Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain muuttamisesta
Mistä säädöksessä on kyse?
Tämä laki koskee muutoksia laivaväkeä ja aluksen turvallisuusjohtamista koskevaan lakiin, tarkentaen määritelmiä, pätevyysvaatimuksia ja miehitystä. Se pyrkii varmistamaan alusten turvallisen toiminnan ja ympäristön pilaantumisen ehkäisyn.
Kenelle: Suomalaisia kalastusaluksia, joiden pituus on vähintään 10 metriä (tai 12 metriä kotimaanliikenteen liikennealueella I); Aluksilla työskentelevää laivaväkeä ja alusten omistajia (yhtiöitä).
Keskeiset tiedot
- Maa
- Suomi
- Oikeudenala
- Koulutusoikeus
- Pykälät
- 19
- Lähde
- opendata.finlex.fi
- Teksti haettu
- Selitys päivitetty
Mitä säädös sääntelee?
- Laivaväen pätevyysvaatimuksia ja koulutusta.
- Alusten miehitystä ja miehitystodistuksia.
- Pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten myöntämistä, voimassaoloa ja peruuttamista.
- Määritelmiä, kuten huvivene, lossi, kalastusalusten luokat ja pyyntialueet.
Ketä säädös koskee?
- Suomalaisia kalastusaluksia, joiden pituus on vähintään 10 metriä (tai 12 metriä kotimaanliikenteen liikennealueella I).
- Aluksilla työskentelevää laivaväkeä ja alusten omistajia (yhtiöitä).
Mitkä ovat keskeiset kohdat?
- Laivaväen tulee olla lukumäärältään ja pätevyydeltään riittävä vahti-, turvallisuus- ja turvatoimitehtävien sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisyyn liittyvien tehtävien hoitamiseksi.
- Aluksella, joka kuljettaa vähintään 100 henkilöä kansainvälisessä liikenteessä ja matkan kesto on yli kolme päivää, tulee olla laillistettu lääkäri.
- Pätevyyskirjaa ja lisäpätevyystodistusta on haettava kirjallisesti Liikenteen turvallisuusvirastolta, ja hakijan on täytettävä ikä-, terveys-, tieto-, taito-, koulutus- ja kokemusvaatimukset.
- Pätevyyskirja, lisäpätevyystodistus tai kelpoisuustodistus voidaan peruuttaa, jos henkilö on rikkonut olennaisesti tai toistuvasti merenkulkua koskevia säännöksiä, osoittanut piittaamattomuutta, syyllistynyt vesiliikennejuopumukseen tai ei enää täytä pätevyyden edellytyksiä.
Koulutusoikeus
Lakiteksti
Lakiteksti
Sisällys (19)
- 3 §
- 2 § Määritelmät
- 4 § Luvun soveltamisala
- 5 § Turvallinen miehitys
- 7 § Miehitystodistusta annettaessa huomioon otettavat seikat
- 9 § Laivanisännän ja aluksen päällikön velvollisuudet
- 11 § Miehityksen muuttaminen
- 13 § Miehitystodistuksessa määrätystä pätevyydestä poikkeaminen
- 15 § Pätevyyskirja, lisäpätevyystodistus ja radioaseman käyttäjän pätevyyst
- 16 § Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen hakeminen
- 17 § Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen antaminen
- 18 § Lisäpätevyydet ja vaihtoehtoiset pätevyyskirjat sekä erityiskoulutus
- 19 § Pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten voimassaolo ja uusiminen
- 20 § Pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen tai kelpoisuustodistuksen peru
- 21 §
- 22 § Todistusten ja asiakirjojen säilyttäminen ja esittäminen
- 26 §
- 33 § Kotimaanliikenteen liikennealueiden rajat sekä toimitettavat ilmoituks
- 39 § Merenkulkurikkomus
2013 95/2013 Laki laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain ( 1687/2009 ) 2 §:n 4, 5, 13, 15 ja 26—29 kohta, 3 §:n 2 momentti, 4 §:n 2 momentti ja 3 momentin 5 kohta, 5 §:n 2 ja 3 momentti, 7 §:n 3 ja 4 momentti, 9 §:n 1 momentti, 11 §:n 2 momentti, 15 §:n otsikko sekä 1, 3 ja 7 momentti, 16—18 §, 19 §:n otsikko ja 1 momentti, 20 §, 21 §:n otsikko sekä 1, 3 ja 4 momentti, 22 §:n 2 momentti, 26 §:n otsikko sekä 3 ja 4 momentti, 33 §:n otsikko, 39 §:n 2, 5 ja 9 kohta, sekä lisätään
3 §
ään uusi 3 ja 4 momentti, 5 §:ään uusi 4 momentti, 11 §:ään uusi 3 momentti, 13 §:ään uusi 4 momentti, 19 §:ään uusi 3 ja 4 momentti, 21 §:ään uusi 5 momentti ja 33 §:ään uusi 2 momentti seuraavasti
2 §Määritelmät
Tässä laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä tarkoitetaan:
3 §Viittaukset muuhun lainsäädäntöön
Merityöaikalaissa (296/1976), työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetussa laissa (248/1982) ja merimiesten vuosilomalaissa (433/1984) säädetään merenkulkijoiden lepo- ja työajoista.
Laivaväen luetteloinnista annetussa laissa (1360/2006) säädetään merimiesluettelosta.
Radiotaajuuksista ja telelaitteista annetussa laissa (1015/2001) säädetään alusten radioasemien käyttämiseen liittyvistä pätevyystodistuksista ja radioviestinnän kelpoisuustodistuksista.
4 §Luvun soveltamisala
Tätä lukua sovelletaan suomalaiseen kalastusalukseen, jonka pituus on vähintään 10 metriä. Kotimaanliikenteen liikennealueella I tätä lukua sovelletaan kuitenkin vain sellaiseen kalastusalukseen, jonka pituus on vähintään 12 metriä.
Tätä lukua ei kuitenkaan sovelleta:
5 §Turvallinen miehitys
Laivaväen tulee lukumäärältään ja pätevyydeltään olla sellainen, että vahti-, turvallisuus- ja turvatoimitehtävät sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen liittyvät tehtävät aluksella voidaan hoitaa.
Aluksella, jolla laivaväki asuu tai ruokailee, on oltava riittävä taloushenkilöstö, jolla on tehtävän edellyttämä ammattitaito.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä huvialuksen, vuokraveneen ja kotimaanliikenteessä liikennöivän aluksen miehityksestä ja siihen liittyvistä laivaväen pätevyysvaatimuksista.
7 §Miehitystodistusta annettaessa huomioon otettavat seikat
Aluksella tulee olla riittävä miehitys aluksen pelastusvälineistön, palontorjuntalaitteiston ja muun turvallisuuslaitteiston käyttämiseksi, aluksen hälytysluettelossa määrättyjen tehtävien, turvatoimitehtävien sekä ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseen liittyvien tehtävien hoitamiseksi.
Aluksella tulee merityöyleissopimuksen mukaisesti olla laillistettu lääkäri, jos alus kuljettaa vähintään 100 henkilöä kansainvälisessä liikenteessä ja matkan kesto on yli kolme päivää.
9 §Laivanisännän ja aluksen päällikön velvollisuudet
Laivanisännän on huolehdittava siitä, että aluksella on miehitystodistus, alus on miehitetty voimassa olevan miehitystodistuksen mukaisesti, aluksen laivaväellä on aluksen ominaisuuksien ja laivaväen tehtävien mukainen koulutus ja pätevyys ja että laivaväki on perehdytetty tehtäviinsä.
11 §Miehityksen muuttaminen
Alukselle vahvistettuun miehitykseen tyytymätön laivanisäntä, valtakunnallinen merenkulun työmarkkinajärjestö tai työsuojeluviranomainen voi muissa kuin 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa hakea Liikenteen turvallisuusvirastolta miehityksen muuttamista. Muutosta voi hakea siinä yhteydessä, kun alukselle annettu väliaikainen miehitystodistus vahvistetaan määräaikaiseksi tai, jos kyseessä on alus, jonka vuotuinen käyttöaika on lyhyempi kuin kuusi kuukautta, täyden purjehduskauden jälkeen. Hakijan on esitettävä hakemuksessaan ne seikat, joiden perusteella hän katsoo, että miehitystä olisi muutettava. Liikenteen turvallisuusviraston on pyydettävä hakemuksesta työsuojeluviranomaisen, valtakunnallisten merenkulun työmarkkinajärjestöjen sekä laivanisännän lausunto.
Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa alukselle tarvittaessa uuden miehityksen 6 §:n mukaisesti ja antaa uuden miehitystodistuksen.
13 §Miehitystodistuksessa määrätystä pätevyydestä poikkeaminen
Myönnetystä erivapaudesta tehdään merkintä merimiesluetteloon.
15 §Pätevyyskirja, lisäpätevyystodistus ja radioaseman käyttäjän pätevyystodistus
Aluksella työskentelevällä on oltava tässä laissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä säädetty pätevyys. Osoitetusta pätevyydestä annetaan pätevyyskirja tai lisäpätevyystodistus.
Aluksen radioaseman käyttäjällä on oltava radiotaajuuksista ja telelaitteista annetun lain nojalla annettu ja voimassa oleva, kyseisen radioaseman käyttöön oikeuttava pätevyystodistus. Viestintävirasto myöntää pätevyystodistuksen kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) radio-ohjesäännön mukaisesti.
Jos suomalainen alus on rahdattu ulkomaalaiselle käytettäväksi Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden välisessä liikenteessä ehdoin, että ulkomaalainen rahtaaja voi määrätä aluksen käytöstä merenkulkuun, aluksen päälliköllä on oltava tässä laissa säädetty pätevyyskirja, tarvittaessa lisäpätevyystodistus ja vastaavat kelpoisuustodistukset. Muulla laivaväkeen kuuluvalla on oltava tehtäviensä edellyttämä pätevyyskirja, tarvittaessa lisäpätevyystodistus ja vastaavat kelpoisuustodistukset.
16 §Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen hakeminen
Pätevyyskirjaa ja lisäpätevyystodistusta on haettava kirjallisesti Liikenteen turvallisuusvirastolta. Hakijan on esitettävä hakemuksensa tueksi kaikki pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen antamista varten tarpeelliset tiedot ja selvitykset.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä pätevyyskirjaa ja lisäpätevyystodistusta koskevassa hakemuksessa esitettävistä seikoista.
17 §Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen antaminen
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen. Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen antamisen edellytyksenä on, että hakija iältään, terveydeltään, tiedoiltaan, taidoiltaan, koulutukseltaan ja kokemukseltaan täyttää pätevyyskirjan tai lisäpätevyystodistuksen saamiseksi asetetut pätevyysvaatimukset.
Annetusta pätevyyskirjasta ja lisäpätevyystodistuksesta ja sen peruuttamisesta, katoamisesta tai tuhoutumisesta tehdään merkintä merimiesluetteloon.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan STCW-yleissopimuksen, SOLAS-yleissopimuksen, merityöyleissopimuksen, merenkulkijoiden vähimmäiskoulutusdirektiivin, kalastusalusdirektiivin ja Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) radio-ohjesäännön täytäntöön panemiseksi tarkempia säännöksiä pätevyyskirjoista, lisäpätevyystodistuksista ja niiden voimassaolosta sekä pätevyys- ja lisäpätevyysvaatimuksista.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä tarvittavista kansallisista pätevyyskirjoista ja niiden voimassaolosta sekä pätevyysvaatimuksista.
Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen ja kelpoisuustodistuksen muodon.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa tarkempia määräyksiä pätevyyksiin ja lisäpätevyyksiin liittyvien IMO:n ohjeiden ja suositusten sekä Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission pätevyyskirjoihin liittyvien päätöslauselmien täytäntöön panemiseksi sekä pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten hakemiseen ja myöntämiseen liittyvistä menettelyistä.
18 §Lisäpätevyydet ja vaihtoehtoiset pätevyyskirjat sekä erityiskoulutus
Laivaväkeen kuuluvalta voidaan vaatia sen lisäksi, mitä toimeen muuten vaaditaan, aluksen ominaisuuksien mukaisia tai hänen tehtäviinsä liittyviä lisäpätevyyksiä.
Kalastusaluksella työskentelevällä on oltava turvallisuuskoulutus. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset kalastusaluksella työskentelevän turvallisuuskoulutuksesta sekä matkustaja-aluksen ja säiliöaluksen alustyypin ja laivaväen tehtävien mukaisista lisäkoulutus-, lisäpätevyys- ja perehdyttämisvaatimuksista sekä kansimiehen pätevyyskirjaan vaadittavasta koulutuksesta.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan STCW-, ja SOLAS-yleissopimusten ja merenkulkijoiden vähimmäiskoulutusdirektiivin täytäntöönpanemiseksi tarkempia säännöksiä vaihtoehtoisista pätevyyskirjoista sekä hätätilanne-, palo- ja terveydenhuoltokoulutuksesta.
19 §Pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten voimassaolo ja uusiminen
Pätevyyskirjat ja lisäpätevyystodistukset ovat voimassa määräajan tai toistaiseksi. Valtioneuvoston asetuksella annetaan STCW-yleissopimuksen ja merenkulkijoiden vähimmäiskoulutusdirektiivin täytäntöönpanemiseksi tarkempia säännöksiä pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten voimassaoloajoista. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä kansallisten pätevyyskirjojen voimassaoloajoista.
Kadonnut tai tuhoutunut pätevyyskirja tai lisäpätevyystodistus voidaan uusia ilman selvitystä terveydentilasta ja ammattipätevyyden säilyttämisestä. Kadonneen tai tuhoutuneen tilalle annettu pätevyyskirja tai lisäpätevyystodistus on voimassa alkuperäisen asiakirjan voimassaoloajan.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkempia määräyksiä pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten uusimisen edellytyksenä olevasta lisäkoulutuksesta, aluksella annettavasta koulutuksesta ja vaadittavasta työkokemuksesta.
20 §Pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen tai kelpoisuustodistuksen peruuttaminen
Liikenteen turvallisuusviraston on peruutettava antamansa pätevyyskirja, lisäpätevyystodistus tai kelpoisuustodistus määräajaksi tai kokonaan henkilöltä, joka:
Liikenteen turvallisuusvirasto voi peruuttaa antamansa pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen tai kelpoisuustodistuksen määräajaksi tai kokonaan henkilöltä, joka muulla kuin 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla rikkoo merenkulkua koskevia säännöksiä tai määräyksiä tai muulla tavalla vaarantaa toiminnallaan alusliikenteen turvallisuutta.
Rajavartiolaitos, poliisi tai tulli voi enintään kuudeksi kuukaudeksi ottaa pois Liikenteen turvallisuusviraston antaman pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen tai kelpoisuustodistuksen, jos on todennäköisiä syitä epäillä, että henkilö on tehtävää hoitaessaan syyllistynyt rikoslain 23 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun vesiliikennejuopumukseen.
Edellä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitettu pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen tai kelpoisuustodistuksen peruuttaminen määrätään olemaan voimassa rikkomuksen vakavuuteen suhteutetun määräajan, kuitenkin enintään 12 kuukautta, tai kokonaan. Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen tai kelpoisuustodistuksen peruuttaminen on voimassa kunnes tuomioistuin on ratkaissut pätevyyskirjan tai lisäpätevyystodistuksen menettämistä koskevan asian merilain (674/1994) 20 luvun 10 §:n nojalla.
Liikenteen turvallisuusviraston päätös pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen tai kelpoisuustodistuksen peruuttamisesta tulee voimaan heti. Pätevyyskirja, lisäpätevyystodistus tai kelpoisuustodistus on tällöin välittömästi luovutettava Liikenteen turvallisuusvirastolle.
Ennen 1 ja 2 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemistä Liikenteen turvallisuusviraston on annettava henkilölle, jonka pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen tai kelpoisuustodistuksen peruuttamista Liikenteen turvallisuusvirasto harkitsee, tilaisuus tulla kuulluksi, jollei kyseessä ole sellainen kiireellinen tapaus, että kuuleminen olennaisesti vaarantaisi merenkulun turvallisuutta. Jos kyseessä on kiireellinen tapaus, Liikenteen turvallisuusvirasto voi ottaa pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen tai kelpoisuustodistuksen välittömästi haltuunsa.
21 §
Muun valtion toimivaltaisen viranomaisen antaman pätevyyskirjan tai lisäpätevyystodistuksen tunnustaminen Liikenteen turvallisuusvirasto antaa kirjallisesta hakemuksesta muun valtion toimivaltaisen viranomaisen antaman pätevyyskirjan tai lisäpätevyystodistuksen tunnustamista osoittavan, 15 §:ssä edellytetyn kelpoisuustodistuksen. Tällä vahvistetaan, että pätevyyskirjan haltija voi toimia pätevyyskirjan mukaisessa toimessa suomalaisella aluksella päällikön, yliperämiehen, perämiehen, konepäällikön, ensimmäisen konemestarin tai muussa konemestarin tai sähkömestarin toimessa tai hoitaa säiliöaluksen lastitoimintoja. Kelpoisuustodistuksen antamisen edellytyksenä on, että voimassa olevan ja aidon pätevyystodistuksen tai lisäpätevyystodistuksen on antanut STCW-yleissopimuksen määräysten mukaisesti yleissopimuksen sopimuspuolen viranomainen.
Annetusta kelpoisuustodistuksesta ja sen peruuttamisesta tehdään merkintä merimiesluetteloon.
Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä merenkulkijoiden vähimmäiskoulutusdirektiivin täytäntöön panemiseksi muun valtion toimivaltaisen viranomaisen antamien pätevyyskirjojen sekä lisäpätevyystodistusten tunnustamisesta ja tunnustamisen peruuttamisesta.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi sallia merenkulkijan työskennellä suomalaisella aluksella enintään kolmen kuukauden ajan ilman tunnustettua pätevyyskirjaa tai lisäpätevyystodistusta, jos merenkulkijalla on voimassa oleva STCW-yleissopimuksen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen myöntämä yleissopimuksen määräysten mukaisesti annettu, kyseiseen toimeen oikeuttava pätevyyskirja tai lisäpätevyystodistus, jonka tunnustamista on haettu, ellei työskentely vaaranna alusta, ympäristöä tai ihmishenkiä.
22 §Todistusten ja asiakirjojen säilyttäminen ja esittäminen
Alkuperäinen pätevyyskirja, lisäpätevyystodistus ja kelpoisuustodistus on säilytettävä siinä aluksessa, jossa mainitun asiakirjan saanut toimii. Pätevyyskirjan, lisäpätevyystodistuksen ja kelpoisuustodistuksen saaneen on esitettävä se asianomaisen viranomaisen määräyksestä.
26 §
Matkustaja-aluksen turvallisuus- ja turvatoimitehtäviä hoitavan laivaväen kommunikointitaidot, asusteet ja hätätilanneohjeiden antaminen Turvallisuustehtävissä matkustaja-aluksilla työskentelevien tulee työssäoloaikana käyttää sellaisia asusteita, että matkustajat voivat helposti tunnistaa heidät laivaväkeen kuuluviksi.
Matkustaja-aluksen päällikkö vastaa siitä, että matkustaja-aluksen turvallisuus- ja turvatoimitehtäviä hoitavalla laivaväellä on riittävä kielitaito ja 3 momentin mukaiset asusteet.
33 §Kotimaanliikenteen liikennealueiden rajat sekä toimitettavat ilmoitukset
Liikenteen turvallisuusviraston on toimitettava STCW-yleissopimuksessa ja merenkulkijoiden vähimmäiskoulutusdirektiivissä edellytetyt ilmoitukset IMO:lle, Euroopan komissiolle, Euroopan unionin jäsenmaille tai muille STCW-yleissopimuspuolille. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkempia säännöksiä toimitettavista ilmoituksista.
39 §Merenkulkurikkomus
Joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2013.
Tällä lailla kumotaan aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annettu valtioneuvoston asetus (1797/2009). Asetuksen säännösten mukaisia pätevyyskirjoja ja kelpoisuustodistuksia voidaan kuitenkin edelleen antaa siten, että niiden voimassaolo päättyy viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2016. Myöntämisen edellytyksenä on, että hyväksyttävä meripalvelu taikka tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten ja määräysten mukainen koulutusohjelma tai kurssi on aloitettu ennen 1 päivää heinäkuuta 2013.
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkempia määräyksiä pätevyyskirjojen ja kelpoisuustodistuksen myöntämisestä ja uusimisesta, aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä annetun valtioneuvoston asetuksen perusteella annettujen pätevyyskirjojen ja lisäpätevyystodistusten vaihtamisesta uusien vaatimusten mukaisiksi ja miehitystodistusten vahvistamisesta 1 momentissa mainitun siirtymäkauden aikana.
HE 158/2012 LiVM 17/2012 EV 140/2012 Helsingissä 31 päivänä tammikuuta 2013 Tasavallan Presidentti SAULI NIINISTÖ Liikenneministeri Merja Kyllönen