Valtioneuvoston asetus vuodelta 2002 maksettavasta kasvinviljelyn kansallisesta tuesta
Mistä säädöksessä on kyse?
Tämä asetus säätelee kasvinviljelyn kansallisen tuen maksamista maa- ja puutarhataloustuottajille vuodelta 2002 pinta-alaperusteisesti. Tuen saaminen edellyttää ympäristöehtojen noudattamista.
Kenelle: Maa- ja puutarhataloustuottajia, jotka viljelevät tukikelpoisia kasveja; Viljelijöitä, jotka ovat antaneet maatalouden ympäristötukisitoumuksen tai sitoutuvat noudattamaan ympäristöehtoja.
Keskeiset tiedot
- Maa
- Suomi
- Oikeudenala
- Pankki-, vakuutus- ja rahoitusmarkkinaoikeus
- Pykälät
- 15
- Lähde
- opendata.finlex.fi
- Teksti haettu
- Selitys päivitetty
Mitä säädös sääntelee?
- Kasvinviljelyn kansallisen tuen maksamista vuodelta 2002.
- Tukikelpoisten kasvien ja viljelyalojen määritelmiä.
- Ympäristöehtoja, jotka viljelijöiden on täytettävä tuen saamiseksi.
- Eri tukialueiden ja kasvien tukimääriä.
Ketä säädös koskee?
- Maa- ja puutarhataloustuottajia, jotka viljelevät tukikelpoisia kasveja.
- Viljelijöitä, jotka ovat antaneet maatalouden ympäristötukisitoumuksen tai sitoutuvat noudattamaan ympäristöehtoja.
Mitkä ovat keskeiset kohdat?
- Tukikelpoisen kasvulohkon vähimmäispinta-ala on viisi aaria.
- Tukea maksetaan pinta-alalta vain kerran kasvukauden aikana, vaikka samalla alalla viljeltäisiin useita tukikelpoisia kasveja.
- Tuen maksamisen edellytyksenä on, että viljelijä on antanut maatalouden ympäristötukisitoumuksen vuosina 1998, 2000, 2001 tai 2002, tai sitoutuu noudattamaan ympäristöehtoja yhden vuoden ajan.
- Nurmitukea voidaan maksaa nautakarja-, lammas-, vuohi- ja hevostilojen nurmialalle enintään 202 euroa/ha tukialueilla A ja B, ja enintään 101 euroa/ha tukialueilla C1–C4.
Pankki-, vakuutus- ja rahoitusmarkkinaoikeus
Pankki-, vakuutus- ja rahoitusmarkkinaoikeus
Lakiteksti
Lakiteksti
Sisällys (15)
- 1 § Soveltamisala
- 2 § Määritelmät
- 3 § Tukialueet
- 4 § Kasvintuotannon tukien määräytymisestä
- 5 § Maatalouden ympäristötukisitoumuksen antaneet viljelijät
- 6 § Yksivuotisen ympäristösitoumuksen vuonna 2002 antavat viljelijät
- 7 § Ahvenanmaa
- 8 § Tuen määrästä ja määräytymisperusteista
- 9 § Nurmituki
- 10 § Rehuviljatuki
- 11 § Tilan tuotantosuunnan määräytyminen
- 12 § Viherheinätuki
- 13 § Mallasohratuki
- 14 § Rekisterit
- 15 § Voimaantulo
2002 24/2002 Valtioneuvoston asetus vuodelta 2002 maksettavasta kasvinviljelyn kansallisesta tuesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa- ja metsätalousministeriön esittelystä, säädetään maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista 28 päivänä joulukuuta 2001 annetun lain (1559/2001) 4 §:n 2 momentin, 7 §:n 1 momentin sekä 9 §:n 3 momentin nojalla:
1 luku
Yleiset säännökset
1 §Soveltamisala
Maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) 6 §:ssä tarkoitettuna kasvinviljelyn kansallisena tukena maksetaan maa- ja puutarhataloustuottajille vuodelta 2002 pinta-alaperusteista kasvinviljelyn kansallista tukea kasvintuotannolle siten kuin tässä asetuksessa säädetään.
2 §Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
3 §Tukialueet
Tuet maksetaan alueittain eriytettyinä noudattaen liitteessä 1 olevaa tukialuejakoa.
4 §Kasvintuotannon tukien määräytymisestä
Tukikelpoisen kasvulohkon vähimmäispinta-ala on viisi aaria.
Tuki maksetaan pinta-alalta vain kerran, vaikka samalla alalla viljellään saman kasvukauden aikana useita tukikelpoisia kasveja peräkkäin.
Kasvintuotannon tukia ei makseta kasvimaaksi ilmoitetuille aloille.
2 luku
Ympäristöehdot
5 §Maatalouden ympäristötukisitoumuksen antaneet viljelijät
Tuen maksamisen edellytyksenä on, että viljelijä on vuonna 2000, 2001 tai 2002 antanut luonnonhaittakorvauksesta ja maatalouden ympäristötuesta annetun valtioneuvoston asetuksessa (644/2000) tarkoitetun maatalouden ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteitä koskevan sitoumuksen tai on vuonna 1998 antanut maatalouden ympäristötuesta annetun valtioneuvoston päätöksen (760/1995) mukaisen ympäristötuen perustukea koskevan sitoumuksen.
Tuen edellytyksenä olevia ympäristöehtoja tulee noudattaa tilan koko peltoalalla riippumatta siitä onko tilan koko peltoala ympäristötukisitoumuksen piirissä.
6 §Yksivuotisen ympäristösitoumuksen vuonna 2002 antavat viljelijät
Tukea voidaan maksaa viljelijöille, jotka eivät ole antaneet 5 §:ssä tarkoitettua sitoumusta, mutta sitoutuvat noudattamaan yhden vuoden ajan sitoumuksen antopäivästä alkaen ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteistä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (646/2000), jäljempänä ympäristötukiasetus, ehtoja seuraavin poikkeuksin:
Sitoumus koskee tilan koko peltoalaa riippumatta siitä, ovatko kaikki tilalla viljeltävät kasvit ja lohkot oikeutettuja tässä asetuksessa tarkoitettuun tukeen.
Jos aiemmin yksivuotisen sitoumuksen antanut viljelijä sitoutuu vuonna 2002 uudelleen yksivuotisella sitoumuksella ympäristötuen perus- ja lisätoimenpiteisiin, tuen maksamisen edellytyksenä on, että 1 momentin kohtien 1, 2, 4, 5, 7 ja 8 toimenpiteet on toteutettu ennen uuden sitoumuksen antamista. Toinen ympäristötukiasetuksen 6 §:n tarkoittama koulutuspäivä on suoritettava vuoden kuluessa sitoumuksen antopäivästä, ellei molempia koulutuspäiviä ole aiemmin suoritettu.
7 §Ahvenanmaa
Tuen maksamisen edellytyksenä Ahvenanmaan maakunnassa on, että tuen hakija on antanut maatalouden ympäristötuesta ja luonnonhaittakorvauksesta annetun Ahvenanmaan maakunta-asetuksen (ÅFS 17/2000) mukaisen ympäristötukisitoumuksen tai vastaavan yksivuotisen sitoumuksen tai on vuosina 1998―1999 antanut maatalouden ympäristötuesta annetun Ahvenanmaan maakunta-asetuksen (ÅFS 44/1997) mukaisen ympäristötuen perustukisitoumuksen.
3 luku
Kasvinviljelyn tuki
8 §Tuen määrästä ja määräytymisperusteista
Tässä asetuksessa tarkoitettua tukea maksetaan vuoden 2002 kasvukauden ajan jäljempänä tarkoitettuun tuotantoon käytetystä pellosta enintään seuraavasti:
Tukialue A Tukialue B euroa/ha euroa/ha vehnä 110 110 ruis 160 143 sokerijuurikas 202 202 tärkkelysperuna 143 143 avomaanvihannekset, tilli ja persilja 446 395 omenat 205 155 marjat 50 ― Spelttivehnä oikeuttaa vehnän tukeen.
Tukikelpoisia avomaanvihanneksia ovat vain ihmisravinnoksi käytettävät vihannekset. Herneistä avomaanvihanneksena tukikelpoisia ovat silpo-, silpoydin-, sokeri- ja taittoherne, jotka korjataan tuleentumattomina. Herne-viljakasvusto katsotaan tukikelpoiseksi hernekasvustoksi, jos kasvulohkolle on kylvetty herneen ja viljan siemenseosta niin, että herneen ja viljan yhteenlasketusta siemenmäärästä kiloina enintään 15 prosenttia on viljan siementä.
Kesäkuun 30 päivän 2002 jälkeen kylvetyt tai istutetut satoa tuottavat avomaanvihannekset sekä tilli ja persilja ovat tukikelpoisia, jos niiden kylvö- tai istutuspäivä on ilmoitettu kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2002. Omenapuut ja marjakasvustot ovat tukikelpoisia, jos ne on istutettu viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2002.
Vehnälle maksettavaa kasvinviljelyn kansallista tukea ja pohjoista tukea voidaan maksaa yhteensä enintään 14,3 miljoonaa euroa. Jos hyväksyttävien hakemusten perusteella laskettava tuen määrä ylittää edellä olevan enimmäismäärän, tukea alennetaan.
Euroopan yhteisön kokonaan rahoittamaan peltokasvien tukeen oikeuttaville kasveille, lukuun ottamatta vehnää, ruista, mallasohraa, rehuviljaa, säilörehunurmea ja kesantoa, tukea maksetaan tukialueilla A ja B enintään 143 euroa/hehtaari. Puhtaiden herne- tai härkäpapukasvustojen lisäksi tukea voidaan maksaa, jos kasvulohkolle on kylvetty herneen ja viljan tai härkäpavun ja viljan siemenseosta niin, että herneen tai härkäpavun ja viljan yhteenlasketusta siemenmäärästä kiloina enintään 15 prosenttia on viljan siementä
9 §Nurmituki
Nurmitukea voidaan maksaa vuoden 2002 kasvulohkolomakkeella tukikäyttöön R rehualaksi merkitylle alalle siten, että:
Tukea ei kuitenkaan makseta luonnonniityille tai -laitumille, hakamaille, viherheinän tai nurmisiementen tuotantoon tai viherlannoitukseen käytetylle nurmialalle.
Tuen maksamisen edellytyksenä on, että aluetta laidunnetaan asianmukaisesti tai alalta korjataan vähintään yksi nurmivaltainen sato.
Tukea voidaan maksaa 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuille kohteille enintään 46,4 miljoonaa euroa. Jos hyväksyttävien hakemusten perusteella laskettava tuki ylittää edellä mainitun enimmäismäärän, tukea alennetaan.
10 §Rehuviljatuki
Rehuviljatukea voidaan maksaa vuoden 2002 rehuvilja-alalle siten, että:
Tukea voidaan maksaa 1 momentissa tarkoitetuille kohteille enintään 7,1 miljoonaa euroa, josta enintään 0,8 miljoonaa euroa 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle viljelyalalle. Jos hyväksyttävien hakemusten perusteella laskettava tuki ylittää edellä mainitut enimmäismäärät, tukea alennetaan.
11 §Tilan tuotantosuunnan määräytyminen
Edellä 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa sekä 10 § 1 momentissa tarkoitetaan:
Tila, joka täyttää useamman kuin yhden kohdan tuotantosuuntamääritelmät, katsotaan tuotantosuuntaa määriteltäessä kuuluvaksi pienempinumeroisen kohdan tuotantosuuntaan.
12 §Viherheinätuki
Tukea voidaan myöntää vuoden 2002 kasvulohkolomakkeella tukikäyttöön M merkitylle viherheinälle tukialueilla A ja B enintään 202 euroa/hehtaari.
Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että:
Tuen maksamisen edellytyksenä on, että tuen hakija toimittaa kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle tukihakemuksen yhteydessä kopion tuotantosopimuksesta, jonka ovat allekirjoittaneet viherjauhon raaka-ainetta käyttävän tehtaan edustaja ja viljelijä.
13 §Mallasohratuki
Mallasohran viljelyalaan perustuvaa tukea voidaan myöntää alueilla A ja B sekä alueilla C1―C2 pohjoinen ja saaristo enintään 84 euroa hehtaarilta. Tuki voi olla kuitenkin enintään 4,54 miljoonaa euroa. Jos hyväksyttävien hakemusten perusteella laskettava tuen määrä ylittää edellä mainitun enimmäismäärän, tukea alennetaan.
Tuen maksun perusteena oleva pinta-ala saadaan vertaamalla viljelijän vuoden 2002 kasvulohkolomakkeella ilmoittamaa ja mahdollisessa valvonnassa hyväksyttyä mallasohra-alaa alaan, joka saadaan jakamalla 1 päivän heinäkuuta 2002 ja 30 päivän kesäkuuta 2003 välisenä aikana, mainitut päivät mukaan lukien, myyty mallasohran kilomäärä luvulla 3400 kg/ha. Tuki maksetaan pienemmän pinta-alan perusteella.
Mallasohran tulee olla hyväksytty ja myyty mallastamotoiminnassa käytettäväksi raaka-aineeksi. Mallasohra voidaan katsoa ostetun tuottajalta tässä tarkoitetulla tavalla, jos:
Viljelijöiden välinen kauppa tai mallasohran siementuotanto ei oikeuta tukeen.
4 luku
Erinäiset säännökset
14 §Rekisterit
Tuen maksamisen edellytyksenä on, että kasvintuotannon tuen hakija on rekisteröitynyt kasvinsuojelulain (1203/1994) 5 §:ssä tarkoitettuun Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen ylläpitämään kasvinsuojelurekisteriin niiden kasvien osalta, joiden markkinointi sitä edellyttää sekä kasvisten laatuluokituksen valvonnan järjestämisestä annetussa maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä (nro 4/1995, muut. 151/1996), julkaistu eräistä päätöksistä annetussa maa- ja metsätalousministeriön ilmoituksessa (29/1995), tarkoitettuun kasvisten laadunvalvontarekisteriin niiden kasvien osalta, joiden markkinointi sitä edellyttää.
15 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 23 päivänä tammikuuta 2002.
Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2002 Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä Ylitarkastaja Esa Hiiva Liite 1 Alue A Alastaro, Askola, Aura, Elimäki, Espoo, Helsinki, Järvenpää, Karinainen, Karjaa, Kauniainen, Kemiö, Kerava, Kiikala, Kirkkonummi, Koski Tl, Kouvola, Kuusjoki, Lapinjärvi, Lieto, Liljendal, Lohja, Loimaa, Loimaan kunta, Loviisa, Marttila, Masku, Mellilä, Mietoinen, Muurla, Myrskylä, Nurmijärvi, Oripää, Paimio, Perniö, Pertteli, Pohja, Pornainen, Pukkila, Pöytyä, Raisio, Ruotsinpyhtää, Rusko, Salo, Sipoo, Siuntio, Somero, Tarvasjoki, Tuusula, Vantaa, Vihti ja Västanfjärd sekä saaristo-osia lukuun ottamatta Dragsfjärd, Halikko, Inkoo, Kaarina, Lemu, Naantali, Parainen, Pernaja, Piikkiö, Porvoo, Sauvo, Särkisalo ja Turku.
Alue B Anjalankoski, Artjärvi, Asikkala, Askainen, Brändö, Eckerö, Eura, Eurajoki, Finström, Forssa, Föglö, Geta, Hamina, Hammarland, Hanko, Harjavalta, Hartola, Hattula, Hauho, Hausjärvi, Heinola, Hollola, Houtskari, Huittinen, Humppila, Hyvinkää, Hämeenkoski, Hämeenkyrö, Hämeenlinna, Iitti, Ikaalinen, Imatra, Iniö, Jaala, Janakkala, Jokioinen, Jomala, Joutseno, Juupajoki, Jämijärvi, Jämsä sen alueeseen C1 kuuluvia osia lukuun ottamatta, Kalvola, Kangasala, Kankaanpää, Karjalohja, Karkkila, Kiikoinen, Kisko, Kiukainen, Kodisjoki, Kokemäki, Korppoo, Kotka, Kuhmalahti, Kuhmoinen, Kullaa, Kumlinge, Kustavi, Kuusankoski, Kylmäkoski, Kärkölä, Kökar, Köyliö, Lahti, Laitila, Lammi, Lappeenranta, Lappi Tl, Lavia, Lemi, Lemland, Lempäälä, Loppi, Lumparland, Luopioinen, Luumäki, Luvia, Längelmäki, Maarianhamina, Merimasku, Miehikkälä, Mouhijärvi, Mynämäki, Mäntsälä, Mäntyharju, Nakkila, Nastola, Nauvo, Nokia, Noormarkku, Nousiainen, Nummi-Pusula, Orimattila, Orivesi, Padasjoki, Pirkkala, Pomarkku, Pori, Punkalaidun, Pyhtää, Pyhäranta, Pälkäne, Rauma, Renko, Riihimäki, Rymättylä, Sahalahti, Saltvik, Sammatti, Sottunga, Sund, Suodenniemi, Suomusjärvi, Sysmä, Säkylä, Taivassalo, Tammela, Tammisaari, Tampere, Toijala, Tuulos, Ulvila, Urjala, Uusikaupunki, Vahto, Valkeakoski, Valkeala, Vammala, Vampula, Vehkalahti, Vehmaa, Velkua, Vesilahti, Viiala, Viljakkala, Virolahti, Vårdö, Ylämaa, Yläne, Ylöjärvi, Ypäjä ja Äetsä sekä Dragsfjärdin, Halikon, Inkoon, Kaarinan, Lemun, Naantalin, Paraisten, Pernajan, Piikkiön, Porvoon, Sauvon, Särkisalon ja Turun saaristo-osat.
Alue C1 Alahärmä, Enonkoski, Hankasalmi, Haukivuori, Heinävesi, Ilmajoki, Isokyrö, Jalasjärvi, Joensuu, Joroinen, Jurva, Juva, Jyväskylä, Jyväskylän mlk, Jämsän kunnasta entisen Kuoreveden kunnan alue, Jämsänkoski, Jäppilä, Kangaslampi, Kaskinen, Kauhajoki, Kauhava, Kerimäki, Kesälahti, Kitee, Korpilahti, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Kuopio, Kuortane, Kurikka, Laihia, Lapua, Laukaa, Leppävirta, Liperi, Maalahti, Maaninka, Maksamaa sen alueeseen C2 pohjoinen kuuluvia osia lukuun ottamatta, Mikkeli, Mustasaari sen alueeseen C2 pohjoinen kuuluvia osia lukuun ottamatta, Muurame, Mänttä, Nurmo, Närpiö, Oravainen, Outokumpu, Parikkala, Pieksämäen mlk, Pieksämäki, Punkaharju, Puumala, Rantasalmi, Rautjärvi, Ristiina, Ruokolahti, Ruovesi, Rääkkylä, Saari, Savitaipale, Savonlinna, Savonranta, Seinäjoki, Siilinjärvi, Sulkava, Suomenniemi, Suonenjoki, Taipalsaari, Teuva, Tuusniemi, Uukuniemi, Uusikaarlepyy, Vaasa, Varkaus, Vehmersalmi, Vilppula, Virtasalmi, Vähäkyrö, Vöyri, Ylihärmä ja Ylistaro.
Alue C2 Alajärvi, Alavieska, Alavus, Evijärvi, Haapajärvi, Haapavesi, Halsua, Himanka, Hirvensalmi, Honkajoki, Iisalmi, Isojoki, Joutsa, Juankoski, Kaavi, Kalajoki, Kangasniemi, Kannonkoski, Kannus, Karijoki, Karstula, Karttula, Karvia, Kaustinen, Keitele, Kempele, Kestilä, Keuruu, Kihniö, Kinnula, Kiuruvesi, Kivijärvi, Kokkola, Konnevesi, Kontiolahti, Kortesjärvi, Kruunupyy, Kuru, Kyyjärvi, Kälviä, Kärsämäki, Lapinlahti, Lappajärvi, Lehtimäki, Leivonmäki, Lestijärvi, Liminka, Lohtaja, Luhanka, Lumijoki, Luoto, Merijärvi, Merikarvia, Muhos, Multia, Nilsiä, Nivala, Oulainen, Oulunsalo sen alueeseen C3 kuuluvia osia lukuun ottamatta, Parkano, Pattijoki, Pedersöre, Perho, Pertunmaa, Peräseinäjoki, Petäjävesi, Pielavesi, Pietarsaari, Pihtipudas, Piippola, Polvijärvi, Pulkkila, Pyhäjoki, Pyhäjärvi, Pyhäntä, Pyhäselkä, Pylkönmäki, Raahe, Rantsila, Rautalampi, Reisjärvi, Ruukki, Saarijärvi, Sievi, Siikainen, Siikajoki, Soini, Sonkajärvi, Sumiainen, Suolahti, Tervo, Tohmajärvi, Toholampi, Toivakka, Tyrnävä, Töysä, Ullava, Uurainen, Varpaisjärvi, Vesanto, Veteli, Vieremä, Vihanti, Viitasaari, Vimpeli, Virrat, Värtsilä, Ylivieska, Ähtäri ja Äänekoski.
Alue C2 pohjoinen Eno, Ilomantsi, Juuka, Kajaani, Kiihtelysvaara, Lieksa, Nurmes, Paltamo, Rautavaara, Ristijärvi, Sotkamo, Tuupovaara, Vaala, Valtimo ja Vuolijoki sekä Maksamaan kunnasta mantereen ulkopuoliset alueet ja Mustasaaren kunnasta Björköby ja Replot.
Alue C3 P1 Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Utajärvi ja Ylikiiminki sekä Oulunsalon kunnasta ne osat, jotka ovat Ylikiimingin kunnan sisäpuolella.
P2 Hailuoto, Hyrynsalmi, Ii, Kemi, Keminmaa, Kuhmo, Kuivaniemi, Simo, Tervola, Tornio ja Yli-Ii.
P3 Kemijärvi, Pello, Pudasjärvi, Puolanka, Ranua, Rovaniemen mlk, Rovaniemi, Suomussalmi, Taivalkoski ja Ylitornio.
P4 Kuusamo ja Posio.
Alue C4 P4 Kolari, Pelkosenniemi, Salla ja Savukoski sekä Kittilä ja Sodankylä niiden alueeseen P5 kuuluvia osia lukuun ottamatta.
P5 Enontekiö, Inari, Muonio ja Utsjoki sekä Kittilän ja Sodankylän kunnista vastaavat alueet, jotka on hyväksytty P5 alueeseen kuuluviksi Kittilän osalta maa- ja metsätalousministeriön 10 päivänä heinäkuuta 1996 antamassa päätöksessä nro 3733/514/96 ja Sodankylän osalta maa ja metsätalousministeriön 9 päivänä elokuuta 1995 antamassa päätöksessä nro 3039/514/95.