KKO/2021/45
2021 false KKO:2021:45 A:n ja B:n ollessa keskenään sukupuolisessa kanssakäymisessä A oli kieltänyt B:tä jatkamasta menettelyä. A:n mukaan B ei ollut noudattanut kieltoa. A oli tämän jälkeen noin vuoden aikana kertonut usealle henkilölle B:n raiskanneen hänet. Kysymys siitä, oliko A syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen. (Ään.) RL 24 luku 10 § Asian käsittely alemmissa oikeuksissa Helsingin käräjäoikeuden tuomio 20.12.2017 nro 17/152671 ja Helsingin hovioikeuden tuomio 28.6.2019 nro 19/130121 kuvataan tarpeellisilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisussa.
Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeudessa käräjätuomari Jukka Jaakkola sekä hovioikeudessa hovioikeudenneuvokset Taina Tuohino ja Tuomo Kare sekä asessori Inkeri Kuuskoski.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa A:lle myönnettiin valituslupa 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaisesti rajoitettuna koskemaan kysymystä siitä, onko A hovioikeuden tuomiossa selvitetyksi katsotulla menettelyllään syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen. Valitusluparatkaisussa todettiin, että Korkein oikeus voi muilta osin perustaa ratkaisunsa hovioikeuden ratkaisussa todettuihin seikkoihin.
A vaati valituksessaan, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta.
Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
B vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Asian käsittely alemmissa oikeuksissa 1. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä kunnianloukkauksesta sillä perusteella, että A oli 26.8.2015-31.10.2016 esittänyt B:stä valheellisen tiedon kertomalla opiskelijapiireissä usealle henkilölle B:n raiskanneen hänet. Teko oli ollut omiaan aiheuttamaan suurta kärsimystä ja vahinkoa B:lle. Se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska väite oli levinnyt opiskelijapiireissä laajalle välittömästi B:n opiskelun alettua, minkä seurauksena häneen oli kohdistunut halveksuntaa.
Kysymyksenasettelu 6. Asiassa on kysymys siitä, onko A syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen. Kysymys on erityisesti siitä, onko A:n esittämä väite raiskauksesta valheellinen, ja mikäli näin on, voidaanko sen esittämistä pitää kuitenkin hyväksyttävänä sananvapauden nauttiman suojan vuoksi.
Kunnianloukkausta koskevat rangaistussäännökset 7. Kunnianloukkauksesta tuomitaan rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan se, joka esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, ja 2 kohdan mukaan se, joka muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista. Pykälän 3 momentin mukaan 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Pykälän 4 momentin mukaan kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Väitteen valheellisuudesta ja toteen näyttämisestä 9. Kuten rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin perusteluissa on todettu, vain valheellisten tietojen ja vihjausten esittäminen voi tulla rangaistavaksi 1 kohdan mukaisena kunnianloukkauksena. Kysymys on tällöin tiedosta tai tietoa lähellä olevasta vihjauksesta, joka on perätön. Väitteen totuudellisuus on siis periaatteessa jälkikäteen tarkistettavissa (HE 184/1999 vp s. 33). Momentin 2 kohdassa on puolestaan kysymys muunlaisesta halventavasta lausumasta, joka voi olla tosiseikkoihin perustuva lausuma tai arvostelulausuma ja jonka kohdalla ei ole mielekästä puhua lausuman totuudellisuudesta (KKO 2011:71, kohta 9 ja 2013:100, kohta 15).
Korkeimman oikeuden arvioinnin lähtökohdat 14. Arvioitaessa sitä, täyttyykö kunnianloukkauksen tunnusmerkistössä edellytetty vastaajan esittämän tiedon tai vihjauksen valheellisuus, kysymys on keskeisesti sen arvioimisesta, onko väite tai vihjaus totuudenmukainen vai perätön. Todenmukaisen väitteen esittäjän ei voida katsoa syyllistyneen rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun kunnianloukkaukseen.
Onko A:n esittämä väite ollut valheellinen 19. Hovioikeus on todennut olevan riidatonta, että A:n ja B:n välillä oli 25. ja 26.8.2015 välisenä yönä opiskelijoiden juhlan jälkeen ollut molempien suostumuksin seksuaalista kanssakäymistä. Kanssakäymisen loppuvaiheessa B:n hyväillessä A:n emätintä A oli käskenyt lopettamaan ja alkanut itkeä. A:n mukaan B oli kuitenkin jatkanut hyväilemistä kiellon jälkeen. B:n mukaan hän oli lopettanut A:n niin käskettyä.
Onko väitteen esittäminen ollut hyväksyttävää sananvapauden perusteella 24. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2013:15 on ollut kysymys lapsen isän tutkintapyynnössä ja esitutkinnassa esittämistä väitteistä, jotka koskivat ulosottomiehen toimintaa tämän pannessa täytäntöön lapsen asumista koskevaa päätöstä. Korkein oikeus katsoi, että liioiteltujen ja väritettyjen väitteiden ei voitu katsoa sisältäneen rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja valheellisia tietoja (kohta 19). Viitaten Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön Korkein oikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa sillä, että huoltajan oikeus saattaa kokemansa virkamiehen virassaan tekemä lapsen oikeuksien loukkaus asianomaisen viranomaisen arvioitavaksi oli korostunut, kun lapsen fyysiseen koskemattomuuteen on puututtu, ja että virkamiehen kunniansuoja ja tarve turvata virkamiesten toimintaedellytykset olivat tässä oikeuksien punninnassa toissijaisia (kohta 18). Lisäksi Korkein oikeus antoi merkitystä kunnianloukkausrikoksen täyttymistä arvioidessaan sille, että lapsen isä oli tehnyt väitteensä saattamalla asian lain mukaisessa menettelyssä poliisitutkintaan (kohta 20).
A:n tahallisuus 28. A on ollut osallinen siihen tapahtumaan, josta hän on edeltä ilmenevin tavoin esittänyt valheellisen tiedon. A:n on siten täytynyt olla tietoinen siitä, mitä B on tuolloin tehnyt.
Onko kunnianloukkaus törkeä 30. Väite B:n syyllistymisestä raiskaukseen on levinnyt laajan henkilöpiiriin tietoon opiskelijayhteisössä hänen aloitettuaan juuri opintonsa. Hovioikeuden toteaman mukaisesti on uskottavaa, että tieto väitteestä oli aiheuttanut B:lle vaikeuksia osallistua luennoille, opintojen viivästymistä ja eristäytymistä opiskelijayhteisöstä. Korkein oikeus katsoo, että näin vakavaan rikokseen syyllistymistä koskevan väitteen saattaminen B:n kannalta keskeisen henkilöpiirin tietoon on aiheuttanut hänelle suurta kärsimystä.
Tuomiolauselma Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.
Asian ovat ratkaisseet presidentti Tatu Leppänen sekä oikeusneuvokset Jarmo Littunen, Mika Huovila, Kirsti Uusitalo (eri mieltä) ja Asko Välimaa. Esittelijä Johannes Koskenniemi.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto Oikeusneuvos Uusitalo:
Olen eri mieltä kuin enemmistö sekä menettelystä Korkeimmassa oikeudessa että pääasian ratkaisun perusteluista.
Menettelystä Korkeimmassa oikeudessa A on valituslupahakemuksessaan pyytänyt valituslupaa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 1 momentin mukaisesti sillä perusteella, että asian saattaminen Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi on tärkeää lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi. Hän on ilmoittanut, että ennakkoratkaisu on tarpeen siitä, millainen näyttö kunnianloukkausasiassa riittää ylittämään näyttökynnyksen ja kääntyykö näyttötaakka asiassa kunnianloukkausrikoksen asianomistajalle. Kysymys on A:n mukaan syyttömyysolettamasta sekä sananvapauden ja kunniansuojan välisestä punninnasta.
Korkein oikeus on myöntänyt A:lle valitusluvan, joka on rajoitettu oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla tuomiossa edellä selostetulla tavalla. Valitusluvan myöntäminen enemmälti on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Myönnän A:lle rajoittamattoman valitusluvan hänen hakemuksensa mukaisesti.
Katson, että valitusluvan laajentamisen jälkeen Korkeimman oikeuden tulee toimittaa asiassa suullinen käsittely A:n henkilökohtaiseksi kuulemiseksi ja muunkin todistelun vastaanottamiseksi.
Äänestyksen jälkeen velvollisena lausumaan asiasta myös muilta osin totean itse pääasian ratkaisusta seuraavaa.
Pääasiaratkaisun perustelut Hyväksyn sen, mitä enemmistön ratkaisun perusteluissa kohdissa 1-21 ja 24-26 on esitetty. Enemmistön perustelujen kohtien 22-23 ja 27-31 sijasta totean seuraavaa.
Rikoslain 20 luvun 1 §:n 1 momentin mukainen raiskauksen perustunnusmerkistö edellyttää väkivallan käyttöä tai sillä uhkaamista, mutta säännöksen 2 momentin mukainen raiskaus ei aina edellytä väkivallan käyttöä (ks. HE 216/2013 vp s. 35-38 ja OM mietintöjä ja lausuntoja 2020:9 s. 16-22). Oikeuskäytännössä raiskausrikoksen tunnusmerkistössä edellytetyksi väkivallaksi on voitu katsoa esimerkiksi kiinni pitäminen, kouriminen, makuuhuoneeseen työntäminen, päällä istuminen ja vaatteiden riisuminen väkisin (esim. KKO 2013:93).
A on valituksessaan kuvannut tarkoittamaansa raiskausta lähinnä seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa loukkauksena eli kanssakäymisenä, joka jostakin hetkestä lukien on tapahtunut vastoin hänen kieltoaan ja suostumustaan. A:n kuvaama raiskauksen määritelmä on ollut jo pitkään yleisesti tunnettu ja se perustuu osaltaan Suomea kansainvälisesti velvoittavissa ihmisoikeussopimuksissa (esim. Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä 11.5.2011 36 art. 1 kohdan a alakohta) ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä (esim. M.C. v. Bulgaria, 4.12.2004) omaksuttuun tulkintaan yksilön koskemattomuuden ja henkilökohtaisen vapauden suojan ulottuvuudesta.
Hovioikeus on todennut A:n ja B:n kertomusten tapahtumista keskeisiltä osin olevan ristiriidassa keskenään, mutta se on pidättäytynyt kertomusten keskinäisen uskottavuuden arvioinnista. Hovioikeuden oikeudellisessa arvioinnissa korostuu se, että A:n rikosilmoituksen johdosta aloitettu esitutkinta ei ole jatkunut hänen omastakaan tahdostaan. Hovioikeus on lisäksi todennut, ettei tässä asiassa ole kysymys asianomistajan tekemäksi väitettyä raiskausta koskevasta oikeudenkäynnistä ja korostanut raiskauksesta epäillyn osalta syyttömyysolettamaa.
A:n esittämä väite on edellä enemmistön perusteluissa todettu tosiasiaväitteeksi, joka lähtökohtaisesti on jälkeen päin toteennäytettävissä. Edellä tässä tuomiossa todetuin tavoin kunnianloukkausrikoksesta epäillyn voidaan edellyttää esittävän todennäköisiä syitä esittämänsä väitteen tueksi. Katson kuitenkin, että silloin, kun todistustaakkaa tällä tavoin käännetään rikosasian vastaajalle, on näyttöä tulkittava erityisen huolellisesti ja merkitystä B:n syyttömyyttä koskevalle olettamalle on annettavissa vain hyvin varoen. Huomioon arvioinnissa on otettava myös se, että seksuaalirikosta koskevan väitteen toteennäyttämistä tässä oikeudenkäynnissä koskevat samat vaikeudet, jotka näytön saatavuudessa ja arvioinnissa seksuaalirikosten kohdalla tunnetusti monesti on. Tässä asiassa on käsillä sellainen selvitys, joka raiskausrikoksen oikeudenkäynnissä tavallisesti on eli osapuolten omat kertomukset ja niitä vain välillisesti tukevaa muuta näyttöä. Seksuaalirikosepäilyissä on myös tavanomaista, ettei asianomistaja näyttövaikeuksien vuoksi jatka rikosprosessia.
Katsonkin, että A on syytteessä tarkoitetuissa tilanteissa esittänyt omaan subjektiiviseen kokemukseensa perustuvan väitteen, jonka totuudenmukaisuutta hänen on edellä selostetuin tavoin vaikea näyttää toteen. Oikeuskäytännössä omaan kokemukseen perustuvan, toisen kunniaa loukkaavan tosiasiaväitteen esittämiseen värittyneesti ja tapahtumia paisutellenkin on suhtauduttu ymmärtävästi (KKO 2013:15, kohta 19 ja Kanellopoulou v. Kreikka 11.10.2007). Joskus on myös todettu, että raja tosiasiaväitteen ja arvoarvostelman välillä ei ole yksiselitteinen (Egill Einarsson v. Islanti, kohta 50). Katson, että A on esittämänsä selvityksen valossa saattanut todennäköiseksi, että hänen ja B:n välillä on ollut 25.-26.8.2015 seksuaalista kanssakäymistä, joka on aloitettu yhteisymmärryksessä ja että tämä kanssakäyminen on päättynyt sen muututtua A:lle vastentahtoiseksi.
A:n muusta käsillä olevasta aineistosta tukea saamaton väite, että B on tässä yhteydessä seksuaalisen kanssakäymisen lopettamista viivyttäessään syyllistynyt raiskaukseen tai seksuaaliseen pakottamiseen, on A:n subjektiivisen käsityksen värittämä kuvaus tapahtuneesta. Katson, että A:n väite ei näin ymmärrettynä ole rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valheellinen tosiasiaväite, vaan enemmänkin hänen subjektiivisen kokemuksensa värittämä lain 2 kohdassa tarkoitettu arvostelma. Katson kuitenkin, että A:n esittämä subjektiivisesti värittynyt väite on halventanut B:tä mainitun säännöksen 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.
Totean lisäksi, että A:n väite on hovioikeuden selvitetyksi katsotun mukaan esitetty jyrkästi ja tilanteessa, joka ei ole liittynyt yleisesti kiinnostavaan keskusteluun seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojan laajuudesta. A:n motiivi väitteen esittämiselle on jäänyt epäselväksi ja keskustelua tästä asiasta olisi voitu käydä myös nimeämättä B:tä raiskaajaksi.
Väite on esitetty sellaisten juuri opintonsa aloittaneiden opiskelijoiden keskuudessa, jotka eivät ole entuudestaan tunteneet toisiaan ja B:tä koskeva väite on levinnyt laajalle. Väite on vakavasti vahingoittanut B:n opintoja ja hänen asemaansa uudessa opiskelijayhteisössä. Katson, että tässä tapauksessa on esitettävissä painavammat perusteet B:n kunnian suojan kuin A:n sananvapauden suojan tarpeelle. Katson siten, ettei A ole esittänyt julkisesti tehdylle, B:tä halventaneelle väitteelleen hyväksyttäviä perusteita.
Katson siten A:n syyllistyneen rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaiseen kunnianloukkaukseen. Katson, että A:n on vetäydyttyään itse raiskausta koskevan rikosprosessin jatkamisesta täytynyt ymmärtää, että hänen esittämänsä väite todennäköisesti on B:tä halventava. A on jatkanut halventavan väitteen esittämistä pitkään, ja suhtautunut väitteen haitalliseen leviämiseen välinpitämättömästi. Hänen tekonsa on siksi myös kokonaisuutena arvostellen törkeä rikoslain 24 luvun 10 §:ssä tarkoitetuin tavoin. Hyväksyn näillä perusteluilla hovioikeuden tuomion lopputuloksen rikosnimikkeestä.