Maa- ja metsätalousministeriön asetus maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettävän tuen kohdentamisesta vuonna 2002
Mistä säädöksessä on kyse?
Tämä asetus säätelee valtion varojen käyttöä maaseudun kehittämishankkeiden tukemiseen ja maksamiseen vuonna 2002. Se määrittelee, mihin tarkoituksiin ja kenelle tukea voidaan myöntää maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaisesti.
Kenelle: Kunnat, kuntayhtymät, valtion virastot ja laitokset, seurakunnat, julkisoikeudelliset ja yksityisoikeudelliset yhteisöt tai säätiöt sekä luonnolliset henkilöt, jotka hakevat tukea maaseudun kehittämishankkeisiin; Maaseudun kehittämishankkeiden toteuttajat ja niihin osallistuvat tahot.
Keskeiset tiedot
- Maa
- Suomi
- Oikeudenala
- Muu lainsäädäntö
- Pykälät
- 32
- Lähde
- opendata.finlex.fi
- Teksti haettu
- Selitys päivitetty
Mitä säädös sääntelee?
- Valtion talousarviosta ja maatilatalouden kehittämisrahastosta myönnettävän tuen kohdentamista.
- Maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden, maatilatalouden tutkimus- ja selvityshankkeiden sekä toimintaryhmien toiminnan tukemista.
- Tuen myöntämisen edellytyksiä ja tukikelpoisia toimintoja erilaisissa kehittämishankkeissa.
- Tukikelpoisia kustannuksia, kuten palkkakustannuksia.
Ketä säädös koskee?
- Kunnat, kuntayhtymät, valtion virastot ja laitokset, seurakunnat, julkisoikeudelliset ja yksityisoikeudelliset yhteisöt tai säätiöt sekä luonnolliset henkilöt, jotka hakevat tukea maaseudun kehittämishankkeisiin.
- Maaseudun kehittämishankkeiden toteuttajat ja niihin osallistuvat tahot.
Mitkä ovat keskeiset kohdat?
- Asetusta sovelletaan tukeen, joka myönnetään valtion vuoden 2002 talousarvion momenttien 30.14.61, 30.14.62 ja 30.14.63 määrärahoista tai maatilatalouden kehittämisrahaston vuoden 2002 käyttösuunnitelmassa osoitetuista varoista.
- Tukea ei sovelleta yritystoimintaa harjoittavalle yrittäjälle tai yritykselle myönnettävään tukeen, eikä toimintaan, joka hyödyttää pääasiassa yhtä elinkeinonharjoittajaa tai yritystä.
- Tukea voidaan myöntää vähintään 20 oppituntia käsittävän koulutuksen järjestämiseen, ja tuettu opintokokonaisuus voi kestää enintään 30 opintoviikkoa.
- Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuettava kehittämistoiminta liittyy olennaisesti tuen hakijan tehtäviin tai toiminta-ajatukseen, ja hakijalla tulee olla riittävä kokemus, ammattitaito ja taloudelliset edellytykset.
Muu lainsäädäntö
Lakiteksti
Lakiteksti
Sisällys (32)
- 1 § Soveltamisala
- 10 § n 1 momentin 3 ja 5 kohdassa sekä 13, 15 ja 16 §:ssä tarkoitettuihin m
- 65 § n 1 momentin 7 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitettuihin maatilataloude
- 14 § ssä tarkoitettujen toimintaryhmien toimintaan
- 2 § Voimassaolo
- 3 § Määritelmät
- 4 § Rahoituksen suuntaamisesta
- 5 § Tuettavat hankkeet
- 6 § Tuen saajat
- 7 § Tukikelpoinen toiminta maataloutta ja muuta yritystoimintaa koskevissa
- 8 § Tukikelpoinen toiminta koulutusta koskevissa kehittämishankkeissa
- 9 § Tukikelpoinen toiminta yleisissä kehittämishankkeissa
- 11 § Tukikelpoinen toiminta toimintaryhmien aktivointi- ja hallintohankkeis
- 12 § Tukikelpoinen toiminta maa- ja metsätalousministeriön rahoittamissa tu
- 13 § Palkkakustannukset
- 15 § Käyttöomaisuus-, materiaali- ja muut kustannukset
- 16 § Investointikustannukset
- 17 § Tukikelpoiset kustannukset toimintaryhmien aktivointi- ja hallintohank
- 18 § Tekninen apu
- 19 § Kustannuksen todennettavuus
- 20 § Julkiset hankinnat ja kilpailuttaminen
- 21 § Väliraha
- 22 § Tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset
- 23 § Vastikkeetta hankkeen hyväksi tehty työ
- 24 § Vastikkeetta luovutettujen tuotantopanosten arvo
- 25 § Matkakustannukset
- 26 § Tuen muoto
- 27 § Rahoitus
- 28 § Tuen enimmäismäärä
- 29 § De minimis-tukena myönnettävä rahoitus
- 30 § Avustuksen vähimmäismäärä
- 31 § Voimaantulo
2002 32/2002 Maa- ja metsätalousministeriön asetus maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettävän tuen kohdentamisesta vuonna 2002 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 12 päivänä maaliskuuta 1999 annetun maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 7 §:n sekä 64 §:n 2 ja 3 momentin nojalla, sellaisina kuin niistä ovat 64 §:n 2 ja 3 momentti laissa 44/2000:
1 luku
Yleiset määräykset
1 §Soveltamisala
Tässä asetuksessa säädetään valtion vuoden 2002 talousarvion momentin 30.14.61 ja 30.14.62 myöntämisvaltuuden ja määrärahan sekä momentin 30.14.63 määrärahan tai maatilatalouden kehittämisrahaston vuoden 2002 käyttösuunnitelmassa osoitettujen varojen käyttämisestä myönnettäessä ja maksettaessa tukea 2 momentin mukaisiin tarkoituksiin.
Tätä asetusta sovelletaan myönnettäessä tukea maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999), jäljempänä rahoituslaki:
1)
10 §n 1 momentin 3 ja 5 kohdassa sekä 13, 15 ja 16 §:ssä tarkoitettuihin maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeisiin;
2)
65 §n 1 momentin 7 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitettuihin maatilatalouden tutkimus- ja selvityshankkeisiin; sekä
3)
14 §ssä tarkoitettujen toimintaryhmien toimintaan
Tätä asetusta ei sovelleta rahoituslain mukaista elinkeinotoimintaa harjoittavalle yrittäjälle tai yritykselle yritystoimintaa varten myönnettävään tukeen eikä toimintaan tai toimenpiteeseen, jonka pääasiallinen tarkoitus on hyödyttää yhtä ja vain vähäisessä määrin useampaa yksityistä elinkeinonharjoittajaa tai yritystä.
Milloin valtion talousarviossa olevan valtuuden perusteella osoitetaan 1 momentissa tarkoitettuja varoja valtiolle taikka sen virastolle tai laitokselle, sovelletaan osarahoitettavan tuen valtion rahoitusosuuteen sekä kokonaan valtion talousarviosta tai maatilatalouden kehittämisrahastosta toteutettavaan rahoitukseen, mitä tässä asetuksessa tuesta säädetään. Ellei EY:n lainsäädännössä taikka lailla toisin säädetä, sovelletaan tällöin lisäksi, mitä valtion talousarvioon tai talousarvion ulkopuoliseen rahastoon otettujen varojen käyttämisestä säädetään tai lain nojalla määrätään.
Jollei jäljempänä tässä asetuksessa toisin säädetä, tätä asetusta sovelletaan sekä kansalliseen tukeen että osarahoitettavan tuen osarahoitusosuuteen ja kansalliseen osuuteen.
Rahoitettaessa julkisyhteisöjen kehittämis- ja tutkimushankkeita, tulee päätösten sisältää samat ehdot kuin myönnettäessä tukea muille tässä asetuksessa tarkoitetuille tuensaajille.
2 §Voimassaolo
Tämä asetus on voimassa 31 päivään joulukuuta 2002 saakka. Edellä sanotun määräajan estämättä tämän asetuksen säännöksiä sovelletaan tukea maksettaessa ja muussa tukijärjestelmän toimeenpanossa tukeen, joka on myönnetty tämän asetuksen nojalla.
3 §Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
4 §Rahoituksen suuntaamisesta
Osarahoitettavaan tukeen sovelletaan, mitä rakennerahastojen yleisasetuksessa, EY:n maaseudun kehittämisasetuksessa sekä niiden nojalla tai niitä täydentäen yhteisön lainsäädännössä säädetään tai sen nojalla määrätään. Säädösten ja määräysten lisäksi tukea myönnettäessä on otettava huomioon, mitä siinä tavoite 1 -ohjelmassa ja sen täydennysosassa, alueellisessa maaseudun kehittämisohjelmassa tai asianomaisessa yhteisöaloiteohjelmassa ja sen täydennysosassa, jonka rahoituskehyksestä yhteisön rahoitusosuus on tarkoitus myöntää, tuen kohdentamisesta ja tuen määrästä kyseisellä alueella on sovittu tai maakunnan yhteistyöasiakirjassa varojen suuntaamisesta päätetty. Vastaavasti tulee POMO+ -ohjelman hankkeisiin tukea myönnettäessä ottaa huomioon mitä hyväksytyssä ohjelmassa tuen myöntämisestä on päätetty.
2 luku
Tuen kohteet
5 §Tuettavat hankkeet
Tukea voidaan myöntää seuraaviin hankkeisiin:
6 §Tuen saajat
Tukea hankkeisiin voidaan myöntää:
Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että tuettava kehittämistoiminta liittyy olennaisesti tuen hakijan tehtäviin tai toiminta-ajatukseen. Mikäli tuki myönnetään yhdistykselle, tulee sen olla rekisteröity. Tuen hakijalla tulee olla riittävä kokemus ja ammattitaito sekä taloudelliset edellytykset kehittämishankkeen asianmukaiseen toteuttamiseen.
7 §Tukikelpoinen toiminta maataloutta ja muuta yritystoimintaa koskevissa kehittämis- hankkeissa
Tukea voidaan myöntää:
8 §Tukikelpoinen toiminta koulutusta koskevissa kehittämishankkeissa
Tukea koulutuksen järjestämiseen voidaan myöntää:
Tukea voidaan myöntää vähintään 20 oppituntia käsittävän koulutuksen järjestämiseen. Oppituntien tulee kestää vähintään 45 minuuttia. Koulutus voidaan antaa yhdessä tai useammassa jaksossa. Tuettu opintokokonaisuus voi yhteensä kestää enintään 30 opintoviikkoa.
Koulutus voi käsittää myös ensimmäisessä momentissa tarkoitettua koulutusta ja neuvontaa antavien henkilöiden koulutuksen.
9 §Tukikelpoinen toiminta yleisissä kehittämishankkeissa
Rahoituslain 13 §:ssä tarkoitettua tukea voidaan myöntää:
Tukea ei kuitenkaan myönnetä kehittämishankkeisiin sisältyviin sellaisiin kustannuksiin, jotka aiheutuvat julkisen yhteisön lakisääteisen perustehtävän hoitamisesta.
10 §Tukikelpoinen toiminta vesivarahankkeissa
Myönnettäessä tukea valtioneuvoston asetuksen 1 §:ssä tarkoitettuun vesihuoltohankkeeseen sekä muihin rahoituslain 15 §:n tarkoittamiin vesivarahankkeisiin on soveltuvin osin noudatettava, mitä 9 §:ssä säädetään.
11 §Tukikelpoinen toiminta toimintaryhmien aktivointi- ja hallintohankkeissa
Tukea voidaan myöntää sekä osarahoitteisesti että kansallisesti rahoitettaville paikallisille toimintaryhmille kustannuksiin, jotka aiheutuvat toimintaryhmälle sen hyväksytyn kehittämissuunnitelman edistämis- ja toteuttamistehtävistä.
12 §Tukikelpoinen toiminta maa- ja metsätalousministeriön rahoittamissa tutkimushankkeissa
Tukea voidaan myöntää valtioneuvoston asetuksen 65 §:n mukaisiin hankkeisiin.
3 luku
Tukikelpoiset kustannukset
13 §Palkkakustannukset
Valtioneuvoston asetuksen 55 §:n 1 momentin 1 ja 4―6 kohdassa tarkoitettuna kohtuullisena palkkana pidetään sitä kunta-alan palkkaa, jota kehittämishankkeen toteuttamisalueen kunnissa yleisesti maksetaan vastaavassa tehtävässä. Hyväksyttävän palkan määrää voidaan alentaa tai korottaa enintään 20 prosentilla henkilön koulutuksen, kokemuksen ja tehtävän vastuullisuuden perusteella.
Jos työsuhde kestää vain osan vuotta tai työ kehittämishankkeen hyväksi on osa-aikaista, kehittämishankkeen kustannukseksi lasketaan enintään se osuus kirjanpitoon kirjattavista palkkamenoista, joka tuntikirjanpidon mukaan hyväksytään kehittämishanketta koskevaksi työksi.
Jos kokopäivätoiminen työsuhde kestää vähintään vuoden, tuen myöntämisen edellytyksenä on, että toimi on ollut julkisesti haettavissa ja ilmoitus siitä on julkaistu paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä. Jos kysymys on laajasta kehittämis- tai tutkimushankkeesta tai sellaisesta hankkeesta, joka toteutetaan useamman kuin yhden työvoima- ja elinkeinokeskuksen alueella, ilmoitus on julkaistava myös alueellisesti ja tarvittaessa valtakunnallisesti leviävässä sanomalehdessä.
Valtioneuvoston asetuksen 65 §:n 5 momentissa tarkoitettuna hyväksyttävänä palkkana pidetään soveltuvin osin vastaavasta tutkimustyöstä maksettavaa palkkaa.
14 §Asiantuntijapalkkiot
Asiantuntijan päiväpalkkion tulee olla kohtuullinen kuitenkin enintään 1 000 euroa päivältä sen mukaan, millainen koulutus, kokemus tai muu perehtyneisyys neuvonnassa tai koulutuksessa asiantuntijalla on tuettavaan neuvontatehtävään tai koulutukseen. Palkkiota voidaan korottaa enintään 20 prosentilla, jos asiantuntijatehtävä on edellyttänyt tavanomaista huomattavasti pitempää perehtymistä asiaan tai asiantuntijalla on hyväksyttävästä syystä ollut tavanomaista huomattavasti enemmän kustannuksia tehtävän suorittamisesta
15 §Käyttöomaisuus-, materiaali- ja muut kustannukset
Valtioneuvoston asetuksen 55 §:n 1 momentissa tarkoitettuina tukikelpoisina hyväksyttävinä kustannuksina voidaan pitää:
Edellä 1 momentin 4) kohdassa tarkoitettuina hyväksyttävinä välinehankintoina pidetään vähäisiä tietokoneiden, puhelimien ja muiden vastaavien viestintävälineiden tai muuten hankkeen toteuttamiselle välttämättömien käyttöomaisuusesineiden hankintaa. Tukea voidaan myöntää vain, jos hankintameno voidaan poistaa kirjanpidossa hankkeen toteutusaikana tai omaisuus myydään käypään hintaan kehittämishankkeen päätyttyä ja siitä saadut varat tuloutetaan kehittämishankkeen tuloiksi. Jollei omaisuutta myydä kehittämishankkeen päätyttyä, tukikelpoiseksi voidaan hyväksyä vain hankkeen aikana kirjanpidossa poistettu osuus hankintamenosta.
Muuhun kuin edellä mainittuun käyttöomaisuuteen sovelletaan mitä 16 §:ssä säädetään.
16 §Investointikustannukset
Sen lisäksi, mitä valtioneuvoston asetuksen 56 §:ssä säädetään tukea voidaan myöntää investointeihin seuraavasti:
17 §Tukikelpoiset kustannukset toimintaryhmien aktivointi- ja hallintohankkeissa
Tukikelpoisia paikallisen toimintaryhmän kustannuksia ovat:
Tukikelpoisia kustannuksia eivät ole toimistotyössä tarvittavien perustaitojen kuten kirjanpito- ja tietojenkäsittelytaidon, peruskielitaidon ja muun vastaavan osaamisen hankkimisesta aiheutuvat kustannukset.
Mitä 15 §:n 2 momentissa säädetään sovelletaan 1 momentissa tarkoitettuihin käyttöomaisuushankintoihin.
18 §Tekninen apu
Valtioneuvoston asetuksen 58 §:ssä tarkoitettua teknistä apua voidaan myöntää alueellisen maaseudun kehittämisohjelman sekä tavoite1- ja LEADER+ -ohjelmien suunnittelua ja toimeenpanoa varten ottaen huomioon kyseisen pykälän mukaiset rajoitukset työvoima- ja elinkeinokeskuksien ja maa- ja metsätalousministeriön kustannuksiin, jotka aiheutuvat:
Ohjelman toimeenpanoa edistävistä selvityshankkeista ja rakennerahastojen yleisasetuksen 22 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisista innovatiivisista toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin tukea voidaan myöntää valtioneuvoston asetuksen 55 ja 56 §:n mukaisesti. Tukea myönnettäessä on lisäksi otettava huomioon, mitä 2 luvussa ja tämän luvun 13―16 §:ssä tuettavasta toiminnasta säädetään.
4 luku
Eräät tukikelpoisuuden rajoitukset
19 §Kustannuksen todennettavuus
Valtioneuvoston asetuksen 55 §:n 2 momentissa tarkoitettua selvitystä annettaessa kunkin kustannuserän perusteena tulee olla kirjanpitoon viety tosite ja jos meno jakautuu sekä kehittämishankkeen kustannukseksi että muun toiminnan kustannukseksi, kirjallinen perustelu kustannuserittelylle. Kustannusperusteeksi ei hyväksytä laskelmaa, jossa palkkojen suuruuden perusteella lasketaan muiden kustannusten osuus kustannuksista.
20 §Julkiset hankinnat ja kilpailuttaminen
Toimenpiteeseen, joka täyttää julkisista hankinnoista annetun lain (1505/1992) 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetyt edellytykset, on kynnysarvot ylittävistä hankinnoista pyydettävä tarjouksia siten, kuin sanotussa laissa ja sen nojalla annetuissa asetuksissa säädetään.
Julkisena hankintana ei pidetä komission asetuksen 1685/2000 liitteen mukaisen säännön 1 kohdan 3 mukaista alihankinta- eli palvelusopimusta, joka hyväksytään tukipäätöksen yhteydessä ja jossa kustannukset hinnoitellaan tuotantokustannusten mukaisiksi. Tuen myöntäminen edellyttää, että tuen hakijalla sekä tarkastusten yhteydessä kansallisilla ja EU:n virkamiehillä on oikeus nähdä kaikkien sopimusosapuolten kirjanpito kustannusten oikeellisuuden varmistamiseksi.
Toimenpiteeseen, jonka kustannukset ovat 1 momentissa tarkoitettuja kynnysarvoja pienemmät ja joka ei kuulu 2 momentin mukaisen sopimuksen piiriin, on pyydettävä tarkoituksenmukaisella tavalla tarjouksia niin, että kustannusten hyväksyttävä taso paikkakunnalla tai alueella voidaan luotettavasti todeta.
21 §Väliraha
Hankittaessa kone tai laite siten, että osa kauppahintaa kuitataan antamalla vastineeksi käytetty kone tai laite, tukikelpoiseksi kustannukseksi katsotaan vain hankitun koneen tai laitteen hankintahinnan ja luovutetun koneen tai laitteen hinnan välinen erotus.
22 §Tuen ulkopuolelle jäävät kustannukset
Tukea ei myönnetä seuraaviin kustannuksiin tai kustannusosuuksiin:
23 §Vastikkeetta hankkeen hyväksi tehty työ
Talkootyönä voidaan ottaa huomioon vain sellainen työ, jota perinteisesti on asianomaisessa yhteisössä toteutettu talkoilla, kuten yhteisten tilojen ja alueiden raivaaminen, rakentaminen ja kunnostus, Talkootyö voi liittyä ainoastaan 5 §:n 2 kohdan mukaisiin matkailuhankkeisiin sekä 4 ja 5 kohdan mukaisiin hankkeisiin.
Talkootyönä ei pidetä kehittämishankkeen suunnittelua, johtamista tai sen hallintoon tai kokouksiin osallistumista eikä ohjausryhmän toimintaan tai kokouksiin osallistumista. Talkootyönä otetaan huomioon vain vähintään 14 vuotiaan henkilön sellainen työpanos, joka on toteutettu asianomaista henkilöä koskevien työlainsäädännön rajoitusten mukaisesti.
Talkootyön arvona pidetään enintään 8,50 euroa tunnilta tavanomaisessa työssä ja enintään 13,50 euroa tunnilta, jos talkootyöntekijällä on koulutus tai pitkäaikainen työkokemus kyseistä työtä koskevalta alalta. Alle 18 vuotiaan henkilön talkootyön arvona pidetään kuitenkin enintään 5,50 euroa tunnilta. Jos talkootyön tekijä käyttää samalla korvausta saamatta traktoria tai muuta vastaavaa työkonetta, talkootyön arvona pidetään enintään 25 euroa tunnilta. Kaivinkonetta tai vastaavaa konetta käytettäessä talkootyön arvona voidaan pitää enintään 34 euroa tunnilta.
Hankkeen hyväksi muutoin kuin talkootyönä vastikkeetta tehdyn ammattityön arvo otetaan huomioon enintään palvelun luovuttajalle aiheutuneiden kustannusten tai vastaavasta työstä maksettavan palkan mukaisesti.
Työn osuus otetaan huomioon vain, jos siitä on hyväksyttävä tuntikirjanpito.
24 §Vastikkeetta luovutettujen tuotantopanosten arvo
Luovutettaessa vastikkeetta kehittämishankkeen toteuttamiseksi puutavaraa otetaan puutavaran raakapuuarvona huomioon kyseisellä alueella yleisesti sovelletut puun kantohinnat. Puutavaran arvo voidaan ottaa huomioon vain, jos ulkopuolinen henkilö, jolla on riittävä ammattitaito, on antanut todistuksen sen määrästä. Jos luovutettua puutavaraa on työstetty sahaamalla tai höyläämällä, kyseisen puun arvona pidetään vastaavan puutavaran hankintahintaa, jolla puutavara tavanomaisin ehdoin alueella on yleisesti saatavissa. Sahatun tai höylätyn puutavaran määrästä on oltava vastaava todistus kuin raakapuun määrästä.
Toimitilan tai muun vastaavan tilan käytön kustannuksena voidaan ottaa huomioon kehittämishankkeen toteuttamiseen kyseisessä tilassa tarvittu aika. Hyväksyttävä kustannus ei saa ylittää tilan käypää vuokraa vastaavaa osuutta toimitilan käyttökustannuksista pääomakustannukset mukaan lukien.
Koneiden ja laitteiden käyttöön luovutuksen hinnaksi hyväksytään enintään paikkakunnan käypää vuokratasoa vastaava korvaus, jonka suuruudesta on esitettävä perustelut. Raaka-aineista tai valmiista tuotteista hyväksytään enintään se hinta, jonka luovuttaja olisi saanut niistä myyntihintana. Muiden tuotantopanosten käytöstä on esitettävä tosite tuotantopanosten hankintahinnasta, josta hyväksyttäväksi kustannukseksi voidaan laskea enintään tuotantopanoksen käyttöä vastaava osuus sen hankintahinnasta mahdollinen ikäalennus huomioon ottaen.
25 §Matkakustannukset
Hankkeeseen sisältyvät matkakustannukset ovat tukikelpoisia vain, jos ne ovat sisältyneet hakemukseen ja hyväksyttyyn hankesuunnitelmaan.
Matkakustannukset ovat hyväksyttäviä kustannuksia vain, jos ne liittyvät kehittämishankkeen käytännön toimeenpanoon tai jos matkan avulla voidaan saada sellaista kehittämishankkeelle välttämätöntä tietoa, jota ei muutoin ole saatavissa.
Ulkomaanmatka voidaan hyväksyä tukikelpoiseksi vain erityisen painavista syistä.
5 luku
Tuen muoto ja määrä
26 §Tuen muoto
Tuki myönnetään avustuksena. Teknistä apua voidaan kuitenkin käyttää ilman avustuspäätöstä työvoima- ja elinkeinokeskuksen tai maa- ja metsätalousministeriön kustannuksiin asianmukaisesti hyväksytyn käyttösuunnitelman perusteella.
27 §Rahoitus
Tuki 5 §:n 1 momentin 1―6 kohdissa tarkoitettuihin hankkeisiin voidaan myöntää sekä osarahoitettavana että kansallisena tukena ottaen ohjelmarahoituksessa huomioon kunkin ohjelman rahoituslähteet. Sanotun momentin 7 kohdassa mainittuun tekniseen apuun tuki voidaan myöntää 1-ohjelmissa sekä osarahoitettuna että kansallisena tukena, alueellisessa maaseudun kehittämisohjelmassa kansallisena tukena ja LEADER+ -ohjelmassa osarahoitettuna tukena. Tuki 5 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuihin tutkimuksiin voidaan myöntää vain kansallisena tukena.
Tieteellistä tutkimusta ei osarahoiteta.
28 §Tuen enimmäismäärä
Tukea voidaan myöntää enintään:
29 §De minimis-tukena myönnettävä rahoitus
Valtioneuvoston 52 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaisen kehittämishankkeen hankesuunnitelmassa tulee hankkeen kustannukset ja rahoitus arvioida yrityskohtaisesti. Tukipäätöksessä ilmoitetaan sekä hakijalle myönnettävä tuki että de minimis-tukena kunkin yrittäjän osuus siitä. Lopullinen yrittäjäkohtainen de minimis-tuki määräytyy hankkeen loputtua toteutuneiden kustannusten perusteella ja ilmoitetaan yrityksille erikseen.
Siltä osin kun hankkeeseen sisältyy toimenpiteitä ja niistä aiheutuneita kustannuksia, jotka kohdistuvat muihin kuin maaseutuelinkeinolain mukaisiin yrityksiin, rahoittavat yritykset nämä kustannukset kokonaisuudessaan yksityisenä rahoitusosuutena.
Kaikkien hankkeessa mukana olevien yritysten tulee allekirjoittaa sitoumus hankkeeseen osallistumisesta, joka liitetään mukaan rahoitushakemukseen.
30 §Avustuksen vähimmäismäärä
Avustusta ei saa myöntää, jos sen määräksi tulisi vähemmän kuin 500 euroa.
6 luku
Erinäiset säädökset
31 §Voimaantulo
Tätä asetusta sovelletaan 1 §:ssä tarkoitettuja toimenpiteitä koskeviin tukihakemuksiin, joista tehdään päätös 23.1.2002 jälkeen.
Helsingissä 17 päivänä tammikuuta 2002 Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä Ylitarkastaja Marja Kokkonen