KKO/2014/84
2014 false KKO:2014:84 A:n lomautuksen 200. päivä täyttyi perjantaina 5.11. Hän irtisanoi työsopimuksensa seuraavana maanantaina 8.11. lomautuksen keston perusteella. Työnantajayhtiö oli asetettu tiistaina 2.11. konkurssiin, mutta yhtiö ei ollut irtisanonut A:n työsopimusta. Työsopimuslain 5 luvun 7 §:n nojalla A:lle maksettava irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus määräytyi yleisen irtisanomisajan eikä yhtiön konkurssin johdosta työsopimuslain 7 luvun 8 §:n 1 momentissa säädetyn 14 päivän irtisanomisajan perusteella.
TSL 5 luku 7 § 3 mom TSL 7 luku 8 § 1 mom Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian tausta Toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa X Oy:n (yhtiö) ja sen edeltäjän palveluksessa yli 12 vuoden ajan työskennellyt A oli lomautettu toistaiseksi 20.4.2010 lukien. Lomautuksen 200. päivä täyttyi perjantaina 5.11.2010. A oli maanantaina 8.11.2010 irtisanonut työsopimuksensa lomautuksen perusteella. Yhtiö oli jo tätä ennen tiistaina 2.11.2010 asetettu konkurssiin. Konkurssi oli peruuntunut 24.11.2010.
A:lle ei ollut maksettu työsuhteen päättyessä irtisanomisajan palkkaa vastaavaa korvausta. Hän oli vaatinut tätä korvausta palkkaturvana Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta (jäljempänä ELY-keskus) hakemuksella 1.2.2011. ELY-keskus oli päätöksellään 11.5.2011 hylännyt A:n vaatimuksen 14 päivän irtisanomisaikaa vastaavaa korvausta ylittävältä osin sillä perusteella, että työnantajan ollessa konkurssissa sovellettiin erityistä 14 päivän irtisanomisaikaa.
Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa A vaati kanteessaan, että hänelle palkkaturvana maksettava irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus vahvistetaan määrältään kuuden kuukauden palkkaa vastaavaksi 18 800,22 euroksi.
Perusteinaan A esitti, että irtisanoutuessaan hän ei ollut ollut tietoinen yhtiön konkurssiin asettamisesta. Työnantajan konkurssin peruuntuminen oli saanut aikaan sen, että kaikki konkurssin oikeusvaikutukset, kuten konkurssin vaikutus työsopimuksen irtisanomisaikaan, olivat peruuntuneet. A:lla oli siten oikeus hänen työsuhteensa pituuden perusteella määräytyvään kuuden kuukauden irtisanomisajan palkkaan.
ELY-keskus vaati, että kanne hylätään. Perusteluinaan ELY-keskus lausui, että A:n työsuhde oli päättynyt 8.11.2010. Hänellä oli oikeus saada korvauksena irtisanomisajan palkkansa sen mukaisesti laskettuna, mitä irtisanomisaikaa irtisanomishetkellä oli tullut noudattaa. Kun A oli irtisanonut työsuhteensa työnantajan ollessa konkurssissa, noudatettava irtisanomisaika oli 14 päivää. Tätä suurempaan korvaukseen A ei ollut oikeutettu.
Käräjäoikeuden tuomio 3.11.2011 Käräjäoikeus lausui perusteluinaan, että työsopimuslain 7 luvun 8 §:n 1 momentin mukaista 14 päivän irtisanomisaikaa sovelletaan vain silloin, kun työsopimus päätetään nimenomaisesti konkurssin perusteella. Irtisanoutuessaan A ei ollut tiennyt X Oy:n konkurssitilasta. Kun A ei ollut irtisanonut työsopimustaan konkurssin vaan yli 200 päivän lomautuksen perusteella, hänellä oli oikeus vaatimaansa kuuden kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen.
Käräjäoikeus vahvisti, että A:lle palkkaturvana maksettavan korvauksen määrä oli kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 18 800,22 euroa.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Riitta Savolainen.
Helsingin hovioikeuden tuomio 12.11.2012 ELY-keskus valitti hovioikeuteen ja vaati kanteen hylkäämistä.
A vaati, että valitus hylätään.
Hovioikeus katsoi, että konkurssiin liittyvän 14 päivän irtisanomisajan soveltamista asiassa puolsi ensinnäkin se yleinen lähtökohta, että konkurssiin liittyvä irtisanomisperuste oli itsenäinen. Konkurssissa voitiin puuttua myös sellaisiin työsuhteisiin, jotka oli jo irtisanottu päättymään. Myös lomautettujen ja lomauttamatta olevien työntekijöiden tasapuolinen kohtelu tuki sitä, että konkurssin alettua kaikkien työntekijöiden irtisanomisaika oli 14 päivää. Muussa tapauksessa korvauksen perusteena oleva irtisanomisaika riippuisi siitä lähinnä sattumanvaraisesta seikasta, kumpi työsopimuksen irtisanoo ensin, työnantaja vai vähintään 200 päivää lomautettuna ollut työntekijä.
Asiassa ei myöskään ollut kysymys työnantajan suorittamasta irtisanomisesta, kuten Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1991:144. Työntekijän irtisanoessa työsopimuksen edellytykseksi ei voitu asettaa sitä, että irtisanomisen perusteena vedottaisiin nimenomaisesti konkurssiin. A ei ollut myöskään väittänyt, että yhtiö olisi hakeutunut konkurssiin välttyäkseen korvauksen maksamiselta vähintään 200 päivän ajaksi lomautetulle työntekijälleen.
Mainituilla perusteilla asiassa sovellettava irtisanomisaika oli työsopimuslain 7 luvun 8 §:n 1 momentissa tarkoitettu 14 päivää.
Konkurssin oikeusvaikutusten lakkaaminen konkurssin peruuntuessa ei merkinnyt sitä, että konkurssin aikana tehdyt oikeustoimet tulisivat vaikutuksettomiksi. Näin ollen se seikka, että konkurssi oli peruuntunut sen jälkeen kun A oli irtisanoutunut, ei vaikuttanut asian ratkaisemiseen.
Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi kanteen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marjatta Möller, Jukka Kontio ja Åsa Nordlund. Esittelijä Wilhelm Norrman.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa.
Valituksessaan A vaati, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään käräjäoikeuden tuomion varaan.
ELY-keskus vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu 1. Yli 12 vuotta X Oy:n ja sen edeltäjän palveluksessa työskennellyt A on lomautettu toistaiseksi 20.4.2010 lukien. Lomautuksen kestettyä yhtäjaksoisesti 200 päivää A on 8.11.2010 irtisanonut työsopimuksensa lomautuksen keston perusteella. Yhtiö oli jo tätä ennen 2.11.2010 asetettu konkurssiin, joka on myöhemmin 24.11.2010 peruuntunut.
Korkeimman oikeuden arviointi 6. Työsopimuslain 7 luvun 8 §:n 1 momentissa tarkoitetun 14 päivän irtisanomisajan soveltaminen edellyttää lainkohdan sanamuodon mukaan, että työnantaja on asetettu konkurssiin kun työsopimus irtisanotaan. Oikeuskäytännössä lainkohtaa on tulkittu suppeasti siten, että sen soveltaminen edellyttää lisäksi työsopimuksen irtisanomisen kiinteää asiallista ja ajallista yhteyttä konkurssiin asettamiseen. Korkeimman oikeuden ratkaisujen KKO 1991:144 ja 1993:117 perusteluista ilmenee, että voidakseen perustaa työsopimuksen irtisanomisen tähän lainkohtaan konkurssipesän on nimenomaisesti vedottava työnantajan konkurssiin irtisanomisen perusteena tai ainakin työntekijän on tiedettävä konkurssista, minkä lisäksi olosuhteista on voitava päätellä irtisanomisen perustuvan nimenomaan työnantajan konkurssiin.
Korkeimman oikeuden johtopäätös 15. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A:lle työsopimuslain 5 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla kuuluva korvaus määräytyy työsopimuslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaisesti yleisen 6 kuukauden irtisanomisajan perusteella.
Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. Korkein oikeus vahvistaa, että A:lle maksettavan korvauksen perusteena olevan irtisanomisajan palkan määrä on kuuden kuukauden palkkaa vastaavat 18 800,22 euroa.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Samuli Sillanpää.