← Suomi

Verotuksen oikaiseminen

Verotuksen oikaiseminen - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. Verotuksen oikaiseminen Syventävä vero-ohje Antopäivä – Tietoa ei saatavilla Diaarinume

§:n 2 momentti). Säännöksen nojalla Verohallinto voi korjata yhden vuoden ajan verotuksessa olevat selvät virheet. Selvästä virheestä on esimerkiksi kysymys, jos verolain säännöksen mukaan veronalainen tulo on jäänyt verottamatta. Selvästä virheestä on kysymys myös, jos verovelvolliselle on myönnetty verotuksessa vähennys, johon hänellä verolain ja sen soveltamista koskevan käytännön mukaan ei olisi ollut oikeutta. Asia voi olla tulkinnanvarainen tai epäselvä, jos säännösten tai oikeuskäytännön puuttumisen, ristiriitaisuuden tai epäselvyyden vuoksi on aidosti epävarmaa miten asia on oikein ratkaistava. Yhden vuoden oikaisuaikaa sovelletaan niissä tapauksissa, joissa verovelvollinen on täyttänyt oman ilmoittamisvelvollisuutensa eli antanut veroilmoituksessaan oikeat ja riittävät tiedot asian ratkaisemiseksi, mutta asia on ratkaistu väärin. Jos ilmoittamisvelvollisuutta ei ole täytetty, verotusta voidaan oikaista viiden vuoden ajan jäljempänä kerrotulla tavalla. Verohallinto voi kahden vuoden ajan oikaista verotuksessa olevan virheen, jos virhe on viranomaisen laskuvirhe, kirjoitusvirhe tai muu vastaava erehdys tai jos verotus on perustunut sivulliselta saatuihin virheellisiin tietoihin (

§:n 3 momentti). Kahden vuoden ajan voidaan esimerkiksi korjata virhe, jos verovelvollinen on ilmoittanut veronalaisen tulon, mutta tulo on jäänyt tallentamatta, se on tallennettu virheellisen määräisenä tai se on tallennettu väärällä tallennustunnuksella. Verohallinto voi oikaista viiden vuoden ajan verotuksessa olevan virheen, jos verovelvollinen on laiminlyönyt sen asian ilmoittamisvelvollisuuden, jota virhe koskee (

§:n 4 momentti). Ilmoittamisvelvollisuutensa täyttämiseksi verovelvollisen on annettava oikea-aikaisesti veroilmoitus, jossa hänen on asianmukaisesti ilmoitettava veronalaiset tulonsa, niistä tehtävät vähennykset, tiedot eräistä varoistaan ja veloistaan sekä muut verotukseen vaikuttavat tiedot. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä on muun muassa kysymys, jos verovelvollinen ei anna veroilmoitusta tai jos hänen antamansa veroilmoitus, muu tieto tai asiakirja on puutteellinen, erehdyttävä tai väärä. Verohallinto lähettää henkilöasiakkaille esitäytetyn veroilmoituksen, jolle on merkitty Verohallinnon tiedossa olevat tulot ja vähennykset. Verovelvollisen on tarkistettava, että esitäytetyllä veroilmoituksella olevat tiedot veronalaisista tuloista, vähennyksistä, varoista ja veloista ja muut verotukseen vaikuttavat tiedot ovat oikeat ja täydelliset. Jos tiedot ovat virheelliset tai puutteelliset, verovelvollisen on korjattava virheelliset tiedot, lisättävä puuttuvat tiedot ja palautettava korjattu esitäytetty veroilmoitus Verohallinnolle. Jos verovelvollinen ei palauta esitäytettyä veroilmoitusta, hänen katsotaan antaneen veroilmoituksensa esitäytettyjen tietojen mukaisena. Siten, jos esitäytetyltä veroilmoitukselta puuttuu jokin veronalainen tulo tai siinä on aiheeton vähennys, mutta verovelvollinen ei korjaa virhettä ja palauta korjattua esitäytettyä veroilmoitusta Verohallinnolle, hänen laiminlyö puuttuvaa tai virheellistä tietoa koskevan ilmoittamisvelvollisuutensa. Verotus voidaan oikaista viiden vuoden ajan esimerkiksi, jos verovelvollinen ei ilmoita veroilmoituksellaan saamaansa osakkeiden myyntivoittoa ja voitto on jäänyt verottamatta. Oikaisu on mahdollinen, vaikka Verohallinto olisi saanut tiedon osakkeiden myynnistä muualta kuin veroilmoitukselta, esimerkiksi varainsiirtoverolaskelmalta tai arvopaperivälittäjän vuosi-ilmoitukselta. Jos ilmoittamisvelvollisuus on laiminlyöty, verotuksen oikaisussa verovelvolliselle määrätään myös veronlisäys ja veronkorotus. Veronsaajan muutoksenhakuoikeus Veronsaajia (valtio, kunta, seurakunta, kansaneläkelaitos ym.) edustavalla Veronsaajien oikeudenvalvontayksiköllä on oikeus hakea muutosta verotukseen. Oikeudenvalvontayksikön vaatimuksen johdosta verovelvollisen verotuksessa oleva virhe voidaan oikaista ja verovelvollisen maksettavaksi panna lisää veroa säädettyine korkoineen. Oikeudenvalvontayksikön vaatimuksesta voidaan oikaista kaikenlaiset verotuspäätöksessä olevat virheet. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön on pantava oikaisuvaatimuksensa vireille yhden vuoden kuluessa verovelvollisen verotuksen päättymistä seuraavan vuoden alusta. Esimerkiksi, kun henkilöasiakkaan verotus vuodelta 2013 on päättynyt 31.10.2014, oikeudenvalvontayksikön on jätettävä oikaisuvaatimus Verohallintoon viimeistään 31.12.2015. Sivu on viimeksi päivitetty 2.1.2017

🔗 Viralliseen lähteeseen

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.