KKO/2018/32

2018 false KKO:2018:32 A oli henkilöautoa kuljettaessaan kiilannut pyöräilijän eteen ja tehnyt äkkijarrutuksen sillä seurauksella, että pyöräilijä oli kaatunut pää edellä tiehen ja kuollut saamiensa vammojen johdosta seuraavana päivänä. A oli poistunut paikalta pysähtymättä.

A tuomittiin yhteiseen kahden vuoden kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta tieliikenteessä. Korkeimman oikeuden tuomiosta tarkemmin ilmenevin tavoin katsottiin, ettei rangaistusta tullut lieventää rikoksista tai tuomiosta seuranneen julkisuuden vuoksi. Sen sijaan rangaistusta mitattaessa otettiin A:n syyllisyyttä vähentävänä seikkana huomioon se, että hänen aikaisemmin saamansa aivovamman jälkitila oli ollut omiaan heikentämään hänen kykyään säädellä käyttäytymistään pyöräilijän menettelyn ärsytettyä häntä.

RL 6 luku 4 § RL 6 luku 7 § 1 kohta Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Helsingin käräjäoikeuden tuomio 9.10.2015 nro 142384 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 6.7.2016 nro 128905 kuvataan tarpeellisin osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomarit Maritta Pakarinen, Kirsi Kohonen ja Jouni Jarnamo sekä hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Timo Ojala, Tarja Ryhänen-Dahlman ja Salla Vaahtera.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Syyttäjälle ja A:lle myönnettiin valituslupa rangaistuksen määräämisen osalta. Muilta osin valituslupaa ei myönnetty.

Syyttäjä vaati, että A:lle tuomittu rangaistus korotetaan 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseksi. Perusteita lieventää rangaistusta rikoslain 6 luvun 7 §:n nojalla ei ollut.

A vaati, että rangaistus alennetaan 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta ja että se lievennetään ehdolliseksi.

A ja syyttäjä vaativat vastauksissaan puolin ja toisin valitusten hylkäämistä.

Suullinen käsittely Korkeimmassa oikeudessa toimitettiin suullinen käsittely.

Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian tausta ja kysymyksenasettelu 1. Alempien oikeuksien tuomioilla, jotka ovat syyksilukemisen osalta lainvoimaisia, A:n on katsottu menetelleen siten, että hän oli 12.8.2015 Helsingissä kuljettaessaan henkilöautoa ohittanut pyörällä liikkuneen B:n, kiilannut tämän eteen ja tehnyt aiheettoman äkkijarrutuksen. Tämän seurauksena B oli lentänyt pyöränsä ohjaustangon yli osuen pää edellä asfalttiin ja kuollut saamiensa vakavien pää- ja kaulaydinvammojen seurauksena seuraavana päivänä. Lisäksi A oli laiminlyönyt velvollisuutensa pysäyttää ja auttaa B:tä kykynsä mukaan.

2.Asiassa on selvitetty, että A oli onnettomuutta edeltäneessä kaistanvaihtotilanteessa ohittanut B:n lähietäisyydeltä, jolloin B oli näyttänyt A:lle keskisormea. B oli tämän jälkeen saavuttanut A:n, joka oli tehnyt äkkijarrutuksen sulkien B:n käyttämän ajoväylän. Jarrutus oli tapahtunut niin lähellä B:n etupuolella, ettei B:llä ollut ollut aikaa reagoida hallitusti, vaan hän oli joutunut jarruttamaan äkillisesti edellä kerrotuin seurauksin. A:n menettelylle ei ole ollut havaittavissa muuta ulkoista syytä kuin hermostuminen kerrotusta eleestä.

3.Käräjäoikeus on tuominnut A:n törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja liikennepaosta tieliikenteessä 4 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on alentanut rangaistuksen 2 vuodeksi 8 kuukaudeksi vankeutta.

4.Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän ja A:n valitusten johdosta kysymys vankeusrangaistuksen mittaamisesta ja valinnasta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä.

Sovellettavat säännökset 5. A:n syyksi luetuista rikoksista ankarimmin rangaistava on törkeä pahoinpitely, josta rikoslain 21 luvun 6 §:n mukaan tuomitaan vankeutta vähintään yksi ja enintään 10 vuotta. Törkeästä kuolemantuottamuksesta tuomitaan saman luvun 9 §:n mukaan vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään kuusi vuotta. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan rikoslain 23 luvun 2 §:n mukaan vähintään 30 päiväsakkoa ja enintään kaksi vuotta vankeutta ja liikennepaosta tieliikenteessä saman luvun 11 §:n mukaan sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Yhteisen vankeusrangaistuksen rangaistusasteikko on rikoslain 7 luvun 2 §:n 1 momentin 3 kohdan ja 2 momentin nojalla tällaisessa tapauksessa yhdestä kolmeentoista vuotta vankeutta.

6.Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Rikoslain 7 luvun 5 §:n mukaan yhteisen vankeusrangaistuksen mittaamisessa noudatetaan soveltuvin osin 6 luvun säännöksiä ja lähtökohdaksi on otettava siitä rikoksesta tuomittava rangaistus, josta tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi tuleva ankarin rangaistus, sekä mitattava rikoksista yhteinen rangaistus siten, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

A:n syyksi luettujen rikosten rangaistuskäytäntö 7. Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi luettu törkeä pahoinpitely on tekotavaltaan hyvin poikkeuksellinen. Sen vuoksi törkeästä pahoinpitelystä tuomittuja rangaistuksia koskevista tilastotiedoista ei ole saatavissa merkittävää tukea rangaistuksen määräämiselle tällaisessa tapauksessa. Myös törkeästä kuolemantuottamuksesta tuomittuja rangaistuksia koskevan tilastotiedon merkitys on vähäinen, koska tapausten lukumäärä on tilastollisen arvioinnin pohjaksi niukka ja lisäksi rikosten tekotapa vaihtelee.

8.Korkeimman oikeuden käytännössä on ratkaistu useita törkeää kuolemantuottamusta tieliikenteessä koskevia tapauksia. Ratkaisuissa KKO 1983 II 37 ja KKO 1998:67 rikoksentekijä tuomittiin 3 vuodeksi vankeuteen muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta ja kahdesta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Ensin mainitussa tapauksessa rikoksentekijä oli yli kahden promillen humalassa lähtenyt pitkälle automatkalle vilkkaasti liikennöityä tietä pitkin ja tällöin kuljettaen huonokuntoista autoa ylinopeudella törmännyt kahteen pyöräilijään, jotka saivat surmansa. Jälkimmäisessä tapauksessa rikoksentekijä oli vahvassa humalassa kuljettanut henkilöautoa ylinopeudella vilkkaasti liikennöidyllä ja osittain jäisellä tiellä ja menettänyt auton hallinnan törmäten linja-autopysäkin levennyksellä olleisiin kahteen lapseen, jotka saivat surmansa.

9.Ratkaisussa KKO 2006:13 rikoksentekijä tuomittiin 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen, kun hän oli syyllistynyt muun muassa törkeään kuolemantuottamukseen, kuolemantuottamukseen ja törkeään rattijuopumukseen kilpa-ajotilanteessa, jossa rikoksentekijä ja toista autoa kuljettanut henkilö olivat käyttäneet huomattavaa ylinopeutta ja ohitelleet muita autoja, kunnes toinen autoista oli törmännyt vastaan tulevaan autoon aiheuttaen muun muassa kahden henkilön menehtymisen. Ratkaisussa KKO 2003:134 rikoksentekijä tuomittiin 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja oheisrangaistuksena 60 tunnin yhdyskuntapalveluun muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta ja rattijuopumuksesta. Tapauksessa rikoksentekijä oli yli puolen promillen humalassa kuljettanut henkilöautoa ylinopeudella ja törmännyt jalankulkijaan kuolemaan johtanein seurauksin etsiessään ajon aikana savukerasiaa auton lattialta.

10.Kerrotut tapaukset eroavat tästä tapauksesta siinä suhteessa, että niihin ei sisälly tahallista toisen vahingoittamisen tarkoitusta. Lisäksi tapaukset ovat tekotavoiltaan erilaisia ja ilmentävät tekijöissään vaihtelevaa syyllisyyttä. Näistä syistä A:lle tuomittavaa rangaistusta ei voida vahvasti perustaa selostettuun rangaistuskäytäntöön.

11.Korkein oikeus toteaa, että törkeää kuolemantuottamusta koskevassa Korkeimman oikeuden käytännössä ei ole tähän tapaukseen rinnastettavaa tapausta, jossa tekijä olisi tuomittu törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Joitakin samankaltaisia piirteitä on tapauksessa KKO 1998:2, jossa tekijä tuomittiin pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen, kun hän oli lyhytaikaisella kuristamisella aiheuttanut toisen henkilön kuoleman. Korkein oikeus toteaa, että tässä tieliikenteessä tapahtuneessa rikoksessa rangaistuksen määräämisen vertailukohdaksi ei voida välittömästi asettaa myöskään rangaistuskäytäntöä sellaisissa törkeissä pahoinpitelyissä tai törkeissä kuolemantuottamuksissa, jotka on tehty uhria lyömällä, potkimalla tai muutoin kohdistamalla uhriin suoraa väkivaltaa.

A:n menettelyn arviointi 12. Korkein oikeus toteaa, että A:n ajokäyttäytyminen on edellä 1 ja 2 kohdassa kerrotulla tavalla johtunut hermostumisesta polkupyörällä liikkuneen B:n käyttäytymisen johdosta. Hermostumisen seurauksena A on tietoisesti kuljettanut autoaan siten, että on ollut varsin todennäköistä, että pyöräilijä suistuu katuun ja hänelle aiheutuu vakavana pidettävä ruumiinvamma. Tällä menettelyllään A on syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn. B on kuollut saamiinsa vammoihin seuraavana päivänä, minkä johdosta A:n on katsottu syyllistyneen törkeään kuolemantuottamukseen. Kuljettamalla autoaan kerrotulla tavalla A on syyllistynyt törkeään liikenteen vaarantamiseen.

13.A:n menettely on ollut hyvin nopeavaiheista ja liittynyt selvästi tilanteen laukaisemaan suuttumiseen. Se on kuitenkin johtanut määrätietoiseen pyrkimykseen saada B kaatumaan pyörällään, mitä osoittaa se, että A on kiihdyttänyt B:n ohi, kiilannut tämän eteen ja tehnyt aiheettoman äkkijarrutuksen välittömästi noin 20 kilometrin tuntinopeudella kulkevan pyöräilijän edessä. Teko on kohdistunut polkupyöräilijään sellaisessa liikennetilanteessa ja ympäristössä, jossa tämän vakava loukkaantuminen on ollut varsin todennäköistä.

14.A:n menettelyssä on kysymys yhtenäisestä tapahtumienkulusta. Ankarin rangaistusasteikko on törkeässä pahoinpitelyssä. Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa siihen myös sisältyy niin vahva pyrkimys B:n vahingoittamiseen, että siitä olisi tuleva ankarin rangaistus. A:n syyllistyminen törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään liikenteen vaarantamiseen liittyy selvästi törkeästä pahoinpitelystä alkaneeseen tekokokonaisuuteen tekojen yhteisen motivaatiotaustan ja olennaisen ajallisen päällekkäisyyden kautta. Sen vuoksi näiden rikosten moitittavuutta on perusteltua arvioida kokonaisuutena.

15.Törkeästä pahoinpitelystä aiheutuvan seurauksen arvioiminen on tekotavan johdosta ollut tavallista vaikeampaa. Olisi ollut mahdollista, että B kaatuu siten, että vammat jäävätkin vähäisiksi. Tällä seikalla ei kuitenkaan ole pahoinpitelyn rangaistusta arvioitaessa ratkaisevaa merkitystä, koska A on joka tapauksessa kohdistanut B:hen sellaista menettelyä, joka varsin todennäköisesti aiheuttaa tälle vaikean ruumiinvamman.

16.Pahoinpitelyn seurauksena A on törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut uhrin menehtymisen. Niin kuin edellä on jo todettu, polkupyörällä kaatumisen seuraukset voivat huomattavasti vaihdella. Tällaisessa teossa kuoleman aiheutuminen uhrille on ollut sattumanvaraista, mikä on otettava huomioon arvioitaessa A:n syyllisyyttä törkeässä kuolemantuottamuksessa. Toisaalta B:n kuolemaan johtanut törkeä pahoinpitely on tehty hyvin määrätietoisesti ja tietoisena tapahtumaolosuhteista, joiden johdosta polkupyörällä ajava on kaatuessaan hyvin turvattomassa asemassa. A:n on täytynyt ymmärtää, että tällaisissa olosuhteissa kaatumisen seuraus voi vaihdella aina menehtymiseen asti. Tämä lisää A:n menettelyn moitittavuutta.

17.Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi luetut rikokset ovat tapahtuneet tieliikenteessä, jonka luonteeseen kuuluu, että siinä syntyy vaikeasti ennakoitavia, nopeasti kehittyviä tilanteita, joiden hallitseminen voi olla vaikeaa. Tässä tapauksessa A on omalla toiminnallaan synnyttänyt tilanteen, jossa hän on syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn ja törkeään kuolemantuottamukseen sekä törkeään liikenteen vaarantamiseen. Korkein oikeus katsoo, ettei törkeän pahoinpitelyn ja törkeän kuolemantuottamuksen liittyminen tieliikenteeseen lievennä A:n teon moitittavuutta.

18.A on syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn, törkeään kuolemantuottamukseen ja törkeään liikenteen vaarantamiseen yhdellä teolla. Rikosten tiivis keskinäinen yhteys jossain määrin lieventää eri tekojen vaikutusta yhteisen rangaistuksen määrään. A:n syyksi luettu liikennepako tieliikenteessä on tapahtunut muiden rikosten tekemisen jälkeen, mutta se liittyy niihin niin läheisesti, että sillä on vain vähäinen vaikutus kokonaisrangaistukseen.

Asianomistajan menettelyn ja A:n aivovamman merkitys rangaistuksen määräämisessä 19. A on esittänyt, että rangaistusta mitattaessa on lieventävänä seikkana otettava huomioon se, että B oli omalla menettelyllään myötävaikuttanut tapahtumiin. A:n mukaan B oli kuljettanut pyöräänsä liian kovalla vauhdilla ja liian lähellä A:n kuljettamaa autoa. A on viitannut alemmissa oikeuksissa kuullun todistajan kertomukseen, jonka mukaan B oli A:n ohitettua hänet lähtenyt polkupyörällään kiihdyttämään A:n kuljettaman auton perään.

20.Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi on lainvoimaisesti luettu, että hän oli henkilöautollaan tahallaan kiilannut B:n kuljettaman polkupyörän eteen ja tehnyt aiheettoman äkkijarrutuksen. Vaikka B olisikin todistajan kuvaamalla tavalla lähtenyt pyörällään kiihdyttämään A:n kuljettaman auton perään, A:n syyksi luettu menettely on selvästi ollut pääasiallinen syy siihen, että B on menettänyt polkupyöränsä hallinnan ja saanut kuolemaansa johtaneet vammat. Korkein oikeus katsoo, ettei rangaistusta ole syytä lieventää A:n esittämällä perusteella.

21.A:lla on diagnosoitu vuonna 2004 tapahtuneen liikennevahingon seurauksena vaikea aivovamma ja siihen liittyvä neuropsykologinen kohtalaisen laaja-alainen oirekuva. Kuvatun aivovamman jälkitilan johdosta A:lla on todettu huono stressinsietokyky, taipumusta väsyä helposti, muistiongelmia, lyhytjänteisyyttä ja harkintakyvyn puutetta. Lisäksi A:lla on todettu olevan vaikeuksia nähdä syy-seuraussuhteita ja ymmärtää omia rajoitteitaan ja oireitaan. A:n aivovamman jälkitilan on katsottu vaikuttavan hänen mahdollisuuksiinsa hallita stressaavia tilanteita rationaalisesti.

22.Korkein oikeus toteaa, että tieliikenteessä ajoneuvon kuljettajan on otettava huomioon hänen suorituskykyään mahdollisesti rajoittavat seikat ja sovellettava ajokäyttäytymisensä rajoitusten aiheuttamiin vaatimuksiin. Tämä voi edellyttää esimerkiksi ajoneuvon kuljettamisen välttämistä vaativissa liikenneolosuhteissa. A:n syyksi luettu menettely on tapahtunut vilkkaan liikenteen aikana verraten vaativissa liikenneolosuhteissa. A:n ajokykyä tai ajo-oikeutta ei kuitenkaan ole missään vaiheessa pitkäaikaisten lääketieteellisten hoitosuhteiden aikana eikä perusteellisen aivovammatutkimuksen johdosta kyseenalaistettu.

23.A:n aivovamman vaikutuksia koskeva lääketieteellinen selvitys osoittaa, että hänellä on vammastaan johtuen tavanomaista suurempi riski menettää harkintakykynsä paineisessa tilanteessa. Tässä tapauksessa A:n rangaistava menettely on liittynyt pyöräilijän häntä ärsyttäneeseen menettelyyn. Korkein oikeus katsoo, että A:lla aivovamman jälkitilan seurauksena olevat vaikeudet säädellä käyttäytymistään on rangaistusta mitattaessa otettava huomioon hänen syyllisyyttään vähentävänä seikkana.

24.A:n rikokset ovat olleet erittäin vahingollisia. A:n syyllisyyttä lisäävänä seikkana on otettava huomioon hänen vahva pyrkimyksensä B:n vahingoittamiseen ja vähentävänä seikkana puolestaan hänen aivovamman jälkitilasta johtuvat vaikeutensa säädellä käyttäytymistään. Korkein oikeus katsoo, että rikoksista olisi ennen asian saaman julkisuuden vaikutuksen arvioimista mitattava yhteinen 2 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistus. Tämä on riittävä seuraamus myös näihin rikoksiin läheisesti liittyvästä liikennepaosta tieliikenteessä.

Asian saaman julkisuuden vaikutus 25. Rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on otettava huomioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näistä syistä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen. Lain esitöiden mukaan säännöksessä on kysymys moitearvosteluun kuulumattomista kohtuusperusteista, joissa rikoksen vakavuuden tai tekijän syyllisyyden arvottamisen sijasta paino on tekijälle tuomittavan seuraamuksen vaikutusten arvioimisessa, tarvittaessa sen kohtuullistamisessa ja tarpeettomien haittojen välttämisessä. Myös epävirallinen seuraus, kuten rikoksen saama poikkeuksellinen julkisuus, kuuluu säännöksen piiriin. Peruste on tarkoitettu poikkeussäännökseksi. Säännönmukainen mediajulkisuus ei itsessään yleensä riitä lievennyksen perustaksi, mutta jos julkisuus nousee kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja jos sillä on muita vakavia seuraamuksia tuomitun ja usein jo epäillyn elämään, kyseiset seuraukset voidaan ottaa kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta määrättäessä. Kelvatakseen lieventämisperusteeksi sanktiokumulaation tulee olla keskimääräistä huomattavasti tuntuvampaa. Normaalit lisäseuraamukset eivät yleensä oikeuta soveltamaan säännöstä. (HE 44/2002 vp s. 199 - 200) 26. Mainittua säännöstä on vakiintuneesti sovellettu niin, että rikoksesta johtuvat tai tuomiosta aiheutuvat ennakoitavissa olevat kiusallisetkaan seuraukset eivät oikeuta rangaistuksen lieventämiseen (KKO 2006:44 kohta 8). Kyseisessä ratkaisussa Korkein oikeus katsoi, että vastaajat olivat toimiessaan jalkapalloseuran johtotehtävissä voineet varautua siihen, että seuran johdon piirissä tehtyjä rikoksia käsitellään julkisuudessa. Asiaa ei ollut käsitelty julkisuudessa epäasiallisesti eikä rikosten laatuun nähden poikkeuksellisella tai kohtuuttomia mittasuhteita saaneella tavalla eikä julkisuus siten ollut ollut sellaista, että se olisi voitu ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä (kohdat 13 -14).

Ratkaisussa KKO 2016:39 (kohta 68) Korkein oikeus katsoi, että lahjusrikoksesta ja sitä koskevasta oikeudenkäynnistä vastuullisessa asemassa julkisessa luottamustehtävässä ja kansanedustajana toimineelle rikoksentekijälle aiheutuneet haitalliset seuraamukset, kuten kielteinen julkisuus ja luottamustehtävien menettäminen, eivät olleet sellaisia poikkeuksellisia ja ennakoimattomia seikkoja, jotka olisi otettava huomioon rangaistusta määrättäessä. Ratkaisussa KKO 2017:50 (kohta 69) Korkein oikeus katsoi puolestaan, ettei lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomitun rikoksentekijän kohdalla asian julkisuutta voitu pitää rikosten luonne huomioon ottaen poikkeuksellisena ja ennakoimattomana seurauksena.

Sen sijaan ratkaisussa KKO 2017:69 (kohta 43) raiskausrikoksesta seurannutta poikkeuksellista julkisuutta pidettiin rangaistuksen lieventämisperusteena, kun julkisuudesta oli tosiasiallisena seurauksena aiheutunut rikoksentekijöiden koulunkäynnin ja opintojen keskeytyminen sekä kahden alaikäisen rikoksentekijän kohdalla viranomaisten heihin kohdistamat lastensuojelutoimet.

27.A on vedonnut asian saamaan poikkeukselliseen ja leimaavaan julkisuuteen ja esittänyt tästä selvityksenä lehtien internetsivustoilla julkaistuja artikkeleita. Lehtiartikkeleissa on käsitelty myös hänen yksityiselämäänsä sekä hänen kokemaansa aiempaa liikenneonnettomuutta. A:n rikoksesta, esitutkinnan etenemisestä sekä asian oikeuskäsittelystä on julkaistu uutisia niin alueellisissa kuin valtakunnallisissakin tiedotusvälineissä.

28.A:n rikoksiin on kohdistunut laaja-alaista julkisuutta ja tapaus on ollut monissa laajalle yleisölle leviävissä tiedotusvälineissä suuren huomion kohteena. Osa uutisista on ollut sensaatiohakuisia. Joissakin kirjoituksissa on keskitytty pikemminkin A:n taustoihin, muun muassa hänen vammautumiseensa liikenneonnettomuudessa vuonna 2004, kuin itse tapahtumaan. A:ta kohdannutta liikenneonnettomuutta koskevien uutisten julkaisemiseen on vaikuttanut se, että A on itse tuonut julkisuuteen sitä koskevia seikkoja. Tapauksen saamaa julkisuutta ei voida pitää laadultaan tai laajuudeltaan poikkeuksellisena, kun otetaan huomioon rikosten luonne, niistä aiheutuneen seurauksen vakavuus ja niiden liittyminen muutenkin julkisuudessa kiinnostuksen kohteena olevaan eri liikennevälineiden asemaan liikenteessä. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n rikosten saama julkisuus ole ollut myöskään selvästi leimaavaa tai muutoin epäasianmukaista. Asiassa ei ole myöskään selvitetty, että julkisuudesta olisi aiheutunut A:lle sellaisia tosiasiallisia kielteisiä seurauksia, jotka tulisi kohtuuden mukaan ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä.

Korkeimman oikeuden ratkaisu 29. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetuista rikoksista on 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta. Rangaistuksen pituuden vuoksi vankeus on tuomittava ehdottomana.

Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Timo Esko sekä oikeusneuvokset Ilkka Rautio, Tuula Pynnä, Tuomo Antila ja Kirsti Uusitalo. Esittelijä Teemu Vanhanen (mietintö).

Esittelijän mietintö Vanhempi oikeussihteeri Vanhanen : Mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen lukuun ottamatta perustelujen kohtia 23 - 24 (aivovamman merkitys rangaistuksen määräämisessä) ja 29 (rangaistuksen mittaamisen lopputulos), joiden osalta esittelijä ehdotti, että Korkein oikeus lausuisi seuraavaa:

A:n syyksi luettuun menettelyyn on liittynyt hänellä todettu aivovamman jälkitila, minkä merkitystä tuomittavaan rangaistukseen tulee arvioida ottamalla huomioon A:n kokema ärsyke pyöräilijän taholta ja liikenneolosuhteet. Siinä, missä kaksi viimeksi mainittua seikkaa ovat psyykkeeseen vaikuttavia ulkoisia seikkoja, aivovamman jälkitilassa on kysymys rikoksentekijään liittyvästä ominaisuudesta. Vaikka kysymys ei olekaan ulkopuolisesta provokaatiosta, aivovamman jälkitila voi joissain tilanteissa tulla arvioitavaksi rikoslain 6 luvun 6 §:n 2 kohdan rangaistuksen lieventämisperusteen näkökulmasta, esimerkiksi siinä mainittuna muuna rikokseen johtaneena seikkana, joka on ollut omiaan heikentämään tekijän kykyä noudattaa lakia. Jotta lieventämisperusteen soveltamisedellytysten voitaisiin katsoa tällaisessa tilanteessa täyttyvän, aivovamman jälkitilan vaikutuksellisuudelle rikoksentekijän käyttäytymistä selittävänä syynä voidaan perustellusti asettaa melko korkeitakin vaatimuksia.

Korkein oikeus katsonee, että A:n aivovamman jälkitila on, siitä esitetty lääketieteellinen selvitys huomioon ottaen, vaikuttanut hänen liikennekäyttäytymiseensä tapahtumapäivänä. Tästä huolimatta A:n aivovamman jälkitilaa hänen toimintakyvyn puutteena ei kuvatuissa olosuhteissa kuitenkaan vielä voida pitää rikoslain 6 luvun 6 §:n 2 kohdassa tarkoitettuna rangaistuksen lieventämiseen oikeuttavana perusteena.

A:lle rangaistusta määrättäessä tulee kuitenkin vielä tarkastella, miten aivovamman jälkitilaa on arvioitava rikoslain 6 luvun 4 §:n rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatteen valossa. Säännöksen mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Korkein oikeus todennee, ettei A:n ja B:n välisessä tapahtumassa ole ollut kysymys epätavanomaisista liikenneolosuhteista tai -tilanteesta. Tapahtumat ovat sattuneet elokuisena arki-iltapäivänä Helsingin ydinkeskustan yhdellä pääajoväylistä. Tapahtumapaikalla on ollut ajankohdalle tyypillistä, huomattavaa työmatkaliikennettä ja liikkeellä on ollut eri tienkäyttäjiä. Tapahtumahetkellä tai juuri sitä edeltävästi ei ole tapahtunut mitään sellaista yllättävää tai poikkeuksellista, jota A ei olisi voinut odottaa ja johon hänen ei voitaisi edellyttää tienkäyttäjänä varautuvan. Ennakoimattomana tai voimakkaana provokaationa ei voida pitää sitä, että B on pyörällään ohittanut A:n ja tällöin kritisoinut A:n ajotyyliä näyttämällä tälle keskisormea. Tällaiset kohtaamiset eivät ole harvinaisia, etenkään ruuhkaisessa tieliikenteessä.

A:n aivovamman jälkitila on välittömästi turmaan johtaneessa ajotilanteessa jossain määrin vaikuttanut A:n harkintakykyyn ja seuranneeseen liikennekäyttäytymiseen. Samalla on kuitenkin otettava huomioon se, että A on lähtiessään kuljettamaan henkilöautoa kuvatuissa vaativissa liikenneolosuhteissa ryhtynyt tarkkuutta ja kärsivällisyyttä edellyttävään toimeen tietoisena heikosta stressinsietokyvystään ja taipumuksistaan reagoida epätavanomaisella tavalla psyykkisesti kuormittavissa tilanteissa. A:lla on ollut mahdollisuus pidättäytyä kuljettamasta autoa selostetuissa olosuhteissa. Se, että hänellä on todettu olevan vaikeuksia ymmärtää omia rajoitteitaan, ei ole esitetty lääketieteellinen selvitys huomioon ottaen tätä estänyt, vaikka hänen teonhetkinen toisintoimimismahdollisuutensa onkin ollut heikentynyt. Korkein oikeus siten katsonee, että aivovamman jälkitila on vain jossain määrin A:n syyllisyyttä vähentävä seikka, mikä hänen rangaistustaan rikoslain 6 luvun 4 §:n nojalla mitattaessa alentaa sitä normaalitasosta vain vähäisesti.

Rangaistusta mitattaessa A:n syyllisyyttä lisäävänä seikkana on otettava huomioon hänen vahva pyrkimyksensä B:n vahingoittamiseen. A:n menettelyn vaarallisuutta ja hänen rikoksista ilmenevää syyllisyyttään arvioidessaan Korkein oikeus katsonee, ettei A:n syyksiluettujen rikosten kokonaisuus moitittavuudeltaan kovinkaan merkittävästi poikkea henkilöautolla keula edellä tehdystä tahallisesta, kuolemaan johtaneesta päälleajosta.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Korkein oikeus katsonee, että oikeudenmukainen seuraamus A:n syyksi luetuista rikoksista on 3 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Rangaistuksen pituuden vuoksi vankeus on tuomittava ehdottomana.

Oikeudellinen opas

Liikennevahinko: ilmoitus ja korvaus vakuutusyhtiöltä

Tekoälyselitys virallisen lakitekstin pohjalta. Suuntaa antava, ei korvaa oikeudellista neuvontaa.