Valtioneuvoston asetus aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä
Mistä säädöksessä on kyse?
Tämä asetus säätelee alusten miehitystä ja laivaväen pätevyysvaatimuksia, varmistaen merenkulun turvallisuuden ja ympäristön suojelun.
Kenelle: Laivanisäntiä; Alusten päälliköitä, konepäälliköitä ja muuta laivaväkeä.
Keskeiset tiedot
- Maa
- Suomi
- Oikeudenala
- Ympäristö- ja maatalousoikeus
- Pykälät
- 90
- Lähde
- opendata.finlex.fi
- Teksti haettu
- Selitys päivitetty
Mitä säädös sääntelee?
- Aluksen miehityksen vahvistamista ja siihen liittyviä hakemuksia.
- Laivanisännän ja päällikön velvollisuuksia miehitykseen liittyen.
- Miehitystodistuksen voimassaoloa ja sen muuttamista.
- Pätevyysvaatimuksia lasti- ja matkustaja-alusten sekä kalastusalusten päälliköille ja konepäälliköille.
Ketä säädös koskee?
- Laivanisäntiä.
- Alusten päälliköitä, konepäälliköitä ja muuta laivaväkeä.
Mitkä ovat keskeiset kohdat?
- Laivanisännän on varmistettava, että merenkulkijalla on vaadittava pätevyys, tarvittavat kertauskurssit ja ajantasainen koulutus.
- Päällikön on huolehdittava, että laivaväen määrä ja kokoonpano mahdollistavat aluksen turvallisen kuljettamisen ja toimintojen hoitamisen.
- Miehitystodistus kansainväliseen liikenteeseen voidaan antaa enintään viideksi vuodeksi, kotimaan liikenteessä määräajaksi tai toistaiseksi.
- Aluksen päällikön ja konepäällikön pätevyysvaatimukset vaihtelevat aluksen tyypin, bruttovetoisuuden, konetehon ja liikennealueen mukaan. Esimerkiksi yli 3000 bruttovetoisuuden aluksen päälliköllä on oltava merikapteeninkirja.
Ympäristö- ja maatalousoikeus
Lakiteksti
Lakiteksti
Sisällys (90)
- 1 § Määritelmät
- 2 § Miehityksen vahvistamista koskeva hakemus
- 3 § Miehitystä vahvistettaessa huomioon otettavat seikat
- 4 § Aluksen miehitystä koskevat laivanisännän velvollisuudet
- 5 § Aluksen miehitystä koskevat päällikön velvollisuudet
- 6 § Miehitystodistuksen voimassaolo ja miehityksen muuttaminen
- 7 § Lasti- ja matkustaja-aluksen päällikön pätevyysvaatimukset
- 8 § Lasti- ja matkustaja-aluksen konepäällikön pätevyysvaatimukset
- 9 § Kalastusaluksen päällystön pätevyysvaatimukset
- 10 § Radiohenkilökunnan pätevyysvaatimukset
- 11 § Muun kuin kalastusaluksen taloushenkilökunnan pätevyysvaatimukset
- 12 § Painelaitteen käyttäjä
- 13 § Aluksen painelaitteen käytönvalvoja
- 14 § Matkustaja-aluksen laivaväen lisäpätevyydet
- 15 § Öljy-, kemikaali- ja kaasusäiliöaluksen laivaväen lisäpätevyydet
- 16 § Suurnopeusaluksen päällystön pätevyysvaatimukset
- 17 § Dynaamisesti kannatellun aluksen laivaväen pätevyysvaatimukset
- 18 § Turvatoimiin liittyvä koulutus ja pätevyydet
- 19 § Laivaväkeen kuuluvien hätätilanne- ja terveydenhuoltokoulutus
- 20 § Pätevyyskirjan hakeminen
- 21 § Kuljettajankirja
- 22 § Kotimaanliikenteen laivurinkirja
- 23 § Vahtiperämiehenkirja
- 24 § Lähiliikenteen perämiehenkirja
- 25 § Lähiliikenteen päällikkökirja
- 26 § Yliperämiehenkirja
- 27 § Merikapteeninkirja
- 28 § Kalastusaluksen kuljettajankirja B
- 29 § Kalastusaluksen kuljettajankirja A
- 30 § Kalastusaluksen laivurinkirja B
- 31 § Kalastusaluksen laivurinkirja A
- 32 § Vuokraveneen kuljettajankirja
- 33 § Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja
- 34 § Koneenhoitajankirja
- 35 § Vahtikonemestarinkirja
- 36 § Konemestarinkirja, alukset alle 3000 kilowattia
- 37 § Konepäällikönkirja, alukset alle 3000 kilowattia
- 38 § Konemestarinkirja
- 39 § Ylikonemestarinkirja
- 40 § Sähkömestarinkirja
- 41 § Kansimiehen pätevyyskirja
- 42 § Vahtimies kansi -pätevyyskirja
- 43 § Vahtimies kone -pätevyyskirja
- 44 § Matruusin pätevyyskirja
- 45 § Konemiehen pätevyyskirja
- 46 § Pursimiehen pätevyyskirja
- 47 § Korjausmiehen pätevyyskirja
- 48 § Laivasähkömiehen pätevyyskirja
- 49 § Talousapulaisen pätevyyskirja
- 50 § Laivakokin pätevyyskirja
- 51 § Kokkistuertin pätevyyskirja
- 52 § Talousesimiehen pätevyyskirja
- 53 § Vahtimiehen pätevyyskirja
- 54 § Matruusin – konemiehen pätevyyskirja
- 55 § Vahtiperämiehen – vahtikonemestarin pätevyyskirja
- 56 § Yliperämiehen – konemestarin pätevyyskirja
- 57 § Lisäpätevyystodistuksen hakeminen
- 58 § Hätätilanteiden peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
- 59 § Pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen lisäpätevyystodistus
- 60 § Nopean valmiusveneen kuljettajan lisäpätevyystodistus
- 61 § Ensiapukoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
- 62 § Laivaväen terveydenhuoltokoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
- 63 § Päällystön palokoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
- 64 § Turvatoimiasioiden peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
- 65 § Turvatoimiasioiden lisäkoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
- 66 § Aluksen turvapäällikön lisäpätevyystodistus
- 67 § Matkustaja-aluksen laivaväen lisäpätevyystodistus
- 68 § Öljy- ja kemikaalisäiliöaluksen laivaväen peruskoulutuksesta annettava
- 69 § Öljysäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettava lisäpätevyys
- 70 § Kemikaalisäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettava lisäpät
- 71 § Kaasusäiliöaluksen laivaväen peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyys
- 72 § Kaasusäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettava lisäpätevyy
- 73 § Suurnopeusaluksen päällystön lisäpätevyystodistus
- 74 § Dynaamisesti kannatellun aluksen päällystön lisäpätevyystodistus
- 75 § Raakaöljypesuun osallistumisesta annettava lisäpätevyystodistus
- 76 § Raakaöljypesusta vastuussa olevan lisäpätevyystodistus
- 77 § Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen voimassaolo
- 78 § Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen uusiminen
- 79 § Kansi- ja konepäällystön pätevyyskirjan uusiminen
- 80 § Säiliöaluksen laivaväen lisäpätevyystodistuksen uusiminen
- 81 § Matkustaja-aluksen laivaväen lisäpätevyystodistuksen uusiminen
- 82 § Hätätilanteiden peruskoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen
- 83 § Pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen lisäpätevyystodistuksen uusimine
- 84 § Nopean valmiusveneen kuljettajan lisäpätevyystodistuksen uusiminen
- 85 § Päällystön palokoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen uusimi
- 86 § Kalastusaluksen laivaväen pätevyyskirjojen uusiminen
- 87 §
- 88 §
- 89 § Ilmoitukset
- 90 § Voimaantulo
2013 166/2013 Valtioneuvoston asetus aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyydestä Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään laivaväestä ja aluksen turvallisuusjohtamisesta annetun lain (1687/2009) nojalla:
1 luku
Yleiset säännökset
1 §Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
2 luku
Aluksen miehitys
2 §Miehityksen vahvistamista koskeva hakemus
Laivanisännän on miehityksen vahvistamista koskevassa hakemuksessa esitettävä selvitykset:
3 §Miehitystä vahvistettaessa huomioon otettavat seikat
Liikenteen turvallisuusviraston on miehitystä vahvistaessaan otettava huomioon aluksen päällikön ja konepäällikön osallistuminen vahdinpitoon.
4 §Aluksen miehitystä koskevat laivanisännän velvollisuudet
Laivanisännän on varmistettava ennen kuin merenkulkija ottaa vastaan toimen aluksella, että:
Laivanisännän on varmistettava, että aluksen päällikkö, muu päällystö sekä miehistö, jolle on määrätty erityisiä tehtäviä ja vastuita ro-ro-matkustaja-aluksella, perehdytetään tehtäviinsä liittyviin vastuisiin ja velvollisuuksiin ottaen huomioon STCW-säännöstön B-I/14 säännön 2 kohtaan sisältyvä ohjeistus.
Laivanisännän on alusta miehitettäessä otettava huomioon, että yliperämies ja ensimmäinen konemestari voivat milloin tahansa joutua ottamaan joko koko aluksen tai koneosaston vastuulleen.
Laivanisännän on aluksen miehitystä suunnitellessaan arvioitava, ovatko aluksen sähköjärjestelmät sellaiset, että aluksen laivaväkeen kuuluvalla tulisi olla sähkömestarin pätevyys. Lisäksi laivanisännän on arvioitava, ovatko aluksen liikennöintiolosuhteet ja bruttovetoisuus sellaiset, että aluksen kansi- ja koneosastossa tulisi noudattaa kolmivahtijärjestelmää.
5 §Aluksen miehitystä koskevat päällikön velvollisuudet
Päällikön on huolehdittava, että laivaväen lukumäärä, kokoonpano ja käyttö jokaisella matkalla mahdollistavat seuraavien toimintojen hoitamisen:
Päällikön tulee valvoa, että laivaväellä on riittävä kielitaito turvallisuuteen liittyvien määräysten, ohjeiden ja suullisten viestien ymmärtämiseksi.
6 §Miehitystodistuksen voimassaolo ja miehityksen muuttaminen
Miehitystodistus kansainväliseen liikenteeseen voidaan antaa enintään viideksi vuodeksi. Kotimaan liikennealueilla liikennöiville aluksille voidaan miehitystodistus antaa joko määräajaksi tai toistaiseksi.
Aluksen ensimmäistä miehitystä vahvistettaessa tai silloin kun miehityksessä on oleellisia muutoksia, Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa miehityksen kuudeksi kuukaudeksi. Ennen kuuden kuukauden määräajaksi annetun miehitystodistuksen uusimista Liikenteen turvallisuusvirasto pyytää aluksen päälliköltä ja konepäälliköltä lausunnot miehityksen soveltuvuudesta.
Jos aluksella toistuvasti rikotaan laivaväen lepoaikoja koskevia säännöksiä, Liikenteen turvallisuusviraston on työsuojeluviranomaisen sitä pyytäessä arvioitava aluksen vähimmäismiehitys uudelleen.
3 luku
Aluksen päällystön pätevyysvaatimukset
7 §Lasti- ja matkustaja-aluksen päällikön pätevyysvaatimukset
Kotimaanliikenteen liikennealueen I nimetyllä ja rajatulla alueella toimivassa matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 100, päälliköllä on oltava kuljettajankirja tai kalastusaluksen kuljettajankirja A.
Kotimaanliikenteen liikennealueella I lastialuksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 100, päälliköllä on oltava kuljettajankirja tai kalastusaluksen kuljettajankirja B.
Kotimaanliikenteen liikennealueilla II ja III toimivalla lastialuksella, jonka bruttovetoisuus on alle 100, päälliköllä on oltava kotimaanliikenteen laivurin koulutus sekä neljä kuukautta meripalvelua. Kotimaanliikenteen laivurin koulutus ja meripalvelu on osoitettava Liikenteen turvallisuusviraston antamalla todistuksella ja ne voidaan korvata kalastusaluksen laivurinkirja B:llä.
Kotimaanliikenteen lastialuksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 100 mutta alle 500, päälliköllä on oltava kotimaanliikenteen laivurinkirja tai kalastusaluksen laivurinkirja B.
Kotimaanliikenteen matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 300, päälliköllä on oltava kotimaanliikenteen laivurinkirja tai kalastusaluksen laivurinkirja B. Kotimaanliikenteen liikennealueella III liikennöivän matkustaja-aluksen päälliköllä on lisäksi oltava vähintään 12 kuukautta meripalvelua perämiehenä tai päällikkönä.
Kotimaanliikenteen matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 300 mutta alle 500, päälliköllä on oltava kotimaanliikenteen laivurinkirja tai kalastusaluksen laivurinkirja B sekä 12 kuukautta meripalvelua perämiehenä tai päällikkönä.
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 500 mutta alle 1 000, päälliköllä on oltava vahtiperämiehenkirja tai kalastusaluksen laivurinkirja A. Matkustaja-aluksen päälliköllä on lisäksi oltava vähintään 12 kuukautta meripalvelua perämiehenä tai päällikkönä.
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 1 000 mutta alle 3 000, päälliköllä on oltava yliperämiehenkirja tai vahtiperämiehenkirja ja 36 kuukautta meripalvelua perämiehenä tai 24 kuukautta meripalvelua perämiehenä, joista vähintään 12 kuukautta meripalvelua yliperämiehenä.
Itämerenliikenteen tai lähiliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 500, päälliköllä on oltava lähiliikenteen päällikkökirja.
Euroopan liikenteen ja kaukoliikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 500, päälliköllä on oltava yliperämiehenkirja sekä 36 kuukautta meripalvelua perämiehenä tai 24 kuukautta meripalvelua perämiehenä, josta vähintään 12 kuukautta meripalvelua yliperämiehenä.
Kansainvälisen liikenteen aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 500 mutta alle 3 000, päälliköllä on oltava yliperämiehenkirja sekä 36 kuukautta meripalvelua perämiehenä tai 24 kuukautta meripalvelua perämiehenä, josta vähintään 12 kuukautta meripalvelua yliperämiehenä.
Aluksessa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 3 000, päälliköllä on oltava merikapteeninkirja.
8 §Lasti- ja matkustaja-aluksen konepäällikön pätevyysvaatimukset
Aluksessa, jonka koneteho on alle 350 kilowattia ja jossa koneiston hallintalaitteet on niin sijoitettu, että sitä voidaan ohjata ohjauspaikalta, aluksen päällikkö voi toimia konepäällikkönä.
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kilowattia mutta alle 750 kilowattia, konepäälliköllä on oltava koneenhoitajankirja.
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 750 kilowattia mutta alle 3000 kilowattia, konepäälliköllä on oltava vahtikonemestarinkirja sekä vähintään 12 kuukautta meripalvelua konemestarina.
Itämerenliikenteen ja lähiliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kilowattia mutta alle 750 kilowattia, konepäälliköllä on oltava koneenhoitajankirja sekä vähintään 12 kuukautta meripalvelua konemestarina.
Euroopan liikenteen ja kaukoliikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kilowattia mutta alle 750 kilowattia, konepäälliköllä on oltava vahtikonemestarinkirja sekä vähintään 12 kuukautta meripalvelua konemestarina.
Kansainvälisen liikenteen aluksessa, jonka koneteho on vähintään 750 kilowattia mutta alle 3 000 kilowattia, konepäälliköllä on oltava vähintään konepäällikön pätevyyskirja aluksille, joiden koneteho on alle 3000 kilowattia.
Aluksessa, jonka koneteho on vähintään 3 000 kilowattia, konepäälliköllä on oltava ylikonemestarinkirja.
Höyryaluksen konepäälliköllä on oltava aluksen höyrykattiloiden yhteenlaskettua teholukua vastaava pätevyyskirja 13 §:n mukaisesti.
9 §Kalastusaluksen päällystön pätevyysvaatimukset
Luokkaan I kuuluvan kalastusaluksen päälliköllä on pyyntialueilla I ja II oltava kalastusaluksen kuljettajankirja B ja pyyntialueella III kalastusaluksen kuljettajankirja A.
Luokkaan II kuuluvan kalastusaluksen päälliköllä on oltava kalastusaluksen kuljettajankirja A.
Luokkaan III kuuluvan kalastusaluksen perämiehellä on oltava kalastusaluksen laivurinkirja B ja päälliköllä kalastusaluksen laivurinkirja A.
Kalastusaluksessa, jonka koneteho on alle 350 kilowattia ja jossa koneiston hallintalaitteet on sijoitettu niin, että alusta voidaan ohjata ohjauspaikalta, aluksen päällikkö voi toimia konepäällikkönä.
Kalastusaluksessa, jonka koneteho on vähintään 350 kilowattia mutta alle 750 kilowattia, yhdellä laivaväkeen kuuluvalla on oltava koneenhoitajankirja.
Jos kalastusaluksen koneteho on vähintään 750 kilowattia, konepäälliköllä on oltava vahtikonemestarinkirja.
Henkilö, joka on suorittanut kalastusaluksella työskentelevän turvallisuuskoulutuksen ja jolla on tämän asetuksen mukainen:
4 luku
Muut pätevyys- ja koulutusvaatimukset
10 §Radiohenkilökunnan pätevyysvaatimukset
Kotimaanliikenteen liikennealueella I on matkustaja-aluksessa jokaisella kansipäällystöön kuuluvalla ja lastialuksessa vähintään yhdellä henkilöllä oltava VHF-liikenteeseen oikeuttava pätevyystodistus. Niissä aluksissa, joissa on oltava DSC-toiminnolla varustettu VHF-radiopuhelin, on edellä mainituilla henkilöillä oltava ROC- tai SRC-pätevyystodistus.
Kotimaanliikenteen liikennealueella II matkustaja-aluksessa jokaisella kansipäällystöön kuuluvalla ja lastialuksessa vähintään yhdellä henkilöllä on oltava ROC- tai SRC-pätevyystodistus.
Kotimaanliikenteen liikennealueella III matkustaja-aluksessa jokaisella kansipäällystöön kuuluvalla ja lastialuksessa vähintään yhdellä kansipäällystöön kuuluvalla on oltava ROC- tai SRC-pätevyystodistus.
Kansainvälisessä liikenteessä liikennöivässä aluksessa jokaisella kansipäällystöön kuuluvalla henkilöllä on oltava vähintään ROC-pätevyystodistus. Tämän lisäksi merialueilla A2, A3 ja A4 liikennöivässä aluksessa vähintään yhdellä kansipäällystöön kuuluvalla henkilöllä on oltava GOC-pätevyystodistus.
Kansainvälisessä liikenteessä liikennöivässä matkustaja-aluksessa yhdellä kansipäällystöön kuuluvalla on oltava Ilmailumääräyksen PEL M2-93 mukainen rajoitettu radiopuhelimenhoitajan kelpuutus. Ilmailumääräyksen mukainen ilmailuviestiliikennekoe on suoritettava englannin kielellä. Muussa aluksessa tulee yhdellä henkilöllä olla kyseinen kelpuutus, jos aluksessa käytetään ilmailuradiota.
Lossissa, jossa on ainoastaan VHF-radiopuhelin, lossinkuljettajalla on oltava ROC- tai SRC- pätevyystodistus tai Rajoitettu radiopuhelimenhoitajan todistus (vain VHF).
Proomussa, jota käytetään kotimaanliikenteen liikennealueilla vesirakennustyömailla työntekijöiden asuntona, on vähintään yhdellä henkilöllä oltava ROC- tai SRC- pätevyystodistus tai Rajoitettu radiopuhelimenhoitajan todistus (vain VHF).
Alle 45 metrin pituisessa kalastusaluksessa, johon ei sovelleta yhdenmukaistetun turvallisuusjärjestelmän luomisesta kalastusaluksille, joiden pituus on 24 metriä tai enemmän, annettua neuvoston direktiiviä 97/70/EY, vähintään yhdellä henkilöllä on oltava ROC- tai SRC-pätevyystodistus, jos alus liikennöi merialueella A1. Jos alus liikennöi merialueen A1 ulkopuolella, on vähintään yhdellä henkilöllä oltava GOC- tai LRC-pätevyystodistus.
Vähintään 45 metrin pituisessa kalastusaluksessa sekä sellaisessa alle 45 metrin pituisessa kalastusaluksessa, johon sovelletaan 8 momentissa mainittua direktiiviä, vähintään yhdellä henkilöllä on oltava ROC- pätevyystodistus, jos alus liikennöi merialueella A1. Jos alus liikennöi merialueen A1 ulkopuolella, on vähintään yhdellä henkilöllä oltava GOC-pätevyystodistus.
11 §Muun kuin kalastusaluksen taloushenkilökunnan pätevyysvaatimukset
Ruoanvalmistuksesta vastaavalla ja ruoanvalmistukseen osallistuvalla henkilöllä on oltava hygieniaosaamistodistus. Lisäksi henkilöllä on oltava käytännön ruoanlaiton osaamista.
Aluksessa, jonka miehitys on seitsemästä yhdeksään henkilöä, yhdellä laivaväkeen kuuluvalla on oltava vähintään laivakokin pätevyyskirja.
Aluksessa, jonka miehitys on kymmenen henkilöä tai enemmän, on oltava erillinen, vähintään laivakokin pätevyyskirjan omaava ruoanvalmistuksesta vastaava henkilö.
Matkustaja-aluksella sekä matkustajille että laivaväelle ruokaa valmistavan kokin, jolla on ravintolakokin koulutus, katsotaan täyttävän 3 momentissa tarkoitetut pätevyysvaatimukset.
Laivanisäntä voi pakottavasta syystä kirjallisesti hakea erivapautta laivakokin pätevyysvaatimuksista. Erivapaus voidaan antaa seuraavaan satamaan, jossa toimeen on mahdollista saada pätevyysvaatimukset täyttävä henkilö. Erivapaus voidaan kuitenkin antaa enintään yhdeksi kuukaudeksi. Erivapauden antamisen edellytyksenä on, että henkilö, jolle erivapautta haetaan, on perehdytetty ja opastettu tehtäväänsä mukaan lukien hygienia-asioihin ja elintarvikkeiden säilytykseen.
12 §Painelaitteen käyttäjä
Aluksen konepäällikön on painelaitelain (869/1999) 10 §:n mukaisesti nimettävä laivaväestä yksi tai useampi ammattitaitoinen painelaitteen käyttäjä, joka on perehdytettävä aluksen painelaitteen käyttöön.
Painelaitteen käyttäjän on hoidettava painelaitetta käytönvalvojan antamien määräysten ja ohjeiden mukaisesti.
13 §Aluksen painelaitteen käytönvalvoja
Aluksessa, jossa on höyrykattiloita, on käytönvalvojana toimivalla konepäällystöön kuuluvalla henkilöllä oltava:
14 §Matkustaja-aluksen laivaväen lisäpätevyydet
Kansainvälisen liikenteen matkustaja-aluksen ja sellaisen kotimaanliikenteen matkustaja-aluksen, joka saa kuljettaa 400 matkustajaa tai enemmän, laivaväellä on oltava sen pätevyyskirjan lisäksi, mitä toimeen muuten vaaditaan, toimensa, tehtäviensä ja vastuidensa mukainen matkustaja-aluksiin perehdyttävä 2 – 5 momentin mukainen koulutus.
Matkustaja-aluksen päälliköllä, päällystöllä sekä muulla laivaväkeen kuuluvalla, jolle on hälytysluettelossa määrätty vastuu matkustajien avustamisesta hätätilanteissa tai jolla on välitön vastuu matkustajien alukseen nousemisesta ja aluksesta poistumisesta, on oltava väkijoukkojen hallintaa koskevan STCW-säännöstön A-V/2.1 säännön mukainen koulutus. Koulutus on voimassa viisi vuotta.
Matkustaja-aluksen matkustajatiloissa suoraan matkustajille palveluja tarjoavalla henkilöstöllä on oltava sen pätevyyskirjan lisäksi, mitä toimeen muuten vaaditaan, STCW-säännöstön A-V/2.2 säännön mukainen turvallisuuskoulutus.
Matkustaja-aluksen päälliköllä, yliperämiehellä, konepäälliköllä, ensimmäisellä. konemestarilla ja muulla laivaväkeen kuuluvalla, jolle on hälytysluettelossa määrätty vastuu matkustajien turvallisuudesta hätätilanteissa, on oltava kriisinhallintaa ja inhimillistä käyttäytymistä koskeva STCW-säännöstön A-V/2.3 säännön mukainen koulutus. Koulutus on voimassa viisi vuotta.
Matkustaja-aluksen päälliköllä, yliperämiehellä, konepäälliköllä, ensimmäisellä. konemestarilla ja muulla laivaväkeen kuuluvalla, jolla on välitön vastuu matkustajien alukseen nousemisesta ja aluksesta poistumisesta, lastauksesta, lastin purkamisesta tai kiinnittämisestä tai ro-ro-matkustaja-aluksen osalta luukkujen ja porttien sulkemisesta, on oltava sen pätevyyskirjan lisäksi, mitä toimeen muuten vaaditaan, hyväksytyn matkustaja- ja lastiturvallisuutta sekä rungon eheyttä koskeva STCW-säännöstön A-V/2.4 säännön mukainen koulutus. Koulutus on voimassa viisi vuotta.
Edellä 2, 3 ja 5 momentissa tarkoitettu koulutus voidaan antaa aluksella.
Edellä 4 momentissa tarkoitetun koulutuksen antaa hyväksytty merenkulkualan koulutuksen järjestäjä.
Koulutuksen järjestäjän on annettava koulutuksen suorittamisesta todistus. Liikenteen turvallisuusvirasto voi hakemuksesta antaa lisäpätevyystodistuksen suoritetusta koulutuksesta.
15 §Öljy-, kemikaali- ja kaasusäiliöaluksen laivaväen lisäpätevyydet
Laivaväellä, jolla on lastin käsittelyyn liittyviä tehtäviä öljy- ja kemikaalisäiliöaluksella, on oltava sen pätevyyskirjan lisäksi, mikä toimeen muuten vaaditaan, öljy- ja kemikaalisäiliöaluksen laivaväen peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus ja hätätilanteiden peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus.
Öljysäiliöaluksen päälliköllä, yliperämiehellä, konepäälliköllä, ensimmäisellä. konemestarilla ja muulla laivaväkeen kuuluvalla, joka on välittömässä vastuussa lastin käsittelystä ja siihen liittyvistä toiminnoista, on oltava sen pätevyyskirjan lisäksi, mikä toimeen muuten vaaditaan, öljysäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettava lisäpätevyystodistus.
Kemikaalisäiliöaluksen päälliköllä, yliperämiehellä, konepäälliköllä, ensimmäisellä konemestarilla ja muulla laivaväkeen kuuluvalla, joka on välittömässä vastuussa lastin käsittelystä ja siihen liittyvistä toiminnoista, on oltava sen pätevyyskirjan lisäksi, mikä toimeen muuten vaaditaan, kemikaalisäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettava lisäpätevyystodistus.
Laivaväeltä, jolla on lastin käsittelyyn liittyviä tehtäviä kaasusäiliöaluksella, on oltava sen pätevyyskirjan lisäksi, mikä toimeen muuten vaaditaan, kaasusäiliöaluksen laivaväen peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus ja hätätilanteiden peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus.
Kaasusäiliöaluksen päälliköllä, yliperämiehellä, konepäälliköllä, ensimmäisellä konemestarilla ja muulla laivaväkeen kuuluvalla, joka on välittömässä vastuussa lastin käsittelystä ja siihen liittyvistä toiminnoista, on oltava sen pätevyyskirjan lisäksi, mikä toimeen muuten vaaditaan, kaasusäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettava lisäpätevyystodistus.
16 §Suurnopeusaluksen päällystön pätevyysvaatimukset
Suurnopeusaluksen päälliköllä ja muulla päällystöllä on oltava sen pätevyyskirjan lisäksi, mitä toimeen muuten vaaditaan, suurnopeusaluksen päällystön lisäpätevyystodistus. Muulta laivaväeltä vaaditaan tehtävien mukainen koulutus.
17 §Dynaamisesti kannatellun aluksen laivaväen pätevyysvaatimukset
Dynaamisesti kannatellun aluksen laivaväellä tulee olla tehtäviensä mukainen koulutus Liikenteen turvallisuusviraston määräysten mukaisesti.
18 §Turvatoimiin liittyvä koulutus ja pätevyydet
Laivaväkeen kuuluvalla henkilöllä on oltava STCW-säännöstön A-VI/6-1 säännön mukainen turva-toimiasioiden peruskoulutus. Koulutuksesta voidaan antaa lisäpätevyystodistus.
Laivaväen on oltava aluskohtaisesti perehdytetty turvatoimiasioihin STCW-säännöstön A-VI/6 säännön mukaisesti. Perehdytyksen antaa aluksen turvapäällikkö tai henkilö, jolla on aluksen turvapäällikön pätevyys.
Laivaväkeen kuuluvalla henkilöllä, jolla on määrättyjä turvatoimitehtäviä, on oltava STCW-säännöstön A-VI/6-2 säännön mukainen turvatoimiasioiden lisäkoulutus. Koulutuksesta voidaan antaa lisäpätevyystodistus.
Aluksen turvapäällikkönä toimivalla on oltava STCW-säännöstön A-VI/5 säännön mukainen turvapäällikön lisäpätevyystodistus.
Edellä 1-4 momentissa tarkoitetut vaatimukset koskevat aluksia, joihin sovelletaan Euroopan unionin alusten ja satamarakenteiden turvatoimien parantamista koskevia säännöksiä.
19 §Laivaväkeen kuuluvien hätätilanne- ja terveydenhuoltokoulutus
Laivaväkeen kuuluvien henkilöiden on oltava aluskohtaisesti perehdytetty hätätilanteisiin STCW-säännöstön A-VI/1 säännön mukaisesti.
Muiden kuin kotimaanliikenteen alusten laivaväkeen kuuluvalla henkilöllä, joka kuuluu aluksen vähimmäismiehitykseen tai jolle on määrätty aluksen turvallisuuteen tai ympäristön pilaantumisen ehkäisyyn liittyviä tehtäviä, on oltava STCW-säännöstön A-VI/1 säännön mukainen hätätilanteiden peruskoulutus.
Kansimiehellä, joka palvelee sellaisessa kotimaanliikenteen aluksessa, jonka matkustajamäärä on 250 tai enemmän, on oltava STCW-säännöstön A-VI/1 säännön mukainen hätätilanteiden peruskoulutus. Muiden kotimaanliikenteen alusten osalta laivanisäntä voi harkintansa mukaan edellyttää laivaväeltä hätätilanteiden peruskoulutusta.
Laivaväellä on oltava tehtäviensä edellyttämä palokoulutus.
Laivaväkeen kuuluvalla henkilöllä, joka vastaa ensiavun antamisesta, on oltava ensiapukoulutus.
Laivaväkeen kuuluvalla henkilöllä, joka vastaa lääkintähuollosta, on oltava laivaväen terveydenhuoltokoulutus. Koulutus on uusittava viiden vuoden välein.
5 luku
Pätevyyskirjat Pätevyyskirjan hakeminen
20 §Pätevyyskirjan hakeminen
Pätevyyskirjaa koskevaan hakemukseen on liitettävä selvitys koulutuksesta ja työkokemuksesta. Hakemukseen on lisäksi liitettävä kopio aikaisemmin mahdollisesti myönnetystä pätevyyskirjasta. Hakemukseen on liitettävä myös passikuva, jos haettava pätevyyskirja on kuvallinen. Jos hakija hakee pätevyyskirjaa ensimmäistä kertaa, hänen on todistettava luotettavasti henkilöllisyytensä. Hakijan on lisäksi esitettävä selvitys siitä, että hänellä on merimiesten terveydentilasta annettujen säännösten ja määräysten mukainen terveys.
Kansipäällystön pätevyyskirjat
21 §Kuljettajankirja
Kuljettajankirjan saamisen edellytyksenä on:
22 §Kotimaanliikenteen laivurinkirja
Kotimaanliikenteen laivurinkirjan saamisen edellytyksenä on:
23 §Vahtiperämiehenkirja
Vahtiperämiehenkirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettuun meripalveluun tulee sisältyä vähintään kuusi kuukautta vahdinpitoon liittyviä kansipäällystön valvonnassa suoritettavia tehtäviä komentosillalla.
Edellä 1 momentin 3 a kohdassa tarkoitettu ohjattu harjoittelu voidaan osittain suorittaa yhdellä tai useammalla seuraavalla tavalla kansiosastossa edellyttäen, että harjoittelu kirjataan hyväksyttyyn ohjatun harjoittelun seurantakirjaan:
24 §Lähiliikenteen perämiehenkirja
Lähiliikenteen perämiehenkirjan saamisen edellytyksenä on:
25 §Lähiliikenteen päällikkökirja
Lähiliikenteen päällikkökirjan saamisen edellytyksenä on:
26 §Yliperämiehenkirja
Yliperämiehenkirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta voidaan enintään kuusi kuukautta suorittaa kotimaanliikenteen aluksella.
Jos yliperämiehenkirja oikeuttaa toimimaan päällikkönä aluksella, jonka bruttovetoisuus on alle 3000, hakijalla on oltava STCW-säännöstön A-II/2 säännön 5 kohdan mukainen koulutus sekä 36 kuukautta hyväksyttyä meripalvelua vahtiperämiehenä tai 24 kuukautta vahtiperämiehenä, josta 12 kuukautta yliperämiehenä.
27 §Merikapteeninkirja
Merikapteeninkirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta 12 kuukautta on oltava palvelua kansainvälisen liikenteen aluksella, jonka bruttovetoisuus on vähintään 3000.
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta voidaan enintään kuusi kuukautta suorittaa kotimaanliikenteen aluksella.
28 §Kalastusaluksen kuljettajankirja B
Kalastusaluksen kuljettajankirjan B saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 2 kohdassa säädetyt vaatimukset voidaan täyttää 21 §:ssä tarkoitetulla kuljettajan koulutuksella.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetuksi meripalveluksi muussa aluksessa kuin kalastus- tai kauppa-aluksessa suoritetun meripalvelun.
29 §Kalastusaluksen kuljettajankirja A
Kalastusaluksen kuljettajankirjan A saamisen edellytyksenä on:
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta enintään neljä kuukautta korvattavaksi ohjatulla harjoittelulla.
30 §Kalastusaluksen laivurinkirja B
Kalastusaluksen laivurinkirjan B saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu koulutus voidaan korvata vahtiperämiehen koulutuksella.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta enintään 12 kuukautta korvattavaksi koulutuksella tai vahtiperämiehen koulutukseen kuuluvalla ohjatulla harjoittelulla.
31 §Kalastusaluksen laivurinkirja A
Kalastusaluksen laivurinkirjan A saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu koulutus voidaan korvata vahtiperämiehen koulutuksella.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta enintään kuusi kuukautta korvattavaksi meripalvelulla perämiehenä kauppa-aluksessa.
32 §Vuokraveneen kuljettajankirja
Vuokraveneen kuljettajankirjan saamisen edellytyksenä on:
Vuokraveneen kuljettajankirjaa hakevan on osoitettava 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettu ammattitaito todistuksella, jonka on myöntänyt sellainen veneilyjärjestö, joka seuraa koulutustoimintaansa ja todistuksenantoaan laatujärjestelmän avulla ja jonka koulutustoimintaa sekä todistuksenantoa koskeva laatujärjestelmä on ulkoisesti arvioitu Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymällä tavalla enintään viisi vuotta ennen todistuksen päiväystä.
33 §Kansainvälinen huviveneenkuljettajankirja
Kansainvälisen huviveneenkuljettajankirjan saamisen edellytyksenä on:
Huviveneenkuljettajankirjaa hakevan on osoitettava täyttävänsä 1 momentin 3 kohdan tutkintovaatimukset todistuksella, jonka on myöntänyt sellainen veneilyjärjestö, joka seuraa koulutustoimintaansa ja todistuksenantoaan laatujärjestelmän avulla ja jonka koulutustoimintaa sekä todistuksenantoa koskeva laatujärjestelmä on ulkoisesti arvioitu Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymällä tavalla enintään viisi vuotta ennen todistuksen päiväystä.
Konepäällystön pätevyyskirjat
34 §Koneenhoitajankirja
Koneenhoitajankirjan saamisen edellytyksenä on:
Höyrykoneenhoitajankirjan haltijalta edellytetään moottorikoneenhoitajankirjan saamiseksi neljä kuukautta konepalvelua moottorialuksella. Vastaavasti moottorikoneenhoitajankirjan haltijalta edellytetään höyrykoneenhoitajankirjan saamiseksi neljä kuukautta konepalvelua höyryaluksella tai neljä kuukautta palvelua höyrykattilan käyttäjänä moottorialuksella, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään seitsemän, tai kuusi kuukautta höyrykattilan käyttäjänä maavoimalaitoksessa, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 80.
35 §Vahtikonemestarinkirja
Vahtikonemestarinkirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla konepajaharjoittelulla tarkoitetaan oppilaitoksessa tai konepajassa tehtäviä kone- ja sähköteknisiä töitä, jotka kehittävät vahtikonemestarilta vaadittavaa ammattitaitoa.
Höyryaluksen vahtikonemestarinkirjan haltijalta edellytetään moottorialuksen vahtikonemestarinkirjan saamiseksi kuusi kuukautta konepalvelua moottorialuksella, jonka koneteho on vähintään 750 kilowattia. Vastaavasti moottorialuksen vahtikonemestarinkirjan haltijalta edellytetään höyryaluksen vahtikonemestarinkirjan saamiseksi kuusi kuukautta konepalvelua höyryaluksella tai kuusi kuukautta palvelua höyrykattilan käyttäjänä joko moottorialuksella, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 100, tai maavoimalaitoksessa, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 100.
Edellä 1 momentin 3 a kohdassa tarkoitettu meripalvelu voidaan osittain suorittaa yhdellä tai useammalla seuraavalla tavalla koneosastossa edellyttäen, että harjoittelu kirjataan hyväksyttyyn ohjatun harjoittelun seurantakirjaan:
36 §Konemestarinkirja, alukset alle 3000 kilowattia
Konemestarinkirjan saamisen edellytyksenä on:
37 §Konepäällikönkirja, alukset alle 3000 kilowattia
Konepäällikönkirjan saamisen edellytyksenä on:
38 §Konemestarinkirja
Konemestarinkirjan saamisen edellytyksenä on:
Höyryaluksen konemestarinkirjan haltijalta edellytetään moottorialuksen konemestarinkirjan saamiseksi moottorialuksen vahtikonemestarinkirjaa. Tämän lisäksi edellytetään vähintään kuuden kuukauden mittaista, vahtikonemestarinkirjan saamiseksi edellytettävän meripalvelun jälkeistä työkokemusta konemestarina konepäällystötehtävissä moottorialuksessa, jonka koneteho on vähintään 3000 kilowattia.
Vastaavasti moottorialuksen konemestarinkirjan haltijalta edellytetään höyryaluksen konemestarinkirjan saamiseksi höyryaluksen vahtikonemestarinkirjaa. Tämän lisäksi edellytetään vähintään kuuden kuukauden mittaista, joko höyry- tai moottorialuksen vahtikonemestarinkirjan saamiseksi edellytettävän meripalvelun jälkeistä konepalvelua konemestarina konepäällystötehtävissä höyry- tai moottorialuksessa, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 500, tai maavoimalaitoksessa, jonka teholuku on vähintään 500.
39 §Ylikonemestarinkirja
Ylikonemestarinkirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta 12 kuukautta on oltava palvelua aluksella, jonka koneteho on vähintään 3000 kilowattia.
Edellä 1 momentin 3 b kohdassa tarkoitetusta meripalvelusta on vähintään 12 kuukautta oltava palvelua ensimmäisenä konemestarina.
Höyryaluksen ylikonemestarinkirjan haltijalla on oltava moottorialuksen ylikonemestarinkirjan saamiseksi moottorialuksen vahtikonemestarinkirja. Tämän lisäksi edellytetään vähintään kuuden kuukauden mittaista, konemestarinkirjan saamiseksi edellytettävän meripalvelun jälkeistä meripalvelua konemestarina moottorialuksessa, jonka koneteho on vähintään 3000 kilowattia. Vastaavasti moottorialuksen ylikonemestarinkirjan haltijalla on oltava höyryaluksen ylikonemestarinkirjan saamiseksi höyryaluksen vahtikonemestarinkirja. Tämän lisäksi edellytetään vähintään kuuden kuukauden mittaista, höyryaluksen konemestarinkirjan saamiseksi edellytettävän meripalvelun jälkeistä konepalvelua höyry- tai moottorialuksessa, jonka höyrykattiloiden teholuku on vähintään 5000, tai maavoimalaitoksessa, jonka teholuku on vähintään 5000.
40 §Sähkömestarinkirja
Sähkömestarinkirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla sähköalan työharjoittelulla tarkoitetaan oppilaitoksessa tai työelämässä tehtäviä sähkötekniikkaan ja elektroniikkaan liittyviä töitä, jotka kehittävät sähkömestarilta vaadittavaa ammattitaitoa.
Miehistön pätevyyskirjat
41 §Kansimiehen pätevyyskirja
Kansimiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 16 vuoden ikä ja kansimiehen koulutus.
42 §Vahtimies kansi -pätevyyskirja
Vahtimies kansi -pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 16 vuoden ikä ja STCW-säännöstön A-II/4 säännön mukainen kansiosaston vahtimiehen koulutus, johon sisältyy vähintään kaksi kuukautta hyväksyttyä ohjattua harjoittelua sellaisen kansainvälisen liikenteen aluksen kansiosastossa, jonka bruttovetoisuus on vähintään 500. Ohjatun harjoittelun tulee liittyä vahdinpitoon kuuluviin ja kansipäällystön tai pätevän miehistönjäsenen valvonnassa suoritettaviin tehtäviin. Ohjattu harjoittelu voidaan suorittaa koulualuksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 500.
43 §Vahtimies kone -pätevyyskirja
Vahtimies kone -pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 16 vuoden ikä ja STCW-säännöstön A-III/4 säännön mukainen koneosaston vahtimiehen koulutus, johon sisältyy vähintään kaksi kuukautta hyväksyttyä ohjattua harjoittelua sellaisen aluksen koneosastossa, jonka koneteho on vähintään 750 kilowattia. Ohjatun harjoittelun tulee liittyä konevahdinpitoon kuuluviin, konepäällystön tai pätevän miehistönjäsenen valvonnassa, suoritettaviin tehtäviin. Ohjattu harjoittelu voidaan suorittaa koulualuksessa, jonka koneteho on 350−750 kilowattia.
44 §Matruusin pätevyyskirja
Matruusin pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 18 vuoden ikä sekä vahtimiehen pätevyyskirja tai vahtimies kansi – pätevyyskirja. Lisäksi edellytyksenä on:
45 §Konemiehen pätevyyskirja
Konemiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 18 vuoden ikä sekä vahtimiehen pätevyyskirja tai vahtimies kone – pätevyyskirja. Lisäksi edellytyksenä on:
46 §Pursimiehen pätevyyskirja
Pursimiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
47 §Korjausmiehen pätevyyskirja
Korjausmiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
48 §Laivasähkömiehen pätevyyskirja
Laivasähkömiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
Talousosaston pätevyyskirjat
49 §Talousapulaisen pätevyyskirja
Talousapulaisen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 17 vuoden ikä ja talousapulaisen koulutus.
50 §Laivakokin pätevyyskirja
Laivakokin pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 18 vuoden ikä ja laivakokin koulutus.
51 §Kokkistuertin pätevyyskirja
Kokkistuertin pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 18 vuoden ikä sekä talousesimiehen koulutus tai laivakokin pätevyyskirja ja 12 kuukautta meripalvelua kokkina.
52 §Talousesimiehen pätevyyskirja
Talousesimiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on talousesimiehen koulutus ja 24 kuukautta työkokemusta keittiötehtävissä, joista 12 kuukautta meripalvelua kokkina.
6 luku
Vaihtoehtoiset pätevyyskirjat
53 §Vahtimiehen pätevyyskirja
Vahtimiehen pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on:
Edellä 1 momentissa tarkoitetun meripalvelun tulee liittyä sekä kansi- että konevahdinpitoon kuuluviin ja päällystönjäsenen tai pätevän miehistön jäsenen valvonnassa suoritettaviin tehtäviin.
54 §Matruusin – konemiehen pätevyyskirja
Matruusin pätevyyskirjan saamisen edellytyksenä on vähintään 18 vuoden ikä ja vahtimiehen pätevyyskirja. Lisäksi edellytyksenä on:
55 §Vahtiperämiehen – vahtikonemestarin pätevyyskirja
Henkilölle, jolla on vähintään vahtiperämiehen pätevyys ja joka on suorittanut STCW-säännöstön A-III/1 säännön mukaisen vahtikonemestarin koulutuksen sekä laivakoneiden käyttöön ja huoltoon perehdyttävän vähintään kuuden kuukauden hyväksytyn ohjatun harjoittelun, voidaan antaa pätevyyskirja toimia yleistoimihenkilönä kansi- ja koneosaston vahtipäällystötehtävissä.
Henkilölle, jolla on vähintään vahtikonemestarin pätevyys ja joka on suorittanut STCW-säännöstön A-II/1 säännön mukaisen vahtiperämiehen koulutuksen ja jolla on vähintään kuusi kuukautta harjoitteluohjelman mukaista meripalvelua komentosillan merivahdinpitoon liittyvissä tehtävissä, voidaan antaa pätevyyskirja toimia yleistoimihenkilönä kansi- ja koneosaston vahtipäällystötehtävissä.
56 §Yliperämiehen – konemestarin pätevyyskirja
Henkilölle, jolla on vähintään yliperämiehen ja vahtikonemestarin pätevyys ja joka on suorittanut STCW-säännöstön A-III/2 säännön mukaisen koulutuksen ja jolla on 12 kuukautta meripalvelua konemestarina, voidaan antaa pätevyyskirja yliperämiehen tai konemestarin tehtävissä toimivaksi yleistoimihenkilöksi.
Henkilölle, jolla on vähintään konemestarin ja vahtiperämiehen pätevyys ja joka on suorittanut STCW-säännöstön A-II/2 säännön mukaisen koulutuksen ja jolla on 12 kuukautta meripalvelua perämiehenä komentosiltavahdissa, voidaan antaa pätevyyskirja yliperämiehen tai konemestarin tehtävissä toimivaksi yleistoimihenkilöksi.
Tätä pykälää sovellettaessa on otettava huomioon, mitä 7 §:ssä säädetään aluksen päällikön pätevyydestä ja 8 §:ssä konepäällikön pätevyydestä.
7 luku
Lisäpätevyystodistukset
57 §Lisäpätevyystodistuksen hakeminen
Lisäpätevyystodistuksen hakijan on ensimmäistä kertaa todistusta hakiessaan todistettava henkilöllisyytensä.
Lisäpätevyystodistusta koskevaan hakemukseen on liitettävä selvitys koulutuksesta sekä työkokemuksesta tai meripalvelusta. Hakemukseen on lisäksi liitettävä kopio aikaisemmin myönnetystä lisäpätevyystodistuksesta. Hakijan on lisäksi esitettävä selvitys siitä, että hänellä on merimiesten terveydentilasta annettujen säännösten ja määräysten mukainen terveys.
58 §Hätätilanteiden peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
Hätätilanteiden peruskoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on seuraavien STCW-säännöstössä mainittujen kurssien suorittaminen:
59 §Pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen lisäpätevyystodistus
Pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on:
60 §Nopean valmiusveneen kuljettajan lisäpätevyystodistus
Nopean valmiusveneen kuljettajan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen lisäpätevyystodistus ja STCW-säännöstön A-VI/2-2 säännön mukainen nopean valmiusveneen kuljettajan koulutus.
61 §Ensiapukoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
Ensiapukoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on STCW-säännöstön A-VI/4-1 säännön mukainen koulutus.
62 §Laivaväen terveydenhuoltokoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
Laivaväen terveydenhuoltokoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on STCW-säännöstön A-VI/4-2 säännön mukainen koulutus.
63 §Päällystön palokoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
Päällystön palokoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on STCW-säännöstön A-VI/3 säännön mukainen koulutus.
64 §Turvatoimiasioiden peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
Turvatoimiasioiden peruskoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on STCW-säännöstön A-VI/6-1 säännön mukainen peruskoulutus.
65 §Turvatoimiasioiden lisäkoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
Turvatoimiasioiden lisäkoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on STCW-säännöstön A-VI/6-2 säännön mukainen lisäkoulutus.
66 §Aluksen turvapäällikön lisäpätevyystodistus
Aluksen turvapäällikön lisäkoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on STCW-säännöstön A-VI/5 säännön mukainen turvapäällikön koulutus ja 12 kuukautta meripalvelua tai meripalvelua ja tietämys aluksen toiminnoista.
67 §Matkustaja-aluksen laivaväen lisäpätevyystodistus
Matkustaja-aluksen laivaväen lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on vähintään yhden 14 §:n 2-5 momentissa tarkoitetun koulutuksen suorittaminen.
68 §Öljy- ja kemikaalisäiliöaluksen laivaväen peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
Öljy- ja kemikaalisäiliöaluksen laivaväen peruskoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on lisäpätevyystodistus hätätilanteiden peruskoulutuksesta ja STCW-säännöstön A-V/1-1 säännön 1 kohdan mukainen peruskoulutus.
69 §Öljysäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettava lisäpätevyystodistus
Öljysäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on:
70 §Kemikaalisäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettava lisäpätevyystodistus
Kemikaalisäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on:
71 §Kaasusäiliöaluksen laivaväen peruskoulutuksesta annettava lisäpätevyystodistus
Kaasusäiliöaluksen laivaväen peruskoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on lisäpätevyystodistus hätätilanteiden peruskoulutuksesta ja STCW-säännöstön A-V/1-2 säännön mukainen kaasusäiliöaluksen laivaväen peruskoulutus.
72 §Kaasusäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettava lisäpätevyystodistus
Kaasusäiliöaluksen lastitoimintojen hoitamisesta annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on:
73 §Suurnopeusaluksen päällystön lisäpätevyystodistus
Suurnopeusaluksen päällystön lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on:
74 §Dynaamisesti kannatellun aluksen päällystön lisäpätevyystodistus
Dynaamisesti kannatellun aluksen päällystön lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on toimen edellyttämä pätevyyskirja ja IMOn dynaamisesti kannateltuja aluksia koskevan kansainvälisen turvallisuussäännöstön 17 luvun mukainen koulutus.
75 §Raakaöljypesuun osallistumisesta annettava lisäpätevyystodistus
Raakaöljypesuun osallistumista varten tarvittavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on toimeen muuten vaadittavan pätevyyskirjan lisäksi:
76 §Raakaöljypesusta vastuussa olevan lisäpätevyystodistus
Raakaöljypesusta vastuussa olevalle annettavan lisäpätevyystodistuksen saamisen edellytyksenä on toimeen muuten vaadittavan pätevyyskirjan lisäksi:
8 luku
Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen voimassaolo ja uusiminen
77 §Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen voimassaolo
Seuraavat pätevyyskirjat ja lisäpätevyystodistukset annetaan enintään viideksi vuodeksi kerrallaan:
Suurnopeusaluksen ja dynaamisesti kannatellun aluksen päällystön lisäpätevyystodistus annetaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
Seuraavat pätevyyskirjat ja lisäpätevyystodistukset ovat voimassa toistaiseksi:
78 §Pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen uusiminen
Pätevyyskirjan tai lisäpätevyystodistuksen haltijan on kirjaa tai todistusta uusiessaan esitettävä selvitys siitä, että hän on säilyttänyt ammattipätevyytensä ja että hänen terveydentilansa täyttää merimiesten terveydentilaa koskevien säännösten ja määräysten mukaiset vaatimukset.
79 §Kansi- ja konepäällystön pätevyyskirjan uusiminen
Kansi- ja konepäällystön pätevyyskirjan haltijan katsotaan säilyttäneen ammattipätevyytensä, jos:
80 §Säiliöaluksen laivaväen lisäpätevyystodistuksen uusiminen
Säiliöaluksen laivaväen määräaikaisina myönnettyjen lisäpätevyystodistusten haltijan katsotaan säilyttäneen pätevyytensä, jos:
81 §Matkustaja-aluksen laivaväen lisäpätevyystodistuksen uusiminen
Laivaväkeen kuuluvan, jolla on oltava STCW-säännöstön A-V/2 säännön mukainen väkijoukkojen hallintaa koskeva koulutus, kriisinhallintaa ja inhimillistä käyttäytymistä koskeva koulutus sekä matkustaja- ja lastiturvallisuutta sekä rungon eheyttä koskeva koulutus, on suoritettava hyväksytty kertauskoulutus vähintään viiden vuoden välein tai todistettava, että on säilyttänyt vaaditun pätevyyden viimeisen viiden vuoden aikana.
Edellä 1 momentissa tarkoitettu pätevyys säilyy, jos hakijalla todistettavasti on:
82 §Hätätilanteiden peruskoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen uusiminen
STCW-säännöstön A-VI/1-1, A-VI/1-2, A-VI/1-3 ja A-VI/1-4 säännön mukaisen hätätilanteiden peruskoulutuksen suorittaneen merenkulkijan on joka viides vuosi todistettava, että hän on säilyttänyt vaaditun pätevyyden toimensa, tehtäviensä ja vastuidensa mukaisesti A-VI/1-1 säännön mukaisen pelastautumiskoulutuksen ja A-VI/1-2 säännön mukaisen miehistön palokoulutuksen osalta. Pätevyys voidaan osoittaa kertauskoulutuksesta tai käytännön kokeen hyväksytystä suorittamisesta myönnetyllä todistuksella.
83 §Pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen lisäpätevyystodistuksen uusiminen
STCW-säännöstön A-VI/2-1 säännön mukaisen pelastuslautta- ja pelastusvenemiehen koulutuksen suorittaneen merenkulkijan on joka viides vuosi todistettava, että hän on säilyttänyt vaaditun pätevyyden toimensa, tehtäviensä ja vastuidensa mukaisesti. Pätevyys voidaan osoittaa kertauskoulutuksesta tai käytännön kokeen hyväksytystä suorittamisesta myönnetyllä todistuksella.
84 §Nopean valmiusveneen kuljettajan lisäpätevyystodistuksen uusiminen
STCW-säännöstön A-VI/2-2 säännön mukaisen nopean valmiusveneen kuljettamiseen oikeuttavan koulutuksen suorittaneen merenkulkijan on joka viides vuosi todistettava, että hän on säilyttänyt vaaditun pätevyyden toimensa, tehtäviensä ja vastuidensa mukaisesti. Pätevyyden säilyminen voidaan osoittaa kertauskoulutuksesta tai käytännön kokeen hyväksytystä suorittamisesta myönnetyllä todistuksella.
85 §Päällystön palokoulutuksesta annettavan lisäpätevyystodistuksen uusiminen
STCW-säännöstön A-VI/3 säännön mukaisen päällystön palokoulutuksen suorittaneen merenkulkijan on joka viides vuosi todistettava, että hän on säilyttänyt vaaditun pätevyyden toimensa, tehtäviensä ja vastuidensa mukaisesti. Pätevyyden säilyminen voidaan osoittaa kertauskoulutuksesta tai käytännön kokeen hyväksytystä suorittamisesta myönnetyllä todistuksella.
86 §Kalastusaluksen laivaväen pätevyyskirjojen uusiminen
Pätevyyskirjaa uusittaessa pätevyyskirjan haltijan on esitettävä selvitys siitä, että hänen terveydentilansa täyttää merimiesten terveydentilaa koskevien säännösten ja määräysten mukaiset vaatimukset ja että hän on säilyttänyt ammattipätevyytensä.
Pätevyyskirjan haltijan on katsottava säilyttäneen ammattipätevyytensä, jos:
9 luku
Muiden valtioiden antamat pätevyyskirjat ja lisäpätevyystodistukset
87 §
Muun valtion toimivaltaisen viranomaisen antaman pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen tunnustaminen Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvan valtion toimivaltaisen viranomaisen ETA-valtion kansalaisille antama STCW-yleissopimuksen mukainen pätevyyskirja on tunnustettava. Kirjallisesta hakemuksesta Liikenteen turvallisuusvirasto antaa pätevyyskirjan tunnustamisesta kelpoisuustodistuksen.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi myöntää muun kuin ETA-valtion toimivaltaisen viranomaisen antaman STCW-yleissopimuksen mukaisen pätevyyskirjan haltijalle kirjallisesta hakemuksesta luvan toimia suomalaisessa aluksessa tietyssä toimessa siten kuin mainitussa yleissopimuksessa määrätään. Hakemukseen on liitettävä kyseisen viranomaisen antama pätevyyskirja sekä selvitys hakijan koulutuksesta, työkokemuksesta ja terveydentilasta sekä passivalokuva. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa pätevyyskirjan tunnustamisesta kelpoisuustodistuksen, josta käy ilmi sen voimassaoloaika.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa pyydettäessä kelpoisuustodistuksen hakijalle kirjallisen todistuksen hakemuksen vastaanottamisesta, jos hakijan pätevyyskirja kuuluu STCW-yleissopimuksen ja Euroopan unionin lainsäädännön mukaisen tunnustamismenettelyn piiriin. Hakemuksen vastaanottamistunnustuksen nojalla hakija voi toimia aluksella kunnes kelpoisuustodistus on myönnetty, kuitenkin enintään kolme kuukautta. Jos Liikenteen turvallisuusviraston lupapäätös on kielteinen, oikeus työskentelyyn lakkaa seuraavassa satamassa.
Liikenteen turvallisuusvirasto voi tunnustaa muun valtion toimivaltaisen viranomaisen myöntämän pätevyyskirjan tai lisäpätevyystodistuksen, jos
Edellä 2 momentissa tarkoitetut kelpoisuustodistukset on myönnettävä STCW-yleissopimuksen VI artiklan 2 säännön mukaisesti.
88 §
Muun kuin ETA-valtion toimivaltaisen viranomaisen antaman pätevyyskirjan ja lisäpätevyystodistuksen tunnustamisen peruuttaminen Jos Liikenteen turvallisuusvirasto havaitsee, että muun kuin ETA-valtion toimivaltaisen viranomaisen antama pätevyyskirja tai lisäpätevyystodistus ei enää täytä STCW-yleissopimuksen asettamia vaatimuksia, sen on ilmoitettava asiasta viipymättä Euroopan komissiolle.
Pätevyyskirjan tunnustaminen ja kelpoisuustodistus voidaan peruuttaa merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/106/EY mukaisesti.
10 luku
Erinäiset säännökset
89 §Ilmoitukset
Liikenteen turvallisuusviraston on ilmoitettava viipymättä IMOlle hyväksymästään STCW-yleissopimuksen artiklan IX mukaisesta vaihtoehtoisesta järjestelystä.
Kun Liikenteen turvallisuusvirasto on aikeissa tunnustaa muun valtion toimivaltaisen viranomaisen antamia pätevyyskirjoja ja lisäpätevyystodistuksia, viraston on raportoitava kuuden kuukauden kuluessa IMOlle siitä, miten se on varmistanut sen, että pätevyyskirja tai lisäpätevyystodistus tunnustetaan STCW-yleissopimuksen liitteen säännön I/10 mukaisesti.
Kun Liikenteen turvallisuusvirasto hyväksyy vaihtoehtoisten pätevyyksien käytön, on sen toimitettava esimerkki tällaisesta miehitystodistuksesta IMOlle.
Liikenteen turvallisuusviraston on toimitettava vuosittain IMOlle tilasto myöntämistään pätevyyserivapauksista STCW-yleissopimuksen VIII artiklan 3 kohdan mukaisesti.
Liikenteen turvallisuusviraston on ilmoitettava IMOlle ja Euroopan komissiolle STCW-yleissopimuksen liitteen säännön I/8 mukaisen arvioinnin tulokset kuuden kuukauden kuluttua arviointikierroksen päättymisestä sekä toimenpiteet yleissopimukseen tehtyjen muutosten toimeenpanemiseksi.
Jos Liikenteen turvallisuusvirasto tekee sitoumuksia lähiliikennealueeseen kuuluvien valtioiden kanssa lähiliikennealueen rajoista ja kyseisellä liikennealueella vaadittavista pätevyyksistä sekä muista mahdollisista vaatimuksista, viraston on välitettävä STCW-yleissopimuksen liitteen säännön I/3 edellyttämät tiedot IMOlle ja Euroopan komissiolle lähiliikenteen määritelmästä sekä sitoumuksiin liittyvistä vaatimuksista.
Jos Liikenteen turvallisuusvirasto haluaa tunnustaa sellaisen muun valtion toimivaltaisen viranomaisen antaman pätevyyskirjan, jonka koulutus- ja pätevyyskirjojen myöntämisjärjestelmää Euroopan komissio ei ole tunnustanut, viraston on lähetettävä perusteltu pyyntö Euroopan komissiolle tämän maan tunnustamiseksi.
Jos Liikenteen turvallisuusvirasto aikoo peruuttaa kaikki muun valtion pätevyyskirjoille ja lisäpätevyystodistuksille myöntämänsä kelpoisuustodistukset, viraston on ilmoitettava päätöksestä perusteluineen viipymättä Euroopan komissiolle sekä muille Euroopan unionin jäsenvaltioille.
Liikenteen turvallisuusviraston on annettava tietoja pätevyyskirjoista, kelpoisuustodistuksista ja erivapauksista STCW-yleissopimuksen sopimuspuolille sekä laivanisännille viraston myöntämän pätevyyskirjan oikeellisuuden ja voimassaolon varmistamiseksi.
Liikenteen turvallisuusviraston on asetettava annettuja pätevyyskirjoja ja kelpoisuustodistuksia koskevat tiedot komission saataville merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/106/EY mukaisesti.
90 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2013.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/106/EG (32008L0106); EYVL N:o L 323, 3.12.2008, s. 33, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/35/EU (32012L0035); EYVL N:o L 343, 14.12.2012, s. 78 Helsingissä 21 päivänä helmikuuta 2013 Liikenneministeri Merja Kyllönen Hallitusneuvos Anna Sotaniemi