KKO/2016/18

2016 false KKO:2016:18 A oli työskennellyt erään yliopiston ylioppilaskunnan julkaiseman aikakauslehden toimittajana. Työsuhteen aikana ylioppilaskunta ei ollut ollut sidottu mihinkään työehtosopimukseen. A vaati ylioppilaskuntaa vastaan nostamassaan kanteessa lisää palkkaa sekä lomakorvauksia, koska hänelle olisi tullut maksaa hänelle ammatin ja työtehtävien perusteella yleissitovana noudatettavaksi tulevan lehdistöalan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Ylioppilaskunta vastusti kannetta katsoen, että A:n vetoama työehtosopimus ei ollut tullut noudatettavaksi, koska ylioppilaskunta ei ole viestintäalan yritys.

Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevillä perusteilla katsottiin, että ylioppilaskunnan oli tullut noudattaa A:n työsuhteessa yleissitovana asianomaista lehdistöalan työehtosopimusta, koska se oli teettänyt A:lla tässä työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä.

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Asian tausta A on työskennellyt yliopiston ylioppilaskunnan palveluksessa toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa 15.8.2006 ja 28.2.2011 välisenä aikana. A on toiminut ylioppilaskunnan kustantaman ja julkaiseman lehden toimittajana. Hänen työtehtäviinsä ovat kuuluneet juttujen ideoiminen ja kirjoittaminen, valokuvaaminen sekä muut päätoimittajan määräämät tehtävät.

Kanne Pirkanmaan käräjäoikeudessa A vaati, että yliopiston ylioppilaskunta velvoitetaan suorittamaan hänelle palkkasaatavaa 17 971,73 euroa ja lomarahaa 1 051,80 euroa.

Perusteinaan A esitti, että työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen eli yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä. Asianomainen ala määräytyy ensisijaisesti työehtosopimuksen soveltamisalamääräyksen mukaisesti. Lehdistöä koskevat lehtien toimittamistyön vähimmäisedellytykset määräytyvät Suomen Journalistiliitto ry:n ja Viestinnän Keskusliitto ry:n välillä solmitun työehtosopimuksen nojalla. Mainittu työehtosopimus on vahvistettu yleissitovaksi.

Ylioppilaskunnan olisi A:n työnantajana tullut noudattaa edellä mainittua työehtosopimusta, koska A oli tehnyt sellaista työtä, josta on solmittu yleissitova työehtosopimus. Ylioppilaskunta oli maksanut hänelle työehtosopimuksen määrittämän minimipalkan alittavaa palkkaa.

Vastaus Vastauksessaan ylioppilaskunta vaati kanteen hylkäämistä.

Ylioppilaskunta katsoi, että A:lla ei ole kanteessa vaadittuja saatavia. Perusteinaan ylioppilaskunta esitti, että A:n vetoama työehtosopimus ei tule yleissitovana noudatettavaksi hänen työsuhteessaan. Ylioppilaskunnan pääasiallisena toimialana ei yliopistolain 46 §:n mukaan ole viestintä, vaan jäsenistön edunvalvonta ja palvelu. Ylioppilaskunnan julkaisema lehti ei edusta mitään Viestinnän Keskusliitto ry:n ja Suomen Journalistiliitto ry:n välillä solmitussa työehtosopimuksessa tarkoitettua lehtityyppiä. Kysymys on lakisääteisen julkisyhteisön tiedotustoiminnasta eikä työehtosopimuksen soveltamisala koske sen palveluksessa olevia ylioppilaslehteä tekeviä työntekijöitä. Alalla noudatetaan teollisuuslinjaperiaatetta. Työehtosopimusta ei ole tarkoitettu sovellettavaksi lakisääteisessä organisaatiossa sen toteuttaessa lakisääteistä tehtäväänsä. A:n palkasta on sovittu hänen työsopimuksessaan ja hänelle on maksettu palkkaa sen mukaisesti.

Käräjäoikeuden tuomio 9.12.2011 Käräjäoikeus totesi, että Viestinnän Keskusliitto ry:n ja Suomen Journalistiliitto ry:n välillä solmittu journalisteja koskeva työehtosopimus on yleissitova. A oli tehnyt toimituksellista työtä ylioppilaskunnan julkaisemassa lehdessä, jota oli pidettävä aikakauslehtenä.

Johtopäätöksenään käräjäoikeus katsoi, että A oli tehnyt ylioppilaskunnan julkaiseman aikakauslehden toimituksessa yleissitovan lehdistön työehtosopimuksen määrittelemiä toimituksellisia tehtäviä ja että hänen työsuhteeseensa oli ollut sovellettava vähintään journalisteja koskevan työehtosopimuksen määräyksiä.

Käräjäoikeus velvoitti ylioppilaskunnan suorittamaan A:lle palkkasaatavaa 17 971,73 euroa sekä lomarahaa 1 051,80 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tuula Lehto.

Turun hovioikeuden tuomio 27.11.2013 Ylioppilaskunta vaati valituksessaan kanteen hylkäämistä.

Vastauksessaan A vaati valituksen hylkäämistä.

Hovioikeus pyysi työtuomioistuinta antamaan lausunnon siitä, onko ylioppilaskunnan tullut noudattaa A:n työsuhteessa Viestinnän Keskusliitto ry:n ja Suomen Journalistiliitto ry:n välillä solmittua, työntekohetkellä voimassa ollutta työehtosopimusta yleissitovuuden perusteella. Työtuomioistuin antoi pyydetyn lausunnon.

Hovioikeus lausui, että asiassa on viimeistään työtuomioistuimen annettua lausuntonsa käynyt hovioikeudessa selvitetyksi tai riidattomaksi, että riidanalainen työehtosopimus on lainkohdan tarkoittamalla tavalla valtakunnallinen ja edustavana pidettävä. Edelleen on selvitetty, että A:n työ on ollut toimittajan työtä ja että lehteä on sisältönsä ja luonteensa vuoksi pidettävä aikakauslehtenä. Asian ratkaisun kannalta keskeiseksi riitakysymykseksi oli jäänyt, miten on ymmärrettävä ja tulkittava työsopimuslain 2 luvun 7 §:n sisältämää käsitettä "asianomaisella alalla".

Hovioikeus totesi, että A:n näkemyksen mukaan asiaa oli tarkasteltava niin kutsutun ammattialaperiaatteen mukaan, jolloin työntekijän sopimuksessa määritetyt työtehtävät sekä hänen koulutuksensa ja ammattinsa ovat ratkaisevia työehtosopimuksen soveltamisen kannalta eli ne määrittävät edellä mainitun "asianomainen ala" -käsitteen.

Sen sijaan ylioppilaskunnan näkemyksen mukaan ratkaisevana mainitun käsitteen määrittämisessä oli niin kutsutun teollisuuslinja- tai toimialaperiaatteen mukaisesti pidettävä työnantajan pääasiallista toimialaa.

Hovioikeus totesi, että työtuomioistuin oli hovioikeuden pyytämässä lausunnossa katsonut, ettei ylioppilaskuntaa voitu pitää työehtosopimuksessa tarkoitettuna viestintäalan yrityksenä. Työtuomioistuin oli niin sanotun toimialaperiaatteen mukaisesti pitänyt ratkaisevana työnantajan toimialaa ja katsonut lausunnossaan, ettei A:n lehdessä tekemä työ kuulu Viestinnän Keskusliitto ry:n ja Suomen Journalistiliitto ry:n välisen lehdistötyöehtosopimuksen soveltamispiiriin.

Hovioikeus totesi edelleen, että työtuomioistuinta on pidettävä merkittävänä työehtosopimusoikeuden asiantuntijatahona, minkä vuoksi sen kannan mukaisesta lausunnosta poikkeaminen vaatisi tuekseen erityisen vahvoja perusteita. Hovioikeus katsoi, ettei tässä asiassa ollut sellaisia esitetty ja päätyi katsomaan työtuomioistuimen lausunnossa esitetyin tavoin ja Korkeimman oikeuden ratkaisusta 1992:187 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti, että ylioppilaskunta ei ole ollut yleissitovuuden perusteella sidottu Viestinnän Keskusliitto ry:n ja Suomen Journalistiliitto ry:n välillä solmittuun työehtosopimukseen työsuhteessa A:han.

Hovioikeus hylkäsi kanteen ja vapautti ylioppilaskunnan tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sirpa Saarnilehto, Rita Melartin ja Kari Lahdenperä. Esittelijä Valtteri Kartio.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Vastauksessaan ylioppilaskunta vaati valituksen hylkäämistä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Taustaa ja kysymyksenasettelu 1. A on työskennellyt yliopiston ylioppilaskunnan julkaiseman aikakauslehden toimittajana 15.8.2006-28.2.2011. A on kanteessaan katsonut, että hänen työsuhteessaan olisi tullut noudattaa Viestinnän Keskusliitto ry:n ja Suomen Journalistiliitto ry:n välisen lehdistön työehtosopimuksen mukaisia ehtoja ja että ylioppilaskunnan olisi siten työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla pitänyt maksaa hänelle yleissitovana noudatettavaksi tulevan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tämän johdosta A on kanteessaan vaatinut, että ylioppilaskunta velvoitetaan maksamaan hänelle lisää palkkaa sekä lomakorvauksia.

2.Ylioppilaskunta on vastustanut kannetta, koska A:lle oli maksettu työsopimuksen mukainen palkka ja lomakorvaukset. A:n vetoama työehtosopimus ei tullut sovellettavaksi, koska ylioppilaskunta ei ole viestintäalan yritys. Ylioppilaskunnan tarkoituksena on yliopistolain mukaan olla muun ohella jäsentensä yhdyssiteenä ja edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiään. Toimiala ei siten ole viestintä, vaan jäsenistön edunvalvonta ja palvelu.

3.Asiassa on riidatonta, että A:n työsuhteen aikana ylioppilaskunta ei ollut sidottu mihinkään työehtosopimukseen.

4.Asiassa on kysymys siitä, onko ylioppilaskunnan tullut noudattaa A:n työsuhteessa yleissitovana Viestinnän Keskusliitto ry:n ja Suomen Journalistiliitto ry:n välistä lehdistön työehtosopimusta.

Työehtosopimuksen yleissitovuutta koskeva säännös ja sen tausta ja tarkoitus 5. Työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä. Saman lainkohdan 2 momentin mukaan työsopimuksen ehto, joka on ristiriidassa yleissitovan työehtosopimuksen vastaavan määräyksen kanssa, on mitätön ja sen sijasta on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen määräystä.

6.Työsopimuslain 2 luvun 7 §:n 1 momenttia vastaava säännös sisältyi aiemman työsopimuslain (320/1970) 17 §:n 1 momenttiin. Aiemman lain esitöiden mukaan säännöksen tarkoituksena oli turvata järjestäytymättömän työnantajan palveluksessa olevan työntekijän työsuhteen vähimmäisehdot, kuten oikeus vähimmäispalkkaan (SoVM 33/1969 vp. s. 2 ja 3).

7.Sama yleissitovuutta koskevan sääntelyn tarkoitus käy ilmi nykyisen työsopimuslain 2 luvun 7 - 9 §:stä, joilla hallituksen esityksen mukaan on ollut tarkoitus täydentää ja täsmentää työehtosopimusten asemaa lähinnä järjestäytymättömien työnantajien palveluksessa olevien työntekijöiden työsuhteen vähimmäisehtojen turvaajana (HE 157/2000 vp s. 72). Perustuslakivaliokunta totesi esityksestä antamassaan lausunnossa muun ohella, että yleissitovuuden avulla pyritään järjestäytymättömässä kentässä varmistamaan tiettyjen vähimmäisehtojen täyttyminen kaikissa asianomaisen alan työsopimuksissa. Näin turvataan käytännössä se, että kullakin alalla työntekijöiden palkkausetujen, työsuhdeturvan ja työsuojelun vähimmäistaso ovat samat siitä riippumatta, onko työntekijä järjestäytyneen vai järjestäytymättömän työnantajan palveluksessa. Yleissitovuusjärjestelmän tarkoituksena on ollut saattaa saman alan työnantajat kilpailullisesti samaan asemaan (PeVL 41/2000 vp s. 3).

8.Kysymyksessä on siten työnantajaa velvoittava säännös, jonka tarkoituksena on laajentaa työehtosopimusjärjestelmää paitsi työntekijän eduksi, myös yritysten välisen kilpailutilanteen tasapuolisuuden edistämiseksi.

Yleissitovuuden arviointiperusteista Asianomainen ala 9. Yleissitovan työehtosopimuksen tulee olla valtakunnallinen ja asianomaisella alalla edustavana pidettävä. Lain sanamuoto viittaa siihen, että asianomainen ala määräytyy yksin työnantajan toimialan mukaan. Toisaalta työsopimuslain 2 luvun 7 §:n tarkoituksena on turvata työntekijälle työsuhteen vähimmäisehdot. Oikeuskäytännössä on katsottu, että työsopimuslaissa tarkoitettu asianomainen ala voi tarkoittaa joko työnantajan toimialaa tai työntekijän ammatin tai työtehtävien mukaista alaa.

10.Teollisuudessa lähtökohtana on niin sanottu teollisuuslinjaperiaate, jonka mukaan työnantajan toimiala määrää työntekijöiden työsuhteisiin sovellettavan työehtosopimuksen. Asianomainen ala voi määräytyä myös yritykseen kuuluvan erillisen osan mukaan, mikäli se on muodostanut sellaisen erillisen yksikön, joka on myös valtakunnallisen työehtosopimuskäytännön mukainen sopimusala. Tällainen tilanne voi olla käsillä, jos työnantajayrityksessä toimii sen muusta toiminnasta erillinen yksikkö (ks. KKO 1990:180). Lisäksi oikeuskäytännössä on katsottu, että sovellettava työehtosopimus voi määräytyä myös yksittäisen työntekijän työtehtävien perusteella, jos työnantaja on teettänyt jotakin työtä sen pääasiallisen toimialan ohella eikä työnantajan pääasiallisella alalla ole ollut valtakunnallista työehtosopimusta (ks. KKO 1982 II 156 ja KKO 1987:75).

Asianomaisen alan määrittämisperusteista 11. Työsopimuslain esitöissä (HE 157/2000 vp s. 72) on todettu, että asianomainen ala määräytyisi ensisijaisesti työehtosopimuksen soveltamisalamääräyksen mukaisesti, kuten aiemmankin työsopimuslain mukaan. Tällöin huomioon olisi otettava myös työehtosopimuksen tehneiden yhdistysten säännöt sekä niiden tosiasiallisesti edustaman jäsenistön työt. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että työntekijäyhdistyksen on edustettava aidosti työehtosopimuksessa tarkoitettuja töitä tekeviä työntekijöitä samoin kuin sitä, että työnantajalla olisi niin halutessaan mahdollisuus liittyä työehtosopimuksen tehneeseen työnantajayhdistykseen ainakin tämän yhdistyksen sääntöjen mukaan.

12.Hovioikeus on tässä asiassa pyytänyt työtuomioistuimelta lausunnon. Työtuomioistuin on katsonut, että A:n vetoama työehtosopimus ei voinut tulla sovellettavaksi hänen työsuhteessaan, koska ylioppilaskunnan toimiala ei ole tuossa työehtosopimuksessa tarkoitettu viestintäala.

13.Korkein oikeus toteaa, että työtuomioistuimen tehtävänä on tulkita työehtosopimuslakia ja työehtosopimusten määräyksiä. Silloin kun työnantaja ei ole työehtosopimuslain nojalla sidottu mihinkään työehtosopimukseen, kysymys on kuitenkin siitä, tuleeko jotakin työehtosopimusta soveltaa työsopimuslain 2 luvun 7 §:ssä tarkoitetun yleissitovuuden nojalla työntekijän työsuhteen vähimmäisehtoina. Kysymys on siis työsopimuslain soveltamisesta työntekijän ja työnantajan keskinäiseen, kahdenväliseen työriitaan.

14.Korkein oikeus katsoo, että kohdan 10 alussa mainittuja arviointiperusteita voidaan pitää lähtökohtana erityisesti kilpailevien työehtosopimusten tilanteessa eli silloin, kun työsuhteeseen mahdollisesti sovellettavia työehtosopimuksia on useampia kuin yksi.

15.Sen sijaan silloin kun työnantajaa ei lähtökohtaisesti sido mikään työehtosopimus, tulee arvioitavaksi kysymys siitä, sovelletaanko yksittäisen työntekijän työsuhteessa työehtosopimusta hänen ammattinsa tai työtehtäviensä perusteella. Kysymys työehtosopimuksen yleissitovuudesta ei siten tässä tilanteessa tarkasteltuna kuulu kollektiivisen työoikeuden alaan, vaan se koskee yksittäisen työntekijän ja työnantajan välisen työsuhteen vähimmäisehtoja. Yleissitovuus on työnantajaa yksipuolisesti pakottavaa ja sen voidaan katsoa ilmentävän työsopimuslaissa keskeisessä asemassa olevaa työntekijän suojeluperiaatetta.

16.Sanotunlainen tilanne, jossa siis työnantaja ei lähtökohtaisesti ole ollut sidottu mihinkään työehtosopimukseen, on ollut käsillä muun ohella Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä KKO 1982 II 156 ja KKO 1987:75. Edellisen mukaan työnantaja, jonka toimialalla (talviurheilukeskuksen palvelutoiminnot) ei ollut ollut yleiseksi katsottavaa valtakunnallista työehtosopimusta, oli ollut velvollinen noudattamaan työntekijän työalalla (metalliteollisuuden työt) yleiseksi katsottavaa työehtosopimusta. Jälkimmäisessä ratkaisussa työntekijä oli toiminut suojatyössä verhoomotyöntekijänä. Kun suojatyötä koskevaa työehtosopimusta ei ollut ollut, hänen vuosilomansa pituuden katsottiin määräytyvän asianomaisen alan (puusepänteollisuus) yleiseksi katsottavan valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaan.

17.Sama lähtökohtatilanne on ollut esillä työtuomioistuimen lausunnossa TT:2005-90. Ottaessaan kantaa työnantajan väitteeseen, että teollisuuslinjaperiaate soveltuu myös tilanteisiin, joissa työnantaja ei ole sidottu mihinkään työehtosopimukseen, työtuomioistuin on todennut, että vuoden 1970 työsopimuslain tulkinta oli vakiintunut toiselle kannalle. Työtuomioistuin on todennut tämän ilmenevän muun muassa Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 1982 II 156. Työtuomioistuin on lausunut, ettei sillä ollut lausuntopyynnön kohteena olleessa kysymyksessä, joka oli verrannollinen Korkeimman oikeuden ratkaisussa arvioinnin kohteena olleeseen kysymykseen, perusteita päätyä muunlaiseen tulkintaan.

18.Kuten kohdassa 7 on todettu, työsopimuslain esitöiden mukaan lain yleissitovuutta koskevalla sääntelyllä on ollut tarkoitus täydentää ja täsmentää työehtosopimusten asemaa lähinnä järjestäytymättömien työnantajien palveluksessa olevien työntekijöiden työsuhteen ehtojen turvaajana (HE 157/2000 vp s. 72). Tämän kannanoton keskeistä merkitystä yleissitovuuden tulkinnassa ei poista kohdassa 7 viitattu perustuslakivaliokunnan lausuma. Hallituksen esitystä käsitellessään valiokunta toi yleissitovuusjärjestelyn tarkoituksena esiin myös yritysten välisen kilpailuasetelman tasapuolisuuden edistämisen. Uudella 2 luvun 7 §:n 1 momentilla ei ollut tarkoitus muuttaa yleissitovan työehtosopimuksen asianmukaista alaa koskevaa edellytystä (TyVM 13/2000 vp s. 6), josta tässä asiassa on kysymys.

Arviointi tässä tapauksessa 19. Ylioppilaskunta on vedonnut siihen, että sen toimiala määräytyy lain perusteella. Korkein oikeus katsoo kohdassa 14 sanottu huomioon ottaen, että tällä seikalla ei ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa, tuleeko A:n työsuhteeseen soveltaa yleissitovana Journalistiliiton työehtosopimusta.

20.Journalistiliiton työehtosopimus ei ole ylioppilaskunnan toimialalla sovellettava työehtosopimus. Ylioppilaskunta on kuitenkin tosiasiassa teettänyt A:lla sanotussa lehdistön työehtosopimuksessa tarkoitettua työtä. Huomioon ottaen, mitä edellä on lausuttu, Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että A:n työsuhteessa on tullut soveltaa lehdistön alan työehtosopimusta.

Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Jorma Rudanko, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Kristina Oinonen.

Oikeudellinen opas

Vuosiloma ja lomakorvaus: oikeutesi ja laskenta

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.