Laki merilain muuttamisesta
Mistä säädöksessä on kyse?
Tämä laki muuttaa merilakia ja käsittelee alusten kansallisuutta, suomalaisten alusten rekisteröintiä toiseen valtioon sekä vastuuta merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta.
Kenelle: Alusten omistajia ja oikeushenkilöitä; Alusten päälliköitä ja laivanisäntiä.
Keskeiset tiedot
- Maa
- Suomi
- Oikeudenala
- Pankki-, vakuutus- ja rahoitusmarkkinaoikeus
- Pykälät
- 8
- Lähde
- opendata.finlex.fi
- Teksti haettu
- Selitys päivitetty
Mitä säädös sääntelee?
- Aluksen kansallisuuden määrittelyä ja Suomen lipun käyttöoikeutta.
- Suomalaisten alusten rekisteröintiä toisen valtion alusrekisteriin.
- Vastuuta merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta Nairobin yleissopimuksen mukaisesti.
- Tiettyjen saatavien vanhentumisaikoja.
Ketä säädös koskee?
- Alusten omistajia ja oikeushenkilöitä.
- Alusten päälliköitä ja laivanisäntiä.
Mitkä ovat keskeiset kohdat?
- Alus on suomalainen, jos Suomen kansalainen tai suomalainen oikeushenkilö omistaa siitä yli 60 prosenttia.
- Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä aluksen suomalaiseksi tietyin ehdoin, vaikka omistus ei täyttäisi 60 prosentin vaatimusta.
- Aluksen, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, rekisteröidyn omistajan on otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai muu vakuus hylyn poistamisen varalta.
- Kanne pelastuspalkkiota koskevasta saatavasta on pantava vireille kahden vuoden kuluessa pelastustoimen päättymisestä.
Pankki-, vakuutus- ja rahoitusmarkkinaoikeus
Pankki-, vakuutus- ja rahoitusmarkkinaoikeus
Lakiteksti
Lakiteksti
Sisällys (8)
- 1 § Aluksen kansallisuus
- 2 § Aluksen päällikön ja laivanisännän ilmoitusvelvollisuus
- 3 § Hylystä varoittaminen ja sen paikantaminen
- 4 § Hylyn aiheuttaman vaaran määrittely ja hylyn merkitseminen
- 5 § Hylyn poistamista koskevat toimenpiteet
- 6 § Vakuuttamisvelvollisuus
- 7 § Vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus
- 8 § Täytäntöönpano
2016 860/2016 Laki merilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan merilain ( 674/1994 ) 20 luvun 9 c ja 9 d §, sellaisina kuin ne ovat laissa 264/2013, ja muutetaan 1 luvun 1 §, 19 luvun 1 § ja 20 luvun 9 a ja 9 b §, sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 1 § laissa 1302/1999, 19 luvun 1 § osaksi laeissa 421/1995, 1363/2006 ja 686/2008 sekä 20 luvun 9 a ja 9 b § laissa 421/1995, sekä lisätään 1 lukuun uusi 1 a §, 7 luvun 1 §:ään, sellaisena kuin se on osaksi laissa 421/1995, uusi 5 momentti, lakiin uusi 11 a luku sekä 21 lukuun uusi 3 d § seuraavasti:
1 luku
Alusta koskevat yleiset säännökset
1 §Aluksen kansallisuus
Alus on suomalainen ja oikeutettu käyttämään Suomen lippua, jos Suomen kansalainen tai suomalainen oikeushenkilö omistaa enemmän kuin kuusikymmentä prosenttia aluksesta.
Liikenteen turvallisuusviraston on hyväksyttävä muu kuin 1 momentissa tarkoitettu alus suomalaiseksi, jos:
Edellä 2 momentissa tarkoitettu hyväksyntä on peruutettava aluksen omistajan pyynnöstä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä muun kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetun aluksen suomalaiseksi, jos:
Jos 4 momentissa tarkoitetulla aluksella ei ole yhtään suomalaista omistajaa, edellytetään edellä säädetyn lisäksi, että Suomen kansalaisilla on aluksen ulkomaisen omistajayhteisön hallintoelimissä edustus tai mahdollisuus muulla tavoin osallistua päätösvallan käyttöön omistajayhteisössä.
Edellä 4 momentissa tarkoitettuun lupaan on sisällytettävä Liikenteen turvallisuusviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta luvan voimassaoloajasta. Lupa voidaan myöntää enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Jos 2 momentissa tarkoitetun hyväksymisen tai 4 momentissa tarkoitetun luvan myöntämisen edellytykset eivät enää täyty tai 4 momentissa tarkoitetulle luvalle asetettuja ehtoja ei täytetä, Liikenteen turvallisuusviraston on peruutettava hyväksyminen tai lupa, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Hyväksynnän tai luvan saaneelle on ennen hyväksynnän tai luvan peruuttamista varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun hyväksynnän ja 4 momentissa tarkoitetun luvan hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetulle luvalle asetettavista ehdoista.
1 a § Suomalaisessa omistuksessa olevan aluksen merkitseminen toisen valtion alusrekisteriin Alus, jota 1 §:n 1 momentin nojalla olisi pidettävä suomalaisena, voidaan siirtää toisen Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin kyseisen valtion sellaisen lainsäädännön mukaisesti, joka koskee muiden Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansalaisten tai oikeushenkilöiden omistamien alusten rekisteröintiä.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa Suomen telakkateollisuuden ja työllisyyden edistämiseksi luvan siihen, että alus, jota 1 §:n 1 momentin nojalla olisi pidettävä suomalaisena, merkitään muun kuin Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion alusrekisteriin tämän maan aluksena, jos:
Edellä 2 momentissa tarkoitettuun lupaan on sisällytettävä Liikenteen turvallisuusviraston tarpeellisiksi katsomat ehdot sekä maininta luvan voimassaoloajasta. Lupa myönnetään määräajaksi, joka voi olla enintään aluksen käytöstä tai hallinnasta tehdyn rahtaussopimuksen voimassaoloajan pituinen. Lupaan on sisällytettävä ehto, jonka mukaan aluksen siirtäminen edelleen kolmannen maan rekisteriin on kielletty.
Jos 2 momentissa tarkoitetut luvan myöntämisen edellytykset eivät enää täyty tai 3 momentin nojalla asetettuja lupaehtoja ei täytetä, Liikenteen turvallisuusviraston on peruutettava lupa, jollei poikkeamista voida pitää vähäisenä. Luvan saaneelle on ennen peruuttamispäätöksen tekemistä varattava tilaisuus antaa selvityksensä asiasta.
Edellä 2 momentissa tarkoitettu lupa raukeaa, jos alus tai osuus siitä myydään ulkomaille siten, että alus lakkaa 1 §:n 1 momentin nojalla olemasta suomalainen.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 2 momentissa tarkoitetun luvan hakemisesta, hakemuksen sisällöstä ja siihen liitettävistä selvityksistä sekä 4 momentissa tarkoitetun peruuttamispäätöksen sisällöstä.
7 luku
Yleiset säännökset vastuusta
1 §Laivanisännän vastuu
Aluksen rekisteröidyn omistajan vastuusta merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta säädetään 11 a luvussa.
11 a luku Vastuu merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta
1 §Nairobin yleissopimuksen soveltaminen Suomessa
Merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamisesta määrätään vuoden 2007 hylkyjen poistamista koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (Nairobin yleissopimus) (SopS / ), jäljempänä Nairobin yleissopimus.
Nairobin yleissopimusta ja tämän luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa ja Suomen talousvyöhykkeellä. Nairobin yleissopimuksen määräyksiä ja tämän luvun säännöksiä, jotka koskevat rekisteröidyn omistajan, aluksen päällikön ja laivanisännän velvollisuuksia, sovelletaan suomalaisiin aluksiin myös toisen sopimusvaltion talousvyöhykkeellä ja yleissopimuksen 1 artiklan 1kohdassa tarkoitetulla vastaavalla alueella.
Tämän luvun säännöksiä ei sovelleta siltä osin, kuin merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvan hylyn poistamiseen sovelletaan 10 tai 10 a luvun säännöksiä.
Merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvaan hylkyyn liittyvään öljy- tai kemikaalivahinkojen vaaran torjuntaan sovelletaan öljyvahinkojen torjuntalakia (1673/2009).
2 §Aluksen päällikön ja laivanisännän ilmoitusvelvollisuus
Jos suomalainen alus on ollut osallisena merenkulkuonnettomuudessa, jonka seurauksena siitä on tullut hylky, aluksen päällikön tai laivanisännän on viipymättä tehtävä tästä Nairobin yleissopimuksen 5 artiklan mukainen ilmoitus Liikennevirastolle tai, jos hylky on toisen sopimusvaltion yleissopimusalueella, kyseisen sopimusvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Liikenneviraston on ilmoitettava asianomaisille merenkulku- ja ympäristöviranomaisille sille 1 momentin nojalla tehdystä ilmoituksesta sekä sille tehdystä Nairobin yleissopimuksen 5 artiklassa tarkoitetusta ilmoituksesta.
3 §Hylystä varoittaminen ja sen paikantaminen
Liikenneviraston on 2 §:ssä tai Nairobin yleissopimuksen 5 artiklassa tarkoitetun ilmoituksen saatuaan viipymättä varoitettava merenkulkijoita ja asianosaisia valtioita Nairobin yleissopimuksen 7 artiklan mukaisesti hylyn luonteesta ja sijainnista.
Jos hylyn voidaan olettaa muodostavan vaaran, Liikenneviraston on kehotettava rekisteröityä omistajaa ryhtymään kaikkiin mahdollisiin toimiin hylyn tarkan sijainnin määrittämiseksi sekä asetettava määräaika tätä varten. Jos rekisteröity omistaja ei määritä sijaintia asetetussa määräajassa, Liikenneviraston on rekisteröidyn omistajan kustannuksella ryhdyttävä kaikkiin mahdollisiin toimiin hylyn paikantamiseksi.
4 §Hylyn aiheuttaman vaaran määrittely ja hylyn merkitseminen
Liikenneviraston on saatuaan tiedon hylystä päätettävä Nairobin yleissopimuksen 6 artiklan mukaisesti, aiheuttaako hylky vaaran. Sen on pyydettävä asian ratkaisua varten Liikenteen turvallisuusvirastolta, Suomen ympäristökeskukselta ja puolustusvoimilta arvio hylyn aiheuttamasta vaarasta.
Jos hylyn katsotaan 1 momentin mukaisesti aiheuttavan vaaran, Liikenneviraston on ryhdyttävä kaikkiin kohtuullisiin toimenpiteisiin hylyn merkitsemiseksi.
5 §Hylyn poistamista koskevat toimenpiteet
Jos hylyn katsotaan 4 §:n mukaisesti aiheuttavan vaaran, Liikenneviraston on viipymättä ilmoitettava siitä rekisteröidylle omistajalle ja, jos kyse on ulkomaisesta aluksesta, myös aluksen rekisteröintivaltion toimivaltaiselle viranomaiselle.
Liikenneviraston on asetettava kohtuullinen määräaika, jonka kuluessa rekisteröidyn omistajan on poistettava hylky ja ilmoitettava määräajasta kirjallisesti omistajalle siten kuin Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 6 kohdassa määrätään.
Jos hylyn katsotaan 4 §:n mukaisesti aiheuttavan vaaran, rekisteröidyn omistajan on toimitettava Liikennevirastolle näyttö 7 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai muun vakuuden olemassa olosta.
Liikennevirasto voi meriturvallisuuden ja meriympäristön suojelun varmistamiseksi asettaa hylyn poistolle tarpeellisia ehtoja Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 4 mukaisesti sekä puuttua poistoon mainitun artiklan 5 kohdan mukaisesti. Ennen kuin Liikennevirasto tekee päätöksen asiassa, sen on kuultava Liikenteen turvallisuusvirastoa, Suomen ympäristökeskusta ja puolustusvoimia.
Liikennevirasto voi poistaa hylyn rekisteröidyn omistajan kustannuksella Nairobin yleissopimuksen 9 artiklan 7 ja 8 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa silloin, kun hylky sijaitsee Suomessa tai Suomen talousvyöhykkeellä.
Liikennevirastolla on oikeus saada tarpeellista virka-apua puolustusvoimilta, Tullilta ja pelastuslaitoksilta tämän pykälän mukaisten tehtävien suorittamiseksi.
6 §Vakuuttamisvelvollisuus
Sellaista suomalaista alusta varten, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300, rekisteröidyn omistajan on otettava ja pidettävä voimassa vakuutus tai muu vakuus, joka kattaa Nairobin yleissopimuksen 10 artiklan mukaisen vastuun 9 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitettuun määrään saakka.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu velvollisuus ottaa ja pitää voimassa vakuutus tai muu vakuus, koskee myös ulkomaista alusta, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 ja joka käy suomalaisessa satamassa tai käyttää Suomen vesialueella olevia satamalaitteita.
Edellä 1 ja 2 momenttia ei sovelleta sota-aluksiin eikä muihin valtion omistamiin tai käyttämiin aluksiin, joita käytetään yksinomaan muuhun kuin kaupalliseen tarkoitukseen.
7 §Vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus
Liikenteen turvallisuusvirasto antaa hakemuksesta Suomen alusrekisteriin merkityn aluksen rekisteröidylle omistajalle todistuksen 6 §:ssä tarkoitetun vakuutuksen tai vakuuden voimassaolosta. Liikenteen turvallisuusvirasto voi myös antaa todistuksen vakuutusvelvollisuuden täyttämisestä, jos alusta ei ole rekisteröity missään Nairobin yleissopimuksen osapuolena olevassa valtiossa.
Liikenteen turvallisuusviraston tulee peruuttaa todistus, kun sen myöntämisen edellytykset eivät enää täyty.
Aluksen päällikön velvollisuus on huolehtia, että 1 momentissa tarkoitettu todistus pidetään mukana aluksessa ja jäljennös todistuksesta on talletettava Liikenteen turvallisuusviraston haltuun. Alusta ei saa käyttää merenkuluun ilman todistusta.
Tässä pykälässä tarkoitetun todistuksen antamisesta peritään maksu siten kuin valtion maksuperustelaissa säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetusta todistuksesta.
8 §Täytäntöönpano
Liikenneviraston 3—5 §:n nojalla tekemä päätös voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty tai muutoksenhakuviranomainen toisin määrää.
19 luku
Saatavan vanhentuminen
1 §Saatavan vanhentuminen
Kanne maksun saamiseksi seuraavista saatavista on, riippumatta siitä, onko vastuu rajoitettu tai rajoittamaton, pantava vireille:
Korvauskanteen osalta, joka perustuu 1 momentin 4 kohtaan, asianosaiset voivat kanteen aiheuttaneen tapahtuman jälkeen sopia siinä säädetyn ajan pidentämisestä. Takautumiskanne saadaan panna vireille sanotun ajan jälkeenkin, ei kuitenkaan myöhemmin kuin vuoden kuluessa siitä, kun päävaatimus on tullut täytetyksi tai sitä koskeva kanne on pantu vireille.
Tässä pykälässä mainitun vanhentumisajan pidentämisestä tai keskeyttämisestä on Suomessa voimassa, mitä Suomen laissa siitä säädetään, vaikka oikeussuhteeseen muutoin sovellettaisiinkin ulkomaan lakia. Missään tapauksessa ei 1 momentin 3 ja 5 kohdassa mainittuja määräaikoja saa ulottaa yli kolmen vuoden siitä, kun maihin astuminen tai maihin tuominen on tapahtunut tai niiden olisi pitänyt tapahtua.
Edellä 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kannetta ei saa nostaa enää sen jälkeen, kun kuusi vuotta on kulunut päivästä, jona vahinkotapahtuma sattui, tai jos vahinko aiheutui tapahtumasarjasta, päivästä, jona ensimmäinen tapahtuma sattui.
Edellä 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kannetta ei saa nostaa enää sen jälkeen, kun kuusi vuotta on kulunut päivästä, jona hylyn aiheuttanut merenkulkuonnettomuus sattui tai jos merenkulkuonnettomuus muodostui tapahtumasarjasta, päivästä, jona ensimmäinen tapahtuma sattui.
Jos velallinen muissa kuin 1 momentissa mainituissa tapauksissa vastaa korvauksesta tai muusta saamisesta, johon laivanisännän vastuu on rajoitettu tai josta vain lastattu tavara vastaa, on kanne maksun saamiseksi pantava vireille korvaussaamisesta kahden vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin vahinko tapahtui, ja muusta saamisesta yhden vuoden kuluessa siitä, kun saaminen erääntyi. Jos velkojalla samalla on oikeus vaatia maksua laivanisännältä, lastinomistajalta tai muulta, vastuun olematta rajoitettu, kanneoikeuden säilyttämisestä on noudatettava, mitä yleisesti säädetään.
Jos tässä pykälässä mainittu saatava on joutunut merivahingonlaskijan käsiteltäväksi, katsotaan kanne pannuksi vireille maksun saamiseksi.
20 luku
Rangaistussäännökset 9 a § Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti Laivanisäntä, aluksen omistaja tai rekisteröity omistaja, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 2 §:ssä, 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa taikka 11 a luvun 6 §:ssä säädetyn velvollisuuden ottaa vakuutus tai asettaa vakuus, on tuomittava merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
Merilaissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönnistä tuomitaan myös laivanvarustaja, joka sallii aluksen käytön merenkulkuun, vaikka hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että 10 luvun 10 §:ssä tai 11 §:n 1 momentissa säädettyä vakuuttamis- tai vakuudenasettamisvelvollisuutta ei ole täytetty. Sama koskee sitä, joka aluksen omistajan sijasta huolehtii aluksen käytöstä sekä aluksen päällikköä.
9 b § Vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönti Aluksen päällikkö, joka tahallaan laiminlyö 7 luvun 3 §:n 3 momentissa, 10 luvun 10 §:n 3 momentissa tai 11 §:n 2 momentissa taikka 11 a luvun 7 §:n 3 momentissa säädetyn velvollisuuden huolehtia, että aluksessa pidetään mukana vakuutusta tai vakuutta koskeva todistus, on tuomittava vakuutustodistuksen mukanapitovelvollisuuden laiminlyönnistä sakkoon.
21 luku
Toimivaltainen tuomioistuin ja oikeudenkäynti merioikeusjutuissa 3 d § Toimivaltainen merioikeus merenkulkuonnettomuudesta aiheutuvaa hylkyä koskevassa asiassa Jos kanne korvauksen saamiseksi 11 a luvun tai Nairobin yleissopimuksen nojalla hylyn paikantamisesta, merkitsemisestä tai poistamisesta aiheutuvista kustannuksista voidaan nostaa Suomen tuomioistuimessa, käsitellään kanne Helsingin käräjäoikeudessa.
Jos vahinkotapahtuman jälkeen on perustettu 9 luvun 7 §:ssä tarkoitettu rajoitusrahasto Suomessa ja rekisteröidyllä omistajalla tai vakuutuksenantajalla, jota vastaan kannetta ajetaan Suomessa tai toisessa sopimusvaltiossa, on oikeus rajoittaa vastuunsa, käsittelee Helsingin käräjäoikeus asiat, jotka liittyvät rajoitusrahaston jakamiseen vahingonkorvaukseen oikeutettujen kesken.
Tämän lain voimaantulosta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Lain 1 luvun 1 ja 1 a § tulevat kuitenkin voimaan 15 päivänä marraskuuta 2016.
HE 96/2016 LiVM 20/2016 EV 106/2016 Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2016 Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner