Laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta
2000 1195/2000 Laki indeksiehdon käytön rajoittamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §Kielletyt ja sallitut ehdot
Hintojen, palkkojen, ansioiden tai muiden kustannusten kehitystä kuvaavan indeksin muutoksiin perustuvan indeksiehdon tai muun siihen verrattavan sidonnaisuuden ottaminen sopimukseen on kielletty, jollei laista muuta johdu.
Tämän lain nojalla sallittuna on kuitenkin pidettävä ehtoa, jonka mukaan:
2 §Poikkeukset
Tätä lakia ei sovelleta:
3 §Indeksiehdon salliminen rakennusurakka- sopimuksissa
Valtioneuvoston asetuksella voidaan sallia indeksiehdon ottaminen asetuksen voimaantulon jälkeen tehtävään rakennusurakkasopimukseen, jonka mukainen urakka-aika on vähintään 12 kuukautta. Urakkasopimuksessa sovitusta urakkahinnasta on jätettävä tarkistamatta siihen sisältyvät palkkakustannukset asetuksella tarkemmin säädetyllä tavalla.
Urakkahinnan muuta osaa tarkistettaessa saadaan indeksin muutoksesta ottaa huomioon enintään kaksi kolmasosaa. Valtioneuvoston asetuksella säädetään indeksiehdon soveltamiseen liittyvistä muista ehdoista.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei sovelleta muuhun asuntorakentamista koskevaan urakkasopimukseen kuin sellaiseen urakkasopimukseen, johon perustuva rakennustyö on hyväksytty aravalain (1189/1993), vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain (867/1980), omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain (1204/1993), asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (1205/1993) tai asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain (205/1996) mukaisesti lainoitettavaksi tai korkotuettavaksi. Tällaisen työn urakka-aika saa olla 1 momentissa säädettyä lyhyempi.
4 §Indeksiehdon salliminen muissa tapauksissa
Valtioneuvoston asetuksella voidaan muissakin kuin 3 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa sallia indeksiehdon ottaminen määrätynlaisiin asetuksen voimaantulon jälkeen vähintään vuodeksi tehtäviin sopimuksiin, joita ei voida irtisanoa päättymään sitä aikaisemmin.
Valtiovarainministeriö voi hakemuksesta antaa luvan hyväksymänsä indeksiehdon ottamiseen yksittäiseen sopimukseen tai useisiin sopimuksiin, jotka perustuvat vakiosopimukseen, sen kestoajasta riippumatta, jos siihen on perusteltua syytä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetulla asetuksella tai 2 momentissa tarkoitetulla päätöksellä ei voida kuitenkaan myöntää lupaa indeksiehdon käyttämiseen velkasuhteessa, joka perustuu velaksiantoon tai sopimuksesta johtuvan vastikkeen velaksi jättämiseen.
5 §Seuraamukset
Indeksiehto, joka on tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten vastainen, on mitätön.
Jos ehdon mitättömyys johtaisi kohtuuttomuuteen, ehto voidaan osaksi tai kokonaan ottaa huomioon tai sopimusta muulla tavoin sovitella sen mukaan kuin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929) 36 §:ssä säädetään.
6 §Tarkemmat säännökset
Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella.
7 §Voimassaolo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2001 ja on voimassa vuoden 2003 loppuun.
Ennen lain voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin sovelletaan lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä.
HE 162/2000 VaVM 41/2000 EV 214/2000 Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2000 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Valtiovarainministeri Sauli Niinistö