Valtioneuvoston asetus työntekijöiden suojelemiseksi biologisista tekijöistä aiheutuvilta vaaroilta
Mistä säädöksessä on kyse?
Tämä asetus koskee työntekijöiden suojelemista biologisista tekijöistä ja terävistä instrumenteista aiheutuvilta vaaroilta työssä. Se asettaa vaatimuksia vaarojen arvioinnille, ehkäisylle ja torjunnalle.
Kenelle: Työnantajia, joiden työntekijät altistuvat tai voivat altistua biologisille tekijöille tai terävien instrumenttien aiheuttamalle vaaralle; Työntekijöitä, jotka työskentelevät aloilla kuten elintarviketeollisuus, maatalous, sosiaali- ja terveydenhuoltoala, jätteiden käsittely ja tutkimustyö.
Määräajat:
- Työnantajan on tehtävä työsuojeluviranomaiselle kirjallinen ennakkoilmoitus, kun työssä käsitellään ensimmäistä kertaa ryhmään 2, 3 tai 4 kuuluvia biologisia tekijöitä, vähintään 30 päivää ennen työn aloittamista.
Keskeiset tiedot
- Maa
- Suomi
- Oikeudenala
- Työoikeus
- Pykälät
- 19
- Lähde
- opendata.finlex.fi
- Teksti haettu
- Selitys päivitetty
Mitä säädös sääntelee?
- Työssä esiintyvien biologisten tekijöiden ja terävien instrumenttien aiheuttamien vaarojen selvittämistä ja arviointia.
- Toimenpiteitä biologisten tekijöiden altistumisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.
- Työntekijöille annettavaa opetusta ja ohjausta sekä henkilökohtaista suojautumista.
- Ilmoitusvelvollisuutta työsuojeluviranomaiselle ja toimenpiteitä terveydenhuoltoalan terävien instrumenttien vaarojen poistamiseksi.
Ketä säädös koskee?
- Työnantajia, joiden työntekijät altistuvat tai voivat altistua biologisille tekijöille tai terävien instrumenttien aiheuttamalle vaaralle.
- Työntekijöitä, jotka työskentelevät aloilla kuten elintarviketeollisuus, maatalous, sosiaali- ja terveydenhuoltoala, jätteiden käsittely ja tutkimustyö.
Mitkä ovat keskeiset kohdat?
- Biologiset tekijät jaetaan neljään ryhmään niiden aiheuttaman vaaran mukaan (1-4 ryhmä).
- Työnantajan on korvattava vaarallinen biologinen tekijä mahdollisuuksien mukaan vähemmän vaarallisella.
- Työnantajan on tehtävä työsuojeluviranomaiselle kirjallinen ennakkoilmoitus, kun työssä käsitellään ensimmäistä kertaa ryhmään 2, 3 tai 4 kuuluvia biologisia tekijöitä, vähintään 30 päivää ennen työn aloittamista.
- Terävien instrumenttien tarpeeton käyttö on kielletty terveydenhuoltoalalla, ja työnantajan on käytettävä instrumentteja, joissa on sisäänrakennettuja turvallisuusteknisiä suojamekanismeja.
Työoikeus
Lakiteksti
Lakiteksti
Sisällys (19)
- 1 § Soveltamisala
- 2 § Määritelmät
- 3 § Biologisten tekijöiden jakaminen ryhmiin
- 4 § Biologisen tekijän luokittelu
- 5 § Biologisen tekijän korvaaminen
- 6 § Vaarojen selvittäminen ja arviointi
- 7 § Vaarojen arvioinnissa huomioon otettavat seikat
- 8 § Biologisille tekijöille altistumisen ehkäiseminen tai vähentäminen
- 9 § Työntekijöille annettava opetus ja ohjaus
- 10 § Henkilökohtainen suojautuminen
- 11 § Tiedottaminen työntekijöille erityistapauksissa
- 12 § Rokotukset ja estolääkkeet
- 13 § Ilmoitus työsuojeluviranomaiselle
- 14 §
- 15 §
- 16 § Muut terveys- ja eläinlääkintäpalveluyksiköt kuin diagnostiset laborat
- 17 § Erityistoimenpiteet laboratorioissa ja eläintiloilla
- 18 § Eristystoimenpiteet teollisissa prosesseissa
- 19 § Voimaantulo
2017 933/2017 Valtioneuvoston asetus työntekijöiden suojelemiseksi biologisista tekijöistä aiheutuvilta vaaroilta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään työturvallisuuslain (738/2002), työterveyshuoltolain (1383/2001) 12 §:n 4 momentin sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 48 §:n 3 momentin nojalla:
1 §Soveltamisala
Tätä asetusta sovelletaan työhön, jossa työntekijät altistuvat tai voivat altistua biologisille tekijöille tai terävien instrumenttien aiheuttamalle vaaralle.
Jos työssä altistutaan tai voidaan altistua vain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetulle biologiselle tekijälle eikä tunnistettavaa vaaraa terveydelle ole, ei kuitenkaan sovelleta 7–17 §:ää.
Jos työn pääasiallinen tarkoitus ei ole työskentely biologisilla tekijöillä, mutta työskentely voi johtaa biologisille tekijöille altistumiseen, sovelletaan 1, 2, 5, 6, 9–11, 14 ja 15 §:ää, jollei 6 §:n mukainen vaarojen arviointi osoita sitä tarpeettomaksi, seuraavilla toimialoilla ja tehtävissä:
Työntekijöiden terveydentilan seurannasta säädetään työterveyshuoltolaissa (1383/2001). Muuntogeenisten organismien luokittelusta säädetään geenitekniikkalaissa (377/1995).
2 §Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
3 §Biologisten tekijöiden jakaminen ryhmiin
Biologiset tekijät jaetaan neljään ryhmään niiden aiheuttaman vaaran mukaan seuraavasti:
4 §Biologisen tekijän luokittelu
Jos terveydelle vaarallista tai mahdollisesti vaarallista biologista tekijää ei ole luokiteltu työturvallisuuslain (738/2002) 40 §:n 3 momentin nojalla annetuissa säännöksissä, työnantajan on luokiteltava biologinen tekijä tämän asetuksen 3 §:n mukaisesti. Jos työnantaja ei tiedä, mihin ryhmään biologinen tekijä pitäisi luokitella, työnantajan on luokiteltava biologinen tekijä mahdollisista ryhmistä korkeimpaan ryhmään.
5 §Biologisen tekijän korvaaminen
Työnantajan on korvattava vaarallinen biologinen tekijä mahdollisuuksien mukaan sellaisella biologisella tekijällä, joka ei ole käyttöolosuhteissa vaarallinen tai joka on terveydelle vähemmän vaarallinen.
6 §Vaarojen selvittäminen ja arviointi
Työnantajan on selvitettävä ja tunnistettava työssä esiintyvien biologisten tekijöiden aiheuttamat vaarat ja arvioitava niiden merkitys työntekijän turvallisuudelle ja terveydelle.
Työssä, jossa työntekijät voivat altistua useille biologisille tekijöille, vaara on arvioitava kaikkien biologisten tekijöiden yhdessä aiheuttaman vaaran perusteella.
Työnantajalla on oltava hallussaan 1 momentissa tarkoitettu selvitys ja arviointi. Työnantajan on pidettävä selvitys ja arviointi ajan tasalla.
7 §Vaarojen arvioinnissa huomioon otettavat seikat
Työnantajan on otettava vaarojen arvioinnissa huomioon erityisesti:
8 §Biologisille tekijöille altistumisen ehkäiseminen tai vähentäminen
Työnantajan on poistettava biologisista tekijöistä aiheutuvat vaara- ja haittatekijät tai, jos niitä ei voida poistaa, vähennettävä niille altistuminen mahdollisimman vähäiseksi.
Työnantajan on altistumisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi:
9 §Työntekijöille annettava opetus ja ohjaus
Työnantajan on annettava opetusta ja ohjausta erityisesti:
10 §Henkilökohtainen suojautuminen
Työnantajan on varmistettava, että:
Biologisilla tekijöillä mahdollisesti kontaminoituneet työvaatteet ja suojavälineet, mukaan lukien 2 kohdassa tarkoitettu suojavaatetus ja erityisvaatetus, on riisuttava työskentelyalueelta poistuttaessa ja säilytettävä erillään muusta vaatetuksesta.
Työnantajan on varmistettava, että 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut vaatteet puhdistetaan asianmukaisesti tai tarvittaessa hävitetään.
11 §Tiedottaminen työntekijöille erityistapauksissa
Työnantajan on laadittava työpaikalle kirjalliset ohjeet menettelytavoista 3 ja 4 ryhmään kuuluvien biologisten tekijöiden käsittelyyn sekä vakavien vaaratilanteiden ja onnettomuuksien varalle.
Työnantajan on ilmoitettava viivytyksettä työntekijöille tai heidän edustajilleen vaaratilanteista tai onnettomuuksista, joihin on voinut liittyä biologisen tekijän leviäminen ja jotka voivat aiheuttaa vakavan tartunnan tai vakavan sairauden.
Työnantajan on ilmoitettava viivytyksettä työntekijöille tai heidän edustajilleen yrityksessä tai laitoksessa sattuneesta vakavasta vaaratilanteesta tai onnettomuudesta, sen syistä ja korjaavista toimenpiteistä.
12 §Rokotukset ja estolääkkeet
Työnantajan on tarjottava kustannuksellaan työntekijöille, jotka voivat altistua työssä biologiselle tekijälle, jolle he eivät ole ennestään immuuneja, estolääkitys tai rokotus, jos sellainen on olemassa.
13 §Ilmoitus työsuojeluviranomaiselle
Työnantajan on tehtävä työsuojeluviranomaiselle kirjallinen ennakkoilmoitus, kun työssä ensimmäistä kertaa käsitellään ryhmään 2, 3 tai 4 kuuluvia biologisia tekijöitä.
Työnantajan on tehtävä ilmoitus myös, kun ensimmäistä kertaa käytetään sellaista uutta ryhmään 4 kuuluvaa biologista tekijää ja sellaista uutta ryhmään 3 kuuluvaa biologista tekijää, jonka työnantaja itse väliaikaisesti luokittelee tähän ryhmään kuuluvaksi. Ilmoitus on tehtävä vähintään 30 päivää ennen työn aloittamista. Uusi ilmoitus on tehtävä aina olosuhteiden olennaisesti muuttuessa.
Ryhmään 4 kuuluvien biologisten tekijöiden diagnostisointipalvelutoimintaa tarjoavilta laboratorioilta vaaditaan ainoastaan ilmoitus aikomuksesta käsitellä biologisia tekijöitä.
Ilmoituksessa ja ennakkoilmoituksessa on mainittava:
3)
6 §ssä tarkoitetun arvioinnin tulokset;
14 §
Toimenpiteet terveydenhuoltoalan terävien instrumenttien aiheuttamien biologisten tekijöiden vaarojen poistamiseksi tai vähentämiseksi Terävien instrumenttien tarpeeton käyttö on kielletty. Työnantajan on käytettävä instrumentteja, joissa on sisäänrakennettuja turvallisuusteknisiä suojamekanismeja. Työnantajan on kiellettävä neulojen laittaminen käytön jälkeen takaisin neulansuojukseen, jos tapaturman vaaraa ei voida tehokkaasti vähentää käyttämällä apuna sopivaa laitetta, työkalua tai muuta apuvälinettä.
Työpaikalla on oltava käytössä turvalliset terävien instrumenttien ja saastuneen jätteen hävittämismenettelyt. Kertakäyttöisten terävien instrumenttien hävittämistä varten on oltava selvästi merkityt ja teknisesti turvalliset säiliöt. Säiliöt on sijoitettava mahdollisimman lähelle tiloja, joissa instrumentteja käsitellään.
15 §
Toimenpiteet terävien instrumenttien aiheuttamien biologisten tekijöiden tapaturmien tai vaaratilanteiden estämiseksi Työpaikalla on oltava käytössä kaikkien työntekijöiden tietoon saatetut menettelytavat terävän instrumentin aiheuttaman tapaturman varalta. Työantajan on selvitettävä tapaturman tai vaaratilanteen syyt ja vallinneet olosuhteet, kirjattava, mitä on tapahtunut, ja ryhdyttävä tapauksen edellyttämiin toimenpiteisiin vastaavan vaaratilanteen tai tapaturman estämiseksi.
Työnantajan on otettava huomioon ensiapuvalmiuden suunnittelussa ja järjestämisessä estolääkitys, mahdollinen rokotus, lääketieteelliset testit sekä terveystarkastukset, joista päättää laillistettu lääkäri lääketieteellisin perustein.
Työntekijän on viipymättä ilmoitettava työnantajalle tapaturmasta tai vaaratilanteesta, johon liittyy terävä instrumentti, joka voi aiheuttaa veriteitse tarttuvan infektion.
16 §Muut terveys- ja eläinlääkintäpalveluyksiköt kuin diagnostiset laboratoriot
Työnantajan on tehdessään 6 §:n mukaista vaarojen arviointia muissa terveys- ja eläinlääkintäpalveluyksiköissä kuin diagnostisissa laboratorioissa kiinnitettävä erityistä huomiota:
Työnantajan on käsiteltävä ja hävitettävä kontaminoitunut jäte turvallisesti. Työnantajan on puhdistettava ja desinfioitava ne paikat, joissa on käsitelty kontaminoitunutta jätettä.
Työnantajan on suoritettava tarpeelliset liitteen II sarakkeessa A tarkoitetut toimenpiteet tartuntavaaran vähentämiseksi mahdollisimman pieneksi, jos eristystiloissa on ryhmään 3 tai 4 kuuluvan biologisen tekijän tartuttamia ihmisiä tai eläimiä taikka ihmisiä tai eläimiä, joiden epäillään saaneen tällaisen tartunnan.
17 §Erityistoimenpiteet laboratorioissa ja eläintiloilla
Biologisille tekijöille määritellään eristystaso vaaran suuruuden mukaan. Laboratorioissa ja niiden eläintiloilla, joissa pidetään eläimiä, jotka on tartutettu tarkoituksella 2, 3 tai 4 ryhmään kuuluvilla biologisilla tekijöillä tai jotka ovat tai joiden epäillään olevan sellaisten tekijöiden kantajia, on määriteltävä:
Toimenpiteitä, joihin liittyy biologisten tekijöiden käsittelyä, saa tehdä:
Laboratorioissa, joissa käsitellään näytteitä, joista ei tiedetä, onko niissä ihmiselle sairautta aiheuttavia biologisia tekijöitä, ja joissa ei ole tarkoituksena käyttää biologisia tekijöitä sellaisenaan, on käytettävä vähintään eristystasoa 2.
Eristystasoja 3 ja 4 on käytettävä, jos se on tarpeen eikä alempi eristystaso työsuojeluviranomaisen mukaan ole riittävä.
18 §Eristystoimenpiteet teollisissa prosesseissa
Ryhmään 2, 3 tai 4 kuuluvia biologisia tekijöitä käyttävien teollisten prosessien osalta on 17 §:n 2 momentissa säädettyjä eristystoimenpiteitä sovellettava myös teollisiin prosesseihin liitteen III mukaisesti.
Ryhmään 2, 3 tai 4 kuuluvia biologisia tekijöitä käyttävien teollisten prosessien osalta kaikki sellaiset tässä pykälässä tarkoitetut tehtävät, joissa ei ole voitu arvioida biologista tekijää lopullisesti mutta joiden osalta odotettavissa olevaan käyttöön voi liittyä työntekijöille vakava terveysvaara, ovat sallittuja vain työpaikoilla, joissa eristys vastaa vähintään liitteessä III tarkoitettua eristystasoa 3.
Ryhmään 2, 3 tai 4 kuuluvien biologisten tekijöiden käyttöön liittyvien vaarojen arvioinnin mukaisesti työsuojeluviranomainen voi päättää sopivista toimenpiteistä, joita on sovellettava näihin ryhmiin kuuluvien biologisten tekijöiden käyttöön.
19 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2018. Tällä asetuksella kumotaan työntekijöiden suojelemisesta työhön liittyvältä biologisten tekijöiden aiheuttamalta vaaralta annettu valtioneuvoston päätös (1155/1993) ja terävien instrumenttien aiheuttamien tapaturmien ehkäisemisestä terveydenhuoltoalalla annettu valtioneuvoston asetus (317/2013).
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/54/EY (3200L0054); EUVL L 262, 17.10.2000, s. 21 Neuvoston direktiivi 2010/32/EU (32010L0032); EUVL L 134, 1.6.2010, s. 66 Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 2017 Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila Hallitussihteeri Tuula Andersin Liite I Liite 1: TARTUNTAVAARAA OSOITTAVA MERKKI Liite II ERISTYSMENETELMIÄ JA ERISTYSTASOJA KOSKEVIA SEIKKOJA A.
B.
Eristysmenetelmät Eristystasot 2 3 4 1. Työpaikka on eristettävä kaikesta muusta toiminnasta samassa rakennuksessa Ei Suositellaan Kyllä 2. Työpaikan tulo- ja poistoilma suodatetaan käyttäen HEPA-suodatinta tai vastaavaa Ei Kyllä, poistoilma Kyllä, poisto- ja tuloilma 3. Sisäänpääsy rajataan ainoastaan nimettyihin työntekijöihin Suositellaan Kyllä Kyllä, ilma-sulun kautta 4. Työpaikan tulee olla suljettavissa ilmatiiviisti desinfioinnin mahdollistamiseksi Ei Suositellaan Kyllä 5. Desinfiointimenettelystä erilliset ohjeet Kyllä Kyllä Kyllä 6. Työpaikalla on pidettävä alipaine Ei Suositellaan Kyllä 7. Tehokas tartunnanlevittäjien kuten jyrsijöiden ja hyönteisten valvonta Suositellaan Kyllä Kyllä 8. Vettä läpäisemättömät ja helposti pestävät pinnat Kyllä, työtasoilla Kyllä, työtasoilla ja lattialla Kyllä, työtasoilla, seinillä, lattialla ja katossa 9. Happoja, emäksiä, liuotinaineita ja desinfektioaineita kestävät pinnat Suositellaan Kyllä Kyllä 10. Biologisen tekijän turvallinen säilytys Kyllä Kyllä Kyllä, varma säilytys 11. Sisällä olevien näkemiseksi tulee olla havainnointi-ikkuna tai vastaava järjestely Suositellaan Suositellaan Kyllä 12. Laboratoriossa tulee olla vain siellä käytettävät laitteet Ei Suositellaan Kyllä 13. Tartunnan saanutta materiaalia mukaan lukien eläimet on käsiteltävä turvakaapissa, eristetyssä tilassa tai muutoin sopivasti eristettynä Milloin se on tarpeellista Kyllä, milloin tartunta voi tapahtua ilmateitse Kyllä 14. Jätteidenpolttouuni eläinruhojen hävittämiseksi Suositellaan Kyllä(saatavilla) Kyllä, paikan päällä Liite III TEOLLISTEN PROSESSIEN ERISTYS 1 ryhmän biologiset tekijät Työssä 1 ryhmän biologisilla tekijöillä mukaan lukien elävät tai heikennetyt rokotteet on noudatettava hyvän työsuojelun ja työhygienian periaatteita.
2–4 ryhmien biologiset tekijät Saattaa olla tarkoituksenmukaista valita ja yhdistellä alla olevien eri ryhmien eristysvaatimuksia kuhunkin eri prosessiin tai prosessin osaan liittyneen vaaran arvioinnin perusteella.
Eristysmenetelmät Eristystasot 2 3 4 1. Elinkykyisiä organismeja tulisi käsitellä järjestelmässä, joka fyysisesti erottaa prosessin ympäristöstä:
Kyllä Kyllä Kyllä 2. Suljetusta järjestelmästä johdettavia poistokaasuja tulisi käsitellä:
Päästön minimoimiseksi Päästön minimoimiseksi Päästön minimoimiseksi 3. Näytteenotto, materiaalien lisääminen suljettuun järjestelmään sekä elinkykyisten organismien siirtäminen toiseen suljettuun järjestelmään tulisi suorittaa:
Päästön minimoimiseksi Päästön estämiseksi Päästön estämiseksi 4. Viljelmäliuoksia ei saisi poistaa suljetusta järjestelmästä ennen kuin elinkykyiset organismit on:
Inaktivoitu luotettavalla menetelmällä Inaktivoitu luotettavalla kemiallisella tai fysikaalisella menetelmällä Inaktivoitu luotettavalla kemiallisella tai fysikaalisella menetelmällä 5. Sulut tulisi suunnitella:
Päästön minimoimiseksi Päästön estämiseksi Päästön estämiseksi 6. Suljettujen järjestelmien tulisi sijaita valvotulla alueella Vapaaehtoinen Vapaaehtoinen Kyllä, tarkoituksella rakennettuna