Laki henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa
Mistä säädöksessä on kyse?
Tämä laki säätelee Puolustusvoimien suorittamaa henkilötietojen käsittelyä, kun se liittyy Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Se koskee automaattista tai rekisterin osaksi tarkoitettua henkilötietojen käsittelyä.
Kenelle: Henkilöitä, joiden tietoja Puolustusvoimat käsittelee lakisääteisten tehtäviensä yhteydessä; Esimerkiksi asevelvollisia, Puolustusvoimien kohteissa oleskelevia tai sinne pyrkiviä, Suomen alueelle tulevia tai luvanvaraista toimintaa harjoittavia, sekä esitutkinnan tai pakkokeinon kohteena olevia henkilöitä.
Keskeiset tiedot
- Maa
- Suomi
- Oikeudenala
- Muu lainsäädäntö
- Pykälät
- 46
- Lähde
- opendata.finlex.fi
- Teksti haettu
- Selitys päivitetty
Mitä säädös sääntelee?
- Puolustusvoimien henkilötietojen käsittelyä sen lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi.
- Kuuden pysyvän henkilörekisterin (asevelvollis-, kulkulupa-, aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden, sotilasoikeudenhoito-, sotilastiedustelu- ja turvallisuustietorekisteri) käyttötarkoituksia ja tietosisältöä.
- Tilapäisten henkilörekisterien perustamista sotilastiedustelu- ja rikosten ennaltaehkäisy- ja paljastamistehtäviin.
- Henkilötietojen käsittelyssä noudatettavia periaatteita, kuten perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamista sekä syrjimättömyyttä.
Ketä säädös koskee?
- Henkilöitä, joiden tietoja Puolustusvoimat käsittelee lakisääteisten tehtäviensä yhteydessä.
- Esimerkiksi asevelvollisia, Puolustusvoimien kohteissa oleskelevia tai sinne pyrkiviä, Suomen alueelle tulevia tai luvanvaraista toimintaa harjoittavia, sekä esitutkinnan tai pakkokeinon kohteena olevia henkilöitä.
Mitkä ovat keskeiset kohdat?
- Puolustusvoimilla on kuusi pysyvää henkilörekisteriä: asevelvollisrekisteri, kulkuluparekisteri, aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisteri, sotilasoikeudenhoitorekisteri, sotilastiedustelurekisteri ja turvallisuustietorekisteri.
- Pääesikunta toimii näiden rekisterien rekisterinpitäjänä.
- Henkilötietojen käsittelyssä on kunnioitettava perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia, ja käsittelyn on oltava puolustettavaa ja syrjimätöntä.
- Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittely on sallittua vain, jos se on rekisterin käyttötarkoituksen kannalta välttämätöntä.
Muu lainsäädäntö
Lakiteksti
Lakiteksti
Sisällys (46)
- 1 § Soveltamisala
- 2 § Suhde muuhun lainsäädäntöön
- 3 § Henkilötietojen käsittelyssä noudatettavat periaatteet ja syrjintäkiel
- 4 § Puolustusvoimien pysyvät henkilörekisterit ja rekisterinpitäjä
- 5 § Asevelvollisrekisterin käyttötarkoitus
- 6 § Asevelvollisrekisterin tietosisältö
- 7 § Kulkuluparekisterin käyttötarkoitus
- 8 § Kulkuluparekisterin tietosisältö
- 9 § Aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisterin käyttötarkoitus
- 10 § Aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisterin tietosisältö
- 11 § Sotilasoikeudenhoitorekisterin käyttötarkoitus
- 12 § Sotilasoikeudenhoitorekisterin tietosisältö
- 13 § Sotilastiedustelurekisterin käyttötarkoitus
- 14 § Sotilastiedustelurekisterin tietosisältö
- 15 § Turvallisuustietorekisterin käyttötarkoitus
- 16 § Turvallisuustietorekisterin tietosisältö
- 17 § Tilapäiset henkilörekisterit
- 18 § Asevelvollisrekisterin tietojen käsittely muuhun kuin niiden keräämis-
- 19 §
- 20 §
- 21 § Kulkuluparekisterin tietojen käsittely muuhun kuin niiden keräämis- ja
- 22 § Aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisterin tietojen käsittely
- 23 § Muu henkilötietojen käsittely muuhun kuin niiden keräämis- ja talletta
- 24 § Tietosuojaselosteen julkaisemista koskevat poikkeukset
- 25 § Rekisteröidyn tarkastusoikeutta koskevat poikkeukset
- 26 § Virheelliseksi todetun tiedon käsittely
- 27 § Muulle kuin virkamiehelle annettava käyttöoikeus Puolustusvoimien henk
- 28 § Toiselta valtiolta tai kansainväliseltä järjestöltä saatujen henkilöti
- 29 § Oikeus luovuttaa henkilötietoja lakisääteisten tehtävien suorittamisek
- 30 § Henkilötietojen muu luovuttaminen
- 31 §
- 32 § Tiedustelutiedon luovuttaminen toiselle valtiolle tai kansainväliselle
- 33 § Tietojen luovuttamisesta päättäminen
- 34 § Oikeus saada henkilötietoja asevelvollisuus- ja kriisinhallinta-asioid
- 35 § Oikeus saada terveyttä koskevia tietoja
- 36 § Oikeus saada henkilötietoja sotilasoikeudenhoitoa koskevien asioiden h
- 37 §
- 38 §
- 39 § Henkilötietojen poistaminen asevelvollisrekisteristä
- 40 § Henkilötietojen poistaminen kulkuluparekisteristä
- 41 § Henkilötietojen poistaminen aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden r
- 42 § Henkilötietojen poistaminen sotilasoikeudenhoitorekisteristä
- 43 § Henkilötietojen poistaminen sotilastiedustelurekisteristä
- 44 § Henkilötietojen poistaminen turvallisuustietorekisteristä
- 45 § Tilapäisen henkilörekisterin hävittäminen
- 46 § Voimaantulo
2019 332/2019 Laki henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 luku
Yleiset säännökset
1 §Soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan sellaiseen Puolustusvoimien suorittamaan ja Puolustusvoimien lukuun suoritettavaan henkilötietojen käsittelyyn, jota suoritetaan puolustusvoimista annetun lain (551/2007) 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa, 2 kohdan a alakohdassa taikka 3 tai 4 kohdassa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi. Tätä lakia sovelletaan vain henkilötietojen käsittelyyn, joka on kokonaan tai osittain automaattista tai jos henkilötiedot muodostavat tai niiden on tarkoitus muodostaa rekisteri tai sen osa.
2 §Suhde muuhun lainsäädäntöön
Jollei tässä laissa toisin säädetä, 1 §:ssä tarkoitettuun henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan tämän lain lisäksi henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettua lakia (1054/2018) sen 10 §:n 2 momenttia, 54 §:ää ja 7 lukua lukuun ottamatta.
Oikeuteen saada tieto ja muuhun henkilötietojen luovuttamiseen viranomaisen henkilörekisteristä sovelletaan, mitä viranomaisen toiminnan julkisuudesta säädetään.
Turvallisuusselvityksiin liittyvästä henkilötietojen käsittelystä säädetään turvallisuusselvityslaissa (726/2014).
Muusta kuin 1 §:ssä tarkoitetusta henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa säädetään luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus) annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/679 ja tietosuojalaissa (1050/2018).
Rangaistus tietosuojarikoksesta säädetään rikoslain (39/1889) 38 luvun 9 §:ssä.
3 §Henkilötietojen käsittelyssä noudatettavat periaatteet ja syrjintäkielto
Puolustusvoimien on henkilötietoja käsitellessään kunnioitettava perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä valittava perusteltavissa olevista vaihtoehdoista se, joka parhaiten edistää näiden oikeuksien toteutumista.
Henkilötietojen käsittelytoimien on oltava puolustettavia suhteessa käsiteltävien tietojen merkityksellisyyteen, käsittelytarkoituksiin ja muihin asiaan vaikuttaviin seikkoihin. Henkilötietojen käsittelytoimilla ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä Puolustusvoimien tehtävien suorittamiseksi.
Henkilötietoja on käsiteltävä syrjimättömästi.
2 luku
Puolustusvoimien henkilörekisterit
4 §Puolustusvoimien pysyvät henkilörekisterit ja rekisterinpitäjä
Puolustusvoimilla on seuraavat pysyvät henkilörekisterit:
Edellä 1 momentissa tarkoitettuihin rekistereihin saa tallettaa ja niissä muuten käsitellä rekisterin käyttötarkoituksen kannalta tarpeellisia henkilötietoja tämän luvun mukaisesti. Henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain 11 §:ssä tarkoitettujen erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen tallettaminen ja muu käsittely on sallittua vain, jos käsittely on rekisterin käyttötarkoituksen kannalta välttämätöntä.
Edellä 1 momentissa tarkoitettujen rekisterien rekisterinpitäjänä toimii pääesikunta.
5 §Asevelvollisrekisterin käyttötarkoitus
Asevelvollisrekisteriä käytetään:
6 §Asevelvollisrekisterin tietosisältö
Asevelvollisrekisterissä käsiteltävät henkilötiedot voivat koskea:
Asevelvollisrekisteriin saadaan tallettaa 1 momentissa tarkoitetuista henkilöistä seuraavia henkilötietoja:
7 §Kulkuluparekisterin käyttötarkoitus
Kulkuluparekisteriä käytetään puolustusvoimista annetussa laissa tarkoitettujen liikkumista koskevien lupien myöntämiseksi sekä kieltojen ja rajoitusten valvomiseksi.
8 §Kulkuluparekisterin tietosisältö
Kulkuluparekisteriin saadaan tallettaa Puolustusvoimien kohteessa oleskelevasta tai sinne pyrkivästä henkilöstä seuraavat tiedot:
9 §Aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisterin käyttötarkoitus
Aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisteriä käytetään aluevalvontalaissa (755/2000) tarkoitettua maahantuloa, maassaoloa, liikkumista ja muuta luvanvaraista toimintaa koskevan hakemuksen, ilmoituksen, lausunnon ja päätöksen käsittelemistä sekä mainitussa laissa tarkoitettujen kieltojen, rajoitusten ja lupaehtojen noudattamisen valvontaa varten.
10 §Aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisterin tietosisältö
Aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisteriin saadaan tallettaa Suomen alueelle tulevasta, suoja-alueella tai muussa lupaa edellyttävässä kohteessa oleskelevasta tai luvanvaraista toimintaa harjoittavasta henkilöstä:
11 §Sotilasoikeudenhoitorekisterin käyttötarkoitus
Sotilasoikeudenhoitorekisteriä käytetään:
12 §Sotilasoikeudenhoitorekisterin tietosisältö
Sotilasoikeudenhoitorekisteriin saadaan tallettaa esitutkinnan tai pakkokeinon kohteena olevasta tai olleesta taikka ilmoittajana, todistajana, asianomistajana tai muuna kuultavana esiintyvästä henkilöstä seuraavia perustietoja:
Rekisteriin saadaan lisäksi tallettaa:
13 §Sotilastiedustelurekisterin käyttötarkoitus
Sotilastiedustelurekisteriä käytetään sotilastiedustelutehtävien suorittamiseksi.
14 §Sotilastiedustelurekisterin tietosisältö
Sotilastiedustelurekisteriin saadaan tallettaa:
Rekisteriin talletettaviin henkilötietoihin on tarvittaessa liitettävä arvio tietojen antajan tai lähteen luotettavuudesta ja tietojen oikeellisuudesta.
15 §Turvallisuustietorekisterin käyttötarkoitus
Turvallisuustietorekisteriä käytetään sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetun lain 86 §:n 1 momentissa tarkoitettujen rikosten ennalta estämis- ja paljastamistehtävien hoitamiseksi.
16 §Turvallisuustietorekisterin tietosisältö
Turvallisuustietorekisteriin saadaan tallettaa:
Rekisteriin talletettaviin henkilötietoihin on tarvittaessa liitettävä arvio tietojen antajan tai lähteen luotettavuudesta ja tietojen oikeellisuudesta.
17 §Tilapäiset henkilörekisterit
Sen lisäksi, mitä 4–16 §:ssä säädetään, Puolustusvoimat saa perustaa:
Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen tallettaminen rekisteriin on sallittua vain, jos se on tehtävän suorittamiseksi välttämätöntä. Edellä 1 momentin 1 tai 2 kohdan nojalla perustettuun henkilörekisteriin talletettaviin henkilötietoihin on tarvittaessa liitettävä arvio tietojen antajan tai lähteen luotettavuudesta ja tietojen oikeellisuudesta.
Tässä pykälässä tarkoitetun henkilörekisterin rekisterinpitäjänä toimii toiminnasta vastaava Puolustusvoimien hallintoyksikkö. Rekisterin perustamisesta on ennen käsittelyn aloittamista laadittava henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain 22 §:ssä tarkoitettu tietosuojaseloste ja toimitettava se pääesikunnalle. Myös tässä pykälässä tarkoitetun henkilörekisterin olennaisesta muutoksesta ja hävittämisestä on ilmoitettava pääesikunnalle.
3 luku
Henkilötietojen käsittely
18 §Asevelvollisrekisterin tietojen käsittely muuhun kuin niiden keräämis- ja tallettamistarkoitukseen
Puolustusvoimat saa käsitellä asevelvollisrekisterin henkilötietoja muuhun kuin niiden alkuperäiseen keräämis- ja tallettamistarkoitukseen, jos se on tarpeen:
DNA-näytteiden ja niistä määritettyjen DNA-tunnisteiden käsittely muuhun käyttötarkoitukseen kuin vainajan tunnistamiseksi on kielletty.
19 §
Sotilasoikeudenhoitorekisterin tietojen käsittely muuhun kuin niiden keräämis- ja tallettamistarkoitukseen Puolustusvoimat saa käsitellä sotilasoikeudenhoitorekisterin henkilötietoja muuhun kuin niiden alkuperäiseen keräämis- ja tallettamistarkoitukseen, jos se on tarpeen:
Sotilasoikeudenhoitorekisterin tietojen käyttämisestä turvallisuusselvityksissä säädetään turvallisuusselvityslaissa.
20 §
Turvallisuustietorekisterin tietojen käsittely muuhun kuin niiden keräämis- ja tallettamistarkoitukseen Puolustusvoimat saa käsitellä turvallisuustietorekisterin henkilötietoja muuhun kuin niiden alkuperäiseen keräämis- ja tallettamistarkoitukseen, jos se on tarpeen:
Turvallisuustietorekisterin tietojen käyttämisestä turvallisuusselvityksissä säädetään turvallisuusselvityslaissa.
21 §Kulkuluparekisterin tietojen käsittely muuhun kuin niiden keräämis- ja tallettamistarkoitukseen
Puolustusvoimat saa käsitellä kulkuluparekisterin henkilötietoja muuhun kuin niiden alkuperäiseen keräämis- ja tallettamistarkoitukseen, jos se on tarpeen:
22 §Aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisterin tietojen käsittely muuhun kuin
niiden keräämis- ja tallettamistarkoitukseen Puolustusvoimat saa käsitellä aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisterin henkilötietoja muuhun kuin niiden alkuperäiseen keräämis- ja tallettamistarkoitukseen, jos se on tarpeen:
23 §Muu henkilötietojen käsittely muuhun kuin niiden keräämis- ja tallettamistarkoitukseen
Sen lisäksi, mitä 18–22 §:ssä sekä henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain 5 §:n 3 momentissa säädetään, Puolustusvoimat saa käsitellä rekistereihinsä sisältyviä henkilötietoja myös laillisuusvalvonta-, suunnittelu- ja kehittämistoiminnassa. Lisäksi tietoja saa käyttää koulutustoiminnassa, jos tiedot ovat koulutuksen toteuttamiseksi välttämättömiä.
Puolustusvoimat saa käsitellä rekistereihinsä sisältyviä henkilötietoja muuhun kuin niiden alkuperäiseen keräämis- ja tallettamistarkoitukseen myös, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengelle, terveydelle tai vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran taikka huomattavan ympäristö-, omaisuus- tai varallisuusvahingon estämiseksi.
24 §Tietosuojaselosteen julkaisemista koskevat poikkeukset
Rekisterinpitäjän velvollisuudesta julkaista tietosuojaseloste säädetään henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain 22 §:ssä.
Velvollisuus julkaista tietosuojaseloste ei koske tämän lain 17 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja tilapäisiä henkilörekistereitä.
25 §Rekisteröidyn tarkastusoikeutta koskevat poikkeukset
Rekisteröidyn tarkastusoikeudesta sekä rekisteröidyn oikeuksien rajoittamisesta säädetään henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain 23–25 §:ssä.
Rekisteröidyllä ei ole lainkaan tarkastusoikeutta seuraavissa henkilörekistereissä olevien tietojen osalta:
3)
17 §n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu tilapäinen henkilörekisteri
Rekisteröidyn oikeuksien käyttämisestä tietosuojavaltuutetun välityksellä säädetään henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain 29 §:ssä.
26 §Virheelliseksi todetun tiedon käsittely
Sen estämättä, mitä henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annetun lain 7 ja 25 §:ssä säädetään, virheelliseksi todettu tieto saadaan säilyttää rekisterissä korjatun tiedon yhteydessä, jos se on tarpeen rekisteröidyn, muun asianosaisen tai Puolustusvoimien henkilöstöön kuuluvan oikeuksien turvaamiseksi.
Virheelliseksi todettu tieto, jota 1 momentin nojalla säilytetään, on hävitettävä heti kun tiedon säilyttäminen ei ole enää tarpeen.
27 §Muulle kuin virkamiehelle annettava käyttöoikeus Puolustusvoimien henkilörekistereihin
Puolustusvoimat saa erityisestä syystä myöntää asevelvollisuuslain (1438/2007) nojalla palvelustaan suorittavalle ja kriisinhallintatehtävässä palvelevalle käyttöoikeuden Puolustusvoimien henkilörekisteriin. Asevelvollinen saa käyttää rekisteriä vain Puolustusvoimien virassa olevan johdon ja valvonnan alaisuudessa, eikä käyttöoikeuden myöntäminen saa vaarantaa henkilötietojen suojaa.
28 §Toiselta valtiolta tai kansainväliseltä järjestöltä saatujen henkilötietojen käsittely
Toiselta valtiolta tai kansainväliseltä järjestöltä saatujen henkilötietojen käsittelyssä on noudatettava, mitä tietojen luovuttajan asettamissa ehdoissa määrätään salassapidosta, vaitiolovelvollisuudesta, tietojen käytön rajoituksista, tietojen edelleen luovutuksesta ja luovutetun aineiston palauttamisesta.
Toiselta valtiolta tai kansainväliseltä järjestöltä saatujen henkilötietojen käsittelyssä on lisäksi noudatettava, mitä Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa ja muissa Suomea sitovissa velvoitteissa määrätään.
4 luku
Henkilötietojen luovuttaminen ja tiedonsaantioikeudet
29 §Oikeus luovuttaa henkilötietoja lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi
Puolustusvoimat saa salassapitosäännösten estämättä luovuttaa teknisellä käyttöyhteydellä tai tietojoukkona muulle viranomaiselle ja julkista tehtävää hoitamaan asetetulle yhteisölle henkilötietoja, jotka ovat tarpeen tämän laissa säädetyn tehtävän suorittamiseksi, seuraavasti:
Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja saa luovuttaa vain, jos se on välttämätöntä 1 momentissa mainitun tehtävän suorittamiseksi.
30 §Henkilötietojen muu luovuttaminen
Sen lisäksi, mitä 29 §:ssä ja muualla laissa säädetään, Puolustusvoimat saa salassapitosäännösten estämättä luovuttaa viranomaiselle tai julkista tehtävää hoitamaan asetetulle yhteisölle yksittäisen tehtävän suorittamiseksi välttämättömiä tietoja, jos on ilmeistä, ettei tiedon luovuttamisesta aiheudu olennaista haittaa niille eduille, jonka suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty.
Puolustusvoimat saa lisäksi salassapitovelvollisuuden estämättä luovuttaa:
31 §
Asevelvollisrekisterin ja sotilasoikeudenhoitorekisterin tietojen luovuttaminen toiselle valtiolle tai kansainväliselle järjestölle Puolustusvoimat saa salassapitovelvollisuuden estämättä luovuttaa asevelvollisrekisterin tietoja toiselle valtiolle tai kansainväliselle järjestölle, jos se on tarpeen kriisinhallintatehtävän suorittamiseksi, kansainväliseen avunantoon liittyvän tehtävän suorittamiseksi tai kansainväliseen harjoitukseen liittyen. Puolustusvoimat saa lisäksi salassapitovelvollisuuden estämättä luovuttaa sotilasoikeudenhoitorekisterin tietoja toiselle valtiolle tai kansainväliselle järjestölle, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen esitutkintatehtävän suorittamiseksi.
Tietojen luovuttamisesta päätettäessä on otettava huomioon henkilötietoja vastaanottavan valtion tietosuojan taso ja luovutuksen merkitys rekisteröidyn oikeuksille. Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen luovuttaminen on sallittua vain, jos se on välttämätöntä 1 momentissa tarkoitetun tehtävän suorittamiseksi. Henkilötietojen luovuttaminen on kielletty, jos on perusteltua aihetta epäillä, että jotakin henkilöä uhkaa tietojen luovuttamisen vuoksi kuolemanrangaistus, kidutus, muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu, vaino, mielivaltainen vapaudenriisto tai epäoikeudenmukainen oikeudenkäynti.
Luovutettaviin henkilötietoihin on tarpeen mukaan liitettävä ehtoja tietojen käyttötarkoituksesta ja jatkoluovuttamisesta.
32 §Tiedustelutiedon luovuttaminen toiselle valtiolle tai kansainväliselle järjestölle
Puolustusvoimat saa luovuttaa sotilastiedustelutehtävässä tai rikosten ennalta estämistä ja paljastamista koskevassa tehtävässä hankittuja henkilötietoja toiselle valtiolle tai kansainväliselle järjestölle, jos se on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden tai rikosten ennalta estämisen ja paljastamisen varmistamiseksi. Päätettäessä tietojen luovuttamisesta on lisäksi otettava huomioon henkilötietoja vastaanottavan valtion ihmisoikeustilanne, luovutuksen merkitys Suomen kansainvälisille suhteille sekä Suomea sitovat kansainväliset sopimukset ja muut velvoitteet. Lisäksi on otettava huomioon henkilötietoja vastaanottavan valtion tietosuojan taso ja luovutuksen merkitys rekisteröidyn oikeuksille.
Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen tai muiden yksityiselämän suojan kannalta merkittävien henkilötietojen luovuttaminen laajamittaisesti on kielletty. Henkilötietojen luovuttaminen on kielletty, jos on perusteltua aihetta epäillä, että jotakin henkilöä uhkaa tietojen luovuttamisen vuoksi kuolemanrangaistus, kidutus, muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu, vaino, mielivaltainen vapaudenriisto tai epäoikeudenmukainen oikeudenkäynti.
Luovutettaviin henkilötietoihin on tarpeen mukaan liitettävä ehtoja tietojen käyttötarkoituksesta ja jatkoluovuttamisesta.
33 §Tietojen luovuttamisesta päättäminen
Oikeudesta luovuttaa Puolustusvoimien henkilörekisterin tietoja teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona päättää rekisterinpitäjä.
Henkilötietojen luovuttamisesta päätettäessä on otettava huomioon tässä tai muussa laissa säädetyt luovutusrajoitukset, luovutettavien tietojen laatu sekä luovutuksen merkitys henkilötietojen suojalle ja rekisteröidyn oikeuksille. Luovutettaviin henkilötietoihin on tarpeen mukaan liitettävä ehtoja tietojen käyttötarkoituksesta ja jatkoluovuttamisesta.
34 §Oikeus saada henkilötietoja asevelvollisuus- ja kriisinhallinta-asioiden hoitamista varten
Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, Puolustusvoimilla on oikeus saada asevelvollisrekisterin käyttötarkoituksia varten salassapitosäännösten estämättä tarpeellisia tietoja seuraavasti:
Rekisterinpitäjällä on oikeus saada tässä pykälässä tarkoitetut tiedot myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona. Tiedot on oikeus saada maksutta tai tietojen irrottamiskustannuksiin perustuvaa vastiketta vastaan.
Puolustusvoimien oikeudesta saada terveyttä koskevia tietoja säädetään 35 §:ssä.
35 §Oikeus saada terveyttä koskevia tietoja
Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, rekisterinpitäjällä sekä asevelvollisen tai naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakeutuneen, palveluksessa olevan tai palveluksen suorittaneen terveydentilaa kutsuntaa edeltävässä terveystarkastuksessa, kutsunnassa tai palveluksen aikana tarkastavalla terveydenhuollon ammattihenkilöllä on oikeus saada palveluskelpoisuuden määrittämistä, palvelusturvallisuuden ylläpitämistä sekä potilaan tutkimuksen ja hoidon järjestämistä varten salassapitosäännösten estämättä välttämättömiä tietoja seuraavasti:
Tiedot on oikeus saada myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona. Tiedot on oikeus saada maksutta tai tietojen irrottamiskustannuksiin perustuvaa vastiketta vastaan.
36 §Oikeus saada henkilötietoja sotilasoikeudenhoitoa koskevien asioiden hoitamista varten
Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, Puolustusvoimilla on oikeus saada sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetun lain 5 luvussa tarkoitettujen esitutkintatehtävien suorittamiseksi salassapitosäännösten estämättä tarpeellisia tietoja seuraavasti:
Rekisterinpitäjällä on oikeus saada tässä pykälässä tarkoitetut tiedot myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona. Tiedot on oikeus saada maksutta tai tietojen irrottamiskustannuksiin perustuvaa vastiketta vastaan.
37 §
Oikeus saada henkilötietoja sotilastiedustelutehtävien sekä rikosten ennalta estämis- ja paljastamistehtävien hoitamista varten Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, Puolustusvoimilla on oikeus saada sotilastiedustelutehtävien sekä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta annetun lain 86 §:n 1 momentissa tarkoitettujen rikosten ennalta- ja paljastamistehtävien suorittamiseksi salassapitosäännösten estämättä tarpeellisia tietoja seuraavasti:
Rekisterinpitäjällä on oikeus saada tässä pykälässä tarkoitetut tiedot myös teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona. Tiedot on oikeus saada maksutta tai tietojen irrottamiskustannuksiin perustuvaa vastiketta vastaan.
38 §
Toisen viranomaisen tai julkista tehtävää hoitamaan asetetun yhteisön tietojen luovuttaminen Puolustusvoimille suorakäyttöisesti tallettamalla Rekisterinpitäjä voi antaa Rajavartiolaitokselle oikeuden tallettaa 6 §:ssä tarkoitettuja henkilötietoja suorakäyttöisesti asevelvollisrekisteriin.
Rekisterinpitäjä voi antaa poliisille, Rajavartiolaitokselle ja Tullille oikeuden tallettaa suorakäyttöisesti henkilörekistereihinsä tietoja, jotka ovat tarpeen palvelukseen määräämistä, sotilastiedustelutehtävien suorittamista tai rikosten ennalta estämis- tai paljastamistehtävien suorittamista varten.
Rekisterinpitäjä voi antaa Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle oikeuden tallettaa vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain mukaiseen koulutukseen osallistumista koskevia tietoja suorakäyttöisesti asevelvollisrekisteriin.
5 luku
Henkilötietojen poistaminen Puolustusvoimien henkilörekistereistä
39 §Henkilötietojen poistaminen asevelvollisrekisteristä
Asevelvollista ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittanutta koskevat henkilötiedot poistetaan asevelvollisrekisteristä viimeistään vuoden kuluttua siitä, kun rekisteröity ei enää kuulu reserviin eikä varareserviin.
Sellaisen sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuneen henkilön, joka ei ole asevelvollinen, henkilötiedot poistetaan asevelvollisrekisteristä viimeistään kymmenen vuoden kuluttua viimeisen palvelussuhteen päättymisestä.
Muun kuin 1 tai 2 momentissa tarkoitetun rekisteröidyn henkilötiedot poistetaan asevelvollisrekisteristä viimeistään vuoden kuluttua palveluksen päättymisestä.
Rikos- ja seuraamustiedot poistetaan asevelvollisrekisteristä viimeistään vuoden kuluttua siitä, kun saapumiserä, johon kuuluvaa varten tieto on saatu, on kotiutettu tai siitä kun asevelvollinen, jota tieto koskee, on kotiutettu. Myöhemmin saatu tieto poistetaan viimeistään viiden vuoden kuluttua tiedon merkitsemisestä asevelvollisrekisteriin.
Tiedot vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain 28 §:ssä tarkoitetusta sitoumuksesta poistetaan asevelvollisrekisteristä viimeistään vuoden kuluttua sitoumusajan päättymisestä.
DNA-näyte ja siitä määritetty DNA-tunniste on rekisteröidyn pyynnöstä välittömästi hävitettävä.
40 §Henkilötietojen poistaminen kulkuluparekisteristä
Rekisteröityä koskevat henkilötiedot poistetaan kulkuluparekisteristä viimeistään kahden vuoden kuluttua viimeisen tiedon merkitsemisestä.
41 §Henkilötietojen poistaminen aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisteristä
Rekisteröityä koskevat henkilötiedot poistetaan aluevalvonnan lupa- ja valvonta-asioiden rekisteristä viimeistään viiden vuoden kuluttua päätöksen tekemisestä, luvan raukeamisesta, luvan voimassaoloajan päättymisestä tai viimeisen tiedon rekisteriin merkitsemisestä.
42 §Henkilötietojen poistaminen sotilasoikeudenhoitorekisteristä
Sotilasoikeudenhoitorekisteristä poistetaan tieto:
Tieto tuomioistuimen sotilasoikeudenkäyntimenettelyssä määräämästä rangaistuksesta poistetaan sotilasoikeudenhoitorekisteristä noudattaen rikosrekisterilain (770/1993) 10 §:ää ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain (672/2002) 52 §:ää.
Jos henkilöä on rangaistu tuomioistuimen päätöksellä tai kurinpitomenettelyssä useammin kuin kerran, tiedot poistetaan sotilasoikeudenhoitorekisteristä viiden vuoden kuluttua viimeisestä kurinpitorangaistuksesta.
Esitutkintaa koskevat tiedot poistetaan sotilasoikeudenhoitorekisteristä:
43 §Henkilötietojen poistaminen sotilastiedustelurekisteristä
Rekisteröityä koskevat henkilötiedot poistetaan sotilastiedustelurekisteristä viimeistään 50 vuoden kuluttua viimeisen tiedon merkitsemisestä.
Sotilastiedustelurekisterin henkilötietojen säilyttämisen tarpeellisuutta on arvioitava vähintään viiden vuoden välein.
44 §Henkilötietojen poistaminen turvallisuustietorekisteristä
Rekisteröityä koskevat henkilötiedot poistetaan turvallisuustietorekisteristä viimeistään 25 vuoden kuluttua viimeisen tiedon merkitsemisestä.
Tiedot turvallisuusselvityksestä poistetaan vuoden kuluessa vastaavan uuden selvityksen antamisesta ja joka tapauksessa viimeistään kymmenen vuoden kuluttua selvityksen antamisesta.
Turvallisuustietorekisterin henkilötietojen säilyttämisen tarpeellisuutta on arvioitava vähintään viiden vuoden välein.
45 §Tilapäisen henkilörekisterin hävittäminen
Tilapäinen henkilörekisteri on hävitettävä välittömästi sen jälkeen, kun se ei enää ole käyttötarkoituksensa kannalta tarpeellinen. Tilapäisen henkilörekisterin tarpeellisuutta on arvioitava vähintään kolmen vuoden välein.
6 luku
Voimaantulo
46 §Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2019.
HE 13/2018 PeVL 52/2018 PuVM 3/2018 EV 231/2018 Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2019 Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö Puolustusministeri Jussi Niinistö