Valtioneuvoston asetus aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä
Mistä säädöksessä on kyse?
Tämä asetus säätelee suomalaisissa, konevoimalla kulkevissa merenkulussa käytettävissä aluksissa työskentelevän laivaväen ja laivanisännän velvollisuuksia ja pätevyysvaatimuksia. Se varmistaa, että aluksilla on riittävä ja pätevä miehistö turvallisen merenkulun takaamiseksi.
Kenelle: Konevoimalla kulkevissa, merenkulussa käytettävissä suomalaisissa aluksissa työskentelevää laivaväkeä; Laivanisäntiä.
Keskeiset tiedot
- Maa
- Suomi
- Oikeudenala
- Työoikeus
- Pykälät
- 56
- Lähde
- opendata.finlex.fi
- Teksti haettu
- Selitys päivitetty
Mitä säädös sääntelee?
- Laivaväen pätevyysvaatimuksia eri alustyypeissä ja liikennealueilla.
- Laivanisännän ja päällikön velvollisuuksia miehityksen ja turvallisuuden suhteen.
- Miehityksen vahvistamista koskevan hakemuksen sisältöä.
- Miehitystodistuksen voimassaoloa.
Ketä säädös koskee?
- Konevoimalla kulkevissa, merenkulussa käytettävissä suomalaisissa aluksissa työskentelevää laivaväkeä.
- Laivanisäntiä.
Mitkä ovat keskeiset kohdat?
- Laivanisännän on varmistettava, että laivaväellä on vaadittava pätevyys, terveydentila ja perehdytys tehtäviinsä.
- Päällikön on huolehdittava, että laivaväen lukumäärä ja kokoonpano riittävät aluksen turvalliseen kuljettamiseen ja ylläpitoon.
- Miehitystodistus kotimaanliikenteeseen voidaan antaa toistaiseksi voimassa olevana, kansainväliseen liikenteeseen enintään viideksi vuodeksi.
- Päällikön ja konepäällikön pätevyysvaatimukset vaihtelevat aluksen bruttovetoisuuden/konetehon ja liikennealueen mukaan (esim. alle 100 bruttovetoisuuden lastialuksessa kotimaanliikenteen liikennealueella I päälliköllä oltava kuljettajankirja; aluksessa, jonka koneteho on vähintään 3 000 kW, konepäälliköllä oltava ylikonemestarinkirja).
Työoikeus
Lakiteksti
Lakiteksti
Sisällys (56)
- 1 § Soveltamisala
- 2 § Määritelmiä
- 3 § Miehityksen vahvistamista koskeva hakemus
- 4 § Miehitystä vahvistettaessa huomioon otettavat seikat
- 5 § Aluksen miehitystä koskevat laivanisännän velvollisuudet
- 6 § Aluksen miehitystä koskevat päällikön velvollisuudet
- 7 § Miehitystodistuksen voimassaolo
- 8 § Lasti- ja matkustaja-aluksen päällikön pätevyysvaatimukset
- 9 § Lasti- ja matkustaja-aluksen konepäällikön pätevyysvaatimukset
- 10 § Kalastusaluksen päällystön pätevyysvaatimukset
- 11 § Radiohenkilökunnan pätevyysvaatimukset
- 12 § Painelaitteen käyttäjä
- 13 § Moottorialuksen painelaitteen käytönvalvoja
- 14 § Pätevyyskirjan hakeminen
- 15 § Kansipäällystön pätevyyskirjat
- 16 § Kuljettajankirja
- 17 § Kotimaanliikenteen laivurinkirja
- 18 § Vahtiperämiehenkirja
- 19 § Yliperämiehenkirja
- 20 § Merikapteeninkirja
- 21 § Konepäällystön pätevyyskirjat
- 22 § Koneenhoitajankirja
- 23 § Vahtikonemestarinkirja
- 24 § Konemestarinkirja
- 25 § Ylikonemestarinkirja
- 26 § Sähkömestarinkirja
- 27 § Miehistön pätevyyskirjat
- 28 § Kansimiehen pätevyyskirja
- 29 § Kansimiehen koulutus
- 30 § Vahtimiehen pätevyyskirja
- 31 § Matruusin ja konemiehen pätevyyskirja
- 32 § Pursimiehen ja korjausmiehen pätevyyskirja
- 33 § Laivasähkömiehen pätevyyskirja
- 34 § Talousosaston pätevyyskirjat
- 35 § Talousapulaisen pätevyyskirja
- 36 § Laivakokin pätevyyskirja
- 37 § Kokkistuertin pätevyyskirja
- 38 § Talousesimiehen pätevyyskirja
- 39 § Kalastusaluksen pätevyyskirjat
- 40 § Kalastusaluksen kuljettajankirja B
- 41 § Kalastusaluksen kuljettajankirja A
- 42 § Kalastusaluksen laivurinkirja B
- 43 § Kalastusaluksen laivurinkirja A
- 44 § Vaihtoehtoiset pätevyyskirjat
- 45 § Vuokraveneen kuljettajankirja
- 46 § Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja
- 47 § Laivaväkeen kuuluvien hätätilanne- ja terveydenhuoltokoulutus
- 48 § Pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen pätevyysvaatimukset
- 49 § Ro-ro-matkustaja-aluksen ja muun matkustaja-aluksen laivaväen lisäpäte
- 50 § Aluksen turvapäällikön pätevyyskirja
- 51 § Säiliöaluksen laivaväen lisäpätevyydet
- 52 § Pätevyyskirjojen voimassaolo ja uusiminen
- 53 § Kalastusaluksen pätevyyskirjojen uusiminen
- 54 § Muiden valtioiden toimivaltaisten viranomaisten antamien pätevyyskirjo
- 55 §
- 56 § Voimaantulo
2009 1797/2009 Valtioneuvoston asetus aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä, säädetään laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta 29 päivänä joulukuuta 2009 annetun lain (1687/2009) 6 §:n 5 momentin, 7 §:n 5 momentin, 9 §:n 3 momentin, 16 §:n 2 momentin, 17 §:n 3 ja 4 momentin, 18 §:n 4 momentin, 19 §:n 1 ja 2 momentin, 21 §:n 4 momentin nojalla:
1 §Soveltamisala
Tätä asetusta sovelletaan konevoimalla kulkevassa, merenkulussa käytettävässä suomalaisessa aluksessa työskentelevään laivaväkeen sekä laivanisäntään.
2 §Määritelmiä
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
3 §Miehityksen vahvistamista koskeva hakemus
Laivanisännän on miehityksen vahvistamista koskevassa hakemuksessa esitettävä selvitykset:
4 §Miehitystä vahvistettaessa huomioon otettavat seikat
Miehitystä vahvistettaessa on otettava huomioon, osallistuvatko aluksen päällikkö ja konepäällikkö vahdinpitoon.
5 §Aluksen miehitystä koskevat laivanisännän velvollisuudet
Ennen kuin laivaväkeen kuuluva ottaa vastaan toimen aluksella, laivanisännän on varmistettava, että:
6 §Aluksen miehitystä koskevat päällikön velvollisuudet
Päällikön on erityisesti huolehdittava, että laivaväen lukumäärä, kokoonpano ja käyttö ovat jokaisella matkalla sellaiset, että seuraavat toiminnot voidaan hoitaa:
Päällikön tulee valvoa, että laivaväellä on riittävä kielitaito turvallisuuteen liittyvien määräysten, ohjeiden ja suullisten viestien ymmärtämiseksi.
7 §Miehitystodistuksen voimassaolo
Miehitystodistus kotimaanliikenteeseen voidaan antaa toistaiseksi voimassa olevana.
Miehitystodistus kansainväliseen liikenteeseen voidaan antaa enintään viideksi vuodeksi.
8 §Lasti- ja matkustaja-aluksen päällikön pätevyysvaatimukset
Kotimaanliikenteen liikennealueen I nimetyllä ja rajatulla alueella toimivassa matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 100, päälliköllä on oltava kuljettajankirja.
Kotimaanliikenteen liikennealueella I lastialuksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 100, päälliköllä on oltava kuljettajankirja.
Kotimaanliikenteen liikennealueilla II ja III toimivalla lastialuksella, jonka bruttovetoisuus on alle 100, on päälliköllä oltava kotimaanliikenteen laivurin koulutus sekä neljä kuukautta meripalvelua. Kotimaanliikenteen laivurin koulutus ja meripalvelu on osoitettava Liikenteen turvallisuusviraston antamalla todistuksella.
Kotimaanliikenteen lastialuksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 100 mutta alle 500, päälliköllä on oltava kotimaanliikenteen laivurinkirja.
Kotimaanliikenteen matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 300, päälliköllä on oltava kotimaanliikenteen laivurinkirja. Kotimaanliikenteen liikennealueella III liikennöivän matkustaja-aluksen päälliköltä vaaditaan lisäksi 12 kuukautta meripalvelua perämiehenä tai päällikkönä.
Kotimaanliikenteen matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 mutta alle 500, päälliköllä on oltava kotimaanliikenteen laivurinkirja ja 12 kuukautta meripalvelua perämiehenä tai päällikkönä.
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 500 mutta alle 1 000, päälliköllä on oltava vahtiperämiehenkirja. Matkustaja-aluksen päälliköllä on lisäksi oltava 12 kuukautta meripalvelua perämiehenä tai päällikkönä.
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 1 000 mutta alle 3 000, päälliköllä on oltava yliperämiehenkirja tai vahtiperämiehenkirja ja 36 kuukautta meripalvelua vahtiperämiehenä tai 24 kuukautta meripalvelua vahtiperämiehenä, joista vähintään 12 kuukautta meripalvelua yliperämiehenä.
Itämerenliikenteen tai lähiliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 1 000, päälliköllä on oltava vahtiperämiehenkirja sekä 12 kuukautta meripalvelua vahtiperämiehenä. Meripalvelusta on vähintään kuusi kuukautta oltava palvelua kansainvälisessä liikenteessä.
Itämerenliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 1 000 mutta alle 3 000, päälliköllä on oltava yliperämiehenkirja tai vahtiperämiehenkirja ja 36 kuukautta meripalvelua vahtiperämiehenä tai 24 kuukautta meripalvelua vahtiperämiehenä, joista vähintään 12 kuukautta meripalvelua yliperämiehenä. Vahtiperämiehenä suoritetusta meripalvelusta on vähintään 12 kuukautta oltava palvelua kansainvälisessä liikenteessä.
Lähiliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 1 000 mutta alle 3 000, päälliköllä on oltava yliperämiehenkirja.
Euroopanliikenteen tai kaukoliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 500, päälliköllä on oltava yliperämiehenkirja tai vahtiperämiehenkirja sekä 36 kuukautta meripalvelua vahtiperämiehenä tai 24 kuukautta meripalvelua vahtiperämiehenä, joista vähintään 12 kuukautta meripalvelua yliperämiehenä. Vahtiperämiehenä suoritetusta meripalvelusta on vähintään 12 kuukautta oltava palvelua kansainvälisessä liikenteessä.
Aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 3 000, ja euroopanliikenteen tai kaukoliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 500, päälliköllä on oltava merikapteeninkirja.
9 §Lasti- ja matkustaja-aluksen konepäällikön pätevyysvaatimukset
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka koneteho on alle 350 kW ja jossa koneiston hallintalaitteet on niin sijoitettu, että sitä voidaan ohjata ohjauspaikalta, aluksen päälliköllä on oltava kuljettajankirja.
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kW mutta alle 750 kW, konepäälliköllä on oltava koneenhoitajankirja.
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 750 kW mutta alle 1 500 kW, konepäälliköllä on oltava vahtikonemestarinkirja.
Itämerenliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kW mutta alle 750 kW, konepäälliköllä on oltava koneenhoitajankirja sekä vähintään 12 kuukautta meripalvelua konepäällystötehtävissä. Itämerenliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 750 kW mutta alle 1500 kW, konepäälliköllä on oltava vahtikonemestarinkirja sekä vähintään 12 kuukautta meripalvelua vahtikonemestarina.
Lähi- tai Euroopanliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kW mutta alle 1500 kW, konepäälliköllä on oltava vahtikonemestarinkirja sekä vähintään 12 kuukautta meripalvelua vahtikonemestarina.
Kaukoliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kW mutta alle 750 kW, konepäälliköllä on oltava vahtikonemestarinkirja sekä vähintään 12 kuukautta meripalvelua vahtikonemestarina.
Kaukoliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 750 kW mutta alle 3 000 kW, konepäälliköllä on oltava konemestarinkirja sekä vähintään kuusi kuukautta meripalvelua konemestarina.
Muussa kuin kaukoliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 1 500 kW mutta alle 3 000 kW, konepäälliköllä on oltava konemestarinkirja sekä vähintään kuusi kuukautta meripalvelua konemestarina.
Aluksessa, jonka koneteho on vähintään 3 000 kW, konepäälliköllä on oltava ylikonemestarinkirja.
10 §Kalastusaluksen päällystön pätevyysvaatimukset
Luokkaan I kuuluvan kalastusaluksen päälliköllä on pyyntialueilla I ja II oltava kalastusaluksen kuljettajankirja B ja pyyntialueella III kalastusaluksen kuljettajankirja A.
Luokkaan II kuuluvan kalastusaluksen päälliköllä on oltava kalastusaluksen kuljettajankirja A.
Luokkaan III kuuluvan kalastusaluksen vahtiperämiehellä on oltava kalastusaluksen laivurinkirja B ja päälliköllä kalastusaluksen laivurinkirja A.
Kalastusaluksessa, jonka koneteho on alle 350 kW ja jossa koneiston hallintalaitteet on sijoitettu niin, että alusta voidaan ohjata ohjauspaikalta, ei vaadita erillistä koneenhoitajaa.
Kalastusaluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kW mutta alle 750 kW, on yhdellä laivaväkeen kuuluvalla oltava koneenhoitajankirja.
Jos kalastusaluksen koneteho on vähintään 750 kW, konepäälliköllä on oltava vahtikonemestarinkirja.
Henkilö, joka on suorittanut kalastusaluksen turvallisuutta koskevan koulutuksen ja jolla on tämän asetuksen mukainen:
11 §Radiohenkilökunnan pätevyysvaatimukset
Kansainvälisessä liikenteessä liikennöivässä aluksessa on jokaisella kansipäällystöön kuuluvalla henkilöllä oltava ROC–pätevyystodistus (rajoitettu radioasemanhoitajan todistus). Tämän lisäksi on merialueilla A2, A3 ja A4 liikennöivässä aluksessa yhdellä kansipäällystöön kuuluvalla henkilöllä oltava GOC–pätevyystodistus (yleinen radioasemanhoitajan todistus).
Kotimaanliikenteen liikennealueella III on matkustaja-aluksessa jokaisella kansipäällystöön kuuluvalla ja lastialuksessa yhdellä kansipäällystöön kuuluvalla oltava ROC- tai SRC–pätevyystodistus (rannikkolaivurin radiotodistus). Jos aluksessa on MF- tai MF/HF-laitteisto, on matkustaja-aluksessa jokaisella kansipäällystöön kuuluvalla oltava GOC- tai LRC–pätevyystodistus (avomerilaivurin radiotodistus) sekä lastialuksissa yhdellä kansipäällystöön kuuluvalla GOC- tai LRC–pätevyystodistus ja muilla kansipäällystöön kuuluvilla GOC- tai SRC-pätevyystodistus.
Kotimaanliikenteen liikennealueella II on matkustaja-aluksessa jokaisella kansipäällystöön kuuluvalla ja lastialuksessa yhdellä henkilöllä oltava ROC- tai SRC–pätevyystodistus.
Kotimaanliikenteen liikennealueella I on matkustaja-aluksessa jokaisella kansipäällystöön kuuluvalla ja lastialuksessa yhdellä henkilöllä oltava VHF-liikenteeseen tarkoitettu rajoitettu radiopuhelimenhoitajan todistus. Niissä aluksissa joissa vaaditaan DSC-toiminnolla varustettu VHF-radiopuhelin on edellä mainituilla henkilöillä oltava ROC- tai SRC-pätevyystodistus.
Lossissa, jossa on ainoastaan VHF-radiopuhelin, lossinkuljettajalla on oltava VHF-liikenteeseen tarkoitettu rajoitettu radiopuhelimenhoitajan todistus.
Proomussa jota käytetään kotimaanliikenteen liikennealueilla vesirakennustyömailla työntekijöiden asuntona, on yhdellä henkilöllä oltava VHF-liikenteeseen tarkoitettu rajoitettu radiopuhelimenhoitajan todistus.
Alle 45 metrin pituisessa kalastusaluksessa, johon ei sovelleta kalastusalusdirektiiviä, on yhdellä henkilöllä oltava ROC- tai SRC–pätevyystodistus, jos alus liikennöi merialueella A1. Jos alus liikennöi merialueen A1 ulkopuolella, on yhdellä henkilöllä oltava GOC- tai LRC–pätevyystodistus.
Vähintään 45 metrin pituisessa kalastusaluksessa sekä sellaisessa alle 45 metrin pituisessa kalastusaluksessa, johon sovelletaan kalastusalusdirektiiviä, on yhdellä henkilöllä oltava ROC- pätevyystodistus, jos alus liikennöi merialueella A1. Jos alus liikennöi merialueen A1 ulkopuolella, on yhdellä henkilöllä oltava GOC-pätevyystodistus.
12 §Painelaitteen käyttäjä
Aluksen konepäällikön on painelaitelain (869/1999) 10 §:n mukaisesti nimettävä laivaväestä yksi tai useampi painelaitteen käyttäjä ja hänet on perehdytettävä aluksen painelaitteen käyttöön.
Painelaitteen käyttäjä hoitaa painelaitetta käytönvalvojan antamien määräysten ja ohjeiden mukaan.
Painelaitteen käyttäjän on oltava ammattitaitoinen tehtäviinsä perehdytetty henkilö.
13 §Moottorialuksen painelaitteen käytönvalvoja
Moottorialuksessa, jossa on höyrykattiloita, on käytönvalvojana toimivalla konepäällystöön kuuluvalla henkilöllä oltava:
14 §Pätevyyskirjan hakeminen
Pätevyyskirjaa koskevaan hakemukseen on liitettävä selvitys koulutuksesta ja työkokemuksesta. Hakemukseen on lisäksi liitettävä kopio aikaisemmin mahdollisesti myönnetystä pätevyyskirjasta. Hakemukseen on liitettävä myös passikuva, jos haettava pätevyyskirja on kuvallinen. Jos hakija hakee pätevyyskirjaa ensimmäistä kertaa, on hänen todistettava luotettavasti henkilöllisyytensä. Hakijan on lisäksi esitettävä selvitys siitä, että hänellä on merimiesten terveydentilasta annettujen säännösten ja määräysten mukainen terveys.
15 §Kansipäällystön pätevyyskirjat
Kansipäällystön pätevyyskirjoja ovat:
16 §Kuljettajankirja
Kuljettajankirjan saamisen edellytyksenä on:
17 §Kotimaanliikenteen laivurinkirja
Kotimaanliikenteen laivurinkirjan saamisen edellytyksenä on:
18 §Vahtiperämiehenkirja
Vahtiperämiehenkirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun meripalveluun tulee sisältyä vähintään kuusi kuukautta vahdinpitoon liittyviä kansipäällystön valvonnassa suoritettavia tehtäviä komentosillalla.
Kotimaanliikenteeseen rajoitetun vahtiperämiehenkirjan saamisen edellytyksenä ei ole meripalvelu kotimaanliikennettä laajemmassa liikenteessä.
19 §Yliperämiehenkirja
Yliperämiehenkirjan saamisen edellytyksenä on:
20 §Merikapteeninkirja
Merikapteeninkirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetun meripalvelun on oltava palvelua kansainvälisen liikenteen aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 500.
21 §Konepäällystön pätevyyskirjat
Konepäällystön pätevyyskirjoja ovat:
Konepäällystön pätevyyskirjat sähkömestarinkirjaa lukuun ottamatta annetaan joko moottori- tai höyryaluksia varten.
22 §Koneenhoitajankirja
Koneenhoitajankirjan saamisen edellytyksenä on:
Höyrykoneenhoitajankirjan haltijalta edellytetään moottorikoneenhoitajankirjan saamiseksi neljä kuukautta konepalvelua moottorialuksella. Vastaavasti moottorikoneenhoitajankirjan haltijalta edellytetään höyrykoneenhoitajankirjan saamiseksi neljä kuukautta konepalvelua höyryaluksella tai neljä kuukautta palvelua höyrykattilan käyttäjänä moottorialuksella, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 7, tai kuusi kuukautta höyrykattilan käyttäjänä maavoimalaitoksessa, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 80.
23 §Vahtikonemestarinkirja
Vahtikonemestarinkirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 3 kohdan b kohdassa tarkoitetusta 24 kuukauden ajasta on oltava
Liikenteen turvallisuusvirasto voi harkintansa mukaan hyväksyä 2 momentin 2 kohdassa mainitun palvelun sijaan hyväksyttyä koulutusta.
Höyryaluksen vahtikonemestarinkirjan haltijalta edellytetään moottorialuksen vahtikonemestarinkirjan saamiseksi kuusi kuukautta konepalvelua moottorialuksella, jonka koneteho on vähintään 350 kW. Vastaavasti moottorialuksen vahtikonemestarinkirjan haltijalta edellytetään höyryaluksen vahtikonemestarinkirjan saamiseksi kuusi kuukautta konepalvelua höyryaluksella tai kuusi kuukautta palvelua höyrykattilan käyttäjänä joko moottorialuksella, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 80, tai maavoimalaitoksessa, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 400.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua koulutusta ja siihen liittyvää harjoittelua tulee olla yhteensä vähintään 30 kuukautta, johon sisältyy vähintään kuusi kuukautta meripalvelua koneosastossa aluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kW tai jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 80. Lisäksi koulutus on järjestettävä siten, että se tuottaa tiedollisen pätevyyden sekä höyry- että moottorialuksen vahtikonemestarinkirjaa varten.
24 §Konemestarinkirja
Konemestarinkirjan saamisen edellytyksenä on:
Höyryaluksen konemestarinkirjan haltijalta edellytetään moottorialuksen konemestarinkirjan saamiseksi moottorialuksen vahtikonemestarinkirja. Tämän lisäksi edellytetään vähintään kuuden kuukauden mittaista, vahtikonemestarinkirjan saamisen jälkeistä työkokemusta konemestarina moottorialuksessa, jonka koneteho on vähintään 750 kW.
Vastaavasti moottorialuksen konemestarinkirjan haltijalta edellytetään höyryaluksen konemestarinkirjan saamiseksi höyryaluksen vahtikonemestarinkirja. Tämän lisäksi edellytetään vähintään kuuden kuukauden mittaista, vahtikonemestarinkirjan saamisen jälkeistä konepalvelua konemestarina höyry- tai moottorialuksessa, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 400, tai maavoimalaitoksessa, jonka teholuku on vähintään 1 300.
25 §Ylikonemestarinkirja
Ylikonemestarinkirjan saamisen edellytyksenä on:
Höyryaluksen ylikonemestarinkirjan haltijalta edellytetään moottorialuksen ylikonemestarinkirjan saamiseksi moottorialuksen konemestarinkirja. Tämän lisäksi edellytetään vähintään kuuden kuukauden mittaista, konemestarinkirjaan vaadittavan palvelun jälkeistä konepalvelua, konemestarina moottorialuksessa, jonka koneteho on vähintään 1 500 kW. Vastaavasti moottorialuksen ylikonemestarinkirjan haltijalta edellytetään höyryaluksen ylikonemestarinkirjan saamiseksi höyryaluksen konemestarinkirja. Tämän lisäksi edellytetään vähintään kuuden kuukauden mittaista, höyryaluksen konemestarinkirjaan vaadittavan palvelun jälkeistä konepalvelua höyry- tai moottorialuksessa, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 1 300, tai maavoimalaitoksessa, jonka teholuku on vähintään 1 600.
26 §Sähkömestarinkirja
Sähkömestarinkirjan saamisen edellytyksenä on:
27 §Miehistön pätevyyskirjat
Miehistön pätevyyskirjoja ovat:
28 §Kansimiehen pätevyyskirja
Kansimiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
29 §Kansimiehen koulutus
Kansimiehen koulutukseen on sisällytettävä:
Aluksen päällikön on annettava 1 momentin 1―4 kohdassa tarkoitettu koulutus ja siitä todistus, kun osaaminen on varmistettu.
30 §Vahtimiehen pätevyyskirja
Vahtimiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
31 §Matruusin ja konemiehen pätevyyskirja
Matruusin pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
Konemiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
32 §Pursimiehen ja korjausmiehen pätevyyskirja
Pursimiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
Korjausmiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
33 §Laivasähkömiehen pätevyyskirja
Laivasähkömiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
34 §Talousosaston pätevyyskirjat
Talousosaston pätevyyskirjoja ovat:
35 §Talousapulaisen pätevyyskirja
Talousapulaisen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
36 §Laivakokin pätevyyskirja
Laivakokin pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
37 §Kokkistuertin pätevyyskirja
Kokkistuertin pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
38 §Talousesimiehen pätevyyskirja
Talousesimiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
39 §Kalastusaluksen pätevyyskirjat
Kalastusaluksen pätevyyskirjoja ovat:
40 §Kalastusaluksen kuljettajankirja B
Kalastusaluksen kuljettajankirjan B saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 2 kohdassa säädetyt vaatimukset voidaan korvata 16 §:ssä tarkoitetulla kuljettajan koulutuksella.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuksi meripalveluksi muussa aluksessa kuin kalastus- tai kauppa-aluksessa suoritetun meripalvelun.
41 §Kalastusaluksen kuljettajankirja A
Kalastusaluksen kuljettajankirjan A saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu koulutus voidaan korvata kotimaanliikenteen laivurinkoulutuksella.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta enintään 12 kuukautta korvattavaksi koulutuksella tai ohjatulla harjoittelulla.
42 §Kalastusaluksen laivurinkirja B
Kalastusaluksen laivurinkirjan B saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu koulutus voidaan korvata vahtiperämiehen koulutuksella.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta enintään 12 kuukautta korvattavaksi koulutuksella tai ohjatulla harjoittelulla.
43 §Kalastusaluksen laivurinkirja A
Kalastusaluksen laivurinkirjan A saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu koulutus voidaan korvata vahtiperämiehen koulutuksella.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta enintään kuusi kuukautta korvattavaksi meripalvelulla vahtiperämiehenä kauppa-aluksessa.
44 §Vaihtoehtoiset pätevyyskirjat
Henkilöllä, jolla on vähintään vahtiperämiehen pätevyys ja joka on suorittanut vahtikonemestarin koulutuksen sekä laivakoneiden käyttöön ja huoltoon perehdyttävän vähintään kuuden kuukauden ohjatun harjoitteluohjelman, saa pätevyyden toimia yleistoimihenkilönä kansi- ja koneosaston vahtipäällystötehtävissä. Vastaavasti henkilö, jolla on vähintään vahtikonemestarin pätevyys ja joka on suorittanut vahtiperämiehen koulutuksen ja jolla on vähintään kuusi kuukautta harjoitteluohjelman mukaista meripalvelua komentosillan merivahdinpitoon liittyvissä tehtävissä, saa pätevyyden vahtipäällystötehtäviin.
Pätevyyden toimia yleistoimihenkilönä yliperämiehen tai konemestarin tehtävissä saa henkilö, jolla on yliperämiehenkirja, vahtikonemestarinkirja ja 12 kuukautta meripalvelua vahtikonemestarina tai konemestarinkirja, vahtiperämiehenkirja ja 12 kuukautta meripalvelua vahtiperämiehenä komentosiltavahdissa.
Tätä pykälää sovellettaessa on otettava huomioon, mitä 8 §:ssä säädetään aluksen päällikön pätevyydestä ja 9 §:ssä konepäällikön pätevyydestä.
45 §Vuokraveneen kuljettajankirja
Vuokraveneen kuljettajankirjan saamisen edellytyksenä on:
46 §Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja
Kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan saamisen edellytyksenä on:
47 §Laivaväkeen kuuluvien hätätilanne- ja terveydenhuoltokoulutus
Laivaväkeen kuuluvalta henkilöltä, jolla on aluksen hälytysluetteloon kuuluvia tehtäviä, vaaditaan hänelle määrättyjen tehtävien mukainen peruskoulutus hätätilanteiden varalta.
Laivaväeltä vaaditaan tehtävien mukainen palokoulutus.
Ensiavun antamisesta vastuussa olevalta edellytetään ensiapukoulutus.
Lääkintähuollosta vastuussa olevalta edellytetään laivaväen terveydenhuoltokoulutus. Koulutus on uusittava viiden vuoden välein.
Laivaväkeen kuuluvien henkilöiden, joilla ei ole aluksen hälytysluettelon mukaisia tehtäviä, on oltava aluskohtaisesti perehdytetty hätätilanteisiin.
Matkustaja-aluksen laivaväellä, joka on määrätty auttamaan matkustajia hätätilanteessa, on oltava riittävä kielitaito, jotta hätätilanneohjeiden antaminen ja matkustajien opastaminen Suomen ja ulkomaiden välisessä liikenteessä voi tapahtua suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä mahdollisuuksien mukaan määrämaan kielellä.
Turvallisuustehtävissä matkustaja-aluksilla työskentelevien on työssäoloaikana pukeuduttava niin, että matkustajat voivat helposti tunnistaa heidät laivaväkeen kuuluviksi.
Kansimiehellä, joka palvelee sellaisessa kotimaanliikenteen aluksessa, jonka matkustajamäärä on yli 250, tulee olla STCW-yleissopimuksen mukainen hätätilanteiden peruskoulutus.
Hätätilanteiden peruskoulutuksen suorittamisesta voidaan antaa pätevyyskirja.
48 §Pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen pätevyysvaatimukset
Pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
Nopean valmiusveneen kuljettajankirjan saamisen edellytyksenä on pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen pätevyyskirja ja nopean valmiusveneen käsittelykoulutus.
49 §Ro-ro-matkustaja-aluksen ja muun matkustaja-aluksen laivaväen lisäpätevyydet
Ro-ro-matkustaja-aluksen laivaväeltä, joka on vastuussa ro-ro-matkustaja-aluksella matkustajien avustamisesta hätätilanteissa, vaaditaan sen pätevyyskirjan lisäksi, mitä toimeen muuten vaaditaan, ro-ro-matkustaja-aluksiin perehdyttävä hätätilanne- ja turvallisuuskoulutus.
Muun matkustaja-aluksen kuin ro-ro-matkustaja-aluksen laivaväeltä, joka on vastuussa matkustajien avustamisesta hätätilanteissa, vaaditaan sen pätevyyskirjan lisäksi, mitä toimeen muuten vaaditaan, matkustaja-aluksiin perehdyttävä hätätilanne- ja turvallisuuskoulutus.
Ro-ro-matkustaja-aluksen päälliköltä, yliperämieheltä, konepäälliköltä, 1. konemestarilta ja muulta henkilöltä, joka on välittömässä vastuussa matkustajien avustamisesta hätätilanteissa tai jolla on välitön vastuu alusturvallisuudesta tai lastista ja sen kiinnittämisestä tai luukkujen ja porttien sulkemisesta, vaaditaan sen pätevyyskirjan lisäksi, mitä toimeen muuten vaaditaan, ro-ro-matkustaja-aluksien laivaväen erikoisturvallisuuskoulutus.
Muun matkustaja-aluksen kuin ro-ro-matkustaja-aluksen päälliköltä, yliperämieheltä, konepäälliköltä, 1. konemestarilta ja muulta henkilöltä, joka on välittömässä vastuussa matkustajien avustamisesta hätätilanteissa tai jolla on välitön vastuu alusturvallisuudesta tai matkustajien alukseen nousemisesta ja aluksesta poistumisesta taikka kriisitilanteiden hallitsemisesta, vaaditaan sen pätevyyskirjan lisäksi, mitä toimeen muuten vaaditaan, matkustaja-aluksien laivaväen erikoisturvallisuuskoulutus.
Edellä 3 ja 4 momentissa mainituissa tehtävissä toimivien henkilöiden on uusittava erikoisturvallisuuskoulutus viiden vuoden välein tai heidän on muulla tavoin todistettava, että he ovat säilyttäneet vaaditun pätevyystason.
Koulutuksesta annetaan joko erillinen todistus tai asiasta tehdään merkintä aluksella pidettävään luetteloon.
50 §Aluksen turvapäällikön pätevyyskirja
Aluksen turvapäällikön pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
51 §Säiliöaluksen laivaväen lisäpätevyydet
Laivaväeltä, joka on vastuussa säiliöaluksella lastin käsittelystä, vaaditaan sen pätevyyskirjan lisäksi, mikä toimeen muuten vaaditaan:
Öljysäiliöaluksen, kemikaalisäiliöaluksen ja nestemäistä kaasua kuljettavan säiliöaluksen päälliköltä, yliperämieheltä, konepäälliköltä, 1. konemestarilta ja muulta henkilöltä, joka on välittömässä vastuussa lastin käsittelystä, vaaditaan sen pätevyyskirjan lisäksi, mikä toimeen muuten vaaditaan:
Edellä 2 momentin 2 kohdassa mainittu kuuden kuukauden meripalvelu voidaan lukea pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä olevaan meripalveluun.
Jos henkilöllä on jokin 2 momentin mukainen pätevyyskirja, hän saa toisen alustyypin lastin käsittelyyn oikeuttavan pätevyystodistuksen suoritettuaan 2 momentissa tarkoitetun erikoiskoulutuksen ja hankittuaan kolmen kuukauden meripalvelun kyseisen tyyppisellä säiliöaluksella.
52 §Pätevyyskirjojen voimassaolo ja uusiminen
Kansi- ja konepäällystön pätevyyskirjat sekä 51 §:ssä mainitut säiliöaluksen laivaväen lisäpätevyyskirjat, lukuun ottamatta kotimaanliikenteeseen oikeuttavia pätevyyskirjoja, annetaan viideksi vuodeksi.
Kalastusaluksen laivurinkirja A ja laivurinkirja B annetaan viideksi vuodeksi.
Pätevyyskirjaa tai lisäpätevyyskirjaa uusittaessa pätevyyskirjan tai lisäpätevyyskirjan haltijan on esitettävä selvitys siitä, että hän on säilyttänyt ammattipätevyytensä ja että hänen terveydentilansa täyttää merimiesten terveydentilaa koskevien säännösten ja määräysten mukaiset vaatimukset.
Pätevyyskirjan haltijan katsotaan säilyttäneen ammattipätevyytensä, jos:
Edellä 51 §:ssä mainitun säiliöaluksen laivaväen lisäpätevyyskirjan haltijan katsotaan säilyttäneen pätevyytensä, jos:
53 §Kalastusaluksen pätevyyskirjojen uusiminen
Pätevyyskirjaa uusittaessa pätevyyskirjan haltijan on esitettävä selvitys siitä, että hänen terveydentilansa täyttää merimiesten terveydentilaa koskevien säännösten ja määräysten mukaiset vaatimukset ja että hän on säilyttänyt ammattipätevyytensä.
Pätevyyskirjan haltijan on katsottava säilyttäneen ammattipätevyytensä, jos:
54 §Muiden valtioiden toimivaltaisten viranomaisten antamien pätevyyskirjojen tunnustaminen
Euroopan talousalueen valtion (ETA-valtio) toimivaltaisen viranomaisen ETA-valtion kansalaisille antama STCW-yleissopimuksen mukainen pätevyyskirja on tunnustettava. Kirjallisesta hakemuksesta Liikenteen turvallisuusvirasto antaa pätevyyskirjan tunnustamisesta kelpoisuustodistuksen.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää muun kuin ETA-valtion toimivaltaisen viranomaisen antaman STCW-yleissopimuksen mukaisen pätevyyskirjan haltijalle kirjallisesta hakemuksesta luvan toimia suomalaisessa aluksessa tietyssä toimessa siten kuin mainitussa yleissopimuksessa määrätään. Hakemukseen on liitettävä kyseisen viranomaisen antama pätevyyskirja sekä selvitys hakijan koulutuksesta, työkokemuksesta ja terveydentilasta sekä passivalokuva. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa pätevyyskirjan tunnustamisesta kelpoisuustodistuksen, josta on käytävä ilmi sen voimassaoloaika.
Muuhun kuin ETA-valtion kansalaiseen, jolle on myönnetty ETA-valtion pätevyyskirja, sovelletaan mitä 2 momentissa säädetään.
Edellä 2 momentissa tarkoitetut kelpoisuustodistukset on myönnettävä STCW-yleissopimuksen VI artiklan 2 kappaleen mukaisesti.
55 §
Muiden kuin ETA-valtioiden toimivaltaisten viranomaisten antamien pätevyyskirjojen tunnustamisen peruuttaminen Jos Liikenteen turvallisuusvirasto havaitsee, että muun kuin ETA-valtion toimivaltaisen viranomaisen antama pätevyyskirja ei enää täytä STCW-yleissopimuksen asettamia vaatimuksia, sen on ilmoitettava asiasta viipymättä Euroopan yhteisöjen komissiolle.
Pätevyyskirjan tunnustaminen ja kelpoisuustodistus voidaan peruuttaa vähimmäiskoulutusdirektiivin mukaisesti.
56 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.
Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2009 Liikenneministeri Anu Vehviläinen Hallitusneuvos Anna Sotaniemi