b §) 3.1 Varsinaisen työpaikan käsite Varsinaisen työpaikan käsite on määritelty
b §:ssä. Varsinaisella työpaikalla tarkoitetaan paikkaa, jossa verovelvollinen vakituisesti työskentelee. Varsinainen työpaikka voi olla esimerkiksi työnantajan toimisto, liiketila tai teollisuushalli. Esimerkki 8: Konsultti työskentelee päivittäin työnantajansa toimistossa Helsingin keskustassa ja satunnaisesti työnantajan asiakkaiden toimipaikoissa. Toimisto on hänen varsinainen työpaikkansa. Esimerkki 9: Logistiikkatyöntekijä työskentelee päivittäin työnantajansa tehtaalla Vantaalla. Tehdas on hänen varsinainen työpaikkansa. Työskentelypaikka voi olla palkansaajan varsinainen työpaikka, vaikka hän työskentelisi siellä vain lyhyen aikaa. Esimerkiksi silloin, kun yritys palkkaa tiettyyn toimipaikkaan ruuhka-apulaisen tai sairausloman sijaisen, hänen varsinainen työpaikkansa on pääsääntöisesti tuo toimipaikka. Esimerkki 10: Pikaruokaravintola palkkaa Tampereella sijaitsevaan toimipaikkaansa opiskelijan kahden kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen kesän ajaksi. Toimipaikka on hänen varsinainen työpaikkansa. Varsinainen työpaikka on tyypillisesti palkansaajan oman työnantajan tai tämän kanssa samaan konserniin tai muuhun intressipiiriin kuuluvan tahon toimipaikka. Varsinainen työpaikka voi muodostua myös työnantajan asiakasyrityksen tiloihin tai palkansaajan kotiin (katso tarkemmin luku 3.4).
b §:n 3 momentissa on selvyyden vuoksi säädetty, että varsinaisena työpaikkana ei pidetä työntekemispaikkaa, jonne palkansaaja tekee
§:n 2 momentissa tarkoitetun työmatkan (katso tarkemmin luku 5). 3.2 Useita varsinaisia työpaikkoja Palkansaajalla voi olla useita varsinaisia työpaikkoja samanaikaisesti. Tällainen tilanne on muun muassa silloin, kun palkansaajan työtehtäviin samassa työ- tai virkasuhteessa kuuluu säännöllinen työskentely useammassa paikassa. Esimerkiksi erityisopettajan ja kouluterveydenhoitajan tehtäviin voi kuulua työskentely useassa eri koulussa. Saman työnantajan toisessa toimipaikassa työskentelyyn rinnastetaan työskentely toisen samaan konserniin kuuluvan yhtiön toimipaikassa. Jos työpaikat, joissa palkansaaja säännöllisesti työskentelee, ovat saman kunnan alueella, ne ovat kaikki hänen varsinaisia työpaikkojaan. Esimerkiksi silloin, kun opettaja käy säännöllisesti työpäivän aikana useissa eri kouluissa saman kunnan alueella, koulut ovat hänen varsinaisia työpaikkojaan. Matkat kotoa eri työpaikoille ovat tällöin asunnon ja varsinaisen työpaikan välisiä matkoja. Matkat varsinaiselta työpaikalta toiselle ovat puolestaan kahden varsinaisen työpaikan välisiä matkoja (katso luku 3.9). Jos palkansaaja työskentelee säännöllisesti useissa eri kunnissa sijaitsevilla työpaikoilla, yksi tai useampi työpaikoista on hänen varsinainen työpaikkansa ja yksi tai useampi työpaikoista hänen toissijainen työpaikkansa. Esimerkiksi silloin, kun opettaja opettaa kuntien tekemän sopimuksen mukaisesti eri kunnissa sijaitsevissa kouluissa, muun kuin asuinkunnan alueella olevat koulut ovat pääsääntöisesti hänen toissijaisia työpaikkojaan. Toissijaista työpaikkaa on käsitelty luvussa
b §:n 2 momentissa. Liikkuvaa työtä tekevänä pidetään palkansaajaa, jolla ei ole työn liikkuvuuden vuoksi paikkaa, jossa hän vakituisesti työskentelee. Liikkuvasta työstä on kyse silloin, kun palkansaaja työskentelee useilla eri työskentelypaikoilla saman työnantajan palveluksessa, työskentelypaikat vaihtuvat usein ja yksittäisellä työskentelypaikalla työskentely kestää useimmiten vain lyhyen aikaa. Liikkuvassa työssä palkansaajan työskentelypaikat tyypillisesti vaihtuvat jatkuvasti päivittäin tai viikoittain (HE 112/2008 vp s. 14). Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2016:42 palkansaajia pidettiin liikkuvaa työtä tekevinä, kun heillä oli usein saman työpäivän aikana useita eri työkohteita. Liikkuvaa työtä tekevällä saattaa toisinaan olla myös yksittäinen tai yksittäisiä pidempikestoisia työkohteita, vaikka työkohteet muutoin vaihtelevatkin päivittäin tai viikoittain. Näihinkin työkohteisiin voidaan soveltaa liikkuvan työn säännöksiä. Tyypillisiä liikkuvaa työtä tekeviä palkansaajia ovat esimerkiksi kotisairaanhoitajat, autonkuljettajat ja konsulentit. Toimiala tai ammattinimike ei ratkaise sitä, onko kysymys liikkuvasta työstä, vaan asia ratkaistaan työskentelyolosuhteiden perusteella. Esimerkiksi päivittäin useilla vaihtuvilla työpaikoilla kiertävä siistijä saattaa tehdä liikkuvaa työtä ja yksittäisessä kohteessa vakituisesti työskentelevä siistijä ei. Myös linja-auton kuljettaja tekee liikkuvaa työtä, vaikka hän ajaisi päivittäin samaa reittiä. Samoin esimerkiksi sähkö- tai putkiasennus on sinänsä luonteeltaan erityisalan työtä, mutta työkohteet saattavat vaihtua niin usein, että sähkö- tai putkiasentajan katsotaan tekevän liikkuvaa työtä. Esimerkki 13: Sähköasentaja A tekee huoltotöitä työnantajansa asiakasyritysten toimipaikoissa. Hän hakee aamuisin työnantajansa varastolta auton ja työvälineet ja siirtyy työkohteelle. Työkohteet vaihtuvat usein ja työskentely yksittäisellä työkohteella kestää kohteesta riippuen muutamasta tunnissa muutamiin päiviin. Sähköasentaja tekee liikkuvaa työtä. Työnantajan varasto on sähköasentajan varsinainen työpaikka. Liikkuvasta työstä ei ole kyse silloin, kun palkansaaja työskentelee työnantajansa asiakasyritysten toimipaikoissa muutoin kuin lyhytaikaisesti. Esimerkiksi palkansaajaa, joka työskentelee useita kuukausia kestäviä ajanjaksoja työnantajansa asiakasyrityksen toimipaikoissa, ei pidetä liikkuvaa työtä tekevänä. Esimerkki 14: Sähköasentaja B tekee asennustöitä työnantajansa asiakasyrityksen uudis- ja saneerauskohteissa. Hän hakee aamuisin työnantajansa varastolta auton ja työvälineet ja siirtyy työkohteelle. Työskentely yksittäisellä työkohteella kestää yleensä useista viikoista kuukausiin. Kun otetaan huomioon työskentely rakennusalalla ja yksittäisillä työpaikoilla työskentelyn tyypillinen kesto, sähköasentaja ei tee liikkuvaa työtä. Sähköasentajaan sovelletaan erityisalan säännöksiä, eikä hänellä yleensä ole varsinaista työpaikkaa. Liikkuvaa työtä tekevän palkansaajan varsinaisena työpaikkana pidetään paikkaa, josta hän hakee työmääräykset, säilyttää työssä käyttämiään asusteita, työvälineitä tai työaineita, taikka muuta työn tekemisen kannalta vastaavaa paikkaa (
b § 2 momentti). Varsinaisen työpaikan muodostuminen liikkuvaa työtä tekevällä ei edellytä työskentelyä kyseisessä paikassa. Esimerkiksi rekka-autonkuljettajan varsinainen työpaikka on varikko tai terminaali, jossa rekkaa säilytetään. Vastaavasti lentohenkilöstön varsinainen työpaikka on kotiaseman miehistötila, jossa lentohenkilöstö ilmoittautuu työvuoroon ja josta he saavat työmääräykset. Jos lentohenkilöstöllä ei ole miehistötilaa, heidän varsinaisena työpaikkanaan pidetään kotilentoasemaa. Oma asunto (koti) voi olla liikkuvaa työtä tekevän palkansaajan varsinainen työpaikka. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi silloin, kun palkansaaja säilyttää kotonaan työssään tarvitsemaansa materiaalia (esimerkiksi KHO 18.11.2003 taltio 2882) tai tekee siellä työhönsä liittyviä tehtäviä. Liikkuvaa työtä tekevän palkansaajan varsinainen työpaikka saattaa sijaita myös muualla kuin palkansaajan oman työnantajan tiloissa tai palkansaajan kotona. Esimerkiksi ulkomaisessa matkakohteessa työskentelevien matkaoppaiden työnantajalla ei ole välttämättä toimipaikkaa matkakohteessa eivätkä matkaoppaat välttämättä työskentele työnantajansa toimipaikassa tai kotonaan. Matkaoppaat ovat tällöin liikkuvaa työtä tekeviä palkansaajia, joille muodostuu muun selvityksen puuttuessa varsinainen työpaikka matkakohteessa sijaitsevaan hotelliin tai muuhun majoituspaikkaan. Asiasta on kerrottu tarkemmin Verohallinnon kannanotossa Matkaoppaiden ja matkanjohtajien matkakustannusten korvaukset. Pelkät sosiaalitilat eivät muodosta varsinaista työpaikkaa (KHO 31.3.2004 taltio 733). On myös mahdollista, että liikkuvaa työtä tekevällä ei ole lainkaan varsinaista työpaikkaa. Tällöin työmatka alkaa palkansaajan kotoa. 3.6 Vuokratun työntekijän varsinainen työpaikka Vuokratyöntekijällä on varsinainen työpaikka käyttäjäyrityksen (vuokralle ottajan) toimipaikassa, jos hän ei työskentele lainkaan työvoimaa vuokralle antavan yrityksen tiloissa (KHO 4.7.2005 taltio 1707). Jos vuokrattava työntekijä työskentelee myös vuokralle antajan (työvoimaa vuokraava yritys) toimipaikassa, käyttäjäyritysten toimipaikat voivat olla hänen erityisiä työntekemispaikkojaan yleisten säännösten mukaan. Vuokratulla työntekijällä ei kuitenkaan aina ole varsinaista työpaikkaa. Tällainen tilanne syntyy, jos vuokrattua työntekijää ei palkata käyttäjäyrityksen tiloihin, vaan hänet lähetetään suoraan työkomennukselle esimerkiksi käyttäjäyrityksen asiakasyrityksen tiloihin ja
§:n 2 momentin mukaiset edellytykset täyttyvät. Tällöin vuokratulle työntekijälle voi maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia samoin kuin käyttäjäyrityksen omillekin työntekijöille voi maksaa työmatkoilta (katso myös luku 6.2). 3.7 Urheilijan varsinainen työpaikka Urheilijalla voi olla varsinainen työpaikka. Esimerkiksi superpesis-sarjassa päätoimisesti pelaavien pesäpalloilijoiden varsinaisia työpaikkoja olivat seuran säännölliset harjoittelupaikat ja kotiottelupaikka (KHO 2003:50). 3.8 Matkakustannusten korvaukset asunnon ja työpaikan välisiltä matkoilta 3.8.1 Pääsääntö Palkansaajan asunnon ja varsinaisen työpaikan väliset matkat eivät oikeuta verovapaisiin matkakustannusten korvauksiin. Jos työnantaja korvaa näiden matkojen kustannuksia, korvaus on koko määrältään palkansaajan veronalaista palkkatuloa. Verovapaata voi olla ainoastaan työnantajan järjestämä yhteiskuljetus (TVL 69 §:n 1 momentti 5 kohta) ja työsuhdematkalippu (TVL 64 §:n 3 momentti). Yhteiskuljetuksesta ja työnantajan järjestämistä taksimatkoista varsinaiselle työpaikalle on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Henkilökuntaedut verotuksessa. Työsuhdematkalipusta löytyy lisätietoa Verohallinnon ohjeesta Luontoisedut verotuksessa. Asunnon ja varsinaisen työpaikan välisestä matkasta aiheutuneet pysäköintikulut eivät ole TVL 93 §:ssä tarkoitettuja asunnon ja työpaikan välisistä matkoista aiheutuneita vähennyskelpoisia kustannuksia tai TVL 95 §:ssä tarkoitettuja tulon hankkimisesta aiheutuneita vähennyskelpoisia menoja. Työnantaja ei voi siten korvata näitä pysäköintikuluja verovapaasti tai ennakonpidätystä toimittamatta. Työnantaja voi kuitenkin järjestää pysäköinnin työpäivän aikana varsinaisella työpaikalla tai sen läheisyydessä ilman, että siitä muodostuu palkansaajalle veronalaista palkaksi katsottavaa etua. Autotalli- ja autohallipaikkaedusta on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Luontoisedut verotuksessa. 3.8.2 Hälytys- ja varallaolotehtäviin liittyvä matka Hälytys- ja muissa varallaolotehtävissä oleva palkansaaja saattaa joutua menemään varsinaiselle työpaikalleen nopeasti ja muulloin kuin normaalina työaikana. Työnantaja voi näissä tilanteissa korvata palkansaajalle verovapaasti esimerkiksi taksimatkan tai maksaa oman auton käytöstä kilometrikorvauksen, vaikka kysymyksessä on sinänsä asunnon ja varsinaisen työpaikan välinen matka. Työnantaja voi maksaa verovapaasti enintään asunnon ja varsinaisen työpaikan välisen matkan matkakulun riippumatta siitä, mistä työntekijä lähtee matkalle. Korvausten katsominen verovapaaksi edellyttää, että käynnit ovat satunnaisia ja hälytysluonteisia. Jos matkoja on runsaasti ja ne ovat säännöllisiä, matkat ovat tavanomaisia asunnon ja varsinaisen työpaikan välisiä matkoja, jolloin työnantaja ei voi maksaa korvauksia verovapaasti. 3.8.3 Työasioiden hoitaminen asunnon ja varsinaisen työpaikan välisellä matkalla Jos palkansaaja hoitaa kotimatkallaan työasioita, hänelle voidaan korvata verovapaasti työasiasta aiheutunut matkakustannusten lisäys. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun palkansaaja vie työnantajan lähetyksiä postiin. Esimerkki 15: Palkansaajan kodin ja varsinaisen työpaikan välinen matka on 30 kilometriä. Hän kulkee matkan omalla autollaan ja poikkeaa matkalla postiin, jolloin matkan pituudeksi tulee 32 kilometriä. Palkansaajalle voidaan maksaa verovapaa kilometrikorvaus 2 kilometriltä. Jos taas palkansaaja käy esimerkiksi asiakkaan luona neuvottelussa niin, että hän lähtee varsinaiselta työpaikaltaan asiakkaan tiloihin ja sieltä kotiin, sekä matka varsinaiselta työpaikalta asiakkaan luo että asiakkaan luota kotiin ovat työmatkoja (katso tarkemmin luku 5). 3.9 Kahden varsinaisen työpaikan väliset matkat Palkansaajalla saattaa olla kaksi varsinaista työpaikkaa (katso myös luku 3.2). Kaksi varsinaista työpaikkaa syntyy esimerkiksi sellaiselle palkansaajalle, joka työskentelee vakituisesti kahdessa samassa kunnassa sijaitsevassa oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan tahon toimipaikassa. Kaksi varsinaista työpaikkaa voi syntyä myös silloin, kun palkansaaja työskentelee kahden eri työnantajan palveluksessa (katso luku 5.2.3). Esimerkki 16: Vantaalla asuvan myymäläpäällikön tehtäviin kuuluu säännöllinen työskentely X Oy:n Helsingin Kampissa sijaitsevassa toimipaikassa noin kolmena päivänä viikossa ja X Oy:n Helsingin Herttoniemessä sijaitsevassa toimipaikassa noin kahtena päivänä viikossa. Molemmat Helsingin toimipaikat ovat myymäläpäällikön varsinaisia työpaikkoja. Työnantaja ei voi korvata verovapaasti kahden varsinaisen työpaikan välisten matkojen kustannuksia. Jos työnantaja maksaa palkansaajan korvauksia tällaisesta matkasta, työnantajan maksama määrä on palkansaajan veronalaista ansiotuloa. Kahden varsinaisen työpaikan välisten matkojen kustannukset ovat toisaalta tulon hankkimisesta johtuneita menoja (KHO 1982-B-II-547). Koska kysymys ei ole asunnon ja varsinaisen työpaikan välisestä matkasta, työnantaja voi ennakkoperintälain 15 §:n perusteella korvata välittömästi työstä aiheutuneet matkakustannukset ennakonpidätystä toimittamatta tai vähentää kustannusten osuuden ennen ennakonpidätyksen toimittamista. Tällöin korvaukset ovat työntekijälle kuitenkin veronalaisia. Esimerkki 17: Edellisen esimerkin myymäläpäällikkö joutuu usein kesken työpäivän siirtymään Kampissa sijaitsevalta toimipaikalta X Oy:n Herttoniemessä sijaitsevaan toimipaikkaan tai päinvastoin. Työnantaja maksaa myymäläpäällikölle matkustamiskustannusten korvaukset näistä matkoista. Työnantajan maksamat korvaukset ovat myymäläpäällikölle veronalaista ansiotuloa. Työnantaja voi maksaa korvaukset ennakonpidätystä toimittamatta. Jos työnantaja antaa palkansaajan käyttöön matkalipun edellä mainittuja varsinaisten työpaikkojen välisiä matkoja varten tai muutoin järjestää kuljetuksen varsinaisten työpaikkojen välillä, palkansaaja ei saa veronalaista etua. Etua ei synny myöskään siitä, että palkansaaja käyttää kahden varsinaisen työpaikan väliseen matkaan työnantajansa hallitsemaa autoa. Jos varsinaiset työpaikat eivät ole saman työnantajan tai samaan intressipiiriin kuuluvan tahon toimipaikkoja, matkakustannukset eivät ole välittömästi työstä aiheutuneita kustannuksia eikä työnantaja voi korvata niitä verovapaasti tai ennakonpidätystä toimittamatta. Jos työnantaja maksaa palkansaajalle korvauksia tällaisista matkoista, työnantajan maksamat korvaukset ovat palkansaajan veronalaista palkkatuloa, josta työnantajan on toimitettava ennakonpidätys. Ennakkoperintälain 15 §:n mukaisesta menettelystä on kerrottu tarkemmin Verohallinnon ohjeessa Työstä välittömästi johtuvat kustannukset ennakkoperinnässä. 4 Matka toissijaiselle työpaikalle (TVL 71 §:N 1 momentti) 4.1 Toissijaisen työpaikan käsite Toissijaisen työpaikan käsite on määritelty tuloverolain 71 §:ssä. Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan palkansaajan työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön vakituista toimipaikkaa, joka sijaitsee toisella paikkakunnalla tai toisessa valtiossa kuin palkansaajan ensisijaisena pidettävä varsinainen työpaikka. Toissijaisen työpaikan muodostuminen edellyttää siten, että palkansaajalla on vähintään kaksi varsinaista työpaikkaa: ensisijainen ja toissijainen varsinainen työpaikka (HE 129/1998 vp). Toissijainen työpaikka on palkansaajan toinen varsinainen työpaikka. Toissijainen työpaikka voi siten olla vain sellainen paikka, jossa palkansaaja työskentelee säännöllisesti (
b §). Jos työskentely ei ole säännöllistä, kyseessä on erityinen työntekemispaikka. Luvussa 5.2.2 on kerrottu tarkemmin, milloin työskentelyä voidaan pitää säännöllisenä. Toissijainen työpaikka voi syntyä ainoastaan muulle paikkakunnalle kuin palkansaajan ensisijaisen varsinaisen työpaikan sijaintipaikkakunnalle. Paikkakunnalla tarkoitetaan kuntaa. Esimerkki 18: Toimitusjohtaja työskentelee 3 päivää viikossa Rovaniemellä, jossa hänellä on vakituinen asunto. Hänen toimenkuvaansa kuuluu myös työnantajayhtiön Kemijärven ja Sodankylän toimipisteiden pysyvät johtotehtävät. Hän työskentelee säännöllisesti päivän viikossa kummallakin paikkakunnalla. Tällöin hän yöpyy hotellissa. Toimitusjohtajan varsinainen työpaikka on Rovaniemellä. Kemijärvi ja Sodankylä ovat toissijaisia työpaikkoja. Toissijainen työpaikka voi syntyä vain silloin, kun työnantajalla tai samaan intressipiiriin kuuluvalla on vähintään kaksi toimipaikkaa. Työnantajan toimipaikka on tyypillisesti työnantajan omistama tai vuokraama toimitila tai muu toimipaikka. Työnantajan toimipaikkana voidaan pitää myös muuta toimipaikkaa, jossa työnantaja tosiasiallisesti harjoittaa toimintaa vakituisesti ja säännöllisesti. Esimerkiksi korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksessä KHO 2013:137 työnantajan toimipaikaksi katsottiin yhteistyökumppanin tilat, joissa työnantaja sopimuksen perusteella tarjosi palveluitaan. Samaan intressipiiriin kuuluvat muun muassa saman konsernin yhtiöt. Oikeuskäytännön mukaan myös yhtiöt, jotka eivät muodosta konsernia, mutta joilla on yhteinen omistuspohja ja joiden yhteistoiminta on kiinteää, voivat muodostaa intressipiirin (KHO 1.2.2001 taltio 176). Samoin esimerkiksi kunnat voivat keskinäisellä sopimuksella muodostaa laissa tarkoitetun intressipiirin. Esimerkki 19: Yhtiön henkilöstöjohtajan työsopimuksen ehtoihin kuuluu, että hän hoitaa myös tytäryhtiön henkilöstöjohtajan tehtävät. Hän käy tytäryhtiössä viikoittain, ei kuitenkaan tiettynä päivänä. Tällöinkin tytäryhtiön toisessa kunnassa sijaitseva toimipaikka on toissijainen työpaikka. Jos kysymyksessä olisi esimerkiksi yhden vuoden määräajan kestävä järjestely sairausloman ajalle, tytäryhtiö olisi erityinen työntekemispaikka. Palkansaajan koti ei voi olla toissijainen työpaikka, koska se ei ole työnantajan tai työnantajan kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan tahon vakituinen toimipaikka (KHO 2017:178). Myöskään työnantajan asiakkaan toimitiloista ei voi muodostua toissijaista työpaikkaa, jos asiakas ei kuulu työnantajan kanssa samaan intressipiiriin. Esimerkki 20: Konsultti työskentelee keskimäärin kolmena päivänä viikossa kotonaan Tampereella ja kahtena päivänä työnantajansa toimipaikassa Helsingissä. Lisäksi hän käy satunnaisesti työnantajan muissa toimipaikoissa eri puolilla Suomea. Konsultti työskentelee säännöllisesti ainoastaan yhdessä työnantajansa toimipaikassa (koti ei ole työnantajan toimipaikka), joten hänelle ei voi muodostua toissijaista työpaikkaa. Konsultin työnantajan Helsingissä sijaitseva toimipaikka on siten hänen varsinainen työpaikkansa ja työnantajan muut toimipaikat hänen erityisiä työntekemispaikkojaan. Intressipiiri muodostuu työnantajien tekemästä järjestelystä. Intressipiiriä ei tämän vuoksi muodostu silloin, kun palkansaaja tekee itse työsopimuksen usean toisistaan riippumattoman työnantajan kanssa. Tällöin työntekijällä on useita varsinaisia työpaikkoja. Työntekemispaikan luonne (varsinainen vai toissijainen työpaikka) määräytyy sen perusteella, millaiset olosuhteet ovat silloin, kun palkansaaja tekee matkan. Kuntaliitokset voivat siten vaikuttaa siihen, ovatko kustannusten korvaukset verovapaita. Esimerkki 21: Eri kuntien alueella sijainneet verotoimistot A, B ja C yhdistetään A:n verotoimistoksi. B ja C jäävät sivutoimipisteiksi. Verojohtaja työskentelee 3 päivää viikossa A:ssa ja päivän viikossa sekä B:ssä että C:ssä. A on hänen varsinainen työpaikkansa. B ja C ovat toissijaisia työpaikkoja. Myöhemmin toteutetaan kuntaliitoksia siten, että A ja C kuuluvat kuntaan AA ja B kuntaan BB. Tämän jälkeen A ja C ovat verojohtajan varsinaisia työpaikkoja ja B on toissijainen työpaikka. 4.2 Toissijainen vai ensisijainen varsinainen työpaikka Toissijaisella työpaikalla tarkoitetaan varsinaista työpaikkaa, johon kuitenkin sovelletaan TVL 71 §:n 1 momentin perusteella erityissäännöksiä. Kun palkansaajalla on varsinainen työpaikka kahdessa eri kunnassa, ratkaistaan kokonaisarvioinnin perusteella, mitä työpaikkaa on pidettävä ensisijaisena ja mitä toissijaisena työpaikkana. Pääsääntöisesti ensisijaisena varsinaisena työpaikkana pidetään sitä työpaikkaa, jossa palkansaaja pääasiallisesti työskentelee ja jonka läheisyydessä on hänen vakituinen asuntonsa (HE 129/1998 vp). Muissa kunnissa sijaitsevat varsinaiset työpaikat ovat palkansaajan toissijaisia työpaikkoja. Kokonaisarvioinnissa otetaan lisäksi huomioon työtehtävien luonne. Päätöksessä KHO 14.10.2004 taltio 2563 liiton toimitusjohtaja työskenteli 3 päivää viikossa liiton pääkonttorissa ja 2 päivää viikossa perheen asuinpaikkakunnalla olevassa liiton toimipaikassa. Toimitusjohtajan (ensisijaiseksi) varsinaiseksi työpaikaksi katsottiin pääkonttori. Ratkaisu tehtiin kokonaisarvioinnin perusteella, jossa keskeisinä ratkaisuperusteina olivat työtehtävien hoitoon liittyvät seikat kuten työskentelyaika ja minkälaisia tehtäviä niissä suoritettiin. Perheen asuinpaikalla ei ollut näitä perusteita kumoavaa vaikutusta. Jos tehtävien laatu ja hoito eivät painotu erityisesti toiseen työskentelypaikkaan, perheen asuinpaikalla on ratkaiseva merkitys. Näin esimerkiksi ratkaisussa KVL 48/2006, jossa palkansaajat työskentelivät noin kolmena päivänä viikossa Ruotsissa ja 1–2 päivää Suomessa. Työtehtävät eivät erityisesti painottuneet kumpaankaan toimipisteeseen ja työntekijöiden kodit olivat Suomessa. Suomessa sijaitseva työnantajan toimipaikka oli heidän varsinainen työpaikkansa. 4.3 Matkakustannusten korvaukset toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta Työnantaja voi korvata palkansaajalle verovapaasti toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta aiheutuneet matkustamiskustannukset ja kohtuullisen majoituksen kustannukset (TVL 71 §:n 1 momentti). Kohtuullisena majoituksena voidaan pitää paitsi hotellimajoitusta niin myös työtehtävien vuoksi tarpeellista vuokra-asuntoa. Työnantaja ei voi maksaa verovapaasti päivärahaa, ateriakorvausta tai yömatkarahaa toissijaiselle työpaikalle tehdystä matkasta. Mainitut suoritukset eivät myöskään ole sellaisia työstä välittömästi aiheutuneiden kustannusten korvauksia, joita työnantaja voisi maksaa ennakonpidätystä toimittamatta (EPL 15 §). Jos työnantaja maksaa palkansaajalle mainittuja suorituksia esimerkiksi työ- tai virkaehtosopimuksen määräysten velvoittamana, työnantajan maksama määrä on palkansaajan veronalaista palkkatuloa, josta työnantajan on toimitettava ennakonpidätys. Toissijaiselle työpaikalle tehtynä matkana pidetään
§:n 1 momentti) 5.1 Pääsäännön mukaisen työmatkan edellytykset
§:n 1 momentin mukaan työmatkalla tarkoitetaan matkaa, jonka verovelvollinen tilapäisesti tekee työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi erityiselle työntekemispaikalle. Lainkohdasta ilmenee, että matkan katsominen verotuksessa työmatkaksi edellyttää seuraavien kolmen edellytyksen täyttymistä: matka tehdään työtehtävien suorittamiseksi matka tehdään erityiselle työntekemispaikalle matka on tilapäinen. Työtehtävien vuoksi tehtyjä matkoja ovat muun muassa palkansaajan työtehtävien hoitamiseksi tekemät matkat kokouksiin, edustamiseen ja kouluttautumiseen liittyvät matkat sekä henkilökunnan yhteisiin virkistäytymis- ja työyhteisötilaisuuksiin tehtävät matkat. Palkansaajan vapaa-ajan matkat tai muut yksityisasioihin liittyvät matkat eivät ole työmatkoja. Lähtökohtaisesti työnantaja ei voi maksaa matkakustannusten korvauksia verovapaasti työterveydenhuoltoon liittyvistä matkoista, koska kyse ei ole työtehtävien vuoksi tehdystä työmatkasta. Työnantaja voi kuitenkin maksaa verovapaita matkustamiskustannusten korvauksia matkalta, jonka työntekijä tekee työnantajan määräyksestä pakolliseen työterveystarkastukseen. Korvausten verovapauden kannalta ei ole merkitystä sillä, tekeekö työntekijä matkan terveystarkastukseen kotoa vai varsinaiselta työpaikalta. Matkat muuhun kuin pakolliseen työterveystarkastukseen tai vastaavaan työnantajan määräämään pakolliseen käyntiin ovat työntekijän elantokustannuksia. Jos työnantaja korvaa työntekijälle matkoista aiheutuneita kustannuksia, ne ovat työntekijän palkkaa. Seuraavissa luvuissa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin, milloin matka on erityiselle työntekemispaikalle tehty matka ja milloin matka on tuloverolaissa tarkoitetulla tavalla tilapäinen. 5.2 Matka erityiselle työntekemispaikalle 5.2.1 Erityinen työntekemispaikka Työmatkana voidaan tuloverolain 72 §:n 1 momentin perusteella pitää ainoastaan sellaista matkaa, jonka palkansaaja on tehnyt tilapäisesti erityiselle työntekemispaikalle. Mainitussa lainkohdassa ei ole tämän tarkemmin määritelty erityisen työntekemispaikan käsitettä. Erityisiä työntekemispaikkoja ovat tyypillisesti muun muassa sellaiset palkansaajan työnantajan tai tämän kanssa samaan konserniin tai muuhun intressipiiriin kuuluvan tahon toimipaikat taikka työnantajan asiakkaan toimipaikat, joissa palkansaaja ei vakituisesti työskentele. Samoin erityisiä työntekemispaikkoja ovat tyypillisesti erilaiset messu-, koulutus- ja kokouspaikat, joissa palkansaaja satunnaisesti vierailee. Esimerkki 22: Logistiikkatyöntekijä työskentelee päivittäin työnantajansa tehtaalla Vantaalla. Hän tekee kaksi päivää kestävän koulutusmatkan työnantajansa tehtaalle Ouluun. Vantaan tehdas on logistiikkatyöntekijän varsinainen työpaikka ja Oulun tehdas hänen erityinen työntekemispaikkansa. Esimerkki 23: Konsultti työskentelee päivittäin työnantajansa toimistossa Helsingin keskustassa. Hän tekee kolme päivää kestävän kokousmatkan työnantajansa asiakasyrityksen tiloihin Jyväskylään. Helsingissä sijaitseva toimisto on konsultin varsinainen työpaikka ja Jyväskylässä sijaitsevat asiakasyrityksen tilat hänen erityinen työntekemispaikkansa. Esimerkki 24: Myyntiedustaja kiertää päivittäin työnantajansa asiakkaiden toimipaikoissa. Myyntiedustaja säilyttää työssään tarvitsemaansa materiaaleja ja ajoneuvoaan kotonaan. Hän käy työnantajansa toimipaikassa vain satunnaisesti, keskimäärin kerran kuukaudessa. Myyntiedustajan koti on hänen varsinainen työpaikkansa. Työnantajan toimipaikka ja asiakkaiden toimipaikat ovat hänen erityisiä työntekemispaikkojaan. 5.2.2 Useilla saman työnantajan toimipaikoilla työskentely Palkansaajan työsuhteen ehtoihin saattaa kuulua myös säännöllinen työskentely kahdessa tai useammassa työnantajan tai samaan intressipiiriin kuuluvan organisaation toimipaikassa. Jos toimipaikat ovat samalla paikkakunnalla, ne ovat varsinaisia työpaikkoja. Jos toimipaikat ovat eri paikkakunnilla, palkansaajalla on (ensisijainen) varsinainen työpaikka ja yksi tai useampi toissijainen työpaikka. Tapauskohtaisten olosuhteiden perusteella ratkaistaan, milloin on kyse satunnaisesta ja milloin säännöllisestä työskentelystä. Työskentelyä työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiirin kuuluvan yhteisön toimipaikassa voidaan pitää satunnaisena silloin, kun palkansaaja käy mainitussa toimipaikassa epäsäännöllisesti tarpeen mukaan. Työskentelyä voidaan pitää säännöllisenä ainakin silloin, kun palkansaajan ja työnantaja ovat sopineet, että palkansaaja työskentelee tietyssä toimipaikassa jatkuvasti viikoittain taikka keskimäärin viikon kuukaudessa tai enemmän ja olosuhteet ovat myös todellisuudessa tällaiset. Esimerkki 25: Työnantaja ja palkansaaja ovat sopineet, että palkansaaja työskentelee pääsääntöisesti työnantajan toimipaikassa X ja osallistuu tarvittaessa toimipaikassa Y pidettäviin kokouksiin. Kokouksia on 2–3 kertaa kuukaudessa. Toimipaikka X on palkansaajan varsinainen työpaikka ja toimipaikka Y erityinen työntekemispaikka. Esimerkki 26: Työnantaja ja palkansaaja ovat sopineet, että palkansaaja työskentelee pääsääntöisesti työnantajan toimipaikassa X ja joka toinen perjantai toimipaikassa Y. Toimipaikka X on palkansaajan varsinainen työpaikka ja toimipaikka Y erityinen työntekemispaikkansa. Esimerkki 27: Työnantaja ja palkansaaja ovat sopineet, että palkansaaja työskentelee pääsääntöisesti työnantajan toimipaikassa X ja neljänä päivänä kuukaudessa toimipaikassa Y, ei kuitenkaan viikoittain. Toimipaikka X on palkansaajan varsinainen työpaikka ja toimipaikka Y erityinen työntekemispaikka. Esimerkki 28: Työnantaja ja palkansaaja ovat sopineet, että palkansaaja työskentelee noin 4 päivää viikossa työnantajan toimipaikassa X ja noin yhden päivän viikossa toimipaikassa Y. Toimipaikka X on palkansaajan varsinainen työpaikka ja toimipaikka Y hänen toissijainen työpaikkansa. Esimerkki 29: Työnantaja ja palkansaaja ovat sopineet, että palkansaaja työskentelee pääsääntöisesti työnantajan toimipaikassa X ja yhden viikon kuukaudessa samaan konserniin kuuluvan yhtiön toimipaikassa Y. Toimipaikka X on palkansaajan varsinainen työpaikka ja toimipaikka Y hänen toissijainen työpaikkansa. Jos palkansaajan kanssa sovitaan määräaikaisesta työskentelystä muussa kuin hänen varsinaisena työpaikkanaan pidettävässä työnantajan toimipaikassa, eri työntekemispaikkojen luonne ratkaistaan tuloverolain 72 a §:ssä säädetyn tilapäisen työskentelyn aikarajan perusteella. Jos aikaraja ei ylity, palkansaajalla säilyy eri työpaikalla työskentelypäivien lukumääristä riippumatta varsinainen työpaikka siinä työnantajan toimipaikassa, jossa hän alkujaan työskenteli. Vastaavasti työpaikkaa, jossa palkansaaja määräaikaisesti työskentelee, pidetään hänen erityisenä työpaikkanaan. Sinne tehdyt matkat ovat siten työmatkoja. Esimerkki 30: Diplomi-insinöörin varsinainen työpaikka on Espoossa. Hänet komennetaan 1,5 vuodeksi käynnistämään työnantajayhtiön uutta tuotantolaitosta Jyväskylään. Hän työskentelee 2 päivää viikossa Espoossa ja 3 päivää viikossa Jyväskylässä. Komennuksen jälkeen hän jatkaa työskentelyä Espoossa. Diplomi-insinöörin Jyväskylässä työskentely on tilapäistä, joten hänellä säilyy Jyväskylässä työskentelyn ajan varsinainen työpaikka Espoossa. Diplomi-insinöörin Jyväskylään tekemät matkat ovat siten työmatkoja. Hänelle voidaan korvata verovapaasti Jyväskylään tehdyistä matkoista aiheutuneet kustannukset, myös päiväraha. Esimerkki 31: Viraston X palveluksessa olevan virkamiehen varsinainen työpaikka on Turussa. Hänet määrätään vuodeksi työskentelemään saman viraston toimipaikkaan Kuopioon. Tämän ajan hän on virkavapaalla vakituisesta virastaan. Virkamiehen Kuopiossa työskentely on tilapäistä, joten hänellä säilyy Kuopiossa työskentelyn ajan varsinainen työpaikka Turussa. Virkamiehen Kuopioon tekemät matkat ovat siten työmatkoja. Hänelle voidaan korvata verovapaasti Kuopioon tehdyistä matkoista aiheutuneet kustannukset, myös päiväraha. Tilapäisyyden aikarajaa on käsitelty tarkemmin jäljempänä luvussa 5.3. 5.2.3 Useiden eri työnantajien palveluksessa työskentely Palkansaaja saattaa työskennellä samaan aikaan kahden tai useamman työnantajan palveluksessa, jotka eivät kuulu toistensa intressipiiriin. Palkansaajalla on tällöin tyypillisesti useita eri työpaikkoja eri työnantajien palveluksessa. Pääsääntöisesti työpaikkojen luonnetta arvioidaan kunkin työnantajan osalta erikseen. Työskentelyä toisen työnantajan toimipaikassa ei siten oteta huomioon, kun ratkaistaan, onko kysymyksessä varsinainen, toissijainen vai erityinen työntekemispaikka. Esimerkiksi silloin, kun palkansaaja työskentelee osa-aikaisesti kahden eri työnantajan palveluksessa kummankin työnantajan toimipaikassa, kumpikin näistä on hänen varsinainen työpaikkansa. Jos palkansaaja tällöin tekee työmatkan esimerkiksi työnantajan toiseen toimipaikkaan tai työnantajan asiakasyrityksen toimipaikkaan, matkakustannusten korvaukset ovat verovapaita, jos niiden yleiset edellytykset täyttyvät. Luennoitsijat tekevät usein lyhyitä vierailuluentoja esimerkiksi toiseen yliopistoon tai ammattikorkeakouluun. Työlle on tyypillistä, että valtaosa työstä (esimerkiksi luennon valmistelu ja materiaali) tehdään muualla kuin varsinaisessa luento- tai opetuspaikassa. Verotuskäytännössä on katsottu, että vain selvästi säännöllinen luennointi tai opetustyö samassa paikassa muodostaa varsinaisen työpaikan. Vieraileva luennoitsija työskentelee siten vierailunsa aikana yleensä erityisellä työntekemispaikalla, jolloin palkan lisäksi maksetut matkakustannusten korvaukset ovat verovapaita. 5.3 Työskentelyn tilapäisyys 5.3.1 Työskentelyn keston määräaika Tuloverolain 72 a §:ssä (876/2017) säädetään täsmällinen aikaraja sille, kuinka pitkän ajan kestävää työskentelyä samassa työskentelypaikassa voidaan pitää tilapäisenä työskentelynä erityisellä työntekemispaikalla. Määräaika on vuoden 2018 alusta lukien kolme vuotta. Kolmen vuoden määräaikaa sovelletaan kaikkiin kustannuspäätöksessä mainittuihin matkakustannusten korvauksiin kuten päivärahoihin, kilometrikorvauksiin, ateriakorvauksiin ja majoittumiskorvauksiin. Koronatilanteesta seuranneet matkustusrajoitukset ja muut koronaviruksen leviämisen estämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat voineet joissakin tilanteissa hidastaa työmaiden etenemistä. Tämän vuoksi
a §:n 4 momenttiin säädettiin ajalla 1.1.2021–31.12.2022 voimassa ollut väliaikainen poikkeus, jonka mukaan tilapäisenä työskentelynä erityisellä työntekemispaikalla pidetään enintään kolmen vuoden ja kuuden kuukauden työskentelyä samassa työntekemispaikassa, jos kolmen vuoden määräaika on päättynyt 1.1.–31.12.2021 välisenä aikana. Työntekijöille on voinut siten maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia vielä puolen vuoden ajan samalla erityisellä työntekemispaikalla työskentelystä, jos kolmen vuoden työskentely samalla työmaalla on tullut täyteen vuoden 2021 aikana. Säännöstä sovelletaan myös vuoden 2022 verotuksessa, jos kolmen vuoden määräaika on tullut täyteen vuoden 2021 aikana, mutta kolmen ja puolen vuoden määräaika on jatkunut vuoden 2022 puolelle. Edellytyksenä on, että työskentelypaikka on katsottu edelleen työntekijän erityiseksi työntekemispaikaksi. Sellaisesta ei ole kyse esimerkiksi silloin, jos työskentelyn jatkosta sovitaan niin, että työskentely kestää yhteensä yli kolme ja puoli vuotta. Esimerkki 32: Rakennusmies Reijon työskentely työmaalla kestää kolme vuotta. Määräaika tulee täyteen 25.11.2021. Työmaa on edelleen kesken ja Reijo ja työnantaja sopivat, että Reijo jatkaa työskentelyä työmaalla 24.5.2022 saakka. Työnantaja voi maksaa matkakustannusten korvauksia verovapaasti 24.5.2022 saakka.
a §:ssä tarkoitettuun määräaikaan lasketaan mukaan kaikki päivät. Siten esimerkiksi toisella työskentelypaikalla työskentelypäivät, vapaapäivät tai sairauspäivät eivät pidennä määräaikaa. Määräaikaa sovelletaan matkan tilapäisyyttä arvioitaessa riippumatta siitä, onko kysymys verovapaiden matkakorvausten maksamisesta vai työmatkaan liittyvien tulonhankkimiskulujen vähentämisestä. Määräaikaa laskettaessa merkitystä ei ole esimerkiksi sillä, onko kysymys työskentelystä rajatun ajan kestävässä työkohteessa vai suorittaako palkansaaja pysyvässä työkohteessa lyhytaikaista työvaihetta. Määräaika on yleinen ja sitä voidaan soveltaa kaikilla aloilla. Siten samassa asemassa ovat esimerkiksi erilaiset projektiluonteiset työt, hanketyöt, rakennustyöt, purkutyöt, raivaustyöt ja asennustyöt. Määräaikaa sovellettaessa ei myöskään ole merkitystä verovelvollisen perhesuhteilla tai sillä, onko verovelvollinen yöpynyt työmatkalla. Määräaika perustuu palkansaajakohtaiseen olosuhteiden arviointiin. Määräajan laskemisen kannalta ei ole merkitystä sillä, että saman työnantajan palveluksessa ollut toinen palkansaaja on aikaisemmin työskennellyt tai tulee työskentelemään samalla työntekemispaikalla. Vastaavasti merkitystä ei ole sillä, että palkansaaja vaihtaa työnantajaa, jos hän jatkaa työskentelyä samalla työntekemispaikalla. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että työnantajan on uutta työntekijää palkatessaan selvitettävä, onko tämä jo työskennellyt samassa paikassa, milloin ja kuinka kauan. Jos työskentelyn kestoa ei ole mitenkään rajattu, työskentelypaikka on palkansaajan varsinainen työpaikka, koska määräaikojen pituutta ei voi todeta. Toisaalta jos työnantajan tietyssä toimipaikassa suorittaman toimeksiannon kesto on rajattu, työnantajan sopima määräaika on myös palkansaajan työskentelyn määräaika, vaikka palkansaajan kanssa ei olisi erikseen sovittu työskentelyn kestosta. Määräajalla on merkitystä vain silloin, kun kyseessä on erityinen työntekemispaikka. Jos palkansaaja työskentelee varsinaisella työpaikallaan, hänellä ei ole oikeutta verovapaisiin matkakustannusten korvauksiin, vaikka työskentely kestäisi alle
a §:n mukaisen määräajan (esimerkiksi KHO 27.3.2009 taltio 757). Määräajan tarkoituksena ei siis ole, että verovapaita matkakustannusten korvauksia voitaisiin aina maksaa aloitettaessa työskentely uudella työskentelypaikalla riippumatta siitä, onko kysymys lainkaan tilapäisestä työskentelystä erityisellä työntekemispaikalla.
a §:n mukaisia määräaikoja sovelletaan myös kansainvälisiin tilanteisiin. Suomeen tulevan ulkomaisen palkansaajan matkakustannusten korvausten veronalaisuus ratkaistaan samoin perustein kuin suomalaisten palkansaajien. 5.3.2 Pääasiallinen työskentelypaikka Määräaikoja laskettaessa otetaan huomioon työskentelyjaksot, joiden aikana työkohde on ollut palkansaajan pääasiallinen työskentelypaikka (
a §:n 3 momentti). Erityinen työntekemispaikka on työntekijän pääasiallinen työskentelypaikka, jos hän on
a §:ssä tarkoitettuna määräaikana työskennellyt yli puolet työpäivistään samalla työntekemispaikalla. Pääasiallista työskentelyä arvioitaessa otetaan huomioon myös osatyöpäivät ja työtunnit, jotka kyseisessä paikassa on työskennelty. Jos työntekijä on työskennellyt yli puolet yhteenlasketusta työajastaan kyseisessä työskentelypaikassa, työskentelyä voidaan pitää
a §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla pääasiallisena. Esimerkki 33: Työnantajan toimipaikassa A työskennelleen palkansaajan kanssa sovitaan, että hän työskentelee yhden päivän viikossa työnantajan toimipaikassa B kolmen vuoden ajan. Kolmen vuoden työskentelyn jälkeen palkansaajan ja työnantajan kesken kuitenkin sovitaan, että palkansaaja työskentelee jatkossa toimipaikassa B kolme päivää viikossa kolmen ja puolen vuoden ajan. Toimipaikka A on palkansaajan varsinainen työntekemispaikka niiden kolmen ensimmäisen vuoden ajan, jotka hän työskentelee pääasiallisesti toimipaikassa A. Toimipaikka B on tämän ajan hänen erityinen työntekemispaikkansa. Koska työskentely tämän jälkeen seuraavien kolmen ja puolen vuoden ajan toimipaikassa B on pääasiallista ja sen on sovittu kestävän yli tilapäisen työskentelyn määräajan, toimipaikkaa B pidetään tämän ajan hänen varsinaisena työpaikkanaan. Esimerkki 34: S Oy:n palkansaaja työskentelee kolmena tai neljänä päivänä viikossa työkomennuksella samassa työpaikassa X yli kolmen vuoden ajan kahdesta kolmeen tuntia päivässä. Hän työskentelee muun ajan S Oy:ssä varsinaisella työpaikalla ja vaihtuvissa muissa työkohteissa. Työpäivien perusteella palkansaaja työskentelee työpäivistä yli kolmen vuoden ajan suurimman osan työkohteessa X, mutta ei työtuntien perusteella. Tässä tapauksessa palkansaaja työskentelee vähemmän kuin puolet työajasta paikassa X, joten työskentely ei ole pääasiallista. Pääasiallinen työskentelypaikka voi olla erityinen työntekemispaikka silloin, kun
a §:ssä tarkoitettu aikaraja ei ylity. Varsinainen työpaikka siitä tulee vasta silloin, kun
a §:n aikaraja ylittyy. Jos työskentelyn alkaessa on jo tiedossa, että työskentely tulee kestämään yli
a §:ssä tarkoitetun aikarajan, työskentelypaikasta muodostuu varsinainen työpaikka jo heti työskentelyn alusta alkaen. Määräaikaa ei sovelleta, jos työskentelypaikka ei ole palkansaajan pääasiallinen työskentelypaikka. Jos palkansaaja käy esimerkiksi kerran viikossa yhden päivän työskentelemässä toisen yrityksen tiloissa, tuloverolain 72 a §:ssä säädetty määräaika ei rajoita verovapaiden matkakustannusten korvausten maksamista. Jos palkansaaja käy samalla tavalla muutoin kuin tilapäisesti kerran viikossa oman työnantajansa toisella paikkakunnalla sijaitsevassa toimipisteessä, tuo toinen toimipiste on hänen toissijainen työpaikkansa. Tilanne voi kuitenkin muuttua. Palkansaaja saattaa esimerkiksi aluksi työskennellä viiden vuoden aikana joka kolmannen viikon tietyllä työntekemispaikalla. Tällöin tästä työntekemispaikasta ei tule
a §:ssä tarkoitetun määräajan jälkeen hänen varsinaista työpaikkaansa. Jos työskentely kyseisellä työntekemispaikalla kuitenkin lisääntyy niin, että muodostuu määräajan ylittävä jakso, jonka aikana yli puolet työskentelystä tapahtuu samassa paikassa, kyseessä on pääasiallinen työskentelypaikka. Esimerkki 35: Palkansaaja on käynyt asiakkaan luona päivän kestävissä IT-projektipalavereissa kaksi kertaa kuukaudessa. Käytäntö on jatkunut 4 vuotta. Uuden projektin alkaessa sovitaan, että hän työskentelee asiakkaan tiloissa kolme viikkoa kuukaudessa. Projektin kesto on 3,5 vuotta. Palkansaajalle ei voi maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia uuden projektin ajalta. Palkansaaja työskentelee asiakkaan tiloissa yli puolet työpäivistä, joten noista tiloista tulee hänen pääasiallinen työskentelypaikkansa. Tässä tilanteessa kolmen vuoden määräajan tiedetään ylittyvän. Aikaisempien projektien ajalta maksetut korvaukset ovat verovapaita, jos myös muut verovapauden edellytykset ovat täyttyneet. Esimerkki 36: Palkansaaja on työskennellyt työnantajansa asiakkaan toimipaikassa viitenä päivänä viikossa määräaikaisesti 2,5 vuoden ajan. Tämän jälkeen työskentely asiakkaalla on jatkunut, mutta työskentelyn määrä on vähentynyt kahteen päivään viikossa. Palkansaajalle muodostuu varsinainen työpaikka asiakkaan tiloihin 2,5 vuoden jälkeen, kun työskentely asiakkaalla jatkuu toistaiseksi eli kyse ei ole enää määräajan (alle kolme vuotta) kestävästä työskentelystä erityisellä työntekemispaikalla. Palkansaajalla säilyy varsinainen työpaikka asiakkaan tiloissa niin kauan kuin työskentely asiakkaalla on säännöllistä. Säännöllisenä työskentelynä voidaan pitää työskentelyä asiakkaan luona jatkuvasti viikoittain taikka keskimäärin viikon kuukaudessa tai enemmän. 5.3.3 Työskentelyn ennakoimaton jatkuminen Työskentelyaikaa ei aina voida etukäteen arvioida tarkasti, joten työskentelyn kestäessä voi ilmetä, että palkansaajan työskentely tulee jatkumaan sovittua määräaikaa pidempään. Palkansaaja ei menetä jo maksettujen matkakustannusten korvausten verovapautta, jos alun perin sovittu
a §:n mukaisen määräajan alittava työskentely jatkuu pidempään sellaisista syistä, joiden ennakointia ei voida kohtuudella vaatia (
a §:n 2 momentti). Tällainen syy voi olla esimerkiksi työnantajan saama uusi toimeksianto kohteessa, jossa palkansaaja on työskennellyt. Jos työskentely samassa työkohteessa jatkuu ennakoimattomasti yli
a §:n mukaisen määräajan, verovapaita matkakustannusten korvauksia voidaan maksaa enintään laissa säädetyltä ajanjaksolta. Verovapaita matkakustannusten korvauksia ei siten voi maksaa pidemmältä ajalta, vaikka työskentelyaika pidentyisi ennakoimattomasta syystä. Esimerkki 37: IT-konsultti on työskennellyt pääosin työnantajansa toimipaikassa. Hänen työnantajansa määrää hänet työskentelemään kolme vuotta kestävän valmisohjelmistohankkeen ajaksi työnantajan asiakasyrityksen toimipaikkaan. Työkomennuksen kestäessä kuitenkin ilmenee, että valmisohjelmistohanke tulee kestämään ainakin seitsemän vuotta. IT-konsultin katsotaan työskentelevän erityisellä työntekemispaikalle komennuksen kolmen ensimmäisen vuoden ajan. Tältä ajalta maksetut matkakustannusten korvaukset ovat hänelle verovapaita. Asiakasyrityksen toimipaikkaa pidetään neljännen työskentelyvuoden alusta alkaen IT-konsultin varsinaisena työpaikkana. Neljännen vuoden alusta alkaen maksetut kustannusten korvaukset eivät siten ole verovapaita. Työskentelyn suunniteltu kesto voidaan todeta palkansaajan kanssa tehdystä sopimuksesta. Jos työnantajan saaman urakan tai toimeksiannon kesto on rajattu tietyksi ajaksi, pidetään tätä aikaa myös tuossa urakassa tai toimeksiannossa työskentelevien työntekijöiden työskentelyn oletettuna kestoaikana, vaikka heidän kanssaan ei olisi asiasta erikseen sovittu. Ennakoimattomana syynä voidaan pitää myös urakan tai toimeksiannon keston pidentymistä sovitusta ajasta esimerkiksi tavarantoimituksissa olleiden häiriöiden, lakon tai muun ulkopuolisen syyn vuoksi. 5.3.4 Uusi määräaika Määräajan laskenta aloitetaan alusta, jos palkansaajan työskentely samassa työntekemispaikassa on yhtäjaksoisesti keskeytynyt vähintään kuuden kuukauden ajaksi ja palkansaaja on työskennellyt muualla (
a §:n 3 momentti). Tätä lyhyemmillä katkoilla ei ole vaikutusta. Keskeytys voi olla aiheutunut mistä syystä tahansa, esimerkiksi työskentelystä toisella työntekemispaikalla. Esimerkiksi silloin, kun viimeinen työskentelypäivä työmaalla on
a §:ssä tarkoitetulla tavalla. Jos palkansaajan etätyö kotoa käsin kestää vähintään kuusi kuukautta, tilapäisen työskentelyn määräajan laskenta alkaa alusta. Jos palkansaaja kuitenkin etätyöjaksonsa aikana käy asiakasyrityksen toimitiloissa samojen työtehtävien vuoksi esimerkiksi kokouksessa, työskentelyn ei katsota keskeytyneen yhtäjaksoisesti vähintään kuuden kuukauden ajaksi eikä määräajan laskenta tällöin ala alusta. 5.4 Työmatkan alkaminen ja päättyminen Työmatka alkaa, kun palkansaaja lähtee erityiselle työntekemispaikalle varsinaiselta työpaikaltaan, kotoaan taikka tuloverolain 95 a §:ssä tarkoitetulta työasunnoltaan. Työmatka päättyy, kun palkansaaja palaa johonkin näistä paikoista. Työmatka voi alkaa myös toissijaiselta työpaikalta tai toissijaista työpaikkaa varten hankitusta majoituspaikasta ja päättyä näistä jompaankumpaan. Jos palkansaaja menee ensin kotoaan varsinaiselle työpaikalleen ja jatkaa sieltä erityiselle työntekemispaikalle, työmatka alkaa, kun hän lähtee varsinaiselta työpaikaltaan. Jos palkansaaja käy ennen matkaa erityiselle työntekemispaikalle kotonaan esimerkiksi vaatteita vaihtamassa, työmatka vastaavasti alkaa palkansaajan lähtiessä kotoaan. Työmatka alkaa varsinaiselta työpaikalta myös silloin, kun palkansaajat kokoontuvat varsinaisen työpaikan pihaan ja lähtevät siitä erityiselle työntekemispaikalle. Edellä selostettuja periaatteita sovelletaan myös silloin, kun ratkaistaan työmatkan päättymistä. Esimerkki 42: Konsultti tekee työmatkan työnantajansa asiakasyrityksen toimipaikkaan (erityinen työntekemispaikka). Hän lähtee aamulla kotoaan työnantajansa toimipaikkaan (varsinainen työpaikka) ja hakee sieltä kannettavan tietokoneen ja asiakirjoja. Tämän jälkeen hän jatkaa välittömästi asiakkaan toimipisteelle. Konsultin työmatka alkaa työnantajan toimipisteeltä. Esimerkki 43: Työmatkalla ollut palkansaaja käy työmatkansa päätteeksi viemässä kannettavan tietokoneen varsinaiselle työpaikalleen. Hän jatkaa välittömästi tämän jälkeen matkaa kotiinsa. Palkansaajan työmatka päättyy varsinaiselle työpaikalle. Työmatka ei katkea, jos palkansaaja käy kesken työmatkan varsinaisella työpaikallaan vain työvälineiden vaihtamisen, uusien työmääräysten hakemisen tai muun samankaltaisen työn kannalta välttämättömän lyhytaikaisen tehtävän hoitamisen vuoksi. Tällaisena lyhyenä pistäytymisenä varsinaisella työpaikalla voidaan pitää noin tunnin ajanjaksoa. Esimerkki 44: Asentaja on työmatkalla työnantajansa asiakasyrityksen toimipaikassa (erityinen työntekemispaikka). Asentaja huomaa puolenpäivän aikaan, että häneltä puuttuu työn kannalta tarpeellisia työvälineitä. Hän käy kesken työpäivän noutamassa työvälineet työnantajansa toimipisteeltä (varsinainen työpaikka) ja palaa takaisin asiakasyrityksen toimipisteelle. Asentajan työmatka ei katkea kesken työnantajan toimipisteellä käynnin vuoksi. Esimerkki 45: Ensihoitaja työskentelee ambulanssissa. Hän tekee liikkuvaa työtä. Potilastehtävien välillä ensihoitaja odottaa seuraavaa tehtävää sairaalassa, joka on hänen varsinainen työpaikkansa. Ensihoitaja käy myös syömässä sairaalan sosiaalitiloissa. Kun ensihoitaja kuljetuksen jälkeen palaa varsinaiselle työpaikalle odottamaan seuraavaa kuljetustehtävää, hänen työmatkansa katkeaa. Työmatka katkeaa myös silloin, kun ensihoitaja palaa varsinaiselle työpaikalle syömään. Jos työmatkalla oleva palkansaaja palaa muutoin kuin hyvin lyhytaikaisen tehtävän hoitaakseen varsinaiselle työpaikalleen ja jatkaa sieltä myöhemmin toiselle erityiselle työntekemispaikalle, työmatka päättyy palkansaajan saapuessa varsinaiselle työpaikalle ja uusi työmatka alkaa jälleen hänen lähtiessään varsinaiselta työpaikalta. 5.5 Verovapaat matkakustannusten korvaukset työmatkoilta Kun palkansaaja tekee työmatkan erityiselle työntekemispaikalle, työnantaja voi kustannuspäätöksessä mainittujen edellytysten täyttyessä korvata matkasta verovapaasti kaikki tuloverolain 71 §:ssä mainitut kustannukset. Verovapaasti maksettavia korvauksia ovat matkustamiskustannusten korvaus, päiväraha, ateriakorvaus ja majoittumiskorvaus. Verovapaasti korvattavia matkustamiskustannuksia ovat kaikki työmatkalla tehtyjen työhön liittyvien matkojen kustannukset. Verovapaata on siten myös palkansaajan erityisellä työntekemispaikalla käyttämän majoituspaikan ja erityisen työntekemispaikan välisten matkojen kustannukset. Verovapaata ei kuitenkaan ole korvaus palkansaajan työmatkan aikana tekemien vapaa-ajan matkojen kustannuksista. 6 Työmatka komennustilanteessa (
§:n 2 momentti) 6.1 Työmatkan käsitteen laajennus Palkansaaja, jolla ei ole varsinaista työpaikkaa oman työnantajan toimitiloissa, saattaa työskennellä pidemmän aikaa työnantajansa asiakkaan toimipaikassa. Työmatkan käsitettä on laajennettu tuloverolain 72 §:n 2 momentin säännöksellä, joka koskee tällaisella työkomennuksella työskentelevän palkansaajan oikeutta verovapaisiin matkakustannusten korvauksiin. Tuloverolain 72 §:n 2 momentin mukaan työmatkana pidetään matkaa työntekemispaikalle myös silloin, jos kaikki seuraavat edellytykset täyttyvät: Työntekemispaikka sijaitsee muualla kuin oman työnantajan tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa. Työskentely on tilapäistä tuloverolain 72 a §:ssä tarkoitetulla tavalla. Työntekemispaikka sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä verovelvollisen asunnosta. Verovelvollinen on työntekemispaikalle tehdyn matkan takia yöpynyt työntekemispaikan sijainnin vuoksi tarpeellisissa tilapäisissä majoitustiloissa. Edellä mainittujen edellytysten täyttäessä verovapaita matkakustannusten korvauksia voidaan maksaa myös sellaiselle palkansaajalle, jolla ei ole varsinaista työpaikkaa. Tyypillisesti tällaisia palkansaajia ovat telakoilla työskentelevät henkilöt. Tuloverolain 72 §:n 2 momentin sääntelyä sovelletaan kuitenkin kaikilla toimialoilla. Seuraavissa luvuissa tarkastellaan yksityiskohtaisemmin
§:n 2 momentin edellytyksiä. 6.2 Muualla kuin työnantajan toimipaikassa työskentely Tuloverolain 72 §:n 2 momentin soveltumisen edellytyksenä on ensinnäkin se, että palkansaaja työskentelee muualla kuin hänen oman työnantajansa tai tämän kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikassa. Työnantajan toimipaikalla tarkoitetaan työnantajan omistamaa, vuokraamaa tai muutoin hallitsemaa muuta kuin tilapäistä tilaa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi toimisto, varasto, tuotantolaitos, myymälä tai muu pysyvä liikepaikka. Sen sijaan asiakasyrityksen hallitsemat tilat eivät ole edellä tarkoitettu toimipaikka, vaikka siellä työskentelisi työnantajan palveluksessa olevia palkansaajia pitkänkin aikaa. Työnantajan toimipaikka muodostuu vain, jos työnantaja vuokraa tai saa käyttöönsä työskentelytiloja asiakasyritykseltä. Pelkistä sosiaalitiloista ei kuitenkaan muodostu toimipaikkaa. Työnantajan toimipaikka ei tarkoita samaa kuin kiinteä toimipaikka. Esimerkiksi rakennustyömaasta ei yleensä muodostu yritykselle toimipaikkaa, koska toiminta siellä on tilapäistä. Samasta syystä myöskään rakennustyömaalle tuotu parakki ei ole tässä tarkoitettu työnantajan toimipaikka. Tuloverolain 72 §:n 2 momentin esitöiden mukaan vuokratyötä koskevissa tilanteissa työntekijän vuokralle ottanut työn teettäjä rinnastetaan tuloverolain 72 §:n 2 momentin sovellettaessa työnantajaan (HE 112/2008 vp). Lainkohdassa tarkoitettua työmatkan käsitettä ei siten sovelleta vuokrattuihin työntekijöihin silloin, kun he työskentelevät käyttäjäyrityksen toimipaikassa. Jos taas työntekijän vuokrannut käyttäjäyritys lähettää työntekijän työskentelemään suoraan esimerkiksi asiakasyrityksen tiloihin
§:n 2 momentissa tarkoitetuissa olosuhteissa, vuokratyöntekijälle voi maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia samoin edellytyksin kuin käyttäjäyrityksen omille työntekijöille (HE 107/2017). Esimerkki 46: Konsultointiyritys vuokraa työvoimanvuokrausyritykseltä Tampereella asuvan konsultin konsultointiyrityksen Vaasan toimipaikkaan. Kun ratkaistaan tuloverolain 72 §:n 2 momentin soveltumisen edellytyksiä, konsultointiyritys rinnastetaan konsultin työnantajaan. Tällöin Vaasan toimipaikka rinnastetaan hänen työnantajansa toimipaikkaan. Konsultin työskentelyyn Vaasassa ei siten sovelleta tuloverolain 72 §:n 2 momenttia. Vaasan toimipaikka on konsultin varsinainen työpaikka. Konsultilla ei ole varsinaista työpaikkaa, jos konsultointiyritys lähettää vuokraamansa konsultin suoraan työkomennukselle asiakasyrityksen toimipaikkaan, työskentely siellä kestää alle kolme vuotta, työntekemispaikka sijaitsee yli 100 km etäisyydellä konsultin asunnosta ja hän on yöpynyt tilapäisissä majoitustiloissa (
§:n 2 momentin edellytykset täyttyvät). Tällöin konsultin työnantaja (vuokralle antaja) voi maksaa konsultille verovapaita matkakustannusten korvauksia. Työnantajan kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikkaa käsitellään samoin kuin työnantajan toimipaikkaa. Intressipiirin käsite on sama kuin toissijaista työpaikkaa koskevassa tuloverolain 71 §:n 1 momentin säännöksessä. Intressipiirillä tarkoitetaan esimerkiksi konsernia (katso luku 4.1). Työnantajan kanssa samaan intressipiiriin kuuluvan yhteisön toimipaikan rinnastaminen työnantajan toimipaikkaan johtaa siihen, että palkansaajalle, joka aloittaa työsuhteensa alussa työskentelyn työnantajansa kanssa samaan konserniin kuuluvan toisen yhtiön tiloissa, ei voida maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia, vaikka tuloverolain 72 §:n 2 momentin etäisyys- ja yöpymisvaatimus täyttyisivät. 6.3 Työskentelyn tilapäisyys Toinen edellytys tuloverolain 72 §:n 2 momentin soveltumiselle on, että työskentely on tilapäistä tuloverolain 72 a §:ssä tarkoitetulla tavalla. Tilapäisyyden aikarajoja on käsitelty yksityiskohtaisesti luvussa 5.
§:n 2 momentin etäisyysvaatimus ei täyty. Verovapaita matkakustannusten korvauksia voi maksaa Turussa työskentelyn ajalta, mutta ei Helsingin. Työnantaja ei aina voi etukäteen tietää, missä työkohteet tulevat olemaan tai kuinka usein tiettyä palkansaajaa tarvitaan omassa toimipaikassa. Jos ei tiedetä, palaako palkansaaja oman työnantajan toimipaikkaan, sitä pidetään hänen varsinaisena työpaikkanaan sen komennuksen alkuun asti, jota ennen
a §:n mukainen määräaika on ylittynyt. Esimerkki 52: Hitsausalan alihankintayritys palkkaa Vantaalla asuvan henkilön töihin ja työntekijä työskentelee työsuhteen aluksi työnantajan kokoonpanohallilla kuukauden. Tämän jälkeen työnantaja komentaa työntekijän ensin vuodeksi Turun telakalle ja sen jälkeen vuodeksi Helsinkiin telakalle työskentelemään. Työntekijän työskentely jatkuu vuorovuosin Turun ja Helsingin telakalla. Kokoonpanohalli on työntekijän varsinainen työpaikka. Ensimmäisten kahden Turkuun suuntautuneen ja yhden Helsinkiin suuntautuneen komennusten aikana nämä paikat ovat erityisiä työntekemispaikkoja siksi, että työntekijällä on varsinainen työpaikka kokoonpanohallilla. Nämä komennukset kestävät yhteensä 3 vuotta. Toinen komennus Helsinkiin kestää vuoden, joten työntekijä tulee olleeksi yli 3 vuotta poissa kokoonpanohallilta tuon komennuksen aikana. Toisen Turun komennuksen ajalta voidaan maksaa verovapaita matkakustannusten korvauksia, vaikka työntekijä ei yöpyisikään työmatkalla, koska komennus alkoi ennen aikarajan ylittymistä. Seuraavilta Helsinkiin suuntautuvilta komennuksilta ei voida maksaa verovapaita korvauksia, koska palkansaaja kulkee töihin kotoaan. Jatkossa myös Turun komennusten ajalta maksettavien matkakustannusten korvausten verovapauden edellytyksenä on, että palkansaaja yöpyy tilapäismajoituksessa. 6.8 Verovapaat matkakustannusten korvaukset työkomennusmatkoilta Kun palkansaaja tekee tuloverolain 72 §:n 2 momentissa tarkoitetun työkomennusmatkan, työnantaja voi kustannuspäätöksessä mainittujen edellytysten täyttyessä korvata matkasta verovapaasti kaikki tuloverolain 71 §:ssä mainitut kustannukset. Verovapaasti suoritettavia korvauksia ovat matkustamiskustannusten korvaus, päiväraha, ateriakorvaus ja majoittumiskorvaus. Verovapaasti korvattavia matkustamiskustannuksia ovat kaikki työmatkalla tehtyjen työhön liittyvien matkojen kustannukset. Verovapaata on siten myös palkansaajan tilapäismajoituspaikan ja erityisen työntekemispaikan välisten matkojen kustannusten korvaukset. Verovapaata ei kuitenkaan ole korvaus palkansaajan työmatkan aikana tekemien vapaa-ajan matkojen kustannuksista. 7 Viikonloppumatkat ja muut vastaavat matkat (
momentti) 7.1 Verovapauden rajoitukset Työmatkan käsitteen ulkopuolelle on rajattu työkomennuksen kestäessä tehdyt viikonloppu- ja muut vastaavat matkat (
§:n 4 momentti). Viikonloppumatkoilla tarkoitetaan palkansaajan työviikon alkaessa tekemiä asunnon ja työskentelypaikan välisiä matkoja sekä työviikon päättyessä työskentelypaikan ja asunnon välisiä matkoja. Viikonloppumatkoja vastaavia muita matkoja ovat esimerkiksi muut kuin viikonloppuun ajoittuvat vapaa-ajan matkat. Myös silloin, jos työntekijät tekevät pidennettyä työviikkoa tai työaikaa ja saavat esimerkiksi joka neljännen viikon vapaata, vapaaviikon ajaksi kotiin tehty matka on viikonloppumatkaan rinnastettava matka. Viikonloppumatkoja ei pidetä työmatkoina, joten työnantaja ei voi korvata palkansaajalle niistä aiheutuneita kustannuksia verovapaasti. Esimerkiksi viikonloppumatkasta aiheutuneiden matkustamiskustannusten korvaus ei ole verovapaata tuloa. Viikonloppu- tai arkipyhämatkan ajalta maksettu päiväraha ei myöskään ole verovapaata tuloa. Oikeus päivärahaan päättyy viikonloppumatkoilta tai muilta vastaavilta matkoilta, kun palkansaaja lähtee joko erityiseltä työntekemispaikalta tai sen läheisyydessä olevalta majoituspaikalta viikonloppumatkalle. Vastaavasti päivärahaoikeus alkaa, kun palkansaaja palaa jompaankumpaan mainitusta paikoista. Jos palkansaaja viettää viikonlopun tai arkipyhän erityisellä työntekemispaikkakunnalla, hänelle tältä ajalta maksettu päiväraha on verovapaa. Viikonloppumatkoja koskevan rajauksen tarkoituksena on sulkea työmatkan käsitteen ulkopuolelle työkomennuksen kestäessä tehdyt matkat. Tämän vuoksi työmatkoja ovat matkat erityiselle työntekemispaikalle työskentelyn alkaessa ja päättyessä sekä matkat erityiseltä työntekemispaikalta toiselle. Viikonloppumatka tai muu vastaava matka on työmatka myös silloin, kun komennus katkeaa seuraavassa kohdassa selostetulla tavalla viikonlopun tai muun vastaavan ajanjakson ajaksi. 7.2 Komennuksen katkeaminen Viikonloppumatkoja ja muita vastaavia matkoja koskevia verovapauden rajoituksia ei sovelleta silloin, kun työkomennus katkeaa. Jos komennus katkeaa viikonlopun ajaksi, viikonloppumatkaa pidetään palkansaajan työmatkana. Viikonloppu- ja muista vastaavista matkoista maksettujen kustannusten korvausten verotuksen kannalta on siten olennaista se, jatkuuko työkomennus yhtäjaksoisesti vai katkeaako se esimerkiksi viikonlopuiksi. Työkomennus katkeaa silloin, kun työnantaja ei ole järjestänyt palkansaajalle majoitusta viikonlopun ajaksi. Työkomennus katkeaa esimerkiksi silloin, kun palkansaaja asuu hotellissa tai matkustajakodissa ja huone on varattu vain työpäivien välisiksi öiksi. Ennakkopäätöksen KHO 2015:122 perusteella työnantaja ei järjestä majoitusta myöskään silloin, kun työnantaja ja työntekijä ovat sopineet komennuksen katkeamisesta ja palkansaaja on tosiasiallisesti poistunut majoitus- tai työntekemispaikalta viikonlopun ajaksi. Samoja periaatteita voidaan soveltaa myös silloin, kun työskentelypaikkakunnalla oleva vuokra-asunto on työntekijän itse hankkima. Osapuolten käsitys komennuksen katkeamisesta voi ilmetä esimerkiksi nimenomaisesti työskentelyä koskevan sopimuksen ehdoista tai siitä, että viikonlopuilta ei ole maksettu päivärahoja. Edellä mainittuja periaatteita sovelletaan myös viikonloppumatkoihin rinnastuviin muihin matkoihin (katso luku 7.1). Majoituksen järjestämisestä riippumatta työkomennus katkeaa sairas- ja vuosilomien sekä juhlapyhien ajaksi. Näistä matkoista aiheutuneet kustannukset työnantaja voi korvata verovapaasti. Jos työntekijä jää sairauspäivien, vuosiloman tai juhlapyhien ajaksi työskentelypaikkakunnalle, ovat näiltä päiviltä maksetut päivärahat veronalaista palkkaa. Esimerkki 53: Tampereella asuva insinööri työskentelee puolitoista vuotta kestävällä työkomennuksella työnantajansa tehtaalla Oulussa. Insinöörin varsinainen työpaikka on työnantajan Tampereella sijaitseva toimipaikka ja erityinen työntekemispaikka Oulussa sijaitseva tehdas. Työnantaja on järjestänyt insinöörille hotellimajoituksen Oulussa työskentelypäiville. Työnantaja ei ole järjestänyt palkansaajalle majoitusta muulle ajalle. Insinöörin työkomennus Ouluun katkeaa viikonloppujen ajaksi, koska työnantaja ei ole järjestänyt hänelle majoitusta. Matkat Oulusta Tampereelle ja takaisin ovat työmatkoja, joiden kustannukset työnantaja voi korvata verovapaasti. Esimerkki 54: Kuopiossa perheineen asuva konsultti työskentelee puoli vuotta kestävällä työkomennuksella Turussa. Työnantaja on vuokrannut konsultille asunnon Turusta. Asunto on koko komennuksen ajan konsultin käytössä. Konsultti ja työnantaja ovat kuitenkin sopineet, että komennus katkeaa viikonloppujen ajaksi ja konsultti viettää viikonloput kotonaan Kuopiossa. Työnantaja ei maksa konsultille päivärahaa viikonlopuilta. Matkat Turusta Kuopioon ovat työmatkoja, joiden kustannukset työnantaja voi korvata verovapaasti. Jos palkansaajan komennus ei katkea viikonlopun ajaksi, hänelle ei voida maksaa esimerkiksi työehtosopimuksen määräysten mukaisia matkakustannusten korvauksia komennuspaikkakunnan ja palkansaajan kodin välisistä matkoista verovapaasti. 8 Matkakustannusten korvaukset 8.1 Verovapaaksi säädetyt korvaukset Verovapaista matkakustannusten korvauksista säädetään TVL 71 §:ssä. Lainkohdan mukaan veronalaista tuloa ei ole työnantajalta työmatkasta saatu matkustamiskustannusten korvaus, päiväraha, ateriakorvaus ja majoittumiskorvaus. Veronalaista tuloa ei ole myöskään matkustamiskustannusten eikä kohtuullisten majoittumiskustannusten korvaus työtehtävistä johtuvasta matkasta toissijaiseen työpaikkaan. Erilaisia verovapaita korvauksia on käsitelty yksityiskohtaisesti jäljempänä luvuissa 8.2–8.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.