mom.) mukaan sitä, että elinkeinonharjoittaja ottaa tavaran yksityiseen kulutukseen; luovuttaa tavaran vastikkeetta; siirtää tai muulla tavalla ottaa tavaran muuhun kuin arvonlisäverolain 10 luvussa tarkoitettuun vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Tavaroiden omaan käyttöön ottoa koskevia säännöksiä sovelletaan vain, jos tavarasta on voitu tehdä vähennys tai tavara on valmistettu verollisen liiketoiminnan yhteydessä (
Oman käytön verotuksella oikaistaan hankinnasta tehtyä vähennystä. Jos tavara olisi hankittu jo alun perin yksityiskulutukseen tai muuhun vähennyskelvottomaan käyttöön, siitä ei olisi saanut tehdä vähennystä. 2.2 Tilanteet, joissa oman käytön veroa suoritetaan Kun elinkeinonharjoittaja ottaa yksityiseen kulutukseen tavaran, jonka hankintahintaan sisältyvästä arvonlisäverosta on voitu tehdä vähennys tai joka on valmistettu verollisen liiketoiminnan yhteydessä, tästä yksityiseen kulutukseen ottamisesta on suoritettava arvonlisävero. Tavaran yksityiseen kulutukseen ottamisella tarkoitetaan sitä, että elinkeinonharjoittaja ottaa tavaran yrityksestä omaan tai perheensä kulutukseen tai yksityistä lahjoitustarkoitusta varten. Oman käytön verotus koskee tavaran vastikkeettomia luovutuksia sekä liiketoiminnan tarkoitukseen että muuhun kuin liiketoiminnan tarkoitukseen. Vastikkeetta tapahtuvasta tavaran luovuttamisesta on kysymys muun muassa silloin, kun yritys luovuttaa omistajille, yhtiömiehille tai henkilökunnalle vastikkeetta tavaroita näiden yksityiseen kulutukseen. Säännös koskee myös esimerkiksi edustuslahjoja silloin, kun edustuslahjana annettava tavara on alun perin hankittu vähennykseen oikeuttavaan tarkoitukseen. Kun elinkeinonharjoittaja ostaa tavaroita liiketoiminnan tarkoitukseen esimerkiksi myynnin edistämistä varten, hänellä on oikeus vähentää hankintaan liittyvä arvonlisävero (AVL 102 §). Myynnin edistämistä ovat muun muassa markkinointikampanjat, joiden yhteydessä luovutetaan lahjoja, sekä kilpailut ja arpajaiset. Tällaisista tavaroiden ilmaisluovutuksista liiketoiminnan tarkoituksiin on suoritettava oman käytön veroa, jos kyse ei ole jokin luvussa 2.3 mainituista tilanteista. Omana käyttönä pidetään myös sitä, että tavara siirretään yrityksen sisällä muuhun kuin arvonlisäverolain 10 luvussa tarkoitettuun vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Kun tavara siirretään verollisesta tai muusta vähennykseen oikeuttavasta toiminnasta arvonlisäveron soveltamisalaan kuulumattomaan toimintaan, vähennyskelvottomaan verottomaan toimintaan tai arvonlisäverolain 114 §:ssä tarkoitettuun vähennysrajoitusten alaiseen käyttöön, on siirrosta suoritettava arvonlisävero. Säännöstä sovelletaan myös silloin, kun tavara siirretään toimintaan, joka vain osittain oikeuttaa vähennykseen. Veroa suoritetaan tällöin siltä osin kuin tavaraa käytetään vähennyskelvottomassa toiminnassa. Esimerkki 1: Autoliike on ostanut myyntiä varten henkilöauton, jonka hankintahintaan sisältyvän arvonlisäveron se on vähentänyt auton ostohetkellä. Autoliike luovuttaa auton osittain työntekijänsä työsuhdekäyttöön. Osan ajasta auto on esittely- ja koeajokäytössä. Autoliikkeen on suoritettava oman käytön veroa siltä osin kuin autoa käytetään työsuhdeautona. Verovelvollisen on suoritettava oman käytön veroa myös, jos hän muuttaa liikeomaisuuteensa kuuluvan vähennyskelpoisen ajoneuvon taikka vesi- tai ilma-aluksen rakenteeltaan sellaiseksi, ettei se enää oikeuta vähennykseen (ks. ajoneuvojen ja alusten vähennysrajoitukset AVL 114 § 1 mom. 5 kohta). Tavaran vuokraus tai muu käyttöoikeuden vastikkeellinen luovutus on palvelu. Elinkeinonharjoittajan omistaman irtaimen esineen käyttöoikeuden omaan käyttöön sovelletaan kuitenkin tavaran omaan käyttöön ottamista koskevia säännöksiä (AVL 24 §). Kun yrityksen omistaja tai työntekijä käyttää esimerkiksi yrityksen liikeomaisuuteen kuuluvaa työkonetta yksityiseen tarkoitukseen, kyse on tavaran omasta käytöstä. Sen sijaan elinkeinonharjoittajan vuokralle ottaman tavaran omaan käyttöön sovelletaan palvelun omaan käyttöön ottoa koskevia säännöksiä. 2.3 Tilanteet, joissa oman käytön veroa ei suoriteta 2.3.1 Työntekijöille luovutetut tavarat Oman käytön verotus ei koske työvälineitä, työpukuja tai muita yrityksen toiminnalle tarpeellisia tavaroita, jotka luovutetaan henkilökunnalle tai alihankkijoille tietyn työn suorittamista varten. Työpukuja ovat esimerkiksi haalarit tai muut vastaavat suojavaatteet sekä työntekijöille hankitut yhtenäiset työasut kuten tarjoilijoiden asut. Esimerkki 2: Rakennusliike luovuttaa työntekijöilleen haalarit ja turvakengät käytettäväksi työtehtävissä. Rakennusliikkeen ei ole suoritettava luovutuksesta oman käytön veroa. Esimerkki 3: Ravintola on ostanut tarjoilijoille työasuiksi T-paidat. T-paitoihin on painettu ravintolan nimi ja logo. Kun ravintola luovuttaa T-paidat työntekijöille käytettäväksi työtehtävissä, sen ei ole suoritettava luovutuksesta oman käytön veroa, koska kyse on työntekijöille hankituista yhtenäisistä työasuista Oman käytön veroa ei suoriteta, jos työntekijöille luovutetuista työasuista ei niitä hankittaessa ole voinut tehdä vähennystä: Esimerkki 4: Asianajotoimisto luovuttaa työntekijöilleen työasuksi puvun tai jakkupuvun. Koska puvut ja jakkupuvut katsotaan jo alun perin hankitun yksityiskulutukseen, ei niiden hankintahintaan sisältyvästä arvonlisäverosta ole voinut tehdä vähennystä. Tästä johtuen pukujen ja jakkupukujen luovutuksesta ei ole suoritettava oman käytön veroa. 2.3.2 Kylkiäiset ja kampanjatuotteet Kylkiäisten ja kampanjatuotteiden eli toisen hyödykkeen yhteydessä näennäisesti vastikkeetta annettujen tavaroiden luovutuksella pyritään myynnin edistämiseen. Siksi niiden luovutusta ei veroteta omana käyttönä. Alla mainituissa päätöksissä korkein hallinto-oikeus on ottanut kantaa siihen, onko luovutettuja hyödykkeitä voitu pitää sellaisina kylkiäisinä tai kampanjatuotteina, joiden luovutuksesta ei ole suoritettava oman käytön veroa: KHO 27.12.2011 T 3757 A Oy, joka oli teleoperaattori, myi omissa nimissään matkapuhelinliittymiä. A Oy oli järjestänyt asiakashankintakampanjoita, joiden yhteydessä se oli luovuttanut liittymäsopimuksen tehneille asiakkaille erilaisia tavaroita, kuten rannetietokoneen, ministereot tai mp3-soittimen (kampanjatuote), joiden arvo ei ollut vähäinen. Tavaroita ei luovutettu asiakkaille vielä liittymäsopimusta tehtäessä, vaan edellytyksenä niiden saamiselle oli, että liittymälle oli kertynyt tiettynä aikana laskutusta ennalta sovittu määrä ja että liittymäsopimus oli voimassa vielä, kun asiakas sai kampanjatuotteen eikä asiakkaalla ollut erääntyneitä matkapuhelinlaskuja maksamatta. Koska kampanjatuotteita ei luovutettu asiakkaalle vielä liittymäsopimusta tehtäessä ja kun asiakkaan liittymän käytöstä suorittama vastike oli saman suuruinen riippumatta siitä, olivatko edellytykset kampanjatuotteen luovuttamiselle täyttyneet vai eivät, kampanjatuotteiden luovutuksia ei pidetty vastikkeellisina. Tämän vuoksi A Oy:n oli suoritettava arvonlisäveroa tavaroiden vastikkeettomasta luovuttamisesta liittymäsopimuksen tehneille asiakkaille tavaran omaa käyttöä koskevien säännösten mukaisesti. KHO 2013:89 Tietoliikennealalla toimiva A Oy oli järjestämänsä kampanjan yhteydessä luovuttanut 12 kuukauden määräaikaisen laajakaistaliittymäsopimuksen tehneille asiakkaille liittymälahjana digiboxin tai langattoman tukiaseman. Tavarat oli luovutettu kaikille 12 kuukauden määräaikaisen laajakaistaliittymäsopimuksen kampanjan aikana tehneille asiakkaille heti liittymäsopimusta tehtäessä. Asiassa oli kysymys siitä, oliko A Oy:n katsottava luovuttaneen liittymälahjat asiakkaille vastikkeetta oman käytön verotuksen aiheuttavalla tavalla vai vastikkeellisesti laajakaistaliittymän ja liittymälahjan sisältävään yhteishintaan. Kun otettiin huomioon liiketoimen tosiasiallinen luonne ja arvonlisäverojärjestelmään sisältyvä veron kertaantumattomuuden periaate, liittymälahjan eli niin sanotun kylkiäisen arvon oli katsottava sisältyneen asiakkaalle myydyn liittymän hintaan ja luovutusten olleen sen vuoksi vastikkeellisia. Tässä suhteessa merkitystä ei ollut sillä, että laajakaistaliittymän hinta oli ollut saman ennen kampanjaa ja sen aikana. A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa liittymälahjojen luovuttamisesta liittymäsopimuksen tehneille asiakkaille tavaran omaa käyttöä koskevien säännösten perusteella. KHO 2017:164Tukkukauppaa harjoittavan A Oy:n myynninedistämiskampanjassa yritysasiakkaat saattoivat liittyä kanta-asiakaskerhoon, jonka jäsenet saivat ostostensa määrään perustuvia kanta-asiakaspisteitä. Kanta-asiakkaat saattoivat käyttää näitä pisteitä tilaamalla kanta-asiakaslahjan A Oy:n julkaisemasta palkintoluettelosta tai vaihtoehtoisesti saamalla pisteiden arvoa vastaavan tuotteen veloituksetta A Oy:n myyntivalikoimasta. Kanta-asiakaspisteitä voitiin käyttää myös A Oy:n myyntituotteiden osamaksuna. Korkein hallinto-oikeus katsoi unionin tuomioistuimen tuomioon asiassa C-48/97, Kuwait Petroleum, viitaten, että A Oy:n oli arvonlisäverolain 21 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla suoritettava oman käytön arvonlisäveroa kanta-asiakkaille kanta-asiakaspisteitä vastaan luovutettujen tavaroiden arvosta siltä osin kuin tavaroita ei ollut pidettävä tavanomaisina mainoslahjoina. Veroa oli suoritettava sekä erillisestä palkintoluettelosta tilattavissa olevien tuotteiden luovutuksista että asiakkaan vapaan valinnan mukaan A Oy:n myyntivalikoimaan kuuluvien tuotteiden luovutuksista. Sen sijaan asiakkaan käyttäessä kanta-asiakaspisteitä osamaksuna asiakkaan A Oy:ltä suorittamien ostojen maksamiseen kysymyksessä katsottiin olevan asiakkaalle myönnetty alennus, josta A Oy:n ei ollut suoritettava arvonlisäveroa. Kun myyntihetkellä on tiedossa, että kaupan kohteena olevan hyödykkeen lisäksi ostaja saa yhteishintaan toisen kampanjatuotteeksi tai kylkiäiseksi katsottavan hyödykkeen ja kun tämän kampanjatuotteen tai kylkiäisen arvon voidaan katsoa sisältyvän ostajalle myydyn hyödykkeen hintaan, kyse on kahdesta vastikkeellisesta luovutuksesta. Kampanjatuotteen tai kylkiäisen luovutuksesta ei tällöin ole suoritettava arvonlisäveroa tavaran omaa käyttöä koskevien säännösten perusteella. Esimerkki 5: Kodinkoneliike järjestää myyntikampanjan, jossa se markkinoi pyykinpesukoneita alennettuun hintaan. Kun asiakas myyntikampanjan aikana ostaa pyykinpesukoneen, hän saa lisäksi kolmen kuukauden pyykinpesuaineet. Kyse on kahdesta vastikkeellisesta luovutuksesta, kun jo myyntihetkellä on tiedossa, että kauppahinta sisältää kaksi luovutusta, pyykinpesukoneen ja kolmen kuukauden pyykinpesuaineet. Kodinkoneliikkeen ei ole suoritettava pesuaineiden luovutuksesta oman käytön veroa. 2.3.3 Tavaranäytteet ja tavanomaiset mainoslahjat Tavaranäytteen tai tavanomaisen mainoslahjan luovuttamista ei pidetä tavaran ottamisena omaan käyttöön (AVL 25 §). Tavaranäytteitä ovat yrityksen myyntituotteiden näytekappaleet ja myyntituotteiden näytteiksi valmistetut tavarat. Tavanomaiset mainoslahjat ovat yleensä vähäarvoisia massalahjoja, joita annetaan useille vastaanottajille samaan aikaan. Tavanomaisina mainoslahjoina voidaan pitää esimerkiksi yrityksen nimellä varustettujen kynien, paitojen, solmioiden, huivien ja muiden vastaavien tavaroiden lisäksi muita yrityksen toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden kohtuullisia lahjoja kuten kotitaloustavaroita ja koriste-esineitä. Alkoholituotteet eivät ole tavanomaisia mainoslahjoja. Pienpanimoiden, viinitilojen ja muiden vastaavien toimijoiden itse valmistamia ja jakamia alkoholituotteita voidaan kuitenkin pitää tavanomaisina mainoslahjoina, jos yleiset mainoslahjaksi katsomisen edellytykset täyttyvät. Verohallinnon käsityksen mukaan mainoslahjaa, jonka arvonlisäverollinen ostohinta on enintään 50 euroa, voidaan pitää tavanomaisena. Jos elinkeinonharjoittaja on itse valmistanut tavaran, tavanomaisuutta määriteltäessä arvona pidetään tavaran todennäköistä luovutushintaa. Henkilöstölle luovutettavia tavaroita ei voida pitää tavanomaisina mainoslahjoina. Jos yllä mainittuja tavaroita luovutetaan vastikkeetta yrityksen henkilöstön yksityiskulutukseen, luovutuksesta on suoritettava oman käytön vero. 2.4 Verovelvollisuuden päättyminen Verovelvollisuuden päättyessä arvonlisäveroa on suoritettava haltuun jääneistä tavaroista samalla tavoin kuin niiden ottamisesta omaan käyttöön (
3 Palvelujen omaan käyttöön otto 3.1 Määritelmä Palvelun ottamisella omaan käyttöön tarkoitetaan arvonlisäverolain (AVL 22 §) mukaan sitä, että elinkeinonharjoittaja suorittaa, luovuttaa tai muulla tavalla ottaa palvelun vastikkeetta omaan tai henkilöstönsä yksityiseen kulutukseen taikka muutoin muuhun kuin liiketoiminnan tarkoitukseen; suorittaa tai muulla tavalla ottaa palvelun 114 §:ssä tarkoitettuun vähennysrajoitusten alaiseen käyttöön; ottaa ostetun palvelun muutoin muuhun kuin 10 luvussa tarkoitettuun vähennykseen oikeuttavaan käyttöön. Ostetun palvelun oman käytön verotuksen edellytyksenä on, että ostetusta palvelusta on voitu tehdä vähennys. Kun kyse on itse suoritetusta palvelusta, edellytyksenä on se, että palvelu on suoritettu verollisen liiketoiminnan yhteydessä ja että elinkeinonharjoittaja myy vastaavia palveluja ulkopuolisille. 3.2 Tilanteet, joissa oman käytön vero suoritetaan, sekä tilanteet, joissa sitä ei suoriteta Kun elinkeinonharjoittaja suorittaa, luovuttaa tai muulla tavalla ottaa palvelun vastikkeetta omaan tai henkilöstönsä yksityiseen kulutukseen tai muutoin muuhun kuin liiketoiminnan tarkoitukseen, kyse on palvelun omaan käyttöön ottamisesta, josta on suoritettava arvonlisävero. Jos palvelun ilmaisluovutus tapahtuu liiketoiminnan tarkoitukseen, esimerkiksi markkinointitarkoituksessa, oman käytön veroa ei ole suoritettava. Palvelun ottamisesta omaan käyttöön ei ole suoritettava veroa, jos kysymys on elinkeinonharjoittajan yksityishenkilönä itselleen suorittamasta palvelusta. Sen arvioinnissa, onko kysymys verovelvollisen ominaisuudessa vai yksityishenkilönä suoritetusta palvelusta, merkitystä on sillä, käytetäänkö palvelun suorittamisessa yrityksen resursseja kuten työntekijöitä tai käyttöomaisuutta. Yrityksen on suoritettava oman käytön veroa, jos se käyttää omaa työvoimaansa palvelun suorittamiseen. Esimerkki 6: Autokorjaamon työntekijä korjaa korjaamon omistajan henkilöauton ja käyttää korjaustyössä autokorjaamon työvälineitä. Autokorjaamoyrityksen on suoritettava korjaustyöstä oman käytön vero. Yrityksen käyttöomaisuutta voidaan käyttää vähäisessä määrin palvelun suorittamisessa ilman velvollisuutta suorittaa oman käytön veroa. Veroa ei siten ole suoritettava, jos esimerkiksi kampaamon omistaja leikkaa perheenjäsentensä hiukset. Myös silloin, kun elinkeinonharjoittaja suorittaa tai muulla tavalla ottaa palvelun arvonlisäverolain 114 §:ssä tarkoitettuun vähennysrajoitusten alaiseen käyttöön, kyse on palvelun omaan käyttöön ottamisesta, josta on suoritettava arvonlisävero. Palvelun suorittamista vähennysrajoitusten alaiseen käyttöön on esimerkiksi se, että autokorjaamo huoltaa liikeomaisuuteensa kuuluvaa vähennyskelvotonta henkilöautoa. Ostetun palvelun ottamisesta verottoman liiketoiminnan käyttöön on suoritettava oman käytön veroa, jos palvelusta on voitu tehdä vähennys. Ostetun palvelun ottamista muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan käyttöön on muun muassa palvelun siirtäminen verottoman liiketoiminnan käyttöön tai yksityiseen kulutukseen. Jos verovelvollinen esimerkiksi ottaa yrityksen toimintaa varten vuokraamansa koneen yksityiskäyttöön, hänen tulee suorittaa arvonlisäveroa yksityiskäyttöaikaan kohdistuvasta vuokrasta. Oman käytön verotus ei kohdistu palveluihin, jotka on tuotettu itse arvonlisäverotonta toimintaa varten. Poikkeuksena ovat ohjeen luvussa 3.3 mainitut erityistilanteet. Esimerkiksi verottomia rahoitus- ja vakuutuspalveluita myyvän elinkeinonharjoittajan tätä toimintaa varten suorittamat sisäiset palvelut eivät kuulu oman käytön verotuksen piiriin. 3.3 Palvelujen oman käytön verotuksen erityistilanteet Arvonlisäverolaissa on erityissäännökset oman käytön verotuksesta, kun kyse on eräistä kiinteistöön liittyvistä palveluista. Oman käytön veroa tulee suorittaa perustajaurakoinnista ja omaan lukuun rakentamisesta, rakentamispalvelun suorittamisesta vähennykseen oikeuttamatonta liiketoimintaa varten, kiinteistöhallintapalvelusta ja keskeneräisen rakennuksen myynnistä (AVL 31 §, 31 a §, 32 § ja 33 §). Verohallinto on antanut näistä erityistilanteista ohjeet Rakentamispalvelun myynti ja oma käyttö arvonlisäverotuksessa ja Kiinteistöhallintapalvelujen oman käytön arvonlisäverotus. Myös henkilöstöruokailusta tulee tietyissä tilanteissa suorittaa oman käytön veroa (AVL 25 a §). Henkilöstöruokailun arvonlisäverotusta käsitellään Verohallinnon antamassa ohjeessa Henkilöstöruokailun arvonlisäverotuksesta. 3.4 Verovelvollisuuden päättyminen Verovelvollisuuden päättyessä arvonlisäveroa on suoritettava haltuun jääneistä palveluista samalla tavoin kuin niiden ottamisesta omaan käyttöön (AVL 22 § 3 mom.). 4 Vähäinen oma käyttö Tavaroiden ja palvelujen omaan käyttöön ottamisesta ei suoriteta veroa, kun elinkeinonharjoittaja ottaa vähäisessä määrin tavaroita tai palveluja omaan tai perheensä yksityiseen kulutukseen (AVL 22 a §). Verohallinnon käsityksen mukaan oman käytön määrää voidaan pitää vähäisenä, kun se on ilman arvonlisäveroa enintään 850 euroa vuodessa. Kun elinkeinonharjoittaja ottaa tavaroita tai palveluja omaan tai perheensä yksityiseen kulutukseen enemmän kuin 850 euron arvosta vuodesta, arvonlisäveroa on suoritettava vain rajan yli menevän määrän omasta käytöstä. Vähäisen oman käytön verottomuussäännös koskee vain luonnollisia henkilöitä, puolisoita, kuolinpesiä ja tuloverolain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja verotusyhtymiä. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen KHO 2001:1 mukaan osittain vähennyskelpoisen tavaran tai palvelun vähennyskelvottomaan osaan ei voida soveltaa oman käytön verotussäännöksiä eikä siten myöskään vähäisen oman käytön verottomuusäännöstä. KHO 2001:1 Henkilö A harjoitti taksiliikennettä ammattiautoilijana omalla liikenneluvalla ja hän oli tästä toiminnastaan arvonlisäverovelvollinen. A oli ostanut harjoittamaansa taksiliikennettä varten uuden auton vuonna
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.