Yhtiön palkkavelat ja muut velat osakkaalle - vero.fi /> Verohallinnon nimissä on lähetetty huijausviestejä. Lue lisää huijauksista. Yhtiön palkkavelat ja muut velat osakkaalle Syventävä vero-ohje Antopäivä 14.8.2024 Versiohistoria Diaarinumero VH/3796/00.01.00/2024 Voimassaolo 14.8.2024 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 mom. Korvaa ohjeen A23/200/2018 Ohje liittyy kokonaisuuteen: Osakeyhtiön osakas Tässä ohjeessa käsitellään sellaisten osakeyhtiön tai henkilöyhtiön osakkaille suoritettavien palkka- ja muiden erien verotusta, jotka on kirjattu yhtiön kirjanpidossa velaksi. Ohjeen lukuun 1.1 on lisätty linkki tulorekisterin ohjeistukseen. Lisäksi ohjeeseen on tehty muita vähäisiä muutoksia. 1 Palkkavelka 1.1 Yleistä Tuloverolain (1535/1992, TVL) 110 § 1 momentin mukaan tulo katsotaan sen verovuoden tuloksi, jona se on nostettu, merkitty verovelvollisen tilille tai muutoin saatu vallintaan. Ennakkoperintälain (1118/1996, EPL) 11 §:n 1 momentin mukaan ennakonpidätys toimitetaan siten, että suorituksen maksaja vähentää ennakonpidätysprosentin mukaan lasketun määrän rahana maksettavasta määrästä suorituksen yhteydessä tai merkitessään sitä tilille asianomaisen hyväksi. Yhtiön verotuksessa osakkaalle maksettavat palkat vähennetään suoriteperusteisesti sinä vuonna, jona työ on suoritettu. Yhtiön osakkaan palkka yhtiön hyväksi tekemästä työstä voi kuitenkin tilikauden päättyessä olla yhdeltä tai useammalta kuukaudelta tai koko tilikaudelta nostamatta. Tällöin palkka kirjataan tilinpäätöksessä palkkatiliä veloittaen ja siirtovelkojen tiliä hyvittäen. Jos yhtiö on maksukykyinen velan kirjaamisen hetkellä, palkka realisoituu osakkaan sen verovuoden veronalaiseksi tuloksi, jonka aikana palkka on kirjattu yhtiön kirjanpitoon velaksi. Yhtiön on ilmoitettava osakeyhtiön osakkaan palkkasaatava tulorekisteriin palkkatietoilmoituksella. Ilmoitus on annettava, jos suoritus kirjataan osakkaan palkkasaatavaksi. Ilmoittamista on ohjeistettu tarkemmin tulorekisterin ohjeessa Tietojen ilmoittaminen tulorekisteriin: Työntekijän palkitseminen, yrittäjälle maksettavat suoritukset ja muut erityistilanteet, luku 3.2.3 Osakkaan palkkasaatavat. 1.2 Palkkasaatavan verotus osakkaalla, kun yhtiö on maksukykyinen Osakeyhtiön jakamat osingot ja osakaslainat sekä henkilöyhtiön yhtiömiehen yksityisotot osoittavat yhtiön maksukykyä maksaa osakkaille myös kirjanpitoon palkaksi kirjatut erät. Jos yhtiö ei ole osoittanut olevansa maksukyvytön eikä palkkaa ole maksettu sen kuluksi kirjaamista seuraavanakaan vuonna, palkkasaatavat verotetaan osakkaan tulona sinä verovuonna, jona ne on kirjattu velaksi yhtiön kirjanpitoon. Jos yhtiö kuitenkin osoittaa, että palkkavelka on maksettu kuluksi kirjaamista seuraavana vuonna tai että se maksetaan viimeistään kuluksi kirjaamista seuraavana verovuonna, palkka verotetaan osakkaalla sen verovuoden tulona, jona palkka on maksettu. Palkkasaatava voidaan tällöinkin verottaa osakkaan tulona jo sinä vuonna, kun palkka on kirjattu velaksi yhtiön kirjanpitoon, jos menettelyn ilmeisenä tarkoituksena on osakkaan verojen maksun lykkääminen toistuvasti. Esimerkki 1 Henkilö A omistaa kokonaan B Oy:n. A on työskennellyt B Oy:n hyväksi tilikaudella 1.
Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.