Perintö- ja lahjaverotus kansainvälisissä tilanteissa - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. Perintö- ja lahjaverotus kansainvälisissä tilanteissa Syv
§:n mukainen hallintaoikeus jäämistöön kuuluvaan asuntoon, jos asunto sijaitsee Suomessa, ja hallintaoikeuden saamista on pidettävä kohtuullisena (AL 134 §). Kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan huomioon leskelle kuuluva omaisuus sekä omaisuus, jonka leski saa osituksessa tai perintönä taikka testamentilla. Elleivät mainitut edellytykset täyty, määräytyy lesken hallintaoikeus osituksessa sovellettavan vieraan lain mukaan. PK 26:12.1 §:n perusteella leskellä on vastaavin edellytyksin kuin osituksessa PK 3:
§:n mukainen hallintaoikeus myös silloin, kun perimykseen muutoin sovelletaan vieraan valtion lakia. Perimyksen osalta hallintaoikeuden turvaavan säännöksen soveltaminen on mahdollista EU-perintöasetuksen 30 artiklan perusteella. 3.5 Vieraassa valtiossa sijaitseva kiinteä omaisuus, yritys tai muu erityinen omaisuuserä 3.5.1 Omaisuus sisältyy jäämistöön Vaikka perimykseen sovelletaan Suomen lakia, voi tietyn omaisuuden osalta sovellettavaksi tulla omaisuuden sijaintivaltion laki. Jos tietyn kiinteän omaisuuden, yritysten tai muiden erityisten omaisuuserien sijaintivaltion lakiin sisältyy erityissääntöjä, jotka taloudellisten, perheeseen liittyvien tai sosiaalisten seikkojen vuoksi rajoittavat kyseistä omaisuutta koskevaa perimystä tai vaikuttavat siihen, näitä erityissääntöjä sovelletaan perimykseen siltä osin kuin kyseisen valtion lain mukaan niitä sovelletaan, riippumatta siitä, mitä lakia perimykseen sovelletaan (EU-perintöasetus 30 art). Esimerkki 8: X:n valtiossa vuonna 1960 syntyneen A:n kotipaikka oli ollut Suomessa vuodesta 1999 kuolemaansa saakka vuoteen
- A:n jäämistöön kuului 1/3 X:n valtiossa sijaitsevasta maatilasta. Lapsettomana kuolleen A:n ainoa perillinen oli perintökaaren mukaan A:n eloon jäänyt aviopuoliso. X:n valtiossa voimassa olevan perintölainsäädännön mukaan maatilaomaisuus siirtyy perinnönjättäjän perimään oikeutetuille sukulaisille. A:n mainittuja sukulaisia olivat X:n valtiossa asuvat sisarukset. Leskelle ei voida määrätä perintöveroa maatilan osuudesta, koska leski ei ole saanut osuutta perintönä. 3.5.2 Kiinteän omaisuuden luovuttaminen Vieraassa valtiossa sijaitsevan kiinteistön luovutuksen muotovaatimukset määräytyvät kiinteistön sijaintivaltion lainsäädännön mukaan (Rooman sopimus SopS 30/1999 4 art 3 kohta ja 9 art 6 kohta). Jos tämän valtion lain mukaan muotosäännösten vastainen kiinteistön lahjoitus tai lahjanluonteinen kauppa ei ole sitova, ei lahjaverotuksessa voida katsoa, että omaisuutta olisi saatu lahjaksi (vrt. maakaari 2:1 ja 4:2, MK). 3.6 Veronalainen omaisuus Veronalaista omaisuutta on kaikki jäämistösaantoon tai lahjaan sisältyvä omaisuus riippumatta siitä, missä valtiossa omaisuus sijaitsee. Merkitystä ei ole myöskään sillä, minkä valtion kansalainen perinnönjättäjä oli tai asuivatko omaisuuden saajat Suomessa vai eivät. Esimerkki 9: Suomessa vakinaisesti asuneelta Viron kansalaiselta jäi perillisinä Virossa asuvat lapset. Perinnönjättäjän omaisuus käsitti pääasiassa Virossa sijaitsevaa omaisuutta. Koska perinnönjättäjä asui kuollessaan Suomessa, perillisten on suoritettava veroa kaikesta perintöosuuteen sisältyvästä omaisuudesta. Veronalaista omaisuutta on myös perintöosuuteen sisältyvä osuus Virossa sijaitsevasta omaisuudesta. Poikkeuksena on verosopimuksen nojalla perintöverosta vapaa omaisuus (kohta 3.8) 3.7 Ulkomailla sijaitsevan omaisuuden arvostus PerVL:ssa ei ole erillisiä säännöksiä vieraassa valtiossa sijaitsevan omaisuuden arvostuksesta. Arvostukseen sovelletaan siten yleisiä, arvostusta koskevia säännöksiä. Ellei omaisuuden käypää arvoa voida muuten selvittää, omaisuus arvostetaan noudattaen verohallituksen ja verovirastojen antamia arvostusohjeita soveltuvin osin. Seuraavassa tarkastellaan eräiden omaisuuslajien arvostusta kansainvälisessä tilanteessa. 3.7.1 Arvopaperit Ulkomaisen pörssiyhtiön osakkeet ja muut julkisesti noteeratut ulkomaiset arvopaperit arvostetaan ensisijaisesti Helsingin pörssissä tapahtuneiden hintanoteerauksien mukaan. Ellei arvopaperia ole listattu Helsingin pörssissä, tulee arvopaperi arvostaa kansainvälisessä arvopaperipörssissä (esim. Lontoon, New Yorkin, Frankfurtin ja Tokion pörssit) tapahtuneen hintanoteerauksen mukaan. Julkisesti noteeraamattomat arvopaperit arvostetaan määrittämällä yhtiön tilinpäätöstietojen perusteella yhtiön substanssiarvo ja tuottoarvo. 3.7.2 Kiinteä omaisuus Vieraassa valtiossa sijaitseva kiinteistö voidaan arvostaa vertailukauppojen, kiinteistön hankintahinnan tai tuoton perusteella. Muualla kuin Suomessa sijaitsevan omaisuuden arvostuksen perusteet tulee ilmoittaa veroilmoituksessa tai perukirjassa. Esimerkiksi arvopaperien arvostuksen perusteena olleista hintanoteerauksista tulee olla selvitys. 3.7.3 Arvoajankohta Omaisuuden käypä arvo määritetään sen ajankohdan mukaan, jolloin verovelvollisuus on alkanut. 3.8 Verosopimuksien nojalla perintöverosta vapaa omaisuus 3.8.1 Jäämistössä Alankomaissa sijaitsevaa omaisuutta 3.8.1.1 Perintöverosta vapaa omaisuus Perintöosuus ja testamenttiomaisuus on perintöverosta vapaata siltä osin kuin siihen sisältyy seuraavassa luettelossa mainittua omaisuutta (Alankomaiden pevesopimus 2 ja 3 art). Alankomaissa sijaitseva kiinteä omaisuus sekä siihen kuuluva tarpeisto ja irtaimisto kiinnityslaina ja muu saaminen, jonka vakuutena on Alankomaissa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta perinnönjättäjän harjoittaman liikkeen tai vapaan ammatin varallisuus, joka kuuluu Alankomaissa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan Tästä omaisuudesta voidaan määrätä veroa vain Alankomaissa. Kysymys siitä, onko Alankomaissa sijaitseva omaisuus kiinteää vai ei, ratkaistaan Alankomaissa voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Perintövero määrätään myös em. verovapaasta omaisuudesta, mutta perintöverosta vähennetään siihen kohdistuva osa perintöverosta (kohta 3.8.1.3). 3.8.1.2 Perintöverosta vapaaseen omaisuuteen kohdistuvat velat Velka, joka kohdistuu perintöverosta vapaaseen omaisuuteen tai jonka vakuutena sellainen omaisuus on, vähennetään vain sen omaisuuden arvosta. Jos velka ylittää omaisuuden arvon, ylimenevä osa vähennetään veronalaisen omaisuuden arvosta (Alankomaiden pevesopimus 5 art). Muu kuin edellä mainittu velka vähennetään vain veronalaisesta omaisuudesta. Jos tämä velka ylittää omaisuuden arvon, ylimenevä osa vähennetään perintöverosta vapaasta omaisuudesta. Esimerkki 10: A asui kuollessaan vuonna 2009 Suomessa. A:n jäämistöön sisältyi mm. Alankomaissa sijaitseva asuinkiinteistön. A oli hankkinut kiinteistön vuonna 2002 ja rahoittanut hankinnan Alankomaalaisesta pankista ottamallaan lainalla. Asunnon A oli luovuttanut velan maksamisen vakuudeksi pantiksi pankille. Asuntolaina oli merkitty A:n velkoihin A:n jälkeen laadittuun perukirjaan. Asuntovelka ei ole vähennyskelpoista perintöverotuksessa, koska se kohdistuu Suomessa verovapaaseen omaisuuteen. 3.8.1.3 Perintöveron vähentäminen Perilliselle tai testamentinsaajalle määrättävästä perintöverosta vähennetään sen perintöveron määrä, joka jäämistöosuudesta menisi siinä tapauksessa, että jäämistöön sisältyisi vain Alankomaissa veronalaista (eli Suomessa perintöverosta vapaata) omaisuutta (Alankomaiden pevesopimus 8 art 1 §). Vähennettävän veron määrän laskemista varten jäämistön arvo määritetään uudelleen yksinomaan sen omaisuuden perusteella, joka on perintöverosta vapaata. Tästä maisuudesta vähennetään siihen kohdistuvat velat (ks. ed. kohta). Jäämistöosuudet lasketaan näin määritetyn jäämistön säästön perusteella. Vähennettävä vero on näin saadusta jäämistöosuudesta menevän perintöveron määrä. Esimerkki 11: A asui kuollessaan vuonna 2009 Suomessa. Perintöverotuksessa A:n jäämistön käypä arvo vahvistettiin 400.000 euroksi. Varoihin sisältyy 100.000 euron arvoinen kiinteistö Alankomaissa. A:lla ei ollut kiinteistöön kohdistuvia velkoja. A:n perillisiä olivat kaksi lasta. Lasten perintöosuudet vahvistettiin 200.000 euroksi kumpikin, josta perintöveroa määrättiin 21.700 euroa kummallekin lapselle. Perintöveroista vähennettävän määrän laskemista varten perintöosuudet määritetään Alankomaissa sijaitsevan kiinteistön arvon perusteella 50.000 euroksi kumpikin. Vähennettävä määrä on osuudesta menevän perintöveron määrä eli 2.500 euroa kummankin perillisen osalta. 3.8.2 Jäämistössä Ranskassa sijaitsevaa omaisuutta 3.8.2.1 Perintöverosta vapaa omaisuus Perintöosuus ja testamenttiomaisuus on perintöverosta vapaata siltä osin kuin siihen sisältyy seuraavassa luettelossa mainittua omaisuutta (Ranskan pevesopimus 3-6 art). Ranskassa sijaitseva kiinteä omaisuus ja sen tarpeisto Ranskassa harjoitettavaa maa- ja metsätaloutta palveleva eloton tai elollinen irtain omaisuus Ranskassa sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen kohdistuvat oikeudet, joihin sovelletaan yksityisoikeuden kiinteää omaisuutta koskevia säännöksiä, sekä Ranskassa sijaitsevan kiinteän omaisuuden nautintaoikeudet yksityisliikkeen Ranskassa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan kuuluva varallisuus ammatinharjoittajan Ranskassa sijaitsevaan pysyvään laitokseen kuuluva irtain yritysvarallisuus muu Ranskassa sijaitseva aineellinen irtain omaisuus, siihen luettuna huonekalut, liinavaatteet ja talousesineet samoin kuin taide-esineet ja -kokoelmat Tästä omaisuudesta voidaan määrätä veroa vain Ranskassa. Kiinteänä omaisuutena ei pidetä kiinteään omaisuuteen kiinnitettyjä saamisoikeuksia. Kysymys siitä, onko Ranskassa sijaitseva esine tai sellaiseen kohdistuva oikeus luonteeltaan kiinteätä omaisuutta tai voidaanko niitä pitää kiinteistön tarpeistoon kuuluvina, ratkaistaan Ranskassa voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Perintövero määrätään myös em. verovapaasta omaisuudesta, mutta perintöverosta vähennetään siihen kohdistuva osa perintöverosta (kohta 3.8.2.3). 3.8.2.2 Verovapaaseen omaisuuteen kohdistuvat velat Velat, jotka kohdistuvat yksityisliikkeen Ranskassa sijaitsevan kiinteän toimipaikan verovapaisiin varoihin, vähennetään näiden varojen arvosta. Velka, jonka vakuutena on alla mainittua Suomessa verovapaata omaisuutta, velka vähennetään vain sen omaisuuden arvosta (Ranskan pevesopimus 8 art). Ranskassa sijaitseva kiinteä omaisuus ja sen tarpeisto Ranskassa sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen kohdistuvat oikeudet, joihin sovelletaan yksityisoikeuden kiinteää omaisuutta koskevia säännöksiä, sekä yksityisliikkeen Ranskassa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan kuuluva varallisuus ammatinharjoittajan Ranskassa sijaitsevaan pysyvään laitokseen kuuluva irtain yritysvarallisuus Ellei tällaista velkaa voida kokonaan vähentää edellä mainituista varoista, vähennetään ylimenevä osa muista vain Ranskassa veronalaisista varoista. Ellei Ranskassa veronalaista omaisuutta ole tai ylimenevää osaa ei voida vähentää kokonaan Ranskassa veronalaisten varojen arvosta, vähennetään ylimenevä osa veloista Suomessa veronalaisista varoista. Esimerkki 12: A omisti Ranskassa sijaitsevan asuinkiinteistön sekä maatilan, jonka A oli hankkinut vuonna
- Maatilan hankinnan A oli rahoittanut Ranskalaisesta pankista ottamallaan lainalla, jonka maksamisen vakuudeksi pankilla oli maatilaan vahvistettu kiinnitys. A kuoli asuessaan Suomessa vuonna
- A:n jälkeen laaditun perukirjan mukaan maatilan arvo oli 150.000 euroa ja siihen kohdistuvan pankkilainan arvo 170.000 euroa. Koska pankkilaina vähennetään ensisijaisesti maatilan arvosta ja ylimenevä osa Ranskassa sijaitsevan asuinkiinteistön arvosta, ei lainaa voida osaksikaan vähentää perintöverotuksessa Suomessa veronalaisista varoista. 3.8.2.3 Perintöveron vähentäminen Perilliselle tai testamentinsaajalle määrättävästä perintöverosta vähennetään se osa, joka kohdistuu jäämistöosuuteen sisältyvään verovapaaseen omaisuuteen (Ranskan pevesopimus 9 art). Ennen vähennettävän veron laskemista verovapaasta omaisuudesta tulee vähentää siihen kohdistuvien velkojen määrä (ks. ed. kohta). Esimerkki 13: Suomessa kuollessaan asuneen A:n perillisiä olivat lapset B ja C. Perintöverotuksessa A:n varojen kokonaisarvoksi vahvistettiin 800.000 euroa. Varoihin sisältyi Ranskassa sijaitseva kerrostalohuoneisto, jonka arvo oli 200.000 euroa. Pesän säästö vahvistettiin 760.000 euroksi ja kummankin lapsen perintöosuuden arvo 380.000 euroksi, josta perintöveroa määrättiin 47.210 euroa kummallekin lapselle. Perintöverosta vähennetään 200.000 / 800.000 eli 11.802,50 euroa. 3.8.3 Jäämistössä Sveitsissä sijaitsevaa omaisuutta 3.8.3.1 Perintöverosta vapaa omaisuus Perintöosuus ja testamenttiomaisuus on perintöverosta vapaata siltä osin kuin siihen sisältyy seuraavassa luettelossa mainittua omaisuutta (Sveitsin pevesopimus 2 art ja Sveitsin tuloverosopimus 3 art 2 kohta). Sveitsissä sijaitseva kiinteä omaisuus ja sen tarpeisto Sveitsissä sijaitseva maa- tai metsätalouteen kuuluva elollinen ja eloton irtaimisto Sveitsissä sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen kohdistuvat oikeudet, joihin sovelletaan yksityisoikeuden kiinteää omaisuutta koskevia säännöksiä Sveitsissä sijaitsevan kiinteän omaisuuden nautintaoikeuksia oikeuksia määrältään kiinteisiin tai muuttuviin korvauksiin (royaltyt), jotka saadaan Sveitsissä sijaitsevien kivennäisesiintymien, lähteiden tai muiden löydösten käyttämisestä Tämä omaisuus on perintöveron alaista vain Sveitsissä. Kiinteänä omaisuutena ei pidetä saatavia, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen. Mitä pidetään kiinteänä omaisuutena tai sen tarpeistona ja mitä kiinteään omaisuuteen verrattavana oikeutena tai nautintaoikeutena, määräytyy sen valtion lakien mukaisesti, jossa omaisuus on. Perintövero määrätään myös em. verovapaasta omaisuudesta, mutta perintöverosta vähennetään siihen kohdistuva osa perintöverosta (kohta 3.8.3.3). 3.8.3.2 Perintöverosta vapaaseen omaisuuteen kohdistuvat velat Perintöverosta vapaan omaisuuden arvosta vähennetään se osuus vainajan veloista, joka vastaa näiden varojen arvoa vainajan kaikkien varojen veloilla vähentämättömästä kokonaisarvosta (Sveitsin pevesopimus 4 art). Muu osa veloista vähennetään Suomessa veronalaisen omaisuuden arvosta. 3.8.3.3 Perintöveron vähentäminen Perilliselle tai testamentinsaajalle määrättävästä perintöverosta vähennetään se osa, joka kohdistuu jäämistöosuuteen sisältyvään perintöverosta vapaaseen omaisuuteen (Sveitsin pevesopimus päättöpöytäkirja). Ennen vähennettävän veron laskemista verovapaasta omaisuudesta tulee vähentää siihen kohdistuvien velkojen määrä (ks. ed. kohta). Esimerkki 14: Suomessa kuollessaan asuneen A:n perillisiä olivat lapset B ja C. Perintöverotuksessa A:n varojen kokonaisarvoksi vahvistettiin 800.000 euroa. Varoihin sisältyi Sveitsissä sijaitseva kerrostalohuoneisto, jonka arvo oli 200.000 euroa. Pesän säästö vahvistettiin 760.000 euroksi ja kummankin lapsen perintöosuuden arvo 380.000 euroksi, josta perintöveroa määrättiin 47.210 euroa kummallekin lapselle. Perintöverosta vähennetään 200.000 / 800.000 eli 11.802,50 euroa. 3.9 Ulkomaisen veron hyvitys 3.9.1 Veronhyvityksen edellytykset Muissa kuin jäljempänä kohdissa 3.9.3 ja 3.9.4 selostetussa verosopimustilanteessa perintö- tai lahjaverosta vähennetään samasta saannosta maksettu vieraan valtion vero (PerVL 4.2 § ja 18.2 §). Ulkomaisen veron hyvittämisen edellytyksenä on, että omaisuuden saaja asui Suomessa verovelvollisuuden alkaessa, ja verovelvollinen on maksanut saannon (perintö, testamentti, lahja, vakuutuskorvaus) perusteella veroa vieraalle valtiolle, ja verovelvolliselle määrätään samasta omaisuudesta perintö- tai lahjaveroa Suomessa. Vähentää saadaan vain vieraalle valtiolle maksettu vero. Osavaltioille tai alueellisille veronsaajille menevä vero ei ole vähennyskelpoista. Vieraan valtion veron nimityksellä ei ole merkitystä, jos hyvityksen edellytykset ovat olemassa. Vero voi siten olla nimeltään esimerkiksi jäämistöveroa tai tuloveroa. Esimerkki 15: A asui kuollessaan Suomessa. A:n omaisuus sijaitsi Suomessa lukuun ottamatta Espanjassa sijaitsevaa lomahuoneistoa. A:n perillisiä ovat Suomessa asuva tytär B ja Espanjassa asuva poika C. Sekä B:lle että C:lle määrätään perintövero Suomessa koko perintöosastaan. Lapsille määrätään lomahuoneistosta veroa myös Espanjassa. B:llä on oikeus saada ulkomaisen veron hyvitys, koska asui Suomessa A:n kuollessa. C:llä ei ole oikeutta hyvitykseen. Ulkomaisen veron hyvitystä ei saa vähentää siitä osasta perintö- tai lahjaveroa, joka kohdistuu seuraavaan omaisuuteen. Suomessa sijaitseva kiinteä omaisuus osakkeet tai osuudet yhteisössä, jonka varojen kokonaisarvosta yli puolet on Suomessa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta (PerVL 4.1 § 2 kohta ja 18.1 § 2 kohta) 3.9.2 Veronhyvityksen määrä Veronhyvityksen määrä on yhtä suuri kuin vieraan valtion veron määrä. Hyvitys ei kuitenkaan saa olla suurempi kuin määrä, joka vastaa yhtä suurta osaa perintö- tai lahjaverosta kuin saantoon sisältyvä vieraassa valtiossa sijaitseva omaisuus on koko saannon veronalaisesta määrästä. Esimerkki 16: A:n jälkeen toimitetussa perintöverotuksessa vainajan varojen kokonaisarvo vahvistettiin 400.000 euroksi. Varoihin sisältyi Espanjassa sijaitseva loma-asunto, jonka arvo vahvistettiin 100.000 euroksi. A:n ainoa perillinen oli Suomessa asuva lapsi B. B:n perintöosuuden arvo vahvistettiin 380.000 euroksi, josta B:lle määrättiin perintöveroa 45.100 euroa. B:lle määrätystä perintöverosta voidaan ulkomaisen veron hyvityksenä vähentää enintään ¼ eli 11.275 euroa. Muun kuin euroalueen valuutan määräinen vero muunnetaan euroiksi Euroopan Keskuspankin (EKP) julkaiseman valuuttakurssin mukaan. Muunto tehdään verovelvollisuuden alkamispäivän valuuttakurssin mukaan. Jos verovelvollisella on oikeus useamman kuin yhden vieraan valtion veron hyvitykseen, hyvityksen enimmäismäärä lasketaan kunkin valtion veron osalta erikseen. 3.9.3 Veronhyvitys – muussa Pohjoismaassa sijaitseva omaisuus 3.9.3.1 Omaisuus sijaitsee Tanskassa tai Islannissa Jos jäämistösaantoon tai lahjaan sisältyy alla olevassa luettelossa mainittua omaisuutta, vähennetään perintö- tai lahjaverosta tästä omaisuudesta sen sijaintivaltiossa määrätty vero (PM pelasopimus 5 art ja 10 art 1 ja 3 kappale). Tanskassa tai Islannissa sijaitseva kiinteä omaisuus sekä siihen kuuluva tarpeisto osakkeet yhtiössä, jonka pääasiallinen ja tosiasiallinen tarkoitus on omistaa Tanskassa tai Islannissa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta Kysymys siitä, onko omaisuus kiinteää vai ei, ratkaistaan sen sijaintivaltion lainsäädännön mukaan. Kiinteällä omaisuudella tarkoitetaan kuitenkin aina seuraavaa omaisuutta. kiinteän omaisuuden tarpeisto maataloudessa ja metsätaloudessa käytetty elävä ja eloton irtaimisto rakennukset oikeudet, joihin sovelletaan siviilioikeuden kiinteää omaisuutta koskevia määräyksiä kiinteän omaisuuden käyttöoikeus oikeudet määrältään muuttuviin tai kiinteisiin korvauksiin, jotka saadaan kivennäisesiintymien, lähteiden ja muiden luonnonvarojen hyväksikäytöstä tai oikeudesta niiden hyväksikäyttöön Suomessa määrättävästä verosta vähennetään lisäksi se vero, jonka omaisuuden sijaintivaltio on määrännyt seuraavasta omaisuudesta (PM pelasopimus 6 art). liikkeenharjoittajan Tanskassa tai Islannissa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan kuuluva irtain yritysvarallisuus ammatinharjoittajan Tanskassa tai Islannissa sijaitsevaan kiinteään paikkaan kuuluvan irtain yritysvarallisuus Omaisuuden sijaintivaltion veroa ei voida vähentää enempää, kuin omaisuudesta aiheutuu Suomen perintö- tai lahjaveroa. Hyvitykseen on oikeus myös vieraassa valtiossa asuvalla verovelvollisella. 3.9.3.2 Omaisuus sijaitsee Ruotsissa tai Norjassa Ruotsi ja Norja ovat irtisanoneet PM perintö- ja lahjaverosopimuksen siten, että sen voimassaolo päättyi Ruotsin osalta 24.8.2007 ja Norjan osalta 22.8.
- Se mitä edellisessä kohdassa on selostettu veronhyvityksestä Tanskassa tai Islannissa sijaitsevan omaisuuden osalta koskee siten myös Ruotsissa sijaitsevaa omaisuutta, jos verovelvollisuus on alkanut ennen 24.8.2007 ja Norjassa sijaitsevaa omaisuutta, jos verovelvollisuus on alkanut ennen 22.8.
- 3.9.4 Yhdysvaltojen liittovaltion veron hyvittäminen 3.9.4.1 Jäämistössä Yhdysvalloissa sijaitsevaa omaisuutta Jos perintöosuuteen tai testamentilla saatuun omaisuuteen sisältyy Yhdysvalloissa sijaitsevaa omaisuutta, vähennetään Suomen perintöverosta tästä omaisuudesta Yhdysvalloissa määrätty liittovaltion vero (USA:n perintöverosopimus V art 2 kappale). Vähentää voidaan vain Federal Estate Tax –niminen liittovaltion jäämistövero. Osavaltioiden jäämistö- tai perintöverot eivät ole vähennyskelpoisia. Liittovaltion jäämistöveroa ei voida vähentää enempää kuin Yhdysvalloissa sijaitsevasta omaisuudesta aiheutuu Suomen perintöveroa. Veronhyvitykseen on oikeus myös vieraassa valtiossa asuvalla perillisellä ja testamentinsaajalla. 3.9.4.2 Omaisuutta muualla kuin Suomessa tai Yhdysvalloissa Jos perinnönjättäjä oli kuollessaan Yhdysvaltojen kansalainen tai hänellä oli kotipaikka kuollessaan Yhdysvalloissa ja jäämistösaantoon sisältyy muualla kuin Suomessa tai Yhdysvalloissa sijaitsevaa omaisuutta, vähennetään perintöverosta tällaisesta omaisuudesta Yhdysvalloissa määrätty liittovaltion vero (USA:n perintöverosopimus V art 3b kohta). Veronhyvityksenä vähennetään se osuus vertailuverosta, joka Suomen vero on Suomen ja Yhdysvaltojen verojen yhteismäärästä. Vertailuvero on sen valtion vero, jonka määrä on pienempi kuin toisen valtion vero. Veronhyvitykseen on oikeus myös vieraassa valtiossa asuvalla perillisellä ja testamentinsaajalla. 3.10 Erityiskysymyksiä 3.10.1 Matkakulut perunkirjoituskuluina Jos perinnönjättäjän ainoa perillinen asui vieraassa valtiossa ja on hoitanut perunkirjoitukseen liittyviä tehtäviä Suomessa, voidaan tehtävien hoitamista varten Suomeen matkustamisesta aiheutuneet matkakustannukset katsoa kokonaan tai osittain vähennyskelpoisiksi perunkirjoituskuluiksi. 3.10.2 Ulkomaisen lahjan kumulointi Ellei ulkomaisesta lahjasta ole maksettava lahjaveroa sen vuoksi, ettei Suomella ollut PerVL 18.1 §:n mukaan verotusoikeutta, ei lahjaa voida lisätä Suomessa veronalaiseen jäämistöosuuteen tai myöhemmin saatuun lahjaan ns. 3 vuoden lahjana (PerVL 16.1 § 2 kohta, 19 § 3 kohta ja 20.2 §). Esimerkki 17: A antoi B:lle 100.000 euron arvoisen lahjan vuonna
- A ja B asuivat Belgiassa lahjan toteuttamispäivänä. B:lle ei määrätty lahjaveroa Suomessa, koska Suomella ei ollut verotusoikeutta PerVL 18.1 §:n mukaan. A ja B muuttivat pysyvästi Suomeen vuonna
- A antoi B:lle 50.000 euron arvoisen lahjan vuonna
- Lahjaverotuksessa lahjan arvoon ei voida lisätä aiemman lahjan arvoa, koska se on verovapaa Suomessa em. lainkohdan nojalla. Jos edellä tarkoitettu lahja lisätään ennakkoperintönä jäämistön arvoon, on lahjan arvo vähennettävä lahjan saaneen perillisen perintöosan arvosta. Esimerkki 18: A antoi B:lle 100.000 euron arvoisen ennakkoperinnön vuonna
- A ja B asuivat Belgiassa lahjan toteuttamispäivänä. B:lle ei määrätty lahjaveroa Suomessa, koska Suomella ei ollut verotusoikeutta PerVL 18.1 §:n mukaan. A ja B muuttivat pysyvästi Suomeen vuonna
- A kuoli vuonna
- A:n perillisiä olivat lapset B, C ja D. A:n jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa ennakkoperintö lisätään jäämistön arvoon määritettäessä lasten perintöosuuksia. Ennakkoperinnön arvo vähennetään B:n laskennallisesta perintöosuudesta ennen veron määräämistä, koska ennakkoperintö on verovapaa lahja Suomessa. 3.10.3 Kumuloidusta lahjasta määrätyn ulkomaisen veron vähentäminen Jos lahjasta määrätystä lahjaverosta on tehty verovähennys PerVL 18.2 §:n tai verosopimuksen nojalla ja tällaisen lahjan arvo lisätään 3 vuoden kuluessa saatuun jäämistöosuuteen tai lahjaan, vähennetään saantojen yhteisarvosta määrättävästä perintö- tai lahjaverosta aiemmasta lahjasta maksetun lahjaveron lisäksi verovähennyksen määrä (PerVL 20.2 §). Esimerkki 19: Suomessa asuva A lahjoitti pojalleen B:lle Espanjassa sijaitsevan loma-asunnon vuonna
- Lahjasta B:lle määrättiin lahjaveroa 13.690 euroa. Verosta vähennettiin ulkomaisen veron hyvityksenä 5.000 euroa, joka oli B:lle Espanjassa määrätyn veron määrä. Lahjaveroa pantiin maksuun 8.690 euroa. A lahjoitti B:lle Suomalaisen asunto-osakeyhtiön osakkeet vuonna
- Lahjaverotuksessa asunto-osakkeiden arvoon lisättiin Espanjan loma-asunnon lahjaverotusarvo ja lahjaveroa määrättiin lahjojen yhteisarvosta 30.310 euroa. Lahjaverosta vähennetään B:n aiemmasta lahjasta maksaman lahjaveron lisäksi veronhyvityksen määrä eli yhteensä 13.690 euroa. 3.10.4 Ulkomainen jäämistösaanto ja PerVL 17 § Jos perilliselle tai testamentinsaajalle ei ole määrätty perintöveroa Suomessa sen vuoksi, ettei Suomella ole verotusoikeutta PerVL 4.1 §:n tai verosopimuksen mukaan ja perillinen tai testamentinsaaja kuolee kahden vuoden kuluessa saannostaan, ei omaisuuden arvoa vähennetä viimeksi kuolleen jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa PerVL 17 §:n nojalla. Esimerkki 20: A asui kuollessaan vuonna 2008 Sveitsissä. A:n omaisuuden sai Suomessa asuva poika B. Omaisuuteen ei sisältynyt Suomessa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta. B:lle ei määrätty perintöveroa, koska koko omaisuus oli verovapaata Sveitsin pevesopimuksen mukaan. Vuonna 2009 kuolleelta B:ltä jäi perillisinä kaksi lasta. Toimitettaessa perintöverotusta B:n jälkeen pesän varoista ei vähennetä A:lta saadun omaisuuden arvoa, koska omaisuudesta ei määrätty perintöveroa B:lle. 3.10.5 Aiemmasta perinnöstä maksettu ulkomainen vero ja PerVL 17 § Jos perilliselle tai testamentinsaajalle ei ole määrätty perintöveroa Suomessa sen vuoksi, ettei Suomella ole verotusoikeutta PerVL 4.1 §:n tai verosopimuksen mukaan ja perillinen tai testamentinsaaja kuolee kahden vuoden kuluessa saannostaan, ei aiemmasta saannosta mahdollisesti maksettua ulkomaista veroa voida vähentää PerVL 17 §:n nojalla viimeksi kuolleen perillisille tai testamentinsaajille määrättävästä perintöverosta. Esimerkki 21: A asui kuollessaan vuonna 2008 Sveitsissä. A:n omaisuuden sai Suomessa asuva poika B. Omaisuuteen ei sisältynyt Suomessa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta. B:lle ei määrätty Suomen perintöveroa, koska koko omaisuus oli verovapaata Sveitsin pevesopimuksen mukaan. Vuonna 2009 kuolleen B:n ainoa perillinen oli sisar C. C:lle määrättävästä perintöverosta ei voida vähentää sitä veroa, joka B:lle oli määrätty Sveitsissä A:lta saamastaan omaisuudesta. 3.10.6 Spv-huojennus vieraassa valtiossa sijaitsevasta yritysvarallisuudesta Jos saantoon sisältyy PerVL 55.1 §:ssä tarkoitettua yritysvarallisuutta, joka sijaitsee vieraassa valtiossa ja jos säännöksessä mainitut veronhuojennuksen edellytykset täyttyvät, on myös vieraassa valtiossa sijaitseva yritysvarallisuus huojennukseen oikeuttavaa omaisuutta. Ks. myös EY-tuomioistuimen tuomiot 17.1.2008, asia C-256/06 sekä 25.10.2007, asia C-464/
- Huojennusta laskettaessa tulee tällaisen omaisuuden arvo määrittää käypää arvoa alempaan arvoon noudattaen PerVL 55 §:n 2 ja 3 momenteissa olevia säännöksiä soveltuvin osin. 4 Ulkomailta Suomeen tullut perintö tai lahja 4.1 Verovelvollisuuden edellytykset 4.1.1 Edellytyksenä perintö-, testamentti-, lahja- tai henkilövakuutussaanto Perintö- ja lahjaverovelvollisuuden edellytyksenä on, että omaisuutta on saatu perintönä, testamentilla tai lahjana (PerVL 1.1 §). Lisäksi verovelvollisuus syntyy eräin edellytyksin henkilövakuutuksesta saadun vakuutuskorvauksen tai siihen verrattavan taloudellisen tuen perusteella. Kysymys siitä, millä saannolla omaisuutta on saatu, ratkaistaan Suomessa voimassa olevan oikeuden perusperiaatteiden mukaan. Sen sijaan kysymykset siitä, kenellä on oikeus saada omaisuutta mainitulla saannolla ja kuinka paljon, ratkaistaan jäljempänä kohdissa 4.2–4.4 kerrotun mukaisesti. 4.1.2 Suomessa asuminen verovelvollisuuden edellytyksenä Jos omaisuuden saaja asui verovelvollisuuden alkaessa Suomessa, on hänellä velvollisuus suorittaa saamastaan omaisuudesta perintö- tai lahjaveroa (PerVL 4.1 § 1-k ja 18.1 § 1-k). Suomessa asumista koskeva kysymys ratkaistaan noudattaen edellä kohdassa 2.2 olevia ohjeita. 4.2 Perimykseen sovellettava laki Perintö- ja lahjaverovelvollisuus määräytyy kaikissa tilanteissa Suomen verolain-säädännön ja Suomen solmimien perintö- ja lahjaverosopimusten mukaan. Perintö- ja lahjaverotuksessa perilliset ja perintöosuudet voivat kuitenkin määräytyä joko Suomen tai vieraan valtion lain mukaisesti. Vieraan valtion lainsäädännöllä tarkoitetaan tässä sellaisia vieraan valtion lainsäädäntöön sisältyviä säännöksiä, jotka koskevat oikeutta saada omaisuutta veronalaisella saannolla ja sitä, mikä on saannon laajuus. Kun perinnönjättäjä asui kuollessaan muualla kuin Suomessa, hänen perimykseensä sovellettava laki voi määräytyä EU-perintöasetuksen tai pohjoismaisen perintösopimuksen (PM perintösopimus, SopS 60/2015) tai jonkin yksittäisen valtion lainvalintasäännösten mukaan. Jos sovellettavaksi tulee vieraan valtion laki, verovelvollisen on tarvittaessa annettava Verohallinnolle selvitys sovellettavan vieraan valtion lain sisällöstä. Ellei sovellettavan vieraan valtion lain sisältö ole Verohallinnon tiedossa eikä siitä saada selvitystä, voidaan verotuksessa soveltaa Suomen lainsäädäntöä. 4.2.1 Henkilö asui kuollessaan EU-perintöasetuksen soveltamisalueella EU-perintöasetusta sovelletaan kaikissa EU-maissa lukuun ottamatta Iso-Britanniaa, Irlantia ja Tanskaa. EU-perintöasetuksen soveltamisalueella kuollessaan asuneen henkilön jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa perilliset ja perintöosuudet määritetään pääsääntöisesti noudattaen sen valtion lakia, jossa perinnönjättäjällä oli viimeinen asuinpaikka (EU-perintöasetus 21 art 1 kohta). Asuinpaikkaa ei EU-perintöasetuksessa määritellä, mutta asetuksen johdanto-osan 24 kohdan mukaan asuinpaikan määrittämiseksi olisi suoritettava yleisarviointi perittävän elinolosuhteista hänen kuolemaansa edeltävinä vuosina ja hänen kuolinhetkellään ottaen huomioon kaikki asiaankuuluvat tosiseikat, erityisesti perittävän oleskelun kesto ja säännöllisyys asianomaisessa valtiossa sekä oleskelun olosuhteet ja syyt. Näin määritetyn konkreettisen asuinpaikan olisi oltava osoituksena perittävän läheisestä ja vakaasta liittymästä asianomaiseen valtioon, kun otetaan huomioon EU-perintöasetuksen erityiset tavoitteet. Perintöasetuksen mukaan määräytyvää lakia sovelletaan siitä riippumatta, onko se jonkin jäsenvaltion laki vai EU:n ulkopuolisen valtion laki (”Universaalinen soveltaminen”; EU-perintöasetus 20 art). Jos poikkeuksellisesti tapaukseen liittyvistä kaikista seikoista ilmenee, että perittävällä oli kuollessaan selvästi läheisempi liittymä toiseen valtioon kuin hänen asuinvaltioonsa, perimykseen sovellettava laki on tuon toisen valtion laki (EU-perintöasetus 21 art 2 kohta). 4.2.2 Henkilö asui kuollessaan EU-perintöasetuksen soveltamisalueen ulkopuolella 4.2.2.1 Henkilö asui kuollessaan Norjassa, Tanskassa tai Islannissa EU-perintöasetuksen voimaantulosta huolimatta voimassa on edelleen myös pohjoismainen perintösopimus (PM perintösopimus, SopS 60/2015). Sopimusta soveltavat Tanska, Islanti sekä Norja. Sopimusta sovelletaan, jos henkilö oli kuollessaan sopimusvaltion kansalainen ja hänellä oli asuinpaikka sopimusvaltiossa (PM perintösopimus 1 art). Tanskassa, Islannissa tai Norjassa kuollessaan asuneen henkilön jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa perilliset ja perintöosuudet määritetään pääsääntöisesti noudattaen sen valtion lakia, jossa perinnönjättäjällä oli viimeinen asuinpaikka (PM perintösopimus 2 art). Jos poikkeuksellisesti tapaukseen liittyvistä kaikista seikoista ilmenee, että perittävällä oli kuollessaan selvästi läheisempi liittymä toiseen sopimusvaltioon kuin hänen asuinvaltioonsa, perintöverotuksessa perilliset ja perintöosuudet määritetään tuon toisen valtion lain mukaan (PM perintösopimus 2 art). 4.2.2.2 Henkilö asui kuollessaan muualla kuin Norjassa, Tanskassa tai Islannissa Jos henkilö asui kuollessaan EU-perintöasetuksen ja PM perintösopimuksen soveltamisalueen ulkopuolella, voi hänen perintöönsä sovellettava laki määräytyä eri perustein kuin mitä edellä on kerrottu. Sovellettavaksi laiksi voi tulla esimerkiksi vainajan kansalaisuusvaltion laki tai hänen viimeisen asuin- tai kotipaikkansa laki. 4.2.3 Testamentti tai muu kuolemanvaraismääräys sovellettavasta laista Sovellettavasta laista voi olla mahdollista määrätä myös testamentilla tai muulla kuolemanvaraismääräyksellä (lakiviittaus). Jos osapuolet ovat tehneet tehokkaalla tavalla lakiviittauksen, perilliset ja perintöosuudet määritetään valitun lain mukaisesti. EU-perintöasetuksen soveltamisalueella lainvallinnasta voidaan määrätä testamentissa tai muussa kuolemanvaraismääräyksessä. Valinta on tehtävä nimenomaisesti tai sen on käytävä ilmi kyseisen määräyksen ehdoista (EU-perintöasetus 22 art 2 kohta). Sovellettavaksi laiksi voidaan määrätä sen valtion laki, jonka kansalainen perinnönjättäjä valinnan tehdessään tai kuollessaan oli (EU-perintöasetus 22 art 1 kohta). Jos lainvalintaa koskeva määräys on annettu pätevästi ennen 17.8.2015, sovellettava laki määräytyy annetun määräyksen mukaisesti (EU-perintöasetus 83 art 2 kohta). 4.3 Jäämistöosituksessa sovellettava lainsäädäntö Perintöverotuksessa määritetään se omaisuus, joka perintönä tai testamentilla siirtyy perillisille tai testamentinsaajille. Jos henkilö oli kuollessaan avioliitossa, voi omaisuuden määrittelyyn vaikuttaa se, miten vainajan ja lesken välillä mahdollisesti oleva aviovarallisuussuhde puretaan. Suomessa aviovarallisuussuhde puretaan jäämistöosituksella. Jos henkilö oli kuollessaan avioliitossa ja hänen kotipaikkansa oli muualla kuin Suomessa, ei mahdollista aviovarallisuussuhdetta välttämättä pureta suomalaista ositusta vastaavalla menettelyllä. Siihen, miten mahdollinen aviovarallisuussuhde puretaan vaikuttaa se, minkä maan lainvalintasääntöjä tapaukseen sovelletaan sekä se, miten aviovarallisuussuhde valikoituvan lain mukaan puretaan. Sovellettava laki voi määräytyä myös osapuolten välisen sopimuksen mukaisesti (lakiviittaus). Jos osapuolet ovat tehneet tehokkaalla tavalla lakiviittauksen, sovelletaan varallisuussuhteen purkuun valittua lakia. Jos sovellettavaksi tulee Suomen avioliittolain tai PM aviokonvention lainvalintasäännökset, määräytyy sovellettava laki kohdissa 3.3.1 ja 3.3.2 kerrotun mukaisesti. Jos verovelvollinen katsoo, että vieraan valtion lain mukaan tapahtuvalla aviovarallisuussuhteen purkamisella on vaikutusta jäämistön määräytymisessä, hänen on tarvittaessa annettava Verohallinnolle selvitys sovellettavan vieraan valtion lain sisällöstä. Tarvittaessa on esitettävä selvitys myös siitä, minkä maan lainvalintasäännösten mukaan sovellettava laki on määritetty. 4.4 Lesken hallintaoikeus Suomessa olevaan asuntoon 4.4.1 Hallintaoikeuden edellytykset Jos sovellettava laki on määräytynyt Suomen avioliittolain lainvalintasäännösten mukaan ja osituksessa sovelletaan vieraan valtion lakia, on leskellä kuitenkin PK 3:
§:n mukainen hallintaoikeus jäämistöön kuuluvaan asuntoon, jos asunto sijaitsee Suomessa, ja hallintaoikeuden saamista on pidettävä kohtuullisena (AL 134 §). Kohtuullisuutta arvioitaessa otetaan huomioon leskelle kuuluva omaisuus sekä omaisuus, jonka leski saa osituksessa tai perintönä taikka testamentilla. Elleivät mainitut edellytykset täyty, määräytyy lesken hallintaoikeus ositukseen sovellettavan vieraan lain mukaan. Jos perinnönjättäjä on asunut EU-perintöasetuksen soveltamisalueella, leskellä on PK 26:12.1 §:n perusteella vastaavin edellytyksin kuin osituksessa PK 3:
§:n mukainen hallintaoikeus, vaikka perimykseen muutoin sovelletaan vieraan valtion lakia. Perimyksen osalta hallintaoikeuden turvaavan säännöksen soveltaminen on mahdollista EU-perintöasetuksen 30 artiklan perusteella. 4.5 Lahjoitukseen ja lahjanluonteiseen kauppaan sovellettava laki 4.5.1 Lahjanantajan asuinvaltion laki Lahjanlupaukseen ja lahjan täyttymiseen sekä lahjanluonteiseen kauppaan sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa omaisuuden luovuttaja asui luovutushetkellä (Rooman sopimus 4 art 2 kohta). 4.5.2 Kiinteän omaisuuden luovuttaminen Jos luovutuksen kohteena on kiinteää omaisuutta, luovutukseen ja sen muotoon sovelletaan kiinteistön sijaintivaltion lainsäädäntöä (Rooman sopimus 4 art 3 kohta ja 9 art 6 kohta). Jos tämän valtion lain mukaan muotosäännösten vastainen kiinteistön lahjoitus ei ole sitova, ei lahjaverotuksessa voida katsoa, että omaisuus olisi saatu lahjaksi (vrt. MK 2:1 ja 4:2). 4.6 Henkivakuutukseen sovellettava lainsäädäntö Henkivakuutussopimukseen sovelletaan sen valtion lakia, missä vakuutuksenottajalla on vakinainen asuinpaikka sopimuksentekohetkellä (Laki eräisiin kansainvälisluonteisiin vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista 9 §). Edellytyksenä lisäksi on, että vakuutusyhtiön että vakuutuksenottajan kotipaikka on ETA-valtiossa, ja vakuutussopimus on tehty vakuutusyhtiön ETA-valtiossa olevassa toimipaikassa, ja vakuutuksen ottajan vakinainen asuinpaikka on ETA-valtiossa. Henkivakuutussopimuksessa voidaan myös sopia, että vakuutukseen sovelletaan vakuutuksenottajan kansalaisuusvaltion lakia (Laki eräisiin kansainvälisluonteisiin vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista 10 §). Muissa kuin edellä mainituissa tilanteissa, vakuutussopimukseen sovelletaan sen valtion lainsäädäntöä, jossa vakuutuskorvauksen suorittanut vakuutusyhtiön toimipaikka sijaitsee, ellei muun valtion lain soveltamisesta ole vakuutussopimuksessa erikseen sovittu (Laki eräisiin kansainvälisluonteisiin vakuutussopimuksiin sovellettavasta laista 13 §, Rooman sopimus 4 art 2 kohta). Henkivakuutukseen sovellettavan lain mukaan ratkaistaan mm. kysymys siitä, kenellä on oikeus vakuutuskorvaukseen, jos korvauksesta luovutaan. 4.7 Verovelvollisuuden alkamisajankohta 4.7.1 Verovelvollisuus alkaa kuolinhetkestä Velvollisuus suorittaa perintöveroa alkaa perinnönjättäjän kuolemasta (PerVL 5 §). Jos omaisuus saadaan testamentin ehtojen tai muun sellaisen syyn vuoksi myöhemmin kuin perinnönjättäjän kuollessa, perintöverovelvollisuus alkaa vasta kun omaisuus on saatu (PerVL 7 §). 4.7.2 Verovelvollisuus alkaa omaisuuden saamisesta Perintöverovelvollisuus alkaa myöhemmin kuin perinnönjättäjän kuollessa, jos perilliset ovat menettäneet määräysvaltansa jäämistöomaisuuteen sen vuoksi, että jäämistöomaisuus on luovutettu konkurssiin tai virallisen pesänselvittäjän hallintoon tilanteessa, jossa kuolinpesä on ylivelkainen (KHO 20.10.1995 taltio 4179, KHO 1946-I-8). Jos jäämistöön kuuluu vieraassa valtiossa sijaitsevaa omaisuutta, saattaa kuolinpesän virallisselvitys käynnistyä omaisuuden sijaintivaltion lainsäädännön mukaisesti pian kuoleman jälkeen. Virallisselvitykseen liittyy yleensä selvityshallinnon yksinomainen määräysvalta omaisuuden sijaintivaltiossa olevaan jäämistöomaisuuteen. Perillisten ei voida tällaisessa tilanteessa katsoa saaneen virallisselvityksen alaista omaisuutta vielä perinnönjättäjän kuollessa. Näissä tapauksissa perintöverovelvollisuus alkaa vasta kun virallishallinto on luovuttanut omaisuuden osakkaiden määräysvaltaan. Vieraassa valtiossa käynnistynyt virallishallinto saattaa käsittää vain siinä valtiossa sijaitsevan omaisuuden. Virallishallinnon ulkopuolisen omaisuuden osalta perintöverovelvollisuus alkaa pääsäännön mukaan perinnönjättäjän kuollessa. 4.7.3 Useita alkamisajankohtia Jos virallishallinnon piiriin kuuluvaa omaisuutta luovutetaan perillisille useassa erässä, alkaa perintöverovelvollisuus kunkin suorituksen osalta silloin, kun omaisuus saadaan. Perintöverotus toimitetaan näissä tapauksissa jokaisen erän osalta itsenäisesti erillisellä verotuspäätöksellä. 4.8 Veronalainen omaisuus Suomessa asuvan henkilön jäämistöosuuteen tai lahjaan sisältyvä omaisuus on kaikilta osin veronalaista riippumatta siitä, missä valtiossa omaisuus sijaitsee. Merkitystä ei ole myöskään sillä, minkä valtion kansalaisia omaisuuden luovuttaja ja saaja ovat. Esimerkki 22: Puolan kansalainen A asui kuollessaan Varsovan kaupungissa. A:lta jäi ainoana perillisenä Suomessa asuva poika B, joka myös oli Puolan kansalainen. A:n koko jäämistö käsitti Puolassa sijaitsevaa irtainta ja kiinteää omaisuutta. B:llä on velvollisuus suorittaa perintöveroa kaikesta perintönä saamastaan omaisuudesta, koska B asui Suomessa A:n kuollessa. Perintöveronalaista omaisuutta on myös kuolinpesän varoista mahdollisesti suoritettu jäämistövero. Ellei jäämistövero sisälly perintöverotusta varten ilmoitettuun omaisuuteen, se tulee lisätä siihen ennen veron määräämistä. Jäämistöverojärjestelmä on käytössä mm. USA:ssa, Isossa-Britanniassa ja Uudessa-Seelannissa. 4.9 Verosopimuksilla perintöverosta vapautettu omaisuus 4.9.1 Perinnönjättäjä asui kuollessaan Alankomaissa 4.9.1.1 Perintöverosta vapaa omaisuus Jos perinnönjättäjä asui kuollessaan Alankomaissa, on Suomessa asuvan perinnön- tai testamentinsaajan saantoon sisältyvä omaisuus perintöverosta vapaata. Perintöveroa tulee kuitenkin maksaa jäämistöosuudesta siltä osin kuin siihen sisältyy seuraavassa luettelossa mainittua omaisuutta (Alankomaiden pevesopimus 2 ja 3 art). Suomessa sijaitseva kiinteä omaisuus sekä siihen kuuluva tarpeisto ja irtaimisto kiinnityslaina ja muu saaminen, jonka vakuutena on Suomessa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta perinnönjättäjän harjoittaman liikkeen tai vapaan ammatin varallisuus, joka kuuluu Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan Muusta kuin luettelossa mainitusta omaisuudesta voidaan määrätä veroa vain Alankomaissa. Kysymys siitä, onko Suomessa sijaitseva omaisuus kiinteää vai ei, ratkaistaan Suomen lainsäädännön mukaan. Kiinteään omaisuuteen ei rinnasteta kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiöiden osakkeita, jotka oikeuttavat hallitsemaan Suomessa sijaitsevaa huoneistoa. Niistä ei tämän vuoksi voida määrätä veroa Suomessa. 4.9.1.2 Velkojen kohdistaminen Velka, joka kohdistuu Suomessa veronalaiseen omaisuuteen tai jonka vakuutena sellainen omaisuus on, vähennetään vain sen omaisuuden arvosta. Jos velka ylittää omaisuuden arvon, ylimenevä osa vähennetään perintöverosta vapaan omaisuuden arvosta (Alankomaiden pevesopimus 5 art). Muu kuin edellä mainittu velka vähennetään vain perintöverosta vapaan omaisuuden arvosta. Jos tämä velka ylittää omaisuuden arvon, ylimenevä osa vähennetään veronalaisesta omaisuudesta. Esimerkki 23: Alankomaissa kuollessaan asuneen A:n varojen käypä arvo oli 400.000 euroa ja velkojen arvo 350.000 euroa. Varoihin sisältyi Suomessa sijaitseva vapaa-ajan kiinteistö, jonka käypä arvo oli 100.000 euroa. Muu osa varoista kuului A:n Alankomaissa harjoittamaan liikkeeseen. A:n velat olivat pankkilainoja, joilla oli rahoitettu A:n harjoittamaa liiketoimintaa. Perintöverotuksessa velkojen katsotaan kohdistuvan liikkeeseen kuuluviin varoihin. Koska velat ylittävät liikkeen varojen arvon, vähennetään loppuosa eli 50.000 euroa Suomessa sijaitsevan vapaa-ajan kiinteistön arvosta. 4.9.1.3 Perintöveron vähentäminen Perintöverosta ei voida tehdä vähennyksiä, koska veron vähentäminen on tässä tilanteessa Alankomaiden veroviranomaisen velvollisuutena (Alankomaiden pevesopimus 8 art 2 §). 4.9.2 Perinnönjättäjä asui kuollessaan Ranskassa 4.9.2.1 Perintöverosta vapaa omaisuus Jos perinnönjättäjä asui kuollessaan Ranskassa, on Suomessa asuvan perinnön- tai testamentinsaajan perintöosuuteen tai testamenttiomaisuuteen sisältyvä omaisuus on perintöverosta vapaata Suomessa. Perintöveroa tulee kuitenkin maksaa jäämistöosuudesta siltä osin kuin siihen sisältyy seuraavassa luettelossa mainittua omaisuutta (Ranskan pevesopimus 3-6 art). Suomessa sijaitseva kiinteä omaisuus ja sen tarpeisto Suomessa harjoitettavaa maa- ja metsätaloutta palveleva eloton tai elollinen irtain omaisuus Suomessa sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen kohdistuvat oikeudet, joihin sovelletaan yksityisoikeuden kiinteää omaisuutta koskevia säännöksiä Suomessa sijaitsevan kiinteän omaisuuden nautintaoikeuksia yksityisliikkeen Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan kuuluva varallisuus ammatinharjoittajan Suomessa sijaitsevaan pysyvään laitokseen kuuluva irtain yritysvarallisuus muu Suomessa sijaitseva aineellinen irtain omaisuus, siihen luettuna huonekalut, liinavaatteet ja talousesineet samoin kuin taide-esineet ja -kokoelmat Kiinteänä omaisuutena ei pidetä kiinteään omaisuuteen kiinnitettyjä saamisoikeuksia. Kysymys siitä, onko Suomessa sijaitseva esine tai sellaiseen kohdistuva oikeus luonteeltaan kiinteätä omaisuutta tai voidaanko niitä pitää kiinteistön tarpeistoon kuuluvina, ratkaistaan Suomen lainsäädännön mukaan. Kiinteään omaisuuteen ei rinnasteta kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiöiden osakkeita, jotka oikeuttavat hallitsemaan Suomessa sijaitsevaa huoneistoa. Niistä ei tämän vuoksi voida määrätä perintöveroa Suomessa. Perintövero määrätään myös perintöverosta vapaasta omaisuudesta, mutta verosta vähennetään se osuus, joka kohdistuu verosta vapaaseen omaisuuteen (kohta 4.9.2.3). 4.9.2.2 Velkojen kohdistaminen Velat, jotka kohdistuvat yksityisliikkeen Suomessa sijaitsevan kiinteän toimipaikan verovapaisiin varoihin, vähennetään näiden varojen arvosta. Velka, jonka vakuutena on alla mainittua Suomessa veronalaista omaisuutta, velka vähennetään vain sen omaisuuden arvosta (Ranskan pevesopimus 8 art). Suomessa sijaitseva kiinteä omaisuus ja sen tarpeisto Suomessa sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen kohdistuvat oikeudet, joihin sovelletaan yksityisoikeuden kiinteää omaisuutta koskevia säännöksiä yksityisliikkeen Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan kuuluva varallisuus ammatinharjoittajan Suomessa sijaitsevaan pysyvään laitokseen kuuluva irtain yritysvarallisuus Ellei tällaista velkaa voida kokonaan vähentää edellä mainituista varoista, vähennetään ylimenevä osa muista, vain Ranskassa veronalaisista varoista. Ellei Ranskassa veronalaista omaisuutta ole tai ylimenevää osaa ei voida vähentää kokonaan Ranskassa veronalaisten varojen arvosta, vähennetään ylimenevä osa veloista Suomessa veronalaisista varoista. Muut velat ja pesän vähennykset vähennetään Ranskassa veronalaisista varoista. 4.9.2.3 Perintöveron vähentäminen Perilliselle tai testamentinsaajalle määrättävästä perintöverosta vähennetään se osa, joka kohdistuu jäämistöosuuteen sisältyvään, vain Ranskassa veronalaiseen omaisuuteen (Ranskan pevesopimus 9 art). Ennen vähennettävän veron laskemista tulee tästä omaisuudesta vähentää siihen kohdistuvien velkojen määrä (ks. edellinen kohta). Esimerkki 24: Ranskassa kuollessaan asuneen A:n omaisuuden säästö oli 400.000 euroa, joista 300.000 euroa oli Ranskassa veronalaisen omaisuuden säästö ja 100.000 euroa Suomessa veronalaisen omaisuuden säästö. A ei ollut avioliitossa kuollessaan. A:n ainoa perillinen oli Suomessa asuva B. B:n perintöosuuden arvo vahvistetaan 400.000 euroksi, josta B:lle määrätään perintöveroa 47.700 euroa. Perintöverosta vähennetään ¾ eli 35.775 euroa. 4.9.3 Perinnönjättäjä asui kuollessaan Sveitsissä 4.9.3.1 Verovapaa omaisuus Jos perinnönjättäjä asui kuollessaan Sveitsissä, on Suomessa asuvan perinnön- tai testamentinsaajan perintöosuuteen tai testamenttiomaisuuteen sisältyvä omaisuus on verovapaata Suomessa. Perintöveroa tulee kuitenkin maksaa jäämistöosuudesta siltä osin kuin siihen sisältyy seuraavassa luettelossa mainittua omaisuutta (Sveitsin pevesopimus 2 art ja Sveitsin tuloverosopimus 3 art 2 kohta). Suomessa sijaitseva kiinteä omaisuus ja sen tarpeisto Suomessa sijaitseva maa- tai metsätalouteen kuuluva elollinen ja eloton irtaimisto Suomessa sijaitsevaan kiinteään omaisuuteen kohdistuvat oikeudet, joihin sovelletaan yksityisoikeuden kiinteää omaisuutta koskevia säännöksiä Suomessa sijaitsevan kiinteän omaisuuden nautintaoikeuksia oikeuksia määrältään kiinteisiin tai muuttuviin korvauksiin (royaltyt), jotka saadaan Suomessa sijaitsevien kivennäisesiintymien, lähteiden tai muiden löydösten käyttämisestä Kiinteänä omaisuutena ei pidetä saatavia, joiden vakuutena on kiinnitys kiinteään omaisuuteen. Kysymys siitä, onko Suomessa sijaitseva omaisuus tai sellaiseen kohdistuva oikeus luonteeltaan kiinteää vai irtainta ja mikä on kiinteään omaisuuteen kuuluvaa tarpeistoa, määräytyy Suomen lainsäädännön mukaan. Kiinteään omaisuuteen ei rinnasteta kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiöiden osakkeita, jotka oikeuttavat hallitsemaan Suomessa sijaitsevaa huoneistoa. Niistä ei tämän vuoksi voida määrätä perintöveroa Suomessa. Perintövero määrätään myös perintöverosta vapaasta omaisuudesta, mutta perintöverosta vähennetään se osuus, joka kohdistuu perintöverosta vapaaseen omaisuuteen (kohta 4.9.3.3). 4.9.3.2 Velkojen kohdistaminen Suomessa sijaitsevan veronalaisen omaisuuden arvosta vähennetään se osuus vainajan veloista, joka vastaa näiden varojen arvoa vainajan kaikkien varojen veloilla vähentämättömästä kokonaisarvosta (Sveitsin pevesopimus 4 art). Muu osa veloista vähennetään Sveitsissä sijaitsevan verovapaan omaisuuden arvosta. 4.9.3.3 Perintöveron vähentäminen Perilliselle tai testamentinsaajalle määrättävästä perintöverosta vähennetään se osa, joka kohdistuu jäämistöosuuteen sisältyvään, toisessa sopimusvaltiossa sijaitsevaan omaisuuteen (Sveitsin pevesopimus päättöpöytäkirja). Ennen vähennettävän veron laskemista, jäämistöosuuteen sisältyvästä verovapaasta omaisuudesta tulee vähentää siihen kohdistuvien velkojen määrä. Esimerkki 25: Sveitsissä kuollessaan asuneen A:n omaisuuden säästö oli 400.000 euroa, joista 300.000 euroa oli Sveitsissä veronalaisen omaisuuden säästö ja 100.000 euroa Suomessa veronalaisen omaisuuden säästö. A ei ollut avioliitossa kuollessaan. A:n ainoa perillinen oli Suomessa asuva B. B:n perintöosuuden arvo vahvistetaan 400.000 euroksi, josta B:lle määrätään perintöveroa 47.700 euroa. Perintöverosta vähennetään ¾ eli 35.775 euroa. 4.9.4 Perinnönjättäjä tai lahjanantaja asui Tanskassa tai Islannissa 4.9.4.1 Verovapaa omaisuus Jos perinnönjättäjä tai lahjanantaja asui kuollessaan Tanskassa tai Islannissa, on Suomessa asuvan perinnön-, testamentin- tai lahjansaajan saantoon sisältyvä omaisuus on verovapaata Suomessa (PM pelasopimus 7 art). Jäämistöosuudesta tai lahjasta tulee kuitenkin maksaa perintö- tai lahjaveroa siltä osin kuin siihen sisältyy seuraavassa luettelossa mainittua omaisuutta (PM pelasopimus 5 art). Suomessa sijaitseva kiinteä omaisuus sekä siihen kuuluva tarpeisto osakkeet yhtiössä, jonka pääasiallinen ja tosiasiallinen tarkoitus on omistaa Suomessa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta Kysymys siitä, onko Suomessa sijaitseva omaisuus kiinteää vai ei, ratkaistaan Suomen lainsäädännön mukaan. Kiinteällä omaisuudella tarkoitetaan kuitenkin aina seuraavaa omaisuutta. kiinteän omaisuuden tarpeisto maataloudessa ja metsätaloudessa käytetty elävä ja eloton irtaimisto rakennukset oikeudet, joihin sovelletaan siviilioikeuden kiinteää omaisuutta koskevia määräyksiä kiinteän omaisuuden käyttöoikeus oikeudet määrältään muuttuviin tai kiinteisiin korvauksiin, jotka saadaan kivennäisesiintymien, lähteiden ja muiden luonnonvarojen hyväksikäytöstä tai oikeudesta niiden hyväksikäyttöön Suomessa veronalaista omaisuutta on lisäksi seuraava irtain omaisuus (PM pelasopimus 6 art). liikkeenharjoittajan Suomessa sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan kuuluva irtain yritysvarallisuus ammatinharjoittajan Suomessa sijaitsevaan kiinteään paikkaan kuuluvan irtain yritysvarallisuus Kun veroa määrätään saantoon sisältyvästä veronalaisesta omaisuudesta, ei verovapaata omaisuutta oteta lainkaan huomioon. 4.9.4.2 Velkojen kohdistaminen Suomessa veronalaisen omaisuuden arvosta vähennetään se osuus veloista ja velvoitteista, joka vastaa veroalaisten varojen arvoa varojen kokonaisarvosta (PM pelasopimus 9 art). Muu osa veloista vähennetään perinnönjättäjän tai lahjanantajan asuinvaltiossa sijaitsevan verovapaan omaisuuden arvosta. 4.9.4.3 Perintöveron vähentäminen Suomessa määrättävästä perintöverosta ei tehdä vähennyksiä, koska kaksinkertaisen verotuksen poistaminen on perinnönjättäjän tai lahjanantajan asuinvaltion velvollisuus (PM pelasopimus 10 art). 4.9.5 Perinnönjättäjä tai lahjanantaja asui Ruotsissa tai Norjassa ennen verosopimuksen päättymistä Ruotsi ja Norja ovat irtisanoneet PM perintö- ja lahjaverosopimuksen siten, että sen voimassaolo päättyi Ruotsin osalta 24.8.2007 ja Norjan osalta 22.8.
- Se mitä edellä kohdassa 4.9.4 on selostettu verovapaan omaisuuden käsittelystä, koskee myös tilannetta, jossa perinnönjättäjä tai lahjanantaja asui verovelvollisuuden alkaessa Ruotsissa ja verovelvollisuus alkoi ennen 24.8.2007, tai Norjassa ja verovelvollisuus alkoi ennen 22.8.
- 4.9.6 Perinnönjättäjä asui USA:ssa kuollessaan 4.9.6.1 Perintöverosta vapaa omaisuus Jos perinnönjättäjällä oli kotipaikka kuollessaan Yhdysvalloissa tai hän oli Yhdysvaltojen kansalainen, on Suomessa asuvan perinnön- tai testamentinsaajan perintöosuuteen tai testamenttiomaisuuteen sisältyvä omaisuus verovapaata Suomessa siltä osin kuin omaisuus sijaitsee Suomen ulkopuolella (USA:n perintöverosopimus IV art 2b k). KHO:2014:9 Perinnönsaaja oli Suomessa asuva Suomen kansalainen. Perinnönjättäjä, joka oli kuollessaan ollut Yhdysvaltojen kansalainen, oli asunut pysyvästi Yhdysvalloissa ja myös hänen jäämistöomaisuutensa oli sijainnut verosopimuksen III artiklassa tarkoitetuin tavoin Yhdysvalloissa. Veroviraston olisi verosopimuksen IV artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti tullut perintöverotusta toimittaessaan jättää ottamatta lukuun perinnönjättäjän Yhdysvalloissa sijainnut jäämistöomaisuus. Perintö- ja lahjaverolaki 4 § 1 momentti 1 kohta Sopimus Suomen Tasavallan ja Amerikan Yhdysvaltain välillä jäämistön ja perinnön kaksinkertaisen verotuksen ehkäisemiseksi ja veron kiertämisen estämiseksi (SopS 18/1952) III artikla 2 kohta ja IV artikla 2 kohta b alakohta Perintöveroa tulee kuitenkin maksaa jäämistöosuudesta siltä osin kuin siihen sisältyy Suomessa sijaitsevaa omaisuutta. Omaisuuden katsotaan sijaitsevan Suomessa seuraavassa taulukossa mainituilla edellytyksillä. omaisuus edellytykset sopimuskohta kiinteä omaisuus maapohja on Suomessa III art 2a k irtain omaisuus omaisuus on ollut Suomessa perinnönjättäjän kuollessa III art 2b k saatava (mm. pankkitalletukset) velallinen asuu Suomessa; velallisena oleva yhteisö on perustettu Suomen lainsäädännön mukaan III art 2c k osakkeet yhtiö on perustettu Suomen yhtiölainsäädännön mukaisesti III art 2d k alukset ja ilma-alukset alukset tai ilma-alukset on rekisteröity Suomessa tai muutoin varustettu asianmukaisilla asiakirjoilla täällä III art 2e k liike- tai ammattitoimintaan liittyvä liikearvo (goodwill) liike- tai ammattitoimintaa on harjoitettu Suomessa III art 2f k patentti, tavaramerkki ja mallioikeus oikeus on rekisteröity Suomessa III art 2g k tekijänoikeus sekä erioikeus ja toimilupa (franchises); oikeus taiteelliseen ja tieteelliseen teokseen; tekijänoikeuden, taiteellisen ja tieteellisen teoksen, patentin, tavaramerkin tai mallin käyttöoikeus tai lisenssi oikeutta käytetään Suomessa III art 2h k Muun kuin taulukossa mainitun omaisuuden katsotaan sijaitsevan Yhdysvalloissa (USA:n perintöverosopimus III art 2i k). Suomen ulkopuolella sijaitseva omaisuus on vapautettu perintöverosta täällä, eikä sitä oteta verotuksessa huomioon lainkaan (USA:n perintöverosopimus IV art 2b k). 4.9.6.2 Velkojen kohdistaminen Vainajan veloista ja pesän vähennyskelpoisista kuluista vähennetään se osuus, jonka Suomessa veronalaisten varojen arvo muodostaa koko jäämistön arvosta (IV art 2a k). 4.9.6.3 Perintöveron vähentäminen Perintöverosta ei tehdä vähennyksiä, koska veron vähentäminen on tässä tilanteessa Yhdysvaltojen veroviranomaisen velvollisuutena (USA:n perintöverosopimus V art 1 k). 4.10 Ulkomaisen veron hyvitys 4.10.1 Veronhyvityksen edellytykset Muissa kuin edellä kohdassa 4.9 selostetuissa verosopimustilanteissa perintö- tai lahjaverosta vähennetään samasta saannosta maksettu vieraan valtion vero (PerVL 4.2 § ja 18.2 §). Ulkomaisen veron hyvittämisen edellytyksenä on, että omaisuuden saaja asui Suomessa verovelvollisuuden alkaessa, ja verovelvollinen on maksanut saannon (perintö, testamentti, lahja, vakuutuskorvaus) perusteella veroa vieraalle valtiolle, ja verovelvolliselle määrätään samasta omaisuudesta perintö- tai lahjaveroa Suomessa. Vähentää saadaan vain vieraalle valtiolle maksettu vero. Osavaltioille tai alueellisille veronsaajille menevä vero ei ole vähennyskelpoista. Vieraan valtion veron nimityksellä ei ole merkitystä, jos hyvityksen edellytykset ovat olemassa. Vero voi siten olla nimeltään esimerkiksi jäämistöveroa tai tuloveroa. Esimerkki 26: A asui kuollessaan Espanjassa. A:n omaisuus käsitti Espanjassa sijaitsevaa irtainta omaisuutta ja suomalaisen pörssiyhtiön osakkeita sekä Espanjassa sijaitsevan asuinhuoneiston. A:n ainoa perillinen on Suomessa asuva lapsi B. Perintöverotuksessa B:lle määrätään perintöveroa jäämistön arvosta, josta on vähennetty koti-irtaimen arvo 4.000 euroa. B:lle on määrätty perintöveroa Espanjassa sijaitsevasta asunnosta ja koti-irtaimesta. Suomessa asuvalla B:llä on oikeus veronhyvitykseen Espanjassa sijaitsevan asunnon osalta, mutta ei koti-irtaimistosta. Ulkomaisen veron hyvitystä ei saa vähentää siitä osasta perintö- tai lahjaveroa, joka kohdistuu seuraavaan omaisuuteen. Suomessa sijaitseva kiinteä omaisuus osakkeet tai osuudet yhteisössä, jonka varojen kokonaisarvosta yli puolet on Suomessa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta (PerVL 4.1 § 2 kohta ja 18.1 § 2 kohta) Esimerkki 27: A asui kuollessaan vakinaisesti Itävallassa. A:lta jäi ainoana perillisenä Suomessa asuva poika B. A:n jäämistöön kuului 100.000 euron arvoiset pörssiosakkeet Itävaltalaisessa yhtiössä, pankkitalletuksia 15.000 euron arvosta sekä 30.000 euron arvoinen kesämökkikiinteistö Suomessa. B:n perintöosuuden arvo on jäämistön kokonaisarvo eli 145.000 euroa, josta perintöveron määrä on 20.935 euroa. Tästä kohdistuu Suomessa olevaan kiinteään omaisuuteen 2/9 ja muuhun omaisuuteen 7/
- Määrättävästä perintöverosta saadaan siten vähentää samasta omaisuudesta suoritettua ulkomaista veroa enintään 7/9 * 20.935 euroa eli 16.282 euroa (= hyvityksen enimmäismäärä). Maksuun pantavaksi jää vähintään 2/9 eli 4.653 euroa, joka on kesämökkikiinteistön osuus koko perintöverosta. 4.10.2 Veronhyvityksen määrä Veronhyvityksen määrä on yhtä suuri kuin vieraan valtion veron määrä. Hyvitys ei kuitenkaan saa olla suurempi kuin määrä, joka vastaa yhtä suurta osaa perintö- tai lahjaverosta kuin saantoon sisältyvä vieraassa valtiossa sijaitseva omaisuus on koko saannon veronalaisesta määrästä. Esimerkki 28: Isossa-Britanniassa kuollessaan asuneen A:n jäämistön arvo oli 2.000.000 euroa. Jäämistöön kuuluva omaisuus sijaitsi Isossa-Britanniassa. A:n testamentin mukaan B sai 500.000 euroa legaattina ja C sai kaiken muun omaisuuden täydellä omistusoikeudella. B ja C asuivat Suomessa. A:n jäämistöstä oli suoritettu Ison-Britannian jäämistöveroa 100.000 euroa. Pesänselvityksen jälkeen B:lle maksettiin 500.000 euroa ja C sai 1.400.000 euroa. Ison-Britannian verosta kohdistuu B:n saamaan legaattiin ¼ eli 25.000 euroa ja C:n saamaan loppuosaan ¾ eli 75.000 euroa. B:n legaatin arvo vahvistetaan 525.000 euroksi, josta määrätään perintöveroa 63.950 euroa. Perintöverosta vähennetään ulkomaisen veron hyvityksenä 25.000 euroa. C:n osuuden arvo vahvistetaan 1.475.000 euroksi ja perintöveron määrä 187.450 euroksi. Verosta vähennetään ulkomaisen veron hyvityksenä 75.000 euroa. Muun kuin euroalueen valuutan määräinen vero muunnetaan euroiksi Euroopan Keskuspankin (EKP) julkaisemaan valuuttakurssiin mukaan. Muunto tehdään verovelvollisuuden alkamispäivän valuuttakurssin mukaan. Jos verovelvollisella on oikeus useamman kuin yhden vieraan valtion veron hyvitykseen, hyvityksen enimmäismäärä lasketaan kunkin valtion veron osalta erikseen. 5 Saannon osapuolet ulkomailla, omaisuutta Suomessa 5.1 Verovelvollisuuden edellytykset Ellei jäämistö-, lahja- tai vakuutussaannon osapuolista kumpikaan asunut Suomessa verovelvollisuuden alkaessa, ei saannosta ole maksettava perintö- tai lahjaveroa (PerVL 4.1 § 1 kohta ja 18.1 § 1 kohta). Jäämistösaannosta tai lahjasta on kuitenkin maksettava perintö- tai lahjaveroa siltä osin, kuin saantoon sisältyy seuraavassa kohdassa mainittua omaisuutta. 5.2 Veronalainen omaisuus Veronalaista omaisuutta on Suomessa sijaitseva kiinteä omaisuus, ja osakkeet tai osuudet yhteisössä, jonka varojen kokonaisarvosta yli puolet on Suomessa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta (PerVL 4.1 § 2 kohta ja 18.1 § 2 kohta) (KVL 1997:40). Käytännössä veronalaista omaisuutta ovat osakkeet asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöissä, joiden kotipaikka on Suomessa. Kiinteää omaisuutta ei ole seuraava omaisuus. osuus jakamattomassa kuolinpesässä, vaikka jäämistöön sisältyisi vain kiinteää omaisuutta (KHO 1980 B-II-622) rakennus, joka sijaitsee muun kuin rakennuksen omistajan omistamalla kiinteistöllä maanvuokraoikeus tai muu kiinteän omaisuuden hallintaoikeus saamisoikeus, jonka vakuutena on kiinteää omaisuutta maa-ainesten otto-oikeus Kiinteänä omaisuutena pidetään kuitenkin kiinteistön pysyviä ja siirtokelpoisia vuokraoikeuksia. Käytännössä tällaisia ovat kaupunkitonttien vuokraoikeudet. 5.3 Perimykseen ja ositukseen sovellettava lainsäädäntö Perintö- ja lahjaverovelvollisuus määräytyy myös tässä tilanteissa Suomen verolainsäädännön ja Suomen solmimien perintö- ja lahjaverosopimusten mukaan. Kun sekä perinnönjättäjä että perillinen ovat asuneet ulkomailla, määritetään perintö- ja lahjaverotuksessa perilliset ja perintöosuudet kappaleessa 4.2 kerrotuin tavoin. Vastaavasti se, miten mahdollinen vainajan avioliitto vaikuttaa jäämistön määrittelyyn, määräytyy kappaleessa 4.3 kerrotulla tavalla. 5.4 Verosopimustilanteet 5.4.1 Perinnönjättäjä asui kuollessaan Alankomaissa, Sveitsissä tai Ranskassa Jos perinnönjättäjä asui kuollessaan Alankomaissa, Sveitsissä tai Ranskassa, ovat edellä kohdassa 5.2 mainitut osakkeet ja osuudet perintöverosta vapaata omaisuutta Suomessa. Osakkeista ja osuuksista ei voida määrätä perintöveroa siinäkään tapauksessa, että perillinen tai testamentinsaaja asuisi Suomessa. Vaikka verosopimuksien mukaan Suomi saisi verottaa muutakin irtainta omaisuutta kuin mainittuja osakkeita ja osuuksia, ei sellaisesta omaisuudesta voida määrätä perintöveroa Suomessa, koska verotusoikeutta ei PerVL:n mukaan ole. 5.4.2 Perinnönjättäjä tai lahjanantaja asui Tanskassa tai Islannissa Verosopimuksen mukaan Suomi saisi verottaa muutakin irtainta omaisuutta kuin kohdassa 5.2 mainittuja osakkeita ja osuuksia. Tästä huolimatta ei sellaisesta irtaimesta voida määrätä perintöveroa Suomessa, koska verotusoikeutta ei PerVL:n mukaan ole. 5.4.3 Perinnönjättäjä asui kuollessaan USA:ssa ja oli USA:n kansalainen Verosopimuksen mukaan Suomi saisi verottaa muutakin täällä sijaitsevaa omaisuutta kuin kohdassa 5.2 mainittua omaisuutta. Tästä huolimatta ei sellaisesta omaisuudesta voida määrätä perintöveroa Suomessa, koska verotusoikeutta ei PerVL:n mukaan ole (USA:n perintöverosopimus IV art 2b k). 5.5 Velat ja vähennykset Edellä kohdassa 5.2 mainitun Suomessa veronalaisen omaisuuden arvosta saadaan vähentää siihen kohdistuvat velat ja velvoitteet. Sellaisista veloista, velvoitteista ja kuolinpesän kustannuksista, jotka eivät kohdistu mihinkään tiettyyn jäämistöomaisuuteen, saadaan vähentää se osa, joka vastaa Suomessa veronalaisten varojen osuutta koko jäämistön arvosta (PerVL 9.4 §). Suomessa verovapaaseen omaisuuteen kohdistuvaa velkaa, velvoitetta tai kustannusta ei saada vähentää täällä veronalaisesta omaisuudesta. Jos edellä selostetun mukaisesti Suomessa verovapaan omaisuuden arvo on pienempi kuin siitä vähennettävien velkojen, velvoitteiden ja kustannusten arvo, vähennetään ylimenevä osa Suomessa veronalaisen omaisuuden arvosta (KHO 1989-B-564). 6 Eräiden erityisryhmien verovelvollisuudesta 6.1 Ulkomaisten oikeushenkilöiden verovelvollisuus 6.1.1 Oikeuskelpoisuus verovelvollisuuden edellytyksenä Verovelvollinen on se, joka saa omaisuutta perintönä, lahjana tai testamentilla (PerVL 1.1 §). Verovelvollisella tarkoitetaan sekä fyysisiä henkilöitä että oikeushenkilöitä. Oikeushenkilöitä ovat mm. yhtiöt, yhdistykset ja säätiöt sekä muut yhteisöt, joilla on kelpoisuus saada oikeuksia (oikeuskelpoisuus). Kysymys oikeushenkilön oikeuskelpoisuudesta ratkaistaan oikeushenkilön rekisteröintivaltion lain mukaan. Pääsääntöisesti yhteisöstä tulee oikeuskelpoinen, kun se on perustettu sitä koskevan lainsäädännön mukaisesti sekä rekisteröity kauppa-, yhdistys- tai säätiörekisteriin. Omaisuuden voidaan vastaavasti katsoa tulleen ulkomaiselle oikeushenkilölle, jos se on perustettu ja rekisteröity kotivaltionsa lainsäädännön mukaisesti ja sillä on kotivaltionsa lainsäädännön mukaan oikeuskelpoisuus. Oikeuskelpoisuus voi perustua myös kansainväliseen sopimukseen, jolla oikeushenkilö on perustettu (kohta 6.3). 6.1.2 Trusti ja verovelvollisuus 6.1.2.1 Trusti ei ole oikeushenkilö Kansainvälisissä tilanteissa saattaa olla epäselvää, onko vieraan valtion oikeudessa säänneltyä yhteenliittymää pidettävä erillisenä oikeushenkilönä vai ei. Erityisesti Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian oikeudessa tunnettua trustijärjestelyä ei ole suomalaisessa eikä myöskään mannereurooppalaisessa oikeuskäytännössä pidetty erillisenä oikeushenkilönä. Omaisuuden ei näissä tapauksissa voida katsoa tulleen itse trustille. (Tuulikki Mikkola, Trust-instituutio: Lainvalintaan ja tunnustamiseen liittyviä näkökohtia, s. 10) 6.1.2.2 Perheoikeudellisen trustin tarkoitus Perintö- ja lahjaverotuksessa esiintyvät trustit ovat yleensä perheoikeudellisia trusteja, joiden tarkoituksena on turvata omaisuuden säilyminen perheen ja suvun hallinnassa. Tätä varten trustin säännöissä on määrätty omaisuuden hallinnosta ja siihen osallistuvien henkilöiden tehtävistä ja toimivallasta. Samalla trustin säännöt rajoittavat trustin edunsaajina olevien perheen jäsenten tai sukulaisten määräysvaltaa trustiomaisuuteen. Määräysvaltaa on tältä osin annettu yleensä trustin haltijalle. Omaisuuden siirtyminen edunsaajan vapaaseen määräysvaltaan on voitu lykätä esim. ajankohtaan, jolloin edunsaaja tulee täysi-ikäiseksi. 6.1.2.3 Trustiomaisuuden tosiasiallinen omistus Trustitapaukset tulee arvioida kussakin tilanteessa erikseen ottaen huomioon trustin tarkoitus ja muut trustin perustamisasiakirjoissa annetut määräykset trustiin osallisten henkilöiden oikeuksista, tehtävistä ja toimivaltuuksista. Trustin tarkoituksena ei yleensä ole siirtää omistusoikeutta trustin haltijalle (trustee). Trustin haltijan tehtävänä on yleensä vain hoitaa trustiin siirrettyä omaisuutta trustin edunsaajien lukuun. Merkitystä ei ole sillä seikalla, että trustin haltija voi saada omistusoikeuden kirjatuksi omiin nimiinsä, jolloin hän esiintyy omaisuuden nimellisenä omistajana. Perintöverotuksessa voidaan näissä tapauksissa normaalisti lähteä siitä, että trustiomaisuuden asiallinen omistusoikeus on siirtynyt trustin edunsaajille (Tuulikki Mikkola, Trust-instituutio: Lainvalintaan ja tunnustamiseen liittyviä näkökohtia, s. 19). Verovelvollisia trustiin siirretystä omaisuudesta ovat siten yleensä trustin edunsaajat. Jos trustiomaisuuden katsotaan tulleen edunsaajille trustin perustamisen yhteydessä, ei trustiomaisuuden luovutusta myöhemmin edunsaajien hallintaan voida pitää erillisenä lahjasaantona. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2013:51 katsottiin, että trustin edunsaaja sai omistajan aseman ja lahjaverovelvollisuus alkoi vasta silloin, kun varoja tosiasiallisesti luovutettiin trustista edunsaajalla. Varojen jakaminen trustista riippui trustiin haltijan harkinnasta ja varoja voitiin hakemuksesta jakaa vain tietyillä trustin säännöissä mainituilla erityisillä perusteilla. KHO:2013:51 A:n isoäiti oli perustanut trustin vuonna 1955 Amerikan yhdysvalloissa. Isoäidin kuoltua trustista oli tullut peruuttamaton. Trusti oli jaettu ensi vaiheessa kuuteen osaan isoäidin kuudelle lapselle trustin sääntöjen mukaan. A:n isä lapsineen oli ollut edunsaajana yhdessä näistä trusteista. A:n isän kuoltua vuonna 1988 hänen osuutensa oli jaettu edelleen kolmeen osaan hänen lapsilleen, joista A oli yksi. Nyt kysymyksessä oleva trusti oli alkuperäisestä trustista muodostunut osa, jossa mahdollisina edunsaajina olivat A puolisoineen ja lapsineen. Trustin edunvalvoja (trustee) voi harkintansa mukaan jakaa trustissa olevia varoja edunsaajille näiden tekemästä hakemuksesta trustin sääntöjen asettamissa puitteissa. Trustin edunvalvojan trustin varallisuutta koskevan määräys- ja harkintavallan johdosta edunsaaja A ei ollut voinut käyttää omistajalle Suomen oikeuden mukaan kuuluvia oikeuksia ja saada trustin varallisuutta määräys- ja hallintavaltaansa jo isänsä kuollessa vuonna
- Edunvalvojan määräys- ja harkintavallasta johtuen A:n voitiin katsoa saavuttaneen omistajan aseman ja lahjaverovelvollisuuden alkavan perintö- ja lahjaverolain 20 §:ssä tarkoitetulla tavalla vasta, kun varojen luovutus trustista A:lle oli tosiasiallisesti tapahtunut ja hän oli saanut varallisuuden haltuunsa ja määräysvaltaansa. Ennakkoratkaisu. Äänestys 3-1-
- Perintö- ja lahjaverolaki 20 § 1 momentti ja 39 a § 1 momentti 6.2 Ulkomaisten oikeushenkilöiden yleishyödyllisyys 6.2.1 Yksityisoikeudelliset yhteisöt 6.2.1.1 Yhteisön kotipaikka on Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolella Yhdistyksen, säätiön tai muun yksityisoikeudellisen yhteisön ei ole suoritettava perintö- tai lahjaveroa, jos yhteisöä voidaan pitää yleishyödyllisenä (PerVL 2.1 §). Yhteisö on yleishyödyllinen, jos sillä on yleishyödyllinen tarkoitus ja se myös toteuttaa tarkoitustaan toiminnallaan. Yhteisön tarkoitus on yleishyödyllinen muun muassa, jos se on tieteellinen tai taiteellinen taikka edistää kansanvalistusta, maanpuolustusta tai kotimaista elinkeinoelämää. Yhteisöä voidaan yleensä pitää yleishyödyllisenä, jos se palvelee Suomen julkista etua. Aatteellisen yhdistyksen tai säätiön voidaan normaalisti katsoa toteuttavan Suomen julkista etua, jos se on perustettu ja rekisteröity Suomen lain mukaan ja sillä on täällä kotipaikka. Suomessa rekisteröidyt yhteisöt ja niiden kotipaikat on merkitty Verohallinnon ja patentti- ja rekisterihallituksen Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään. Jos yhteisön tarkoitus ja toiminta toteuttaa yksinomaan vieraan valtion sisäisiä intressejä, ei yhteisöä voida pitää Suomessa yleishyödyllisenä yhteisönä. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei ulkomailla rekisteröityä yhteisöä voida pitää Suomessa yleishyödyllisinä, kun sillä ei ollut liittymäkohtia Suomeen (KHO 1959-I-21, KHO 1973-II-595). 6.2.1.2 Yhteisön kotipaikka on Euroopan talousalueella (ETA) Yhdistys, säätiö tai muu yksityisoikeudellinen yhteisö, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, ei ole velvollinen suorittamaan perintö- tai lahjaveroa saamastaan omaisuudesta, jos yhteisö olisi yleishyödyllinen PerVL 2.1 §:n mukaan siinä tapauksessa, että yhteisön kotipaikka olisi Suomessa. 6.2.2 Verosopimuksien nojalla verovapaat yhteisöt 6.2.2.1 Yhteisön kotipaikka Alankomaissa tai Ranskassa Jos yhteisön kotipaikka on Alankomaissa tai Ranskassa, se katsotaan yleishyödylliseksi Suomessa, jos vastaavanlainen suomalainen yhteisö olisi yleishyödyllinen PerVL 2.1 §:n mukaan, jos sen kotipaikka olisi Suomessa, ja yhteisö on vapautettu perintö- ja lahjaverosta sen kotipaikkavaltion sisäisen verolain mukaan (Alankomaiden pevesopimus 7 art ja Ranskan pevesopimus 12 art). 6.2.2.2 Kreikan valtio ja sen julkisyhteisö Kreikan valtiolle tai sen julkisyhteisölle annettu lahja on lahjaverosta vapaa, jos lahjan kohteena on Suomessa tai Kreikassa (sopimusvaltiossa) sijaitsevaa kiinteää omaisuutta, ja lahjan antaja asui tässä sopimusvaltiossa tai hän oli tämän sopimusvaltion kansalainen lahjan antamisajankohtana, ja lahjoitukseen liittyy ehto, että lahjan kohteena olevaa kiinteää omaisuutta käytetään tieteelliseen tarkoitukseen tai kulttuuritarkoitukseen ja yleiseksi hyödyksi (Kreikan lahjaverosopimus SopS 59/1996 1 art 1 ja 3 kappaleet). Kiinteään omaisuuteen rinnastetaan osakkeet ja osuudet yhtiössä, jonka varoista pääosa on sopimusvaltiossa sijaitsevaa kiinteää omaisuutta. Esimerkki 29: Suomessa asuva A omistaa Ateenassa sijaitsevan kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kiinteistön ja kiinteistöllä olevan irtaimiston. A lahjoittaa kiinteistön rakennuksineen ja irtaimistoineen Kreikan museovirastolle. Kreikan museovirastolle syntyy velvollisuus suorittaa lahjaveroa kiinteistöstä, koska kiinteistö ei sijaitse Suomessa. Irtaimistosta on suoritettava lahjaveroa, koska Kreikan museovirasto ei ole yleishyödyllinen yhteisö. 6.2.3 Ulkomaiset uskonnolliset yhdyskunnat 6.2.3.1 Yhdyskunnan kotipaikka Euroopan talousalueen (ETA) ulkopuolella Perintö- ja lahjaveroa ei suoriteta omaisuudesta, joka on annettu seurakunnalle tai muulle uskonnolliselle yhdyskunnalle (PerVL 2.1 §). Säännöksessä tarkoitettuja seurakuntia ovat Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja Suomen ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat seurakunnat. Muita uskonnollisia yhdyskuntia ovat uskonnonvapauslain mukaan rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat. Suomessa rekisteröidyt seurakunnat ja muut uskonnolliset yhdyskunnat on merkitty patentti- ja rekisterihallituksen pitämään uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin (prh.fi) (uskonnonvapauslaki 16 §). Ellei uskonnollista yhdyskuntaa ole rekisteröity Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, ei yhdyskuntaa voida pitää verovapaana uskonnollisena yhdyskuntana. 6.2.3.2 Yhdyskunnan kotipaikka Euroopan talousalueella (ETA) Uskonnollinen yhdyskunta, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, ei ole velvollinen suorittamaan perintö- tai lahjaveroa saamastaan omaisuudesta, jos yhdyskunta olisi yleishyödyllinen PerVL 2.1 §:n mukaan siinä tapauksessa, että yhteisön kotipaikka olisi Suomessa. 6.2.4 Vieraat valtiot ja niiden julkisyhteisöt Perintö- ja lahjaveroa ei suoriteta omaisuudesta, joka on annettu valtiolle tai sen laitokselle, maakunnalle, kunnalle, kuntayhtymälle sekä armeliaisuus- tai opetuslaitokselle (PerVL 2.1 §). Säännöksessä tarkoitettuja julkisoikeudellisia yhteisöjä ovat Suomen valtio tai Suomen lainsäädännössä säädetyt julkisyhteisöt ja laitokset. Näin ollen vieraita valtioita ja niiden laitoksia ei voida pitää verovapaina julkisoikeudellisina yhteisöinä. Esimerkki 30: Suomessa kuollessaan asuneen A:n testamentin mukaan jäämistöön kuuluvista rahavaroista oli luovutettava 300.000 euroa Isossa Britanniassa sijaitsevalle aluesairaalalle. Varoista oli muodostettava rahasto, jonka tuotto tulisi käyttää lääketieteellisen tutkimuksen tukemiseen. Sairaalaa ei voida pitää PerVL:ssä tarkoitettuna verovapaana julkisyhteisönä. Sairaalan tulee maksaa testamenttiomaisuudesta perintöveroa
- veroluokan mukaan. 6.2.5 EU ja sen toimielimet, laitokset ja virastot EU ja sen toimielimet, laitokset ja virastot ovat vapaita perintö- ja lahjaverosta (pöytäkirja Euroopan yhteisöjen erioikeuksista ja vapauksista 3 art). Edellytyksenä on, että omaisuus tulee toimielimen viralliseen käyttöön (vrt. Varainsiirtoverolaki 3 §,VSVL). Euroopan neuvosto on vapautettu suorittamasta perintö- ja lahjaveroa saamastaan omaisuudesta (yleissopimus Euroopan neuvoston erioikeuksista ja vapauksista SopS 80/1989 7 art a kohta). 6.3 Valtiosopimuksen nojalla verovapaat kansainväliset järjestöt ja muut yhteisöt Seuraavat kansainväliset järjestöt on vapautettu suorittamasta perintö- ja lahjaveroa saamastaan omaisuudesta. Luettelo ei ole tyhjentävä. Eurooppalainen puolustusmateriaalialan yhteistyöjärjestö (OCCAR) (4 art 1 kappale) Euroopan ydinfysiikan tutkimusjärjestö (6 art 1 kappale) Euroopan metsäinstituutti (X art 1 kappale) Kansainvälinen merioikeustuomioistuin (9 art 1 kappale) Kansainvälinen rikostuomioistuin (8 art 1 kappale) Pohjoismaiden investointipankki (9 art) Kemiallisten aseiden kieltojärjestö (OPCW) (3 art 6a kappale) Latinalaisen Amerikan sijoitusyhtiö (9 kappale a kohta) Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö (NEFCO) (9 art 1 kappale) Pohjoismaiden kehitysrahasto (9 art 1 kappale) Europol (4 art 1 kappale) Itämeren suojelukomissio (5 art 1 kappale) AKT-ministerineuvosto (4 art 1 kappale) Kansainvälinen merenpohjajärjestö (183 art 1 kappale) Euroopan patenttijärjestö (4 art 1 kohta) Euroopan avaruusjärjestö (V art 1 kappale) Perushyödykkeiden yhteisrahasto (48 art 1 kappale) Euroopan sääsatelliittijärjestö (EUMETSAT) (5 art 1 kappale) Euroopan tietoliikennesatelliittijärjestö (EUTELSAT) (4 art 1 kappale) Merenkulun tietoliikenteen kansainvälinen tekokuujärjestö (INMARSAT) (4 art 1 kappale) Kansainvälinen tietoliikennetekokuujärjestö (INTELSAT) (4 art 1 kappale) Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio (9 art 2 kappale) Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus (4 art 1 kappale) Euroopan vapaakauppaliitto (6 art a kohta) Kansainvälinen atomienergiajärjestö (8 § a kohta) Yhdistyneet Kansakunnat (YK) (7§ a kohta) YK:n erityisjärjestöt (9 § a kohta) Kansainvälisiä työjärjestö Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö Kansainvälinen valuuttarahasto Kansainvälinen jälleenrakennuspankki Maailman terveysjärjestö Maailman postiliitto Kansainvälistä pikatiedotusliitto 6.4 Diplomaattien ym. verovelvollisuus 6.4.1 Ulkomaalaiset diplomaatit ja eräiden kansainvälisten järjestöjen henkilöstö Vieraan valtion Suomessa sijaitsevan edustuston tai konsulinviraston palveluksessa olevat henkilöt, heidän perheenjäsenensä ja yksityiset palvelijansa ovat verovelvollisia vain saantoon sisältyvän kiinteän ja siihen rinnastettavan irtaimen omaisuuden osalta (PerVL 4.
- § ja 18.5 §). Edellytyksenä on lisäksi, ettei henkilö ole Suomen kansalainen. Edustustot ja konsulinvirastot sekä niiden osoitteet on lueteltu ulkoasiainministeriön web-sivustolla (formin.finland.fi). Edellä mainitut säännökset koskevat myös henkilöitä, jotka ovat Suomessa Yhdistyneiden Kansakuntien, sen erityisjärjestön tai Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA, iaea.org) palveluksessa ja heidän perheenjäseniänsä ja yksityisiä palvelijoitansa. 6.4.2 Valtiosopimukseen perustuvat erivapaudet Diplomaatteja koskevia erivapauksia sovelletaan myös muiden kuin edellisessä kohdassa mainittujen kansainvälisten järjestöjen palveluksessa oleviin henkilöihin, jos erivapaudesta on sovittu järjestöä koskevassa valtiosopimuksessa (esim. kohta 6.3). 6.4.3 EU:n parlamentin jäsenet ym. Diplomaatteja koskevat erivapaudet eivät koske EU-parlamentin jäseniä tai jäsenvaltioiden edustajia, jotka osallistuvat EU:n toimielinten työhön. johtava veroasiantuntija Tero Määttä veroasiantuntija Esko Koskinen Sivu on viimeksi päivitetty 2.10.2015