähdeveron määrää pienemmäksi, palautetaan maksu Verohallinnolta maksajalle, ellei palautusta käytetä erääntyneiden oma-aloitteisten verojen maksuksi. Jos taas lähdeveroa on peritty virheellisesti liian vähän, maksajan on korjaustilanteessa maksettava puuttuva lähdeveron määrä Verohallinnolle. Maksajan on myös annettava suorituksen saajalle korjattu tosite peritystä lähdeverosta. Jos vasta maksuvuoden jälkeen huomataan, että suorituksesta on peritty liian vähän veroa, on maksajan maksettava puuttuva lähdevero Verohallinnolle ja korjattava ilmoituksiaan. Jos kyse ei ole maksajan laiminlyönnistä, on maksajan ilmoitettava virheestä Verohallinnolle, jolloin vero määrätään suorituksen saajalle. Jos taas maksuvuoden jälkeen havaitaan, että lähdeveroa on peritty liikaa, voi saaja hakea liikaa perittyä lähdeveroa takaisin Verohallinnolta palautushakemuksella. 6.4 Vuosi-ilmoitus Suorituksen maksajan on toimitettava Verohallinnolle tiedot maksamistaan osingoista, koroista ja rojalteista sekä tiedot niiden oikaisuista, saajista ja suoritusten perusteista. Tiedot on ilmoitettava, vaikka suorituksesta ei olisi peritty lähdeveroa. (VML 15 §:n 1 momentti.) Maksajan on ilmoitettava vuosi-ilmoituksella rajoitetusti verovelvolliselle maksamansa osinko, korko, jälkimarkkinahyvitys sekä muu lähdeveron alainen suoritus sekä suorituksesta peritty lähdevero (Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 17 ja 45 §). Tiedot annetaan seuraavilla vuosi-ilmoituksilla: Vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvolliselle maksetuista koroista (VSRKOERI) Vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvolliselle maksetuista osingoista (VSROSERI) Julkisesti noteeratun yhtiön vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetuista osingoista (WRP102) Rajoitetusti verovelvolliselle maksetut rojaltit ilmoitetaan tulorekisteriin, joten niistä ei anneta vuosi-ilmoitusta (Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 17 §). Yhtiö ilmoittaa osingot julkisesti noteeratun yhtiön vuosi-ilmoituksella rajoitetusti verovelvollisille maksetuista osingoista, jos se on ollut osinkojen maksuvuonna julkisesti noteerattu. Muu kuin julkisesti noteerattu yhtiö ilmoittaa maksamansa osingot vuosi-ilmoituksella rajoitetusti verovelvolliselle maksetuista osingosta. Jos rekisteröitynyt säilyttäjä on ottanut vastuun julkisesti noteeratun yhtiön hallintarekisteröidylle osakkeelle maksamasta osingosta, maksajan on ilmoitettava kyseisen rekisteröityneen säilyttäjän yksilöintitiedot ja tiedot sen vastuulle ottamista osingoista. Tällöin rekisteröityneen säilyttäjän vastuulla on ilmoittaa osingonsaajien tiedot omalla vuosi-ilmoituksellaan. Tilanteessa, jossa säilytysketjussa ei ole rekisteröitynyttä säilyttäjää, joka olisi ottanut vastuun osingoista, on maksajan ilmoitettava osingonsaajan yksilöintitiedot. (VML 15 e § ja Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 41 §:n 2 momentti) Jos maksaja ei saa osingonsaajan yksilöintitietoja säilytysketjusta, eikä siten voi ilmoittaa niitä vuosi-ilmoituksellaan, on osingosta perittävä 35 prosentin lähdevero (lähdeverolain 7 §:n 2 momentti). Korot ilmoitetaan vuosi-ilmoituksella rajoitetusti verovelvollisille maksetuista koroista. Maksaja voi ilmoittaa vuosi-ilmoituksella rajoitetusti verovelvollisille maksettujen joukkovelkakirjalainan korkojen ja jälkimarkkinahyvitysten saajan sijasta sellaisen osallistuvan valtion raportoivan finanssilaitoksen tai Suomen ja Yhdysvaltojen välisen FATCA-sopimuksen mukaisen raportoivan yhdysvaltalaisen finanssilaitoksen yksilöintitiedot, jossa olevalla finanssitilillä olevien varojen perusteella korot tai jälkimarkkinahyvitykset on maksettu (Verohallinnon päätös yleisestä tiedonantovelvollisuudesta 17 §:n 3 momentti). Vuosi-ilmoitus annetaan vuosittain tammikuun loppuun mennessä edelliseltä kalenterivuodelta. Vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetuista osingoista ja vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetuista koroista on annettava sähköisesti, jos vuosi-ilmoitus koskee viittä tai useampaa tulonsaajaa. Velvollisuus antaa tiedot sähköistä tiedonsiirtomenetelmää käyttäen ei koske tiedonantovelvollista luonnollista henkilöä eikä kuolinpesää. Julkisesti noteeratun yhtiön vuosi-ilmoitus rajoitetusti verovelvollisille maksetuista osingoista voidaan antaa vain sähköisesti. Lisää tietoa vuosi-ilmoituksen antamisesta ja ilmoitettavista tiedoista vuosi-ilmoitusten täyttöohjeissa: Vuosi-ilmoitukset. Vuosi-ilmoituksen antamisvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä VML 22 a §:n mukainen laiminlyöntimaksu. Lisää tietoa laiminlyöntimaksusta Verohallinnon vuosittain julkaisemassa ohjeessa Sivullisilmoittajan laiminlyöntimaksu. 6.5 Tietojen säilyttäminen Kirjanpitovelvollisen suorituksen maksajan on pidettävä lähdeverolain mukaisista suorituksista palkkakirjanpitoa (OVML 26 §:n 3 momentti). Kirjanpitovelvollisen on säilytettävä tositteita kuusi vuotta sitä kalenterivuotta seuraavan vuoden alusta, johon kuuluvalta asianomaisen veron verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. Jos verovelvollisen tilikausi ei ole kalenterivuosi ja asianomaisen veron verokausi on kalenterikuukausi, määräajat lasketaan sen tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta, johon kuuluvalta verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. (OVML 4 ja 28 § 1 momentti) Suorituksen maksajan on säilytettävä palkkakirjanpitonsa kymmenen vuotta tilikauden päättymisestä noudattaen muutoin, mitä kirjanpitoaineiston säilytysajasta säädetään kirjapitolaissa (OVML 28 §:n 3 momentti). Suorituksen maksajan, joka ei ole kirjanpitovelvollinen, on tehtävä lähdeveronalaisista suorituksista muistiinpanot. (OVML 27 §:n 3 momentti). Muistiinpanot ja tositteet on säilytettävä kuusi vuotta sitä kalenterivuotta seuraavan vuoden alusta, johon kuuluvalta asianomaisen veron verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. Jos verovelvollisen tilikausi ei ole kalenterivuosi ja asianomaisen veron verokausi on kalenterikuukausi, määräajat lasketaan sen tilikauden päättymistä seuraavan vuoden alusta, johon kuuluvalta verokaudelta vero olisi tullut ilmoittaa ja maksaa. (OVML 4 § ja 28 §:n 2 momentti) Jos säilytettävä aineisto on palveluntarjoajan kuten tilinhoitajan tai tilitoimiston hallussa, maksajan on varmistettava, että se on tarvittaessa maksajan saatavissa ja toimitettavissa Verohallinnolle. Tiedot voidaan säilyttää sähköisessä muodossa. johtava erityisasiantuntija Kalle Hirvonen veroasiantuntija Salla Madetoja Sivu on viimeksi päivitetty 8.4.2022